Tässä iässä

...Mun pitäis varmaan jo ihan kaikkea.

Tietää ja osata

Laukkuni pakata

Kun oon lähdössä

Hetkeksi

Vuodeksi

Päiväksi

Sekunniksi

Laukkuni purkaa

Ja paikkaa kodiksi kutsua

Olla rohkea

Olla valmis

Olla aloillaan

Mun pitäis varmaan kaikenlaista

Nyt on kuitenkin tää päivä

Ja mää oon vaan tällainen tässä

Haluan kaiken ja sitten vielä vähän

Haluan osata sanoa

Että epäonnistuin

Hyväksyä ja pyytää sitä anteeksi

Kehittyä ja antaa apua niille

Jotka sitä haluavat ottaa vastaan

Sillä tavoin kun se heille sopii

36 vuoden iässä

Haluaisin osata pysähtyä ja miettiä

Miksi teen asioita ja miten voisin tehdä niitä paremmin

Ja päästä pois myrkyllisistä rutiineista

Jotka aiheuttaa vaan murhetta

Haluaisin osata olla läsnä

Ja muistaa joka hetki

Että työt eivät tekemällä lopu

Ja että aikaa rakkaiden kanssa 

On aina liian vähän

Mukavaa päivää kaikille!

-7.1.2017

At this age

I should already everything

Know and be able

To pack my bags

for a moment

for a week

for a second

Call this house my home

Be brave

Be ready

And settled

I should know how to do these things

But it is today

And this is what I am

I want it all and then some

I want to be able to say that I failed

Take responsibility

Accept and apologise

Give guidance to those who accept it

The way they want it

When they want it

At the age of 36

I would like to know how to stop and think

Why do I do these things

How could I be better

Let poisonous routines go

And be present

Remembering

That work never ends by working

And that the time with loved ones

Is always too little

--

Have a great day wherever you are!

picture (c) Niko Tuominen

Keski-ikäistymässä

Keski-ikäisyys. Pakkohan se on myöntää, että tää luku käy vähemmän ja vähemmän miellyttäväksi vuosi vuodelta. Tarkoittaako tää nyt sitä, että pitäis olla joku aikuinen ja osata jo elää?

 Tänään vietän synttäripäivääni Lontoossa mitä parhaimmassa seurassa kolmen hyvin eri-ikäisen herrasmiehen kanssa. Heistä nuorin vei minut aamulla meri-akvaarioon katsomaan rauskuja, haita ja nemo-kaloja.

 Sitä ennen syötiin belgialaista vohvelia ja jätskiä kakkosaamiaiseksi kuin kunnon hobitit konsanaan, ihaillen Big Beniä ja Thamesin etelä-rantaa.

Iltapäivällä tavattiin herrasmiehistä vanhin, joka tarjosi minulle shamppanjaa kylmänä kassistaan ja lopulta myös keskimmäisin, joka vei vaimonsa synttäri-illalliselle Ermei-ravintolaan Chinatowniin.

 Vuosi vuodelta mun synttäripostaukset käyvät imelimmiksi.

 Se johtunee siitä, et mun elämässä ei ole oikeastaan mitään vialla.

 On turha kehitellä mitään ikäkriisejä - kolmekymppisyyshän on elämän parasta aikaa.

 Vielä ei ole niin vanha, ettei mitään jaksaisi, mutta toisaalta ei tarvitse etsiä olematonta itsetuntoaankaan niin kuin kakskymppisenä.

 Juuri nyt on hyvä. Juuri tässä.

 Maailma on joka päivä niin kaunis.

 Ja joka päivä teen asioita joista pidän kovasti.

 Nää kuvat on mun henkilökohtaiselta visiitiltä Lontooseen tiistaina tällä viikolla, kun mukana ei ollut muksua ja saatoin vain vaellella mulle rakkailla kulmilla - Covent Gardenista Leister Squarelle ja sieltä China towniin.

 Kuvata ihmisiä ja katuja ja rakennuksia.

 Taide on jotain sellaista, jonka tuottamisesta nautin. Sanoja, kuvia, elävää kuvaa, liikkeitä, tanssia.

Olen iloinen siitä, että saan valokuvata niin, ettei siitä riipu elantoni. Saan vaellella kaduilla ja katsoa kauniita valoja, napata hämärtyviä tammikuun iltoja.

 Tällä viikolla fb kuhisee Suomen pakkasista. Minä sanoin, että olen niistä kateellinen, koska uskon, että nämä voivat hyvinkin olla ainoat alle 20 asteen pakkaset tälle vuodelle. Ja minä haluaisin olla siellä kamerani kanssa.

Mut sen sijaan olen täällä, britannian pääkaupungissa, joka tuntuu yhdeltä kotikaupungilta maailmalla.

 Tiistaina illallistin mun lemppareimmassa kiinalaisravintolassa Chinatownissa, nimittäin schetzuanilaisravintola Bar Shussa.

Gambien ji ji dou. How I have missed you. Melkein itkin.

 En ole ollut Kiinassa nyt puoleen vuoteen ja se tuntuu jotenkin oudolta ja kaukaiselta. Toivon, että todellakin palaan alkuvuodesta katsomaan, miltä siellä näyttää.

 Mitä sitä ihminen elämässä tarvitsee? Vähän matkustelua, hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. En tiedä, mitä muuta edes on... Kiitos kaikille synttärionnitteluista <3.

Well, I have to admit, I am officially middle aged today. This has caused little crisis in my world. I guess because I am in situation where I quite like to be right now. I am spending the day in London with thre gentle men. The youngest of these three took me to an aquarium for three hours this morning and then asked me for a dance in the embankment bridge. We also managed a second breakfast which was a belgian waffle with some ice cream while looking at Big Ben... Yes, there are worse birthdays which I remember. The oldest of the gentlemen turned up with a chilled champagne to our hotel room which we then tasted with the middle aged gentleman joining us as he's finally finished his book on Brief History of Martial Arts... The four of us then head for chinatown for yet anothe excellent meal at Er Mei, where I stuffed myself of beans and meat so much so that I never want to eat again. Good day indeed. Thank you for everyone wishing me happy birthday. I really could not have better people in my life. You make living worth it. <3  These pictures are from Tuesday when I got to walk around London alone with my camera.

Ihmisen oikeus elämän laatuun

Tänään ajatuksia hieman vakavammasta aiheesta. Minulla on 98-vuotias sukulainen, joka ei pärjää enää itsekseen kotona. Hänen mielestään hän kyllä pärjäisi, mutta on heikko kuin pieni kissanpentu ja kaatuu silloin tällöin 3m matkalla sängystään vessaan. Hän on ollut vanhainkodissa nyt kaksi vuotta. Ikäisekseen hän on hyvässä kunnossa, vaikkakin jalassa alkaa olla säärihaavaa ja muisti pätkii. Myös näkö ja kuulo ovat erittäin heikot. Hän tahtoisi kotiin, niin kovasti vaan päästä omaan kotiinsa. Päivästä toiseen hänen sisarentyttärellään on lähiomaisena vaikein paikka kertoa hänelle, että ei, sinä et voi tänäänkään lähteä kotiin. Tavallaan kertoa hänelle, että hänet on kidnapattu. Hänellä on elinkautinen tuomio, jossa hänet on sijoitettu huoneeseen, josta on kaunis metsä- ja peltonäköala. Mutta että hän ei tule lähtemään tästä huoneesta kotiin.

Sydämeni särkyy tämän ihmisen kanssa. Hän on elänyt vanhemmaksi kuin kaikki isovanhempani, mukaanlukien sisarensa, joka kuoli jo 90-luvun alussa. Kaikki hänen ystävänsä alkavat olla kuolleita. Hän ei jaksa katsoa televisiota, koska ei kuule sitä. Hän ei halua syödä aterioitaan salissa muiden vanhusten kanssa, vaan syö ne yksin, omassa sängyssään istuen. Hän on pakannut radionsa muovipussiin, jotta se olisi valmiina sitten, kun lääkäri antaa hänelle luvan lähteä kotiin. Ja minä olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että miksi tässä maailmassa eutanasia on niin vaikea asia.

Jos isotätini laitettaisiin kotiin ja jätettäisiin sinne oman onnensa nojaan, hän todennäköisesti tappaisi itsensä huomattavasti nopeammin kuin että jos olisi hoitolaitoksessa, jossa ei halua olla. Viimeksi kun hän oli kotona, hän keitteli itselleen puuroa kaksikin kertaa niin, että sai aikaan häkämyrkytyksen. Mutta tässä skenaariossa hän saisi olla kotona. Hän on jo pitkän aikaa pyytänyt taivaanisältä, että pääsisi pois. Jos hän olisi koomassa letkujen varassa, meidän tehtävämme olisi paljon helpompi. Mutta että saatella vanhus kuolemaansa, jota ennen hän todennäköisesti loukkaisi itsensä/viruisi kodissaan elämän ja kuoleman rajamailla vaikka viikkoja tai kuukausiakin - heitteellejättösyytehän siitä tulisi meille, vaikka hän kuinka sitä itse toivoisi, uskossaan että vielä pystyy itse huolehtimaan itsestään. Kuinka vaikeaa on sanoa ihmiselle, että valitettavasti sinä et enää päätä omista asioistasi, me tiedämme, mikä on sinulle parhaaksi ja sinulle 'parhaaksi' on se, että pidämme sinua kidnapattuna palvelutalossa elämäsi loppuun asti. Vaikka se tekee sinut onnettomaksi, vaikka sinä mielummin kuolisit kuin olisit siellä.

Kaikki ne rakkaani, jotka ovat suorilta jaloilta kuolleet - kuinka onnekkaita te olittekaan?

Tänään nostan hattua kaikille niille, jotka hoitavat sairaita ja kuolevia läheisiään, välittävät niitä ikäviä uutisia, että ei, sinun elämäsi laatu ei tästä ole yhtään paranemassa.

//Today I have been tacling with some of the most difficult ethical questions in one's life: What rights do a person have for quality of life? My great aunt is 98 and has lost most of her hearing and seeing and has continuous problems with her leg scar, which is infected and does not heal. She's been in a hospice for 2 years now and would very much like to get back home. We are holding her hostage. She keeps on packing her things and asking to leave. Yes, if she would be in a coma and it was just up to us to pull the plugs, we could make the decision for life and death for her. However, to let her go home and leave her there to die (which could take days, weeks or months), in the process of possibly hurting herself in the process or perhaps cooking porridge while sleeping (which was what happened when she last was at home alone) causing the house to fill with humes that would kill her... Well, this would probably be a neglectance of her humanness... I don't want to be prosecuted for killing someone. Even though it would be a shorter life with 'quality' that she wants...

But let's think about it for a second: Most of her friends are dead. Her husband died 18 years ago. There's no children. We are all she's got and she never thought she would live for retirement... She has been asking for 'her heavenly father to take her away'. How handicapped are we are humans, as the only thing we can provide is care and a prison, in which she can listen to her radio and keep on falling down on the 3metre walk to the toilet as she forgets that she is supposed to hang onto the rails... 

All my loved ones that have died from their feet, I am grateful for. Supporting someone to believe that they have quality of life in the prison where they live - that's one of the hardest jobs on Earth. I wish powers to all those who are doing this work. I know it's part of this life and I know it's luxurious that the 'prisons' in Finland are cosy, nice places. But still, quick deaths are the unexpected blessings. This weekend, I encourage you to be happy and appreciate your own quality of life. Do not take it for granted. This is just a short period you have in this world.

Vanha vai nuori?

 Tänään on taas yks näitä päiviä, jolloin minun kuuluu vanhentua. 34. Se tuntuu siltä, että alan olla jo kolmekymppisyyden puolessa välissä. Pikkuhiljaa pitäis tietää, et kuka on ja mitä tekee tässä maailmassa. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt niitä asioita, joita olen halunnutkin tehdä. Kolmekymppisyys on monella tapaa vastuullisuutta ja sitä arjen pyöritystä, mutta myös juhlia ja rentoilua. Tuntuu, että minulla on elämän perusasiat kunnossa ja on ollut jo pidemmän aikaa. Minulla on unelmatyö, josta ihmiset vaan haaveilevat. Minulla on ihana perhe ja parhaat ystävät ympäri maailmaa. Minulla on koti kahdessa maassa. Olen saanut matkustaa ja tutustua huikeisiin ihmiseen. On niin paljon, josta saan olla kiitollinen. Näin synttäripäivänä näitä asioita on mukava muistaa. Juhlin varsinaisesti vasta myöhemmin tässä kuussa, tänään syödään sushia perheen kesken ja juodaan vähän valkkaria siinä sivussa. Parhautta. Kiitos, että olette olleet mukana tämänkin vuoden.

 34. That means I'm not young anymore, right? I have no age crisis though - I have a great life with wonderful people in it, a job that people dream of and a fantastic family and a home in two countries. I consider myself a very lucky woman. Yes that might mean, that I shouldn't say 'girl' anymore. Being thirty means responsibility and running the every day life, but I haven't forgotten to take time for myself as well. Those are important times, those little gaps help you get through possible difficult circumstances. Thank you for being in my life yet another year.