44 Today

 

Tänään täytän 44 vuotta. Aloitin tämän blogin kun olin 31 eli melkoinen määrä tapahtumia on täälläkin kuvattu vuosien varrella. 2025 vuonna ei ole niin muodikasta kirjoittaa blogia enää - pidän tätä lähinnä rutiinin vuoksi ja siksi, että itse on mukava katsoa taaksepäin, mitä teki milloinkin. Lapset kasvaa ja vuodet juoksee, niinhän se on. 

 

Syntymäpäivänä tänään oli ihan tavallinen päivä. Tai se tänäkin vuonna oli lomiltapaluupäivä joten mitään kovin erikoista en tehnyt. Ihanat leidit veivät minut brunssille, jossa kuitenkin keskusteltiin enimmäkseen työasioista...  Eilen kutsuin vaihteeksi mummo-ikäisiä sukulaisia kahville ja iltapalalle meille, Esikoisemme S leipoi upean kakun minulle!

Sain ihania kukkia jälleen ja ostin itselleni synttärilahjaksi torista käytetyn Oura-sormuksen. Viime vuonna otin osaa tutkimukseen, jonka osana sain hyödyntää Ouraa, mutta vuoden lopussa kun se piti antaa takaisin niin ajattelin, että ostan sellaisen kuitenkin, koska koen siitä olleen merkittävää hyötyä mm. unien parantamisessa viime vuoden aikana. Tykkään tutkia tietoa ja käppyröitä, joten minulle sopii kerätä dataa 24/7. Eilen sain tädiltäni hieman rahaa lahjaksi myös - sen laitoin suoraan Bitcoiniin odottelemaan tuplaantumista vuoden aikana.

Olen miettinyt tulevan vuoden tavoitteita ja niistä teen pian postauksen.

Elämä 44-vuotiaana on täyttä: Töitä, liiketoimintaa, lapsia, ystäviä, haaveita... Enää vuosi ennen kuin olen 45. Nyt olisi aikaa vielä muuttaa kurssia seuraavalle vuodelle. Mitä sinä aiot?

 

Juhlat ystäville on toki taas tulossa. Valitettavasti M&M varasti mun päivän joten pitää nyt uudelleen miettiä, että milloin.

/

Today, I turn 44. I started this blog when I was 31, so quite a lot has happened over the years and been documented here. In 2025, blogging isn’t exactly trendy anymore—I mostly keep it up out of habit and because it’s nice to look back and see what I was doing at different times. The kids are growing up, and the years are flying by, as they do.

My birthday today was just an ordinary day. In fact, it was my first day back from vacation again this year, so I didn’t do anything particularly special. Some lovely ladies took me out for brunch, though we mostly discussed work-related matters... Yesterday, for a change, I invited some elderly relatives over for coffee and an evening snack. Our eldest, S, baked me a stunning cake!

I received some beautiful flowers once again, and as a birthday present to myself, I bought a second-hand Oura ring from an online marketplace. Last year, I participated in a study where I got to use an Oura ring as part of it. When I had to return it at the end of the study, I decided I’d eventually buy one because I found it genuinely helpful, especially in improving my sleep over the past year. I love analyzing data and graphs, so collecting data 24/7 suits me perfectly. Yesterday, my aunt also gave me some money as a gift—I immediately invested it in Bitcoin, hoping it doubles in value over the year.

I’ve been thinking about goals for the coming year, and I’ll be writing a post about that soon.

Life at 44 is full: work, business, kids, friends, dreams... Just one more year until I’m 45. There’s still time to change course before the next year begins. What are your plans?

 

Kuvat/pics (c) Kati Clements, Juha Manninen, Juuli Lumivalo 

Birthday snap shots 43

 

 

Tänään 43 vee.

Synttärisnäppejä hieman päivästä. Sain kahdet aivan upeat kukat! Kiitos Pirtti-Mäki-Kuutit ja Juulinen!

Aamusta tytöt veivät mut aamupalalle Espresso-houseen höpöttelemään! Kiitos, oli parasta!

Suomessa on ollut tosi kovat pakkaset koko viikon, -30 kieppeillä Jyväskylässä.

Ulkona on kaunista mut niiiin kylmää.

Tammikuun tyttönä mää vedän villasukat jalkaan, toppahousut korviin ja painelen kuurakaduille.

Päivää oon viettänyt mun kaikkein rakkainpien kans taas. Mummi katsoi pienintä ja tänäkin vuona konsepti omalle ajalle keskittyi päikkäreihin.

Illalla ollaan suunniteltu tulevaa vuotta, tulevia liiketoimia - laskettu lukuja ja pyöritelty exceliä. Huikea vuosi tulossa. Tuletko mukaan?

Juhlin jälleen myöhemmin keväällä, mutta ajankohta on edelleen auki. 16.3. vois olla educated guess.

/ Today I am 43 years old. I have spent an absolutely wonderful but cold winter day at home with my loved ones. Girls took me to breakfast and I got wonderful flowers etc lovely presents. I will have a party later on in March this year. Happy birthday to me!

42 Elämän tarkoitus?

Täytin eilen 42. Olin niin väsynyt, etten jaksanut postata. Kuopus on tällä hetkellä sekä superihanassa että superraivostuttavassa iässä. Olemme yrittäneet kouluttaa häntä nukkumaan omassa sängyssä ja pysymään klo 20-08 rytmissä. Lopetin imetyksen viikko sitten. Olemme Juhan kanssa molemmat niin väsyneitä, että yleensä emme muista yön aikana käytyjä keskusteluja aamulla. Klo 08 laitetaan muumit päälle ja nuokutaan sohvalla vaikka uni maistuisi koko perheelle. 

Niinpä synttäripäivänä suosikkilahja oli 3h lapsenvahtiaikaa anopilta, jonka aikana otin päikkärit. Juha laittoi ihanaa thai-currya dinneriksi ja menin nukkumaan kymmeneltä. Tähän on tultu. 

Välillä tuntuu, että minun elämän tarkoitus on siivota lattialle heitettyä ruokaa, pukea sätkivää meduusaa tai silitellä nukkumaan. Se on ihan okei, elämä on juuri nyt, 42-vuotiaana tätä. Toki kaipaan erilaisia aikoja elämästäni, sillä tämänhetkinen on monella tapaa puuduttavaa, joskin hyvin nopeasti ohimenevää. Odotan, että kaiken heittäminen, hakkaaminen ja pureminen menisi ohi. Sen sijaan söpöt puheharjoitukset - 'Ikkä tulee kotii' tai 'Kato kone!' saavat kyllä jatkua. 

Minulla on elämässä kaikkea mitä elämältä voi pyytää. Taidanpa tänäänkin mennä nukkumaan aikaisin. Kiitoksia syntymäpäiväonnitteluista. Ai niin ja kahden koronavälivuoden jälkeen: aion juhlia jälleen syntymäpäivääni perinteisin menoin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Laittakaahan kalenteriin. 

/Life at its meaning: 42 years old. Is it about cleaning poo or food from floors? Is it trying to dress winter michelin gear on a medusa? Is it to repeat sleeping routines every single night... I guess it is for me. It is fantastically boring but also very passing. I am hoping the phase of throwing, hitting and biting would pass soon, but the cute vocabulary excersises can stay. I have all that I can want in life. I might go to bed early. Oh and I will celebrate my birthday on the 4th of March. 

Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

27 Tunnin synnytys

 Huomenna tulee päätökseen vauvavuosi! Miten tämä aika menee näin nopeasti? Aion tänään kirjoitella vuoden takaisista muistoista eli L:n synnytyskertomuksen. 

Jo juhannuksena kesäkuun puolella 2021 minulle iskivät supistukset... Mietittiin mökillä, että joudutaanko lähtemään sairaalaan, mutta ne sitten hälvenivät kuitenkin oltuaan jo 7 minuutin välein tapahtuvia. Tapahtumia edesauttoi selkeästi järvessä uiminen... Tein rankan päätöksen laittaa esikoinen iskän luokse jo juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Oli todella kuuma  +30asteen helteen ja olin suoraansanottuna jo aika väsyksissä. 

Nukuin viimeiset viikot alakerrassa sohvalla, koska yläkerrassa oli liian kuuma... A:n laittaminen kolmeksi viikoksi iskän hoiviin tuntui jotenkin vaikealta. Olimme sopineet, että hän olisi ensimmäiset pari viikkoa siellä, jotta saisimme rauhassa harjoitella uutta elämää: imetystä sun muuta... Vauvoista ei kuitenkaan voi tietää milloin he päättävät ilmaantua. L:n laskettuaika oli 11.7.2021. A oli kymmenen vuotta aiemmin syntynyt viikkoa ennen joten arvelin, että näin voisi käydä myös nyt. 

Kävin edellisviikolla uudessa sairaala Novassa kontrollilla, jossa todettiin, että ensi viikolla käynnistetään, mikäli ei itsekseen tule. Vauvaa ei haluttu päästää kovasti yliajalle, koska minulla oli ollut raskausdiabetes (joka oli kuitenkin ollut ruokavaliohoitoinen eli mitään insuliinia yms ei koskaan tarvittu). 

Perjantaiaamuna alkoivat supistukset uudestaan klo 8. En ollut kovin optimistinen, koska olihan niitä jo pari viikkoa sitten ollut ja ne olivat sitten loppuneet. Päätin siis lähteä jo ennalta sovitulle kävelylenkille serkkuni Kirsin kanssa klo 10. Muistelen, että meno keskeytyi välillä supistuksiin ja sitten jatkoimme n. 1,5km pikkulenkkimme loppuun. Setäni vaimo keitteli meille siinä vielä kahvia perään ja vitsailimme supistuksien lomassa. 

Iltapäivällä sain jotenkin vielä torkuttua kotona jonkun 30minuutin pätkän supistuksien lomassa. Tiesin kokemuksesta, että synnytystä varten kannattaa nukkua niin paljon kuin vaan ehtii... 

Illalla läksin vielä klo 19 maissa toiselle pikkukävelylle J:n ja Oili-koiran kanssa. Oltiin paria viikkoa aiemmin jo käyty vähän samantyyppinen lenkki jolloin minulla supisteli, mutta nyt tarvitsi pitää kunnon taukoja. n. klo 20 maissa palailimme ja juttelin kadulla samassa talonyhtiössä asuvien synnyttäneiden äitien kanssa erilaisista tekniikoista vauhdittaa synnytystä... Yksi suositteli youtube videoita joita en kuitenkaan enää ehtinyt katsoa... Niissä piti nelin kontin mennä sohvalta alas ja takaisin...

Illan suussa puolisoni kysyi, että vieläköhän ehtisi lähteä satamaan kaljalle ystävän kans... Sanoin että sen kun menet mutta nyt alkaa olla viimeiset hetket varmaan (ja lämmittelin kaurapussia mikrossa). 

Noin klo 21-22 laitoin hänelle viestin, että olisi nyt syytä tulla kotiin... Siinä vaiheessa en ollut koko päivänä oikein syönyt kunnolla ja olisin halunnut hänen laittavan minulle ruokaa. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että olen jo sen verran kipeän oloinen ettei hän ehdi laittaa ruokaa ennen kuin tarvitsee lähteä sairaalaan. 

Siinä vaiheessa suoraan sanottuna olin raivoissani, mutta hän teki sentään minulle voileipiä... Nälkäinen synnyttävä nainen on varmaan tosi ihana kumppani! Siirryin suihkuun, koska en ollut vielä käyttänyt sitä kivunlievitykseen ja tiesin sen toimineen edellisellä kerralla hyvin.

Puolen yön pintaan yritin päästä suihkusta pois ja pakata sairaalakassin. Aloin olla niin kipeä, että päätettiin lähteä sairaalaan ainakin tsekkaamaan tilannetta. 

Ei oltu soitettu etukäteen joten klo 01 löytynyt kätilö oli vähän ihmeissään ja varmaan skeptinen, että kannattiko tulla edes. Tutkittuaan tuli kuitenkin siihen tulokseen, että olen 4cm auki ja pääsemme saliin. Tässä vaiheessa synnytys oli siis kestänyt jo 17h supistuksien alusta…

Novassa oli lähes kaikki salit täynnä joten meille tarjottiin numero 8, jossa todellakaan ei ollut kaikki varustelu vielä valmiina. Ei todellakaan ammetta (johon olisi päässyt vain jos haluaisi synnyttää veteen) eikä miehelle muuta kuin joogamatto jossa levätä keinutuolin lisäksi.. 

Koska en ollut ensisynnyttäjä niin kätilö kysyi heti että minkähänlaista kivunlievitystä haluaisin ja ehdotti, että epiduraali, joka minulla oli ollut esikoisen kanssa 10v sitten voisi toimia ihan loppuun saakka, jos ottaisin sen heti. Olin äimistynyt, koska 10v sitten tällaisia ‘järeämpiä’ kivunlievityksiä sai vasta kun oli kokeillut kaikenmaailman lihasrelaksantit, sähköshokit jne. Minulle kerrottiin, että sairaalan käytänteet olivat muuttuneet.
Tässä vaiheessa muistan miten ihanaa oli kun Juha hali vielä minua sairaalasängyssä kun odottelimme anestesialääkäriä.

Otin epiduraalin ja ah siitä alkoikin sitten autuus… Lähinnä välillä oli kylmä… Nukuin useamman välin annosten lisäilyssä (noin parisen tuntia ja kivut alkoivat taas käydä koviksi).

Aamulla tuli kätilön vaihto ja minulle annettiin ns. Varakätilö koska toinen synnyttäjä tarvitsi minulle merkattua kätilöä enemmän… Eipä ihme, sillä otin asiat varmaan aika lunkisti… Aamuyöstä minulle oli laitettu tippa, jolla sain supistuksia voimistavaa lääkettä, mutta kuitenkaan en ollut edelleenkään kokonaan auki.

Yön lattialla nukkunut mieheni lähti siinä vaiheessa kotiin ja kauppaan (asumme 5minuutin ajomatkan päässä Novasta) koska kätilö arveli, että vielä kestää. Sitten havaitsimmekin, että klo 10 olin koko 10senttiä auki…

Tekstasin Juhalle, että tuleppa takaisin nopeasti, yritän pitää jalat ristissä siihen asti… Hän tuli noin vartissa ja meni vessaan. Sinä aikana otin tripp-mehusta huikat väärään kurkkuun ja aloin yskiä. Yskä poksautti kalvoni ja lapsivedet juoksivat sängylle…

Siinä vaiheessa kätilö haki toisen avustamaan ja suositteli, että ponnistaisin tavallisessa asennossa… Onneksi hän oli juuri laittanut uuden annoksen epiduraalia koska 10minuutin aikana pikkuinen L jäi päästään kiinni parin ponnistuksen ajaksi… Muistan tästä vaiheesta lähinnä puristaneeni Juhan kättä ja keskittyneeni hengittämiseen.

Sitten kuitenkin tasan klo 11:00, sinä olit täällä <3. Voi mikä suuren suuri rakkaus.

Toinen synnytykseni 10v ja 2kk edellisen jälkeen oli lopulta lähes samaa kaavaa toistanut… Kummatkin minulle erinomaisen voimaannuttavia ja ihania kokemuksia.

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut synnyttää molemmat poikani perinteisin menoin terveenä maailmaan. 9 pisteen poikia taisivat molemmat olla <3 Pienet, ihanat rakkaat. 

Niin kiitollinen teistä.

Ja huomenna sinä pieni palleroinen täytät yksi vee!

Sinusta on tullut niin hauska, niin sosiaalinen, sympaattinen ja meidän elämään sopiva ihana pikkumuksu <3. Vaikea nyt muistaa aikaa jolloin et ole ollut meidän elämässä.

/Exactly one year ago I went into labour to deliver this small bundle of love. Little 'Sherlock' as is his nickname took 27hours of very peaceful and beautiful 10/10 labour which I am remembering as definitely best experiences of my life. I have had the privilage of having two natural births of two beautiful sons - I am truly blessed of both of them and the experience to do so. This blog is the labour story of my second son. Congratulations on your 1 year old birthday tomorrow!

Nimiäiset

 

Hän on täällä! Tai siis on ollut jo kohta viisi kuukautta.

 

Syyskuun lopussa pidimme hänen nimiäiset kotona. Ihanaa kun korona hieman hellittää ja voi taas kutsua ystäviä ja sukulaisia juhliin! 

Ei uskallettu varata mitään juhlapaikkaa ettei jouduta koronan vuoksi perumaan, mutta itseasiassa nimiäiset sopivat kotijuhlaksi vallan mainiosti. 

 

 Porukkaa oli paikalla kolmisen kymmentä ja muutamia Zoomin päässä mm. pari kummia Englannista ja Ruotsista. Aloittelimme seremonioita pienellä puheella ja esittelemällä muksun kummit.

Haluisimme lapsellemme hyvät eväät tulevaisuuteen, joten hänelle tuli kummeja kokonaista kahdeksan kappaletta! Lapsen kasvatukseen tarvitaan kokonainen kylä, eikös? 

Uskon, että hän hyötyy diversiteetistä elämässään ja myös vanhempiensa taustoissa:)

Esittelyn aikana vauva siirtyi sylistä toiseen.

Kummitodistukset tein yksinkertaisesti printtaamalla ja langalla...

 

Kummien esittelyn jälkeen Isosisko ja -veljet saivat lukea hänen nimensä, jotka oli kirjoitettu kirjekuoriin. 

 

Hänen nimensä oli yhdessä jo vuosi sitten mietitty valmiiksi. 

Kaikissa kolmessa nimessä toistuu Balkanin alueen teema - halusimme etunimeksi nimen, joka on helppo lausua suomeksi ja englanniksi… Ja onhan hän pieni valon tuoja.. <3

Hänen toinen nimensä, Spartan kuningas oli nimi, jota mietimme jo A:n nimeämisen yhteydessä ja kolmantena nimenä annoimme hänelle nimen, jonka me molemmat olimme esikoispojillemme toisistamme tietämättä jo antaneet.
Näin kolmella veljeksellä on sama nimi ja se kivasti yhdistää heidät toisiinsa:) Onhan tämä nimi myös historiallisesti mahtipontinen, joten sopii myös kuopuksellemme.

Kolmen A:n veljekset

Nimiäiset pidettiin kotonamme ja vaikka mummit, isosedän vaimo ja kummitäti leipoivat lähes kaikki tarjoamiset, oli järjestäminen silti meille varsinainen ponnistus.

Niinkuin se nyt vauvaperheessä usein on. Leivoimme isosisko S:n kanssa 'pääkakun' yhdessä ja lahjakas ystäväni Naomi koristeli sen! Tuli mielestäni hienompi kuin jos olisin tilannut - ja mieluisampi sisältä. Jostain syystä Jyväskylän kakkujen tilaus skene vaikutti sekä joustamattomalta että kalliilta. Vähän 'sinnepäin' mitä olisin halunnut olisi saanut 150euron hintaan... Joten ei kun itse tekemään siis... Sisällä oli valkosuklaa- ja puolukkahyydykerroksia...

Onneksi meillä on superit apuverkostot...

Joku mainitsikin, että toki juhlissa oli ainekset kaikenlaisiin katastrofeihin... Kun 'kaksi maailmaa kohtaa' eli paikalla oli mummoja, lapsia, vauva, erityislapsi, nuori labradorin noutaja, moottoripyöräkerho ja verirituaali... Ehkä olen jotenkin keskimääräistä optimistisempi henkilö sillä suhtaudun tällaisiin tilanteisiin asenteella 'kaikki järjestyy' ja haluan aina uskoa, että kaikki kyllä tulevat toimeen.

Kummien labbis 'Humppa' saapui Helsingistä tuntia aikaisemmin hepuloimaan uusia ihmisiä ja tässä on jo 'pahimmat zoomiet' selätetty...

Halusimme näihin pakanallisiin nimiäisjuliin mukaan myös jonkinlaista seremoniaa. Mahtipontisen pienen miehen elämä alkoi siis viikinkien verirituaalilla, jossa kaikki halukkaat saivat maalata hänen kasvoihinsa merkin lehmän verellä, osoittaakseen haluavansa olla hänen elämässään läsnä.

Hän osallistui iskän sylistä. Minivideo rituaalista löytyy täältä.

Kyllä oli jännät paikat...

Pieni oli hereillä koko seremonian läpi, mutta simahti sitten sen päätteeksi.

Kemujen päätteeksi otettiin vielä kuvia ulkona <3.

Tässä olis kolme polvea...

Tässä taas yksi:

Isoveli A suhtautuu L:ään aika väliinpitämättömästi - ei ole yrittänyt muuta kuin varastaa tutin pari kertaa ja toki kiivetä L:n rattaisiin/lelukaaren alle. Toisinaan hänkin siis haluaisi olla 'Yauva' niinkuin hän osaa sanoa. Etukäteen pohdimme olisiko hän väkivaltainen pientä veljeään kohtaan, mutta ainakaan toistaiseksi mitään tämän suuntaista ei ole ilmennyt. A lähinnä käy hakemassa kuulosuojaimet jos näkee vauvan missään sillä sen itku ja kitinä sattuvat hänen korviinsa...

Monenlaisia perhekokoonpanoja on mukava myöhemmin muistella...

Juhlat olivat lopulta tosi onnistuneet ja varmasti myös mieleenpainuvat. Kiitos kaikille vieraille ja järjestelyissä avustaneille!

 

/Our youngest was born almost five months ago and in September we gave him his name 'L L A M':) The naming ceremony was at our home where family and friends gathered for a small viking blood ritual as well as coffee and cake. He got eight amazing god parents, lucky boy! This event might have shaken the grannies minds, but surely once again a party to remember by all who attended. This was the first real occasion where the 'two worlds' collided with extra spices... All things considering - organising these festivities was stressful as hell but at the end very rewarding to see everyone together and enjoying themselves. What a wonderful thing that we can see people again after two years of COVID-19 shut downs behind us. Live long and prosper our fifth and last child, the bringer of light. You are loved by so many <3. May your life be as full of joy as the one you brought to us!