Kaupunkilaiset mökkeilemässä

 Mieheni suuresta vastustuksesta huolimatta raahasin anoppini miehineen mökille.

 Tämä visiitti on long-over-due, eli sen olisi pitänyt tapahtua jo monta vuotta sitten.

 Poikani tykkää mökkielämästä ihan hirmuna. Niinpä hän kirmaa kuin 'Grease Lightning' niin kuin mumminsa hänet risti.

 Laituri on kovin vaaranpaikka, pitää aina olla aikuinen mukana.

 Mökillä ehdittiin tavata myös muuta sukua.

 2-vuotiaassa on vielä kova vahtiminen.

 Puskaan ja tielle ja järveen.

 Englantilaisilla sukulaisilla oli oikein hauskaa. He saunoivat ekaa kertaa puulämmittyvässä saunassa, kävivät uimassa ja sosialiseerasivat muun suvun kanssa. Ei siis puoliksikaan niin kova katastrofi kuin mieheni arveli sen olevan. No, olihan heillä yksi kysymys: Miksei olla investoitu sisävessaan/juoksevaan veteen...

Ehkä sen ymmärtää ainoastaan suomalainen. Jos mökillä olisi aivan kaikki samat mukavuudet kuin kaupungissa - ehkä siinä menisi osa siitä hohdosta...

My mother in law visited our summer cottage for the first time. It was much less of a catastrophy than one might imagine... However, the question that stuck on their minds was: Why are there no running water? Only a Finn would know this answer. Some of the great mysteries of our time:)

Gin a Clock eli kaikki anopin vierailusta

 Tultuani kotiin Kreikasta, minua odotti kesäperhe, johon oli mieheni ja lapseni jatkoksi liittynyt myös anoppini miehineen. Minuun itseeni oli toki liittynyt varsin ikävä kesäflunssa, jonka levittäytymistä kauttani ympäri Euroopan en kyennyt estämään, vaikka kuinka käsidesisin ja aivastelin kämmeniini.

 

 Anoppi oli toki tullut auttamaan lapsenhoidossa, mutta myös katsomaan lapsenlastaan, jota ei tulisi näkemään seuraavaan puoleen vuoteen - minä kun ilmoitin, että minulta ja pojalta jää englannin reissu tältä kesältä väliin, koska jostain ne rahat siihen Japanin reissuun on taiottava.

 Minun anoppini on oikeasti erittäin mukava yksilö. Nautin monesta asiasta hänen kanssaan, kuten vaikkapa GAP-farkuista puhumisesta tai vaikka siitä jokailtapäiväisestä G&T ajasta - joka on muuten klo 17 sharp, jos joku ei tätä rutiinia ole vielä englantilaisittain kokeillut. Kello kolmelta on tee ja viideltä Gini. Koska olen ollut kipeänä niin katsoin hyväksi huuhdella elimistöäni Shaolinin ihmelääkkeellä Ginin sijaan - tämähän siis parantaa kaiken. Siinäpä onkin postaus, joka minun on pitänyt tehdä jo aikaa sitten.

 Anopin vierailuun kuului siis paljon hengailua terassilla, paljon erinomaisia tonnikalapihvejä ja jonkin verran Peukkula-visiittejä. Meillähän on siis se kausikortti sinne. 

 Englannin mummi on myös aika kova sinkoamaan lapsenlapsensa perään - poikani nimittäin on aivan mahdottomassa iässä. Hän on yhtä nopea kuin aikuinenkin nyt, mutta mitään järkeä ei ole ja autot kiinnostavat häntä yli kaiken. Niinpä mummin kesäpäivät Suomessa sisälsivät paljon liikuntaa - pojan perässä.

 

Kyllähän minua toki väsytti. Se nyt on selvää - lisäksi äidin ja pojan välinen interaktio on aina sen verran speciaalia, että ajattelen olevani onnekas, koska minun ei ole tarvinnut juurikaan taistella elintilastani anoppini kanssa.

 Hän tietää hyvin, että hänen vaikutusvaltansa elämäämme on rajallinen, eikä hän haluakaan hallita meitä. Todellisuudessa nautin hetkistä hänen kanssaan - tyttöjen jutuista, perheen ja elämien asioista, pienistä ja suurista. Olin iloinen, että palasin ennen kuin hän ehti lähteä kotiin.

 Jonakin päivänä minäkin haluaisin olla esimerkillinen ja hyvä anoppi. Mutta onneksi pikkunuhanenällä on vielä pitkä matka naimisiin... Onni on nauttia tästä ajasta, jolloin hän on pelkästään minun!

My mother-in-law visited this week. Full week living together could be a nightmare for some, but I must say that I truly enjoy hanging out with my mother-in-law. We often talk about girly stuff as well as family stuff and we both love these two boys more than anything else in the world - why wouldn't we get along? I suppose I am lucky, because my mother-in-law allows us to live our lives and make our own decisions. Sometimes she might not like them (like moving to Finland or China for that matter!), but she does not overstep her role. I like this and that's probably why I think we are really good friends. Some day I'd like to be a good mother-in-law for someone. But for now, I'm just enjoying having my son all for myself <3

Mummolaloma

Kyllä pienen lapsen äidin toiveloma on mummolassa. Oli se sitten kajaanissa tai colchesterissa, on ihanaa kun joku muukin on kiinnostunut oman lapsen menosta ja haluaa ottaa luokseen vapaaehtoisesti - eikä tarvitse ainakaan kauheasti pyydellä anteeksi sitä, että lapsi nyt tässä iässä on vähän hankala. Toki, hän on jo hieman omatoiminen - osaa kävellä ja syödäkin itse, mutta voi sitä sotkua, voi sitä mielen osoitusten määrää ja omaa tahtoa. Mummot pelastavat äitien elämiä. Ja isien kans.

Anoppini on kaikin puolin mukava ihminen. Hän tykkää kokata ja on siinä myös loistava. Hänellä on huomattavasti parempi maku ja tyyli kuin minulla, sekä sisustuksessa että pukeutumisessa. Hänen luonaan vieraileminen on minulle inspiroivaa - kaikkialla on kaunista antiikkia, talossa ja puutarhassa. Ja tietysti hän palvoo poikaani (ja miestäni) joten mikäs siinä.

Toki asuessaan jonkun muun kotona viikon verran joutuu tekemään kompromisseja ja usein saman katon alla asuminen kiristää ilmapiiriä - kestän anoppiani kuitenkin paljon paremmin kuin omaa äitiäni - toisaalta miehelläni kilahtaa yleensä n.3 päivän päästä äitinsä kanssa. Tämän vuoksi olemme kaukaa viisaina suunnitelleet mieheni kaksi työreissua keskelle viikkoa. Me jäädään poikasen kanssa niiden ajaksi ihmettelemään maaseudun elämää hevosineen, lampaineen ja possuineen. Ainakin paljon ulkoilua on luvassa.

(c) Kuvat viime vuoden reissulta

Karhu-wan Kenobi

Mummi oli löytänyt napakymppivaatteen! Eli poikani esittelee nyt tämän päivän asunsa teille.

Kyseessä on karhu-poncho, joka on oikeasti hupullinen pyyhe.

Äitiä se miellyttää erityisesti, koska siinä on jediviittafiilis.

Tiedän, että jotkut äidit ovat ihan hirmuisen 'eläinkorvavastaisia', mutta minä en voi sille mitään - se on vaan söpöä:)

 Tämä viitta ei ota maahan, joten pieni viipottaja ei kompastu siihen juoksuleikeissään. Poikani tykkää juoksennella kylvyn jälkeen pitkiäkin aikoja ilkoisillaan, joten tähän kaapuun kietoutuneena ei tule kylmä. Lisäksi boonuksena hän ei saa sitä vielä itse päältään pois!

Kyllä täytyy sanoa, että kiitos Mummi, kylläpä oli hyvä löytö:)

Mummit

Ensimmäisen lapsen ilmaantuessa, alkaa yhtäkkiä arvostaa omaa äitiään.

Kenellepä sitä mielummin jättäisi lapsensa hoitoon kuin mummille? On suorastaan ihana seurata sitä, miten lapsen ja mummin välille muodostuu oma ihana läheinen suhde.

Minulle on alusta asti ollut tärkeää se, että lapseni kiintyy myös muihin aikuisiin ja että äiti ei ole hänen elämänsä ainoa tuki ja turva. Tottakai on hellyyttävää, kun tulee kotiin ja hän haluaa olla juuri minun sylissäni ja hakea itkuihinsa rutistusta juuri minulta, mutta on myös ihana nähdä, että hän todella nauttii menosta myös mummiensa kanssa.

Mummit rakastavat lapsenlapsiaan ehdoitta. Lisäksi tämä on aikaa, jolloin he saavat nauttia lapsesta ilman 24/7 äitiyden vastuuta. Oma äitini totesi raskausuutiseni kuultuaan: "Meille tulee vauva. Eikä minun tarvitse tehdä mitään sen eteen, uskomatonta!"

Joskus minua harmittaa, että poikani kaikki kolme mummia asuvat vähintään 300km päässä meiltä. Hän kasvaa niin nopeasti ja joka päivä on uutta ihmeteltävää. Silti onnea on, että yhtä mummiaan poika näkee noin kerran kuussa ja kahta muuta noin pari kolme kertaa vuodessa. Minullakin oli aikanaan kolme mummia.

Yksi opetti minua lukemaan, yksi virkkaamaan ja yksi pelaamaan shakkia. Kaikki kolme jättivät oman jälkensä ja olivat lapsuudessani hyvin tärkeitä. Mummin kanssa voi jutella sellaisista asioista, joita vanhemmat eivät ymmärrä. Usein käy niin, että tietyt luonteenpiirteet hyppäävät yhden sukupolven yli. Toivon, että omalla lapsellani on samanlaisia onnenhetkiä mummiensa kanssa kuin minullakin.

Viime viikolla näin unta Kaarina-mummistani pitkästä aikaa. Hän oli minulle mummeistani läheisin ja tärkein. Unessa hän kyseli elämästäni asioita ja juttelimme pitkään niin kuin ennen. Hän oli kiinnostunut monesta nykyajan koukerosta ja vaikutti edelleen yhtä viisaalta, sellaiselta jona hänet muistan. Olen jo pitkään uskonut, että kuoleman jälkeen voi ottaa yhteyttä läheistensä uniin ja sillä tavalla yhteys eläviin säilyy.

Onni on mummi tai kolme:)

Aikaoptimismi

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että suunniteltu aikataulu on liian kunnianhimoinen toteuttaa...? 31 vuoden kokemuksella minulle käy edelleen niin, että joskus vaan yrittää venyttää sekä itseään, että läheisiään liian tiukoille ja tämä viikonloppu oli nyt sellainen.

Oli synttäreitä ja isohko freelance-työprojekti ympättynä samaan viikonloppuun, koska tässä keväässä jotenkin vaan ei ole ollut tarpeeksi viikonloppuja. Asiaa ei paranna se, että on yksivuotiaan äiti. Tietysti pitäisi aina olettaa, että joku katastrofi iskee ja aikataulussa pitäisi olla jouston varaa. Tällä kertaa sitä ei ollut juurikaan, joten viime yönä istuttiin sitten kuuntelemassa pikkuisen yskää ja sydäntä särkevää valitusta, kun uni ei tule ja kurkku on kipeä. Nukkumattoman yön jälkeen hoitelin vielä juoksevia asioita aamulla ja jätin nuhanenän mummin ja isin hoivaan.

Kuitenkin tänään on vähän sellainen fiilis, että vaikka olenkin hurjan onnellinen, että viikonloppu järjestyi ja kaikki mukavat asiat saatiin tehtyä - niin omia projekteja pitää karsia entisestään, koska pieni ei saa kärsiä siitä, että äidillä on liian kunnianhimoisia harrastuksia. Odotan kesäkuuta, sillä silloin minulla ei ole vielä yhtään viikonloppua buukattuna - paitsi tietysti juhannus. Kaikesta huolimatta oli ihan huippuviikonloppu - kiitos kaikille osallistuneille: Synttärivieraille, valokuvamalleille ja etenkin lapsen hoitajalle!

Kenen kanssa 1-vuotias juhlii?

Yksivuotispostauksella mennään vielä tänään, kun on se H-hetki on nimenomaan tänään. Apua, minulla ei ole enää vauvaa... Olen juhlien järjestäjäsorttia, joten aloin miettiä näitä kemuja jo pari kuukautta sitten. Mutta kenelle 1-vuotiaan syntymäpäivät järjestetään? Juhlakalu itse ei vielä ymmärrä kakkujen ja pakettien päälle, eikä osaa varsinaisesti leikkiä toisten lasten kanssa, ainoastaan heidän vieressään.

Koska päivä sattui lauantaille, päätin järjestää koko päivän kestävät juhlat niin, että aamulla otetaan vastaan 95-vuotias iso-isotäti, joka pelkää muita ihmisiä sen verran, ettei enää iltapäivällä jaksa bilettää. Iltapäivällä kutsuin lapsen ikäisiä kavereita ja illalla kummeja ja sukulaisia. Näin yritin keskittää juhlat yhdelle päivälle, jotta ei tarvitsisi siivota ja leipoa montaa kertaa.

Lapseni on vain puoleksi suomalainen, mikä synttäreiden vietossa tarkoittaa sitä, että varaslähtö otettiin jo pari viikkoa sitten mummilassa, koska kaikki sukulaiset eivät millään voi joka synttäripäivänä olla samassa paikassa. Tämä lienee hyvin yleistä - rakkaimmat ihmiset ovat jakautuneet eri kaupunkeihin, maihin tai jopa maanosiin, jolloin juhlintaa riittää useammalle päivälle vuodesta. Eletään sitä arkeakin tarpeeksi, joten pieni ylimääräinen juhlinta ei liene pahitteeksi.

Toistaiseksi olen havainnut lapseni synttärien järjestämisen suhteen ainakin yhden kiinnostavan piirteen: 1-vuotiskakut ovat tärkeämpiä mummeille kuin äideille. Sehän minulle passaa.