Country Ramble

Viisivuotias on jo niin iso, että hänet voi ottaa mukaan pienelle maaseutukävelylle.

 Täällä Suffolkissa kauniita maalaiskävelymaisemia piisaa.

 Niinpä anoppi, minä ja muksu päätimme kävellä Stokeen, eli Stoke by Naylandiin.

 Tämä sunnuntaikävely kestää aikuiselta noin 45minuuttia.

 Muksua paimentaessa siihen menee noin tunti. About puolet tai 60% matkasta hän toimii 20kg hiekkasäkkinä, jonka avulla saat päivän treeniin vähän vaikeusastetta.

 Mutta katsokaa nyt näitä lomamaisemia. Kyllä kelpaa täältä työelämästäpäin muistella.

 Ihanaa on se, että lapsi vahvistuu vuosi vuodelta ja jaksaa enemmän.

 Tykkään itse ulkoilla ja riehua ja käydä kävelyillä. Ihanaa kun pojan kanssa voi harrastaa tällaisia asioita.

 Kävelyllä saa selvitettyä ajatuksiaan.

 Ja jutusteltua matkakumppaneiden kanssa.

 Meidän lomareissu Englannissa meni hirmuhyvin.

 Säät suosivat ja poika alkoi toistella loruja ja lauluja, joita hänelle on vauvasta asti laulettu. Pidetään peukua, että tämä kääntyisi puheeksi jossain vaiheessa.

/On our holiday to Suffolk last week, we went for a country ramble: Me, my mother-in-law and my son. The weather was excellent and we were walking to the Crown, which is a pub in a local village, Stoke by Nayland, and does great lunches. The older males of our company took the car. It is precioius to see how this little boy gets stronger every year. I think we've last done this walk when he was like two and still in the carier harniss. Now he walked major ways on his own and the rest of the time, I carried him on my shoulders. 20kg extra weight is not bad, right? Also gives me some more challenge. The views were phenomenal, or what do you think? Also on our holiday, Tops started repeating nursery ryhms and songs that we've sang to him since he was a baby. I think that's a good sign. Let's hope this turns into actual speech some day.

Walberswick

Blogini lukijat ehkä tietävät, etten olen todellakaan mikään rantalomailija.

 Minulla ei eläessäni ole IKINÄ ollut rusketusta.

 Mutta tänä vuonna on. Mitä on tapahtunut?

No sen lisäksi että olimme 1,5kk kuumasti porottelevan Kiinan auringon alla, säät ovat suosineet meitä myös Suomessa ja nyt lomallamme Englannissa.

 Koska ilma näytti lupaavalta lauantaina. Pakkasimme auton ja suuntasimme Walberswickin rannalle.

Olimme varustautuneet tuulen suojalla ja neljällä tuolilla. Isovanhemmat täällä tietävät, mitä rannalle otetaan mukaan.

 Merivesi oli virkistävää ja meille harvinaista herkkua.

 Poikanen pääsi mummin kanssa uimaan.

 Jospa 69-vuotiaana minäkin näyttäisin näin elinvoipaiselta kuin anoppini...

 Ja saati että olisi energiaa peuhata pienen muksun perässä...

 Koska silmällä häntä meressä todellakin täytyy pitää, vaikkei hän kelluntapukuineen olekaan hukkumisen vaarassa.

 Tällaisia varmaan ovat ne todelliset luksuslomat.

Että aurinko paistaa ja on kaunista.

 Miltä tuntuisikaan asua maassa, jossa voisi tehdä näin monena, monena päivänä vuodesta...

 Anoppini miehineen ovat muuttaneet Suffolkiin vasta eläkkeen lähestyessä, sillä he halusivat paikan, joka on kuin olisi lomalla koko ajan ihan joka päivä.

 Niinpä on nyt sattunut käymään niin, etttä ensimmäistä kertaa elämässäni, minulla on rusketus. Ja rusketusrajat!

 Sanomattakin oli selvää, että tämä päivä oli poitsukan mieleen kovin. Walbeswick on hulppea paikka viettää kesäpäivää. Tämä on aluetta, jossa Britannian kuuluisuudetkin lomailevat ja Ralph Fiennes kuului menneen naimisiinkin lähettyvillä. Kaunis ranta ja lauantaista huolimatta paikalla oli kohtuullisesti porukkaa - rauhassa sai peuhata vedessä. Mikäs täällä maaseudulla ollessa... Huomenna ajattelin pyrähtää kaupungin vilinässä katsomassa, miltä pääkaupunki Brexit-äänestyksen jälkeen näyttää...

 So those who know me, I'm not really a beach holiday person. But somehow this year I've managed to get a tan. This is due to 1,5months in China as well as extremely good weathers in Finland as well as in Brittain where we are currently spending our summer holiday week. This is how holidays should be, right? Sand in our shoes, sun on our skin and sea air to tire us out. Baby boy has certainly been so so excited. He swam for an hour, mainly with grandma and Ian. I should be so lucky as to look as good as they do at nearly 70 years of age... Blimey! Obviously going to the gym regularly is the thing to do, spcecially when growing older. In any case, greetings from sunny and warm England. Walberswick the upper middle class beach was once again our destination of choice and it was beautiful as always. Tomorrow, it is that fancy London for me. How's your holidays? Over already? or just beginning?

Lähteminen

Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Kaksi viikkoa jo Suomessa. Joku joskus sanoi, että mihin tahansa tottuu kahdessa viikossa.. Onhan se myös niin. Uusi arki Suomessa heinäkuussa oli tavallaan sellaista peruseuforiaa niinkuin mun elämä nyt yleensäkin on. Ihan niinkuin multa ei puuttuisi mitään, voisiko niin olla? Ainakaan mää en muista milloin viimeks mulla olis ollut syytä valittaa, niinkuin yhtään mistään. Mutta se johtuu siitä, että mun elämässä on kauheasti kaikkia huipputyyppejä. Oli ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä ja kaikkia. Ehdin möksälle vissiin kahdesti, pulahtamaan pikkuhirvaseen. Ehdin festareille kahdesti. Ehdin hengailla rakkaan työkaverin vikoilla viikoilla. Ehdin tehdä töitä ja käydä uimassa melkein joka ikinen ilta. Ehdin olla kotona ja tavata niitä ihmisiä, jotka oikeasti on se syy miks mää tässä kaupungissa edelleen elän ja hengitän. Jyväskylä, mun Jyväskylä <3 täynnä pelkkää rakkautta.

Sitten pakkasin kimpsuni ja perheeni ja nyt istutaan koneessa taas. Poitsukka toistaa ekoja tavuja sanoista joita hänelle sanotaan. Niinkuin 'kone' as in 'lentokone' on lyhentynyt ja nyt ulos tulee vaan 'ko'. Pikkuisen rakkaan aivot ei prosessoi asioita niinkuin meidän muiden. Mutta jännää on että kyllä siellä niin paljon asioita liikkuu, joka hetki. Ehkä joskus hän pystyy kertomaan, mitä ne ovat. Ehkäpä.

 Lähdetty on nyt siis Englantiin, kesälomareissulle. Kymmenisen päivää mummottelemassa. Lähteminen tuntuu normaalilta. Puolentoista kuukauden Kiinan jälkeen ihan helpolta, ei melkein ees ehdi ikävöidä ketään. Lähdetään mummoloimaan, yhdessä, perheen kanssa. Ollaan tehty tää reissu varmaan ehkä kolkyt kertaa - noin kahdesti vuodessa me käydään Briteissä. Minulle se, että lapsi tapaa isovanhempiaan, on kamalan tärkeää.  Joku kysyi multa et miks te nyt lähette kun Suomen kesä on parhaimmillaan - mutta no, kun mää lähdin, oli kylmä ja sateinen päivä ja ukkosti. Ne kaks viikkoo kun me oltiin kotona, olivat aikalailla kauniit ja lämpöiset - sai käyttää kesävaatteita ja silleen.

Ajattelen, että elokuun lopussa on vielä kauniita päiviä. Vuosien varrella J:n sukulaiset ovat tulleet minun sukulaisiksini. Ystävät ystäviksekseni. Ja kyllä minä ajattelen, että se on onnellisuutta, että saa elää tällaista monikulttuurillista elämää <3.

Edit perjantai-iltapäivältä: Tällä kertaa Englannin maaseudulle siirtyminen ei mennyt ihan putkeen. Ian-ukki oli ystävällisesti luvannut noukkia meidät Gatwickin kentän hotelliltamme autolla. Thamesin Dartfordissa ylittävän sillan luona oli vuosisadan ruuhka, lähinnä ilmeisesti tietöiden vuoksi. No tämä teki meidän normaalisti 1,5h kestävästä matkasta maratoonin... Mitä tapahtuu kun nestehukka, vessahätä, nälkä jne alkavat pikkuhiljaa iskeä neljään ihmiseen pienessä autossa? No se on  mielenkiintoinen kysymys, johon emme oikeastaan haluaisi vastata. Itsehän toki nukuin edelleen parin edellisen päivän väsymyksiä pois. Poitsukka katsoi filmejä tabletiltaan. Ian kiroili matelevalle jonolle ja J viihdytti Iania lukien Kindlen hauskimpia sarjakuvien otsikkoja. Meillä oli mukana kaksi hieman kuollutta banaania, ehkä 12cl eilistä lämmintä valkoviiniä ja rasiallinen voita... Verrattuna tilanteen ahdistavaan vankilamaisuuteen, jossa ei tiedetä, että milloin tullaan perille tai saati että milloin päästään ulos motarilta, sanoisin että "We handled it well." Loppujen lopuksi reissu kesti 4,5 tuntia ja Pimms & Lemonade puutarhassa oli hyvin ansaittu.

Tällä lomalla aion:
- kävellä maaseudulla kirmaavan pojan kanssa
- nukkua pitkiä unia kauniissa antiikkisängyssä
- istuskella rauhassa puutarhassa nauttien kauniista ilmasta ja sukulaisten seurasta
- käydä hieman shoppailemassa Lontoossa
- ottaa kauniita kuvia maisemista
- syödä hyvin ja nauttia elämästä

Elikkäs pysyä visusti mukavuusalueellani koko loman ajan. Jännä miten sitä kuitenkin haluaa tehdä vuodesta toiseen niitä samoja asioita kuin ennenkin.

/We have left again. This time for England, for a short holiday of 10dats or so. We are back just in time for Henri's wedding next week. Over the years my husband's relatives have become mine, his friends also. We come here maybe twice a year, but it seems so very important to do so - for Tops to see his grandmothers and fathers. Two weeks in Finland went fast. Or was it three? Leaving for ten days instead Of like 45, seems short and insignificant.
 
 The summer in Finland was in our favor for the last few weeks in there. A friend Of mine asked me: Why go to UK now, Finland is beautiful during the summer. Five year old should see his grandparents, I said. And I want to see them too. It is for the people We go afterall, not for the weather.
 
 On the Friday afternoon though, We ran into some issues. It was called the M25. Motorway 25 from Gatwick to the otherside Of Thames. You need to go over the bridge of Dartford. Or on the tunnel on the way back. Poor Ian who was picking us up had to go both ways. He throughout his career as a driver had never experienced M25 to be this bad. A jouney that was supposed to be 1,5hours each way, turned into a whole day Of driving with one bathroom break... This i Think, could be consindered some form of a torture. We had two bananas, half a cup Of pink lemonade and one glass Of warm white wine from last night leftovers... What happens to people when the hunger, dehydration and need for a bathroombreak strikes people who have unvaluntarily been in a car, well you dont really want to know what happens in that situation. Let's just say that the drugs afterwards in the garden were well deserved.

Visiitti vanhassa kotikaupungissa

 Ajelimme eilen vanhaan kotikaupunkiini, Kajaaniin.

 Olen asunut täällä lähemmäs 18 vuotta, eli suurimman osan elämästäni. Pelottavaa! Kuitenkin viimeiset 14v enemmän tai vähemmän Jyväskyläläistyneenä (ja kiinalaistuneena) vanhan kotikaupungin ajoista tuntuu nyt jo olevan aikaa. Sen huomaa siitä, kun enää vain pieni osa kavereita asuu täällä. Ja niiden läheisimpienkin kavereiden vanhemmatkin ovat muuttaneet jo etelämmäksi.

 Näitä reissuja ei ole elämässä enää edessä montaa, sen tiedän. Siksi jaksoin ajella, kun tiedän, että viimeistään kahden ja puolen vuoden päästä äitini jää eläkkeelle. Kainuun tukikohdan putoaminen kartalta on yhden elämän vaiheen lopullinen loppu. Vaikka minä olenkin lähtenyt täältä jo kauan sitten, tuntuu se kuitenkin oudolta.

 Kajaani on minulle kuitenkin niin tuttu vuodenaikoineen. Piitkine ja lumisine talvineen. Minä olen kuitenkin Pohjoisen pikkukaupungin kasvatti ja vaikken täällä enää asu, ne vuodet ovat kasvattaneet ja kertoneet minulle jotain sisintä elämästä. Haluan edelleen olla metsää lähellä. En ahdistu vaikkei ihmisiä olisi mailla eikä halmeilla. Kainuulaisella on suhde luontoon ja itseensä.

 Tänään vanhassa kotikaupungissa vieraileminen oli haasteellista. Kajaanissa yleensä on aina huono sää kun olen siellä. Niin tänäänkin. Kävimme uudessa uimahallissa, Kaukavedessä. Se on todella hulppea paikka, joskin sunnuntaina niin kovassa käytössä, etteivät siivoojat pysyneet ihan perässä. Altaassa minulle hymyili noin arviolta ikäiseni nainen. Mietin, että onkohan hän joku koulukaverini. Keskustelimme asiasta, mutta hänkään ei muistanut mistä tunsi minut, vaikka näytin tutulta. On selvää, että varmasti tunsimme toisemme, mutta emme olleet ihan samaan aikaan koulussa. Kainuulainen ei olisi jutellut, vaan olisi vain hymyillyt. Vanhan kotikaupungin uimahallissa käyminen on haastavaa, koska kaikilla on muksuja ja partoja ja orastavia vatsamakkaroita. Eikä kenelläkään ole paljoa vaatteita päällä. Ja sitten pitäisi tunnistaa 15 vuoden takaisia naamoja, jotka silloin olivat juuri ylioppilaiksi kirjoittaneita... Tai heidän sisaruksiaan. Haasteellista. Kaikki näyttävät jonkin verran tutuilta, mutta kenenkään nimiä et muista, etkä oikeastaan naamojakaan enää. Eikä auttanut että jouduin uimaan hallin lainauikkarissa kun otin vahingossa kotoa mukaan A:n housut bikiniyläosani sijaan. Onko mitään ikävämpää kuin lainauikkarit yh?

 Kaikesta huolimatta reissu on ollut onnistunut. Lapsi on onnellinen mummilassa ja äiti on onnellinen kun mummi vahti aamulla ja sain nukkua puoli kymmeneen (mikä luksus!). Siinä vaiheessa heräsin napakkaan huutoon olkkarista: "Et kyllä pissi sinne!"

Tiistaina matka jatkuu Iihin. Huomenna ohjelmassa on niinkin eksootisia asioita kuin lapsen tukan leikkuu (ne kutrit!) ja auton katsastus. Niin, minun arkeen ei ihan noita perusjuttuja meinaa mahtua, mut onneks on tällaiset minilomat, jolloin voi hoitaa myös hyödyllisiä asioita.

This weekend we drove north, to my old home town of Kajaani. I've spent most of my life in this town, even though I've moved away 14 years ago. Visiting an old home town can be tough: Everyone looks like you might have known them at school, but now they've got kids, beer guts and beards, so how could you possibly recognise them? Or remember their names? I defied the odds and visited the new, awesome swimming hall today and let me tell you, taking one's clothes off in the mix, doesn't help. Most of my friends have moved away ages ago, but my mother still lives here. I know these trips will soon disapear from my life as she's retiring in a few years and moves to Jyväskylä probably, so I am taking the best out of these little times left. My son certainly has been happy and excited to visit grandma. On Tuesday we are off to Ii, almost Lapland that is. But before that the schedule has two points of getting a haircut for Topfish and getting the car checked for the winter. Yes I've been too busy to fit these into our normal lives, so doing tasks on holidays - that's a good way of catching up with things, right. The best part of the holiday: Grandma help which allowed me to sleep until 9:30 this morning - priceless!