Wuhan in 2023

Koska meillä on menossa varsin intensiivinen Kiinan reissu, ehdimme karauttaa luotijunalla eli Gautiellä Xi’anista Wuhaniin (5h) ja nyt jo kolme päivää myöhemmin Shanghaihin (3,5h), joka on tällä kertaa meidän päätepysäkki Kiinassa.

Palaan kuitenkin Wuhanin tunnelmiin vielä.

Olen ollut Wuhanissa aiemminkin, vuonna 2016 helmikuussa.

Silloin mukanani olivat Jups ja niin tärkeä edesmennyt kollegani Eetu.

Olimme Wuhanissa vain yhden yön! Olihan kierroksemme Kiinassa silloin vain viikon mittainen ja käsitti myös Xi’anin ja Pekingin. Olen kirjoittanut aiheesta MyDay:n koko viikolta. Kiitos, että olen kirjoittanut, nuo hetket ovat tallentuneet muistiin paremmin kuin monet muut.

Tällä kertaa olen Wuhanissa 3päivää tai paremminkin 3yötä ja kaksi päivää.

Intensiivisessä projektissa kollegani on muuttanut samaan hotelliin minun kanssa, jotta saadaan tehtyä töitä yhdessä ja mikä parasta, olemme joka päivä tavanneet aamuisin noin kolmen tunnin ajan! Tehokasta ajan käyttöä!

Wuhanissa tapasimme myös CCNU:n paikallista tutkimusryhmää, josta hyvin moni on vieraillut Suomessa, osa opiskellutkin vuosia!

Tässä sakissa on kovan luokan IS-alueen tutkijoita tulossa!

Jätin jälleen Juhan ja pikku-jäbän keskenään koko päiväksi ja tässä tulos! Vauvatukka oli lähtenyt... Selvästi liian pitkä äidin työpäivä...

Kokouksen jälkeen nimittäin jatkettiin vielä illalliselle kuten tapana on.

Illallinen mieleenpainuvassa huikeassa venuessa

Kiinalaiset ovat huomattavan vieraanvaraisia! Toki auttaa, että ruoka ei maksa juuri mitään verrattuna Suomen hintoihin...

 

Lopulta illallisella istui kymmenisen henkeä, joista minä olin ainoa suomalainen ja kaikki olivat asuneet Suomessa jossain vaiheessa elämäänsä! 

 

 Herkullinen ilta!

Sitä ennen kuitenkin työskentelimme ohjaamalla toistemme väitöskirjaopiskelijoiden töitä tekoälyn ympäriltä. Aiheet vaihtelivat mielenkiintoisista metodeista kuten Big Data analyysistä Cybercondiaan eli kykenemättömyyteen lopettaa terveysinformaation etsimistä verkosta! Mikä mielenkiintoinen pandemian teknostressi-ilmiö!

Lähdössä Shanghaihin Wuhanin Gautie luotijuna-asemalla

/On our tour of China in the Summer of 2023, we went for Wuhan after leaving Xi’an. This was due to the fact that in the project, AI in eBusiness, I am collaborating not only with Xi’an Jiaotong University but also with Central China Normal University which has Very good ties with University of Turku and Tampere. We had a great session go-advising Phd students from Finland and China. The topics were really interesting around AI, Big Data and also Social Media. One was about Cyberchondria, a term that I had heard first time on these days.

I have been in Wuhan before, back in 2016 with my colleagues Prof. Jups and beloved Eetu.


 

Kiina muuttuu - ja ei muutu

Olen ollut vierailevana proffana Xi'an Jiaotong yliopistolla vuodesta 2013 lähtien. En enää tiedä kuinka monta kertaa olen käynyt Kiinassa, koen, että tämä on toinen kotini. Neljä vuotta on nyt kulunut siitä kun olin täällä viime kerran kesällä 2019. Maailma on sen jälkeen muuttunut, samoin Kiina.

Hotelleissa, ostoskeskuksissa ja kaupungilla robotit partioivat. Ylläoleva hospitality - huonepalvelija -robotin voi kutsua tuomaan juomaa huoneeen. Yleisiä ovat imurointirobotit ja erilaiset automaattiset maksupäätteet. Näitä asioita tutkin myös työssäni eli viimeaikaiset tutkimusaiheeni ovat olleet: "Miten tekoälyteknologia vaikuttaa liiketoimintaan ja koulutukseen?"

Kiinassa on myös viime vuosina siirrytty käytännössä pelkästään käyttämään WeChat Payta ja AliPayta maksuvälineenä, käteistä ei juurikaan käytetä ja se ei käy kaikkialla edes maksuvälineenä. Minulle tämä tuottaa haasteita, koska olen joskus 4v sitten laittanut WeChat Payhun jonkun salasanan jota en nyt muista, että mikä se on!!! Ja sen palauttaminen kävisi ainoastaan jos minulla olisi 4v takainen luottokortti, jota ei tietystikään ole enää olemassakaan! Eli toistaiseksi on pärjättävä käteisellä ellei keksitä tapaa kiertää asiaa.

Tällä kertaa olen luopunut meidän niin rakkaista 'Yang Yang Guo Ji' -kotikulmista lähellä Yantan vanhaa kampusta. Syynä on se, että apartment hotellimme Somerset tarjoaa paremmat puitteet perhee-elämälle, johon kuuluu jälleeen kohta 2-vuotiaan viihdyttämistä 8 miljoonan ihmisen suurkaupungissa. 

Kiinalainen professorini Qi Li on myöskin jäänyt eläkkeelle viimeisen neljän vuoden aikana - se itsessään on suuri muutos, koska hän on ollut varsinainen 'e-commercen oppi-isä' täällä kiinalaisessa yliopisto skenessä. Hyvä asia on kuitenkin se, että jotkut asiat eivät ole muuttuneet: Minulla on edelleen paljon ystäviä ja ihania kollegoita Suomessa kuten aina avulias prof. Qiao Zhilin (yllä). Hän on nykyään varadekaani, mutta ei pidä siitä minkäänlaista numeroa. Hän ei itseasiassa haluaisi kenenkään oikeastaan kiinnittävän häneen mitään huomiota. Hän haluaa palvella muita elääkseen. Mikä mahtava tyyppi! 

Minun Kiinaelämäni haasteet eivät siinä mielessä ole muuttuneet, että täällä ollessa siihen liittyy lapsen hoidon ja työelämän yhteensovittamista, vaikka minulla onkin mukana oma 'Nanny';) 

Haastavaa oli myös päästä nettiin ja saada kiinalainen puhelinnumero. Kiina on kiristänyt entisestään kansalaisten toiminnan seurantaa ja about joka paikkaan tulee ilmoittaa passin numero. Ei ole siis länkkäreille helppoa täällä olla tosiaankaan. Ja välillä sitä unohtaa, että Google ei toimi, facebook ei toimi, instagram ei toimi ja viimeisimmäksi Whatsapp ei toimi... Eli about kaikki nettipalvelut joita päivittäin käytät, toimivat vain ottamalla yhteyden toisen maan kautta appilla, jonka nimeä en aio tähän laittaa nyt. Enkä ole toistaiseksi löytänyt sellaista, jonka saisi kännykkään... 

Kuten sanottu: Tätä tekee vain rakkaudesta lajiin <3.

/Once again back in China. SOme things have changed for the last 4 years, but some remain the same.

Changes: People retire, robots patrol, WeChat pay takes over the world, Whatsapp is now blocked

The same: Friends are still great, the food is excellent, the internet is still working only when it wants to...;)

Hard Sleeper

"Hullut suomalaiset lost in China" -matkamme jatkui Wudangshanilta astetta mielenkiintoisemmissa merkeissä, kun kiinalaisten ystävieni ehdotuksesta päätimme kokeilla yöjunaa…

Valittavana Kiinassa on ns. “Soft Sleeper” ja ns. “Hard Sleeper”. Koska olemme matkalla juurikin kiinalaisen loman aikaan, soft sleeperit myytiin loppuun sekunneissa ja vaikka olimme kovasti valmiina refreshailemassa CTRIPin kanssa oikeaan aikaan, meille jäi paikkoja vain Hard sleeperiin…

Joten olimme varsin kiinnostuneita näkemään, että mitököhän tästä tulee…

‘Hard Sleeper’ tarkoittaa kolmea päällekkäistä ehkä noin 60cm leveydellä olevaa punkkasänkyä päällekäin. Yhdessä kompleksissa on kuusi sänkyä - mitään hyttejä ei ole vaan kaikki nukkuvat avonaisessa junanvaunussa sekaisin.

Ei todellakaan mitään ‘miehet/naiset’ erikseen juttuja, olin jokseensakin huolissani siitä, että joudun nukkumaan johonkin keskelle kiinalaista kanalaumaa, mutta nyt pienen neuvottelun jälkeen saimme vaihdettua paikat niin, että Juhalla oli keskisänky ja minulla sen päällä oleva yläsänky.

Soft sleeperissä on hytit ja niissä on neljä sänkyä per hytti. Mietin, että sellaista olisi joskus ihan mukavakin kokeilla.

Kaikenkaikkiaan yö kiinalaisessa yöjunassa meni mukavasti. Sain hieman nukuttuakin ja Juha teki töitä 4G:n ja VPN:n varassa mun läppärillä. Varsinainen tehoyö. Mukavammin kiinalaisten kanssa matkustaa näin kuin päiväsaikaan, koska yösin kiinalaiset nukkuvat.

Aamulla konduktööri herätti meidät Zhangjiajiessa ja siinä säästyi myös yhden yön hotellikustannus. Hard sleeper maksoi 9h matkan hurjat 15eur per nenä.

Aamulla oli kyllä hieman hölmistynyt olo, et näinkö se kävi, mut näköjään. Täällä sitä ollaan jossain maailman toisella puolen.

/ So from Wudangshan to Zhangjiajie, we decided to take the Chinese night train. There is a ‘soft sleeper’ as well as a ‘hard sleeper’ in the Chinese night train.

Because the Golden week Soft sleepers were sold out in seconds, we had to settle for a hard one. But no worries: This proofed out to be a lot nicer experience than we imagined. There’s 6 miniature beds in one pod, it’s all in the open carriage, no cabins (unlike in the soft one where there is 4 beds in a closed cabin). Yes the beds are quite small for men the size of Juha, the Chinese are tiny after all… But at least the men and women were all together in the pods, so after negotiating, i got my place moved from the other side of the carriage to be on top of Juha’s middle bed. So overall, we could do some work over Wifi and also get some sleep. This cost 15euros per person and handily did not take time out of the limited days we had in the mountains. I would recommend Chinese trains. Even the old ones. great experiences.

Sadonkorjuukuulumisia ja koulun alkua

 Olen yrittänyt etsiä elämästäni hetkeä, jolloin voisin kirjoittaa blogiani. Olen viime aikoina selaillut sitä - olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2012 asti, eli todella pitkään. Viisi vuotta jo ja ylikin. Se on hyvä päiväkirja menneisyyteen - en halua hukata hetkiä. Mutta miten löytää kiireisistä arkipäivistä aukkoja, joissa olisi aikaa päivittää... Kysynpä sitä? Noh, nyt meillä alkoi syksyn alusta uusi arki kun pikkuinen meni kouluun ja se itsessään on pistänyt meidän arkirutiineja uusiksi.
Poika lähtee kouluun klo 7:25 ja autisti kun on niin oveltahan se haetaan bussilla. Eli äiti jää siinä puoli kasin jälkeen miettimään et lähtiskö töihin vai meniskö takas nukkumaan... Tässä olisi siis ainaskin hyvä tunnin mittainen aika päivitellä blogia aamuisin, ennen kuin tarviis missään olla. Tosin tänä syksynä meidän kuulumiset on sellaiset, että mieheni lähti jälleen Kiinaan ja meinaa olla siellä parisen kuukautta suunnilleen, yhdellä breikillä, eli täällä syksyllä elellään taas kahden ihmisen arkea.

Olen joskus kutsunut tätä "YH-arjeksi" ja pahoittelen tätä termiä. Minä en ole yksinhuoltaja vaan huollamme meidän pikkumurua yhdessä molemmat tasapuolisesti. Mieheni osallistuu erittäin paljon pojan huoltoon etenkin kun minä olen työmatkoilla. Sen lisäksi meillä on fantastinen turvaverkko, johon kuuluu isotätejä ja -setiä; eno; mummeja ja ukki; ystäviä ja niin edelleen. Tämän pikkuihmisen elämässä on kyllä monta monta aikuista, jotka välittävät. Olen pahoillani siitä, että jos joku on saanut kirjoituksistani sellaisen kuvan, että pyöritän arkeani yksin - näin ei tosiaankaan tilanne ole. Maailmassa on äitejä ja isiä, jotka ovat oikeita yksinhuoltajia - minä ainoastaan väliaikaisesti olen lapseni kanssa keskenäni esimerkiksi siis nyt syys-lokakuussa kun J on Kiinassa. Kyllähän sekin tosin tarkoittaa sitä, että aamuisin on pestävä pyykkiä ja siivottava keittiötä yms kodinhuoltoa, mutta ei yhtään mitään verrattuna kokoaikaisen 365-päivää vuodesta yksinhuoltajan arkeen. Nostan teille hattua arjen sankarit!

 Minun arkeeni kuuluu sitä, että pyydän apua, silloin kun en itse repeä ja pysty. Viime viikolla tein seitsemän päivän työviikon, koska tämä rakas kiinalainen delegaatio Xi'anista saapui meidän vieraaksemme Jyväskylään neljäksi päiväksi. Koska J lähti perjantaina Kiinaan, apuun oli hälytetty setäni vaimoineen, jotka ovat myös vierailleet Xi'anissa ja siispä tuntevat myös nämä prohvessorit. Tähän syksyyn on siis kuulunut paljon kiinalaisten viihdyttämistä. Välillä rennommissa merkeissä, kuten sunnuntaina mökillämme...

Mökillä mukana olivat myös minun Shanghain kiinalaiset vaihtarini, joita tänäkin syksynä on mentoroitavanani 3 leidiä. 

 Asiat, jotka meistä tuntuvat arkisilta ja itsestäänselviltä, ovat kiinalaisille elämyksiä. Niinkuin nyt vaikka matojen kaivaminen hangolla mullasta ja pujottaminen vapaan.

 Mato-onginta...

 Tai vaikkapa istuskelu nuotiolla... Kyllä on perspektiiviä omaan arkeen, kun katselee sitä toisesta kulttuurista käsin... Me ollaan niin onnekkaita täällä, että saadaan elää keskellä sinisiä taivaita, puhtaita metsiä ja niin edelleen. Mitä luksusta on se, että kahtena aamuna laitoin puuron päälle tuoreet omat poimimani vadelmat tai että iltaruoka oli kanttarellipiirakkaa omalta maalta. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan koe tätä tai edes pysty kuvittelemaan, millaista elämä täällä meidän metsien ja järvien keskellä on. Onnellistahan se on. Ja ihmisen on hyvä olla.
 
Monelta olen saanut kyselyjä siitä, miten pienen autistin koulun aloitus on onnistunut. Tänään koulun vanhempainillassa jaoin toisille vanhemmille tuskaani - Mistäs minä tiedän, miltä hänestä tuntuu, kun ei poika osaa puhellen sitä kertoa... Tosiasiassa tiedän, että koulu on alkanut erinomaisen hyvin. Hän lähtee aamuisin kouluun hymyssä suin ja sieltä myös energisenä palaa. Koulupäivä autisteilla on 8:15-12:15 sisältäen välitunteja ja ruokailun. Iltapäivällä on sitten "Vertti" eli autistien oma iltapäiväkerho, jossa poitsukka pääsee ulkoilemaan, rentoutumaan, leikkimään ja niin edelleen. Hänessä on huomattavissa kiinnostusta kuvien käyttöön enemmän ja pontevammin asioiden sanoittamista! Minä - Haluan - Vettä! Kirjoitin A:sta myös Oppimiskeskus Hippon sivuille jutun - sen voi käydä lukemassa täältä. Fiilikset äidillä vanhempainillasta olivat aivan mahtavat. Kyllä on meidän poika päässyt niin hyvään paikkaan... Ihanat opet ja kivaa toimintaa päivittäin. Ei yhtään tunnu pahalta ajatella, että 11-vuotinen oppivelvollisuus tästä lähtee. Iltaisin A on ollut hyvällä tuulella ja nukkumaan on laitettu aikaisemmin kuin aiemmin. 20:30 on meidän melatoniiniaika ja ysiltä jätetään sänkyyn simahtamaan. Hän on niin reipas ja ihana. Päivittäin saan hirmuisesti pusuja - tänään isinkin pusut, kun ei vieläkään ole oppinut skypellä pusuja antamaan:)

Eli summasummarum, tänä syksynä meillä on varsin tiivis paletti töitä, koulua ja matkoja - niinkuin nyt syksyisin yleensäkin. Paljon positiivisia uutisia on myös pompsahdellut esiin: J sai uuden tv keikan, jesh. Ja neuvottelut seuraavastakin ovat käynnissä. Minä sain Horizon2020-hankkeen läpi, eli se alkaa ensi vuonna maaliskuussa... Vaikka on tietysti väsyttävääkin, kun päivät ovat täynnä ja arjen täytyy pyöriä, tunnen juuri nyt olevani täynnä energiaa. Syksy on ihanaa aikaa elämässä. On kaunista, kirpeää ja maailma avoinna kaikkeen mukavaan tekemiseen. Mites teidän syksyt on lähteneet käyntiin?

/So... I have tried to find some time for blogging in my life for some time. When days go by so quickly, it is important to write down some feelings of what goes on in the world. Our Autumn in Finland is very precious and beautiful. Topfish has started school and he seems to really enjoy it. He goes there happy and is enthusiastic to do things. You can see some small changes in his behavior - eagerness to express himself with words, using the pictures actively and so on. He is such a brave good little boy. My husband has gone to China again - he got another tv hosting gig for the Autumn which means he'll be there pretty tightly until beginning of November, minus the time that I am in China in the beginning of October. 


We have had many good news work wise. My Horizon2020 proposal from this spring passed and I've applied three more... Of course work keeps me quite busy: As you see, my friends and professors from China were visiting last week and my three teacherstudents from Shanghai arrived also. The three girls are here until Christmas. My family helped me with Chinesetainment over the weekend - I don't know what I would do without my family, you guys are so amazing. Looking after Tops; taking my Chinese guests for the summer cottage etc... I would not have survived without help. 

I have sometimes called my one parent times with Tops in the blog as "single parenting" - I would like to take this opportunity to correct this ill use of words. I am no single parent. Tops's father is very dedicated to Topfish and takes care of him huge amounts, specifically when I am on trips. We are co-parenting and that's important. It has not been my intention to cause any kind of thoughts that my husband would not participate into Tops's care, marely that there are times when he is just with one of his parents. Sometimes me, sometimes my husband. The true single parents are those who deserve to use that word of themselves. I apologise if someone has gotten the wrong impression. It was never my intention. I do not run my every day life alone. It's true that in the next few months, I'll be the main care taker of Tops. But J was with him when I was 2,5weeks in US & Iceland and will be with him when I'm in China next. We both have got jobs which need traveling. Plus we enjoy traveling. Both of us take care of Topfish and we also have other people to help out - family, friends, you name it. The circle around this kid's care is big and I thank you all for caring so much about us that you give your time to make sure our lives run smoothly.  


I would like to end this writing into a thought that I've been having in the last one week... When looking at one's own home country through the eyes of a stranger - one can see such beauty. Normal every day life issues start to feel more precious: Picking your own rasberries for the porridge - Blue skies while fishing with a worm you digged from the ground yourself - chopping your own firewood - jumping into the lake after a sauna - walking in a forest. Our world is such a great and amazing place to live. I am grateful to be just here, just now.

Terve ja xie xie Kaloista

Mää aattelin tulla vielä kertomaan pari juttua Kiinasta, kun tää vika viikko täällä on ollu niin jännä.

Ensinnäkin mää oon ystävystynyt meidän alakerran supermarketin kalakauppiaan kanssa..

Se antaa mun silitellä niitä kaloja melkein joka ilta ja sit saan kans pitää jokirapuja kädessä...

Se on musta kauhean jännää!

Sit ollaan äidin kans käyty vaikka missä seikkailuissa viimeisinä päivinä.

Yks kaikista mukavin juttu oli ku käytiin kylässä Liang Ni tädin ja Ma Kai sedän luona ja Ma Kai oli hankkinut mulle lahjaksi helikopterin!

Se on niinku siisteintä ikinä...

Isi lentää sitä joka aamu ja ilta. En millään haluis antaa sen latautua välillä kun se on niin mukavaa ja jännittävää katsoa kun se lentää.

Mää suojelen MUN helikopteria kaikilta. Siihen ei muut saakaan koskea!

Sit ollaan käyty vaikka missä puistoissa leikkimässä.

Ykskin päivä mentiin autolla puistoon ja siellä autossa oli mukana pieni kaveri Mike.

Miken kanssa me leikittiin vähän aikaa hippaa ja tutustuttiin sen puiston leikkitelineisiin yhdessä.

Mut sit se kyllästy muhun ku mää en oikein osaa antaa huomioo niinku noille kavereille... miten se mukamas tehdään..?

Täällä mulla on paljon ihmisiä joitten kaa olla... tyttöjä, jotka haluu pitää mua kädestä ku mää kävelen... ja sit kaikkee tyyppejä, jotka tarjoo mulle ruokia, joita en haluu syyä.

Jos multa kysytään ni parasta on kananugetit tai pottinuudelit. Perusruoka on pop.

Määhän en syö mitä tahansa epäilyttävää mönjää.

Mut Liang Ni-tädin riisiä ja perunasuikaleita mää olisin voinut syödä ihan kuinka paljon vaan..

Harmi et meidän tarvii lähtee kotiin... ihan kohta... mää en siitä tiiä muuta ku et isi alko taas pakkaan sen matkalaukkua.

Matkalaukuissa parasta on se et sinne voi mennä itse sisään...

Mää oon kyllä pakannu jo mun antoraasin mun uuteen reppuun. Valitettavasti pakkasin tänään sinne myös avoimen mehupurkin, joten nyt kaikki lelut on vähän märkätahmaisia. Mut kyllä se siitä.

Mukavaa juhannusta teille kamut!

/ Midsummer from the perspective of young Topfish has Been full of excitement: parks, friends, girls and even a helicopter of his own given by uncle Ma Kai. What an Excellent last week in Xi'an. Zhaijien my Chinese friends!