Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanheneminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanheneminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. tammikuuta 2025

44 Today

 

Tänään täytän 44 vuotta. Aloitin tämän blogin kun olin 31 eli melkoinen määrä tapahtumia on täälläkin kuvattu vuosien varrella. 2025 vuonna ei ole niin muodikasta kirjoittaa blogia enää - pidän tätä lähinnä rutiinin vuoksi ja siksi, että itse on mukava katsoa taaksepäin, mitä teki milloinkin. Lapset kasvaa ja vuodet juoksee, niinhän se on. 

Syntymäpäivänä tänään oli ihan tavallinen päivä. Tai se tänäkin vuonna oli lomiltapaluupäivä joten mitään kovin erikoista en tehnyt. Ihanat leidit veivät minut brunssille, jossa kuitenkin keskusteltiin enimmäkseen työasioista...  Eilen kutsuin vaihteeksi mummo-ikäisiä sukulaisia kahville ja iltapalalle meille, Esikoisemme S leipoi upean kakun minulle!
Sain ihania kukkia jälleen ja ostin itselleni synttärilahjaksi torista käytetyn Oura-sormuksen. Viime vuonna otin osaa tutkimukseen, jonka osana sain hyödyntää Ouraa, mutta vuoden lopussa kun se piti antaa takaisin niin ajattelin, että ostan sellaisen kuitenkin, koska koen siitä olleen merkittävää hyötyä mm. unien parantamisessa viime vuoden aikana. Tykkään tutkia tietoa ja käppyröitä, joten minulle sopii kerätä dataa 24/7. Eilen sain tädiltäni hieman rahaa lahjaksi myös - sen laitoin suoraan Bitcoiniin odottelemaan tuplaantumista vuoden aikana.

Olen miettinyt tulevan vuoden tavoitteita ja niistä teen pian postauksen.

Elämä 44-vuotiaana on täyttä: Töitä, liiketoimintaa, lapsia, ystäviä, haaveita... Enää vuosi ennen kuin olen 45. Nyt olisi aikaa vielä muuttaa kurssia seuraavalle vuodelle. Mitä sinä aiot?

 

Juhlat ystäville on toki taas tulossa. Valitettavasti M&M varasti mun päivän joten pitää nyt uudelleen miettiä, että milloin.


/

Today, I turn 44. I started this blog when I was 31, so quite a lot has happened over the years and been documented here. In 2025, blogging isn’t exactly trendy anymore—I mostly keep it up out of habit and because it’s nice to look back and see what I was doing at different times. The kids are growing up, and the years are flying by, as they do.

My birthday today was just an ordinary day. In fact, it was my first day back from vacation again this year, so I didn’t do anything particularly special. Some lovely ladies took me out for brunch, though we mostly discussed work-related matters... Yesterday, for a change, I invited some elderly relatives over for coffee and an evening snack. Our eldest, S, baked me a stunning cake!

I received some beautiful flowers once again, and as a birthday present to myself, I bought a second-hand Oura ring from an online marketplace. Last year, I participated in a study where I got to use an Oura ring as part of it. When I had to return it at the end of the study, I decided I’d eventually buy one because I found it genuinely helpful, especially in improving my sleep over the past year. I love analyzing data and graphs, so collecting data 24/7 suits me perfectly. Yesterday, my aunt also gave me some money as a gift—I immediately invested it in Bitcoin, hoping it doubles in value over the year.

I’ve been thinking about goals for the coming year, and I’ll be writing a post about that soon.

Life at 44 is full: work, business, kids, friends, dreams... Just one more year until I’m 45. There’s still time to change course before the next year begins. What are your plans?

 

Kuvat/pics (c) Kati Clements, Juha Manninen, Juuli Lumivalo 


sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Birthday snap shots 43

 

Tänään 43 vee.

Synttärisnäppejä hieman päivästä. Sain kahdet aivan upeat kukat! Kiitos Pirtti-Mäki-Kuutit ja Juulinen!
Aamusta tytöt veivät mut aamupalalle Espresso-houseen höpöttelemään! Kiitos, oli parasta!
Suomessa on ollut tosi kovat pakkaset koko viikon, -30 kieppeillä Jyväskylässä.
Ulkona on kaunista mut niiiin kylmää.
Tammikuun tyttönä mää vedän villasukat jalkaan, toppahousut korviin ja painelen kuurakaduille.
Päivää oon viettänyt mun kaikkein rakkainpien kans taas. Mummi katsoi pienintä ja tänäkin vuona konsepti omalle ajalle keskittyi päikkäreihin.

Illalla ollaan suunniteltu tulevaa vuotta, tulevia liiketoimia - laskettu lukuja ja pyöritelty exceliä. Huikea vuosi tulossa. Tuletko mukaan?

Juhlin jälleen myöhemmin keväällä, mutta ajankohta on edelleen auki. 16.3. vois olla educated guess.


/ Today I am 43 years old. I have spent an absolutely wonderful but cold winter day at home with my loved ones. Girls took me to breakfast and I got wonderful flowers etc lovely presents. I will have a party later on in March this year. Happy birthday to me!

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

42 Elämän tarkoitus?

Täytin eilen 42. Olin niin väsynyt, etten jaksanut postata. Kuopus on tällä hetkellä sekä superihanassa että superraivostuttavassa iässä. Olemme yrittäneet kouluttaa häntä nukkumaan omassa sängyssä ja pysymään klo 20-08 rytmissä. Lopetin imetyksen viikko sitten. Olemme Juhan kanssa molemmat niin väsyneitä, että yleensä emme muista yön aikana käytyjä keskusteluja aamulla. Klo 08 laitetaan muumit päälle ja nuokutaan sohvalla vaikka uni maistuisi koko perheelle. 

Niinpä synttäripäivänä suosikkilahja oli 3h lapsenvahtiaikaa anopilta, jonka aikana otin päikkärit. Juha laittoi ihanaa thai-currya dinneriksi ja menin nukkumaan kymmeneltä. Tähän on tultu. 

Välillä tuntuu, että minun elämän tarkoitus on siivota lattialle heitettyä ruokaa, pukea sätkivää meduusaa tai silitellä nukkumaan. Se on ihan okei, elämä on juuri nyt, 42-vuotiaana tätä. Toki kaipaan erilaisia aikoja elämästäni, sillä tämänhetkinen on monella tapaa puuduttavaa, joskin hyvin nopeasti ohimenevää. Odotan, että kaiken heittäminen, hakkaaminen ja pureminen menisi ohi. Sen sijaan söpöt puheharjoitukset - 'Ikkä tulee kotii' tai 'Kato kone!' saavat kyllä jatkua. 

Minulla on elämässä kaikkea mitä elämältä voi pyytää. Taidanpa tänäänkin mennä nukkumaan aikaisin. Kiitoksia syntymäpäiväonnitteluista. Ai niin ja kahden koronavälivuoden jälkeen: aion juhlia jälleen syntymäpäivääni perinteisin menoin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Laittakaahan kalenteriin. 

/Life at its meaning: 42 years old. Is it about cleaning poo or food from floors? Is it trying to dress winter michelin gear on a medusa? Is it to repeat sleeping routines every single night... I guess it is for me. It is fantastically boring but also very passing. I am hoping the phase of throwing, hitting and biting would pass soon, but the cute vocabulary excersises can stay. I have all that I can want in life. I might go to bed early. Oh and I will celebrate my birthday on the 4th of March. 

tiistai 7. tammikuuta 2020

Last year of my thirties - Into the Unknown!


Noni, se olis sit viimeinen vuosi tätä kolmekymppisyyttä. Mitä seikkailuja mahtuisi seuraavaan vuoteen???

Tämä 39. syntymäpäiväni päättää parin viikon mittaisen tarpeeseen tulleen loman ja vietän siis merkkipäivääni ihan vaan tekemällä töitä. Mut suoraan sanottuna se on ollut ihanaa! Lomailu riitti jo ja ihanaa kun saa aikaan asioita:) Illalla on luvassa kotitreffit: intialaista ja lenkkeilyä:) Tää kuulostaa musta myös ihan superilta ja juuri sellaiselta mulle sopivalta tavalta viettää syntymäpäivää. Mitä enemmän huitelen maailmalla, sitä enemmän arvostan sitä mitä minulla on täällä kotona. Jatkuva matkustaminen väsyttää. Toki tällä viikolla olen ajatellut käydä Tampereella ja Lahdessa ja eilen tulin Kuopiosta ja Kajaanista... Mutta minun mittakaavassa tällaiset Suomen sisäiset reissut ovat vähän niinkuin kotona olemista. 

Odotan tammikuulta etenkin sitä, että pääsen takaisin terveellisiin rutiineihin ja työasiat etenevät jälleen. Aion toki juhlia merkkipäivääni perinteisin menoin tänäkin vuonna, mutta vasta myöhemmin keväällä... Mikäköhän valikoituisi juhlien teemaksi tällä kertaa...? 

Mietin tuossa viikonloppuna kahlatessani reittä myöten hangessa pilkkopimeässä metsässä eksyneenä, että onko pakko lähteä pimeään metsään yksin... Mutta on! Seikkailuja voi toteuttaa vaikka kilometrin päästä kotoa:) Mietin myös, että olen erittäin onnellinen mun so-called elämässä eli jos olisinkin jäätynyt yölliselle happihyppelylleni niin ei se olisi mikään katastrofi ollut varsinaisesti. Koen, että elämä on antanut minulle kaiken. Olen saanut rakastaa ja vielä kertonutkin sen päivittäin tärkeimmille. Tunnen syvää kiitollisuutta sekä ihmisistä ympärilläni että siitä, että saan asua täällä winterwonderlandissa nimeltä Suomi. Ihanaa on myös suunnitella, mitä tuleva vuosi ja vuosikymmen tuovat mukanaan.

Viime vuoden synttäripostauksen voi kurkata täältä.

/ Today the last year of my thirties begin. 
No crisis - maybe they have already passed... 
Today I spend my birthday by doing very regular life things:
I will work and then I'll have some nice food and go for a walk 
Really the way I want it. Of course I will celebrate later in the spring as usual 
With the usual celebratory measures:)

Perhaps this could be the theme of this year's party...(If it doesn't happen in July!)

Have you guys already seen Frozen II?

I can hear you but I won't
Some look for trouble while others don't
There's a thousand reasons I should go about my day
And ignore your whispers which I wish would go away, oh
Whoa
You're not a voice, you're just a ringing in my ear
And if I heard you, which I don't, I'm spoken for I fear
Everyone I've ever loved is here within these walls
I'm sorry, secret siren, but I'm blocking out your calls
I've had my adventure, I don't need something new
I'm afraid of what I'm risking if I follow you

Into the unknown

maanantai 7. tammikuuta 2019

38 Vuotta


(c) Tino Aalto
Typykkä tänään 38 vuotta. Onks tää nyt se paikka, jossa sanotaan, et ikä on vaan numero..? Tätä synttäripäivää olen herännyt viettämään Lahdessa. Aamulla ollaan Kirsin kanssa kotitoimistohommissa Lahdessa - olin täällä pari päivää reenailemassa embua hänen kanssaan. Euroopan mestaruuskisat ovat nimittäin tulossa taas kesällä. 

Viikonloppu on mennyt pk-seudulla mukavasti sukulaisia ja ystäviä tavatessa. Vähän on tullut hemmoteltua itseänikin... Kävin Story-kahvilassa aamiaisella - se oli kyllä just eikä melkein sitä, mikä on mielestäni elämän laatua:
Eggs Royale
Perjantaina ehdin treffailemaan myös toisen serkkuni Pekan - olipa mukava vaihtaa kuulumiset lounaalla. Pitäisi useamminkin viettää tällaista rentoa viikonloppua täällä Etelässä ja tavata enemmänkin ystäviä:) Livahdin etätöiden lomasta myös shoppailemaan etukäteissynttärilahjaksi itselleni alennusmyynnistä saappaat hajonneiden tilalle. Kiitos vaan Ritvalle, joka ne sponsoroi!

Tino ystävällisesti esitteli minulle Oodia elikkäs Helsingin uutta 100M€ maksanutta 'kirjastoa', jonka parempi nimitys olisi ehkä 'yhteisön yhteinen olohuone'. Huikea paikka! Ja hienosti tuo esiin sen, mitä 2018-vuoden ihminen tarvitsee - valoa, yhteisöä, arkkitehtuuria, työtiloja, lapsiparkkia, jaettuja koneita...

 Viikonlopun aikana on tullut pohdittua syvällisestikin, että mitä tällä elämällä vuonna 2018 oikein tekisi... Viime vuosi kaikkine isoine harppauksineen kun oli aika rankka.
Tänä vuonna olen ajatellut keskittyä itseni ja perheeni hyvinvoinnin kehittämiseen. Olen kirjoittanut tästä maratoonipostauksen, jonka julkaisen huomenna.

 Lauantai-iltana käytiin Kirsin kanssa visiitillä Helsinki Branchissa. Kiitokset Ilkka Senseille ja Kekelle tekniikkaavusta embun parsimisen kanssa.

Meillä on nyt setti kasassa ja selkäytimeen istuttaminen voi alkaa. Hyvää tässä viikonlopussa oli varsinkin se, että sain taas Kempo- ja treenimotivaatiosta kiinni:)
Synttäripäivää vietän etätoimistopäivän päätteeksi koukkaamalla Helsinki-Vantaalle hakemaan Juhan kentältä iltapäivällä. Ajellaan Tampereelle illaksi. Juhlakemuthan mulla on tapana järjestää vasta paljon myöhemmin, niin myös tänä vuonna.
Kaikenkaikkiaan - elämä on oikeasti hirmuisen kivaa:) Mikäs tässä. Mulle kuuluu hyvää:) Tervetuloa juhlimaan helmi-maaliskuussa... Sen verran voin paljastaa, että tämän vuoden teemaan liittyy rituaaliuhrilahjoja. Arvaatteko mikä?

/Today I turn 38 years. I've spent the weekend in the Helsinki region seeing friends and family + preparing embu for the next summer's European Championships in Stockholm, Sweden. I don't really know better ways to spend one's birthday... Life is good.



Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...