lauantai 27. tammikuuta 2018

Väitös tänään: Osallistavalla oppimisympäristösuunnittelulla on positiivisia vaikutuksia oppimiseen ja hyvinvointiin

Parin lauantain tauon jälkeen on aika palata väitöksien pariin. Tänään väittelee ystäväni ja lähikollegani Tiina Mäkelä kasvatustieteellisestä tiedekunnasta.
picture from: Madrid.fi

Tiinan väitöksen otsikko on: "A Design Framework and Principles for Co-designing Learning Environments Fostering Learning and Wellbeing" ja hän väittelee suomeksi, koska se oli hänelle sopiva haaste. Tiina, niinkuin minäkin, on tehnyt pitkän aikaa jo työnsä englanniksi ja toisaalta asuu Barcelonassa... Hän sanoi minulle, että englanniksi/espanjaksi väitteleminen olisi ollut hänelle helppoa, mutta suomenkielisessä väitöksessä pääsee haastamaan itseään muistamaan suomenkieliset nimitykset englanninkielisille termeille.

Vastaväittäjänsä professori Teemu Leinonen tulee Aalto-yliopistosta. Odotan mielenkiinnolla tämän päivän keskusteluja tulevaisuuden oppimisesta ja oppimisympäristöistä. Olemme Tiinan kanssa molemmat visioijia ja meillä on tapana hakea projektirahoitusta... Olisinpa aika yllättynyt ellei päivän päätteeksi olisi mielenkiintoisia jatkotutkimusmahdollisuuksia jo kartoitettu ja aloitettu luonnostelemaan.

Tsemppiä hommaan! Onnea ei tarvitse toivottaa, sillä varmana esiintyjänä Tiina hoitaa tämän päivän varmasti mallikkaasti. Lehdistötiedoite löytyy täältä.

/ Today my friend and colleague Tiina Mäkelä is defending her doctoral thesis on: "A Design Framework and Principles for Co-designing Learning Environments Fostering Learning and Wellbeing" - she has studied the differences of Finnish and Spannish learners attitudes towards their learning environments. In Finland, participatory design is the key that fosters these processes and leads to learning quality and well being. The dissertation starts at 12 in the Wanha juhlasali of the university. More info here.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Illaksi kotiin Lontoosta



Tänään olen palailemassa kotiin Lontoon pikareissultani ja koskapa tämä on ollut varsinainen maratontyöviikko niinkuin työmatkani tuppaavat olemaan - päätin käyttää muutaman hetken kotimatkasta elämäni reflektoimiseen työnteon sijaan. Eilen tein 13h päivän, jossa oli yksi 40minuutin tauko, jonka aikana kiharsin tukan ja soitin kotiin. Niinpä tämä pieni blogipaussi on ansaittu rentoutushetki.

Perjantai-iltana Lontoosta Jyväskylään on varsinainen hattutemppu - minua kiinnostaa nähdä, ehdinkö koneeseeni ja toisaalta lähteekö se ajoissa Heatrow’lta. Lontoon ilmatila on usein niin ruuhkaantunut, että kone lähtee 30min-3h myöhässä… Minä olen menossa huomenna klo 12 kolleegani väitökseen, joten tällä kertaa todellakin haluan ‘illaksi kotiin’. Vaikka se tarkoittaakin ‘aamuksi kotiin’ tässä tapauksessa.

Keskiviikkona sentään käytin matkan Heatrow’lta hotellilleni pysähtymällä keskustaan niin, että ehdin nähdäkin jotain. Ajattelen Lontoota yhtenä kolmesta kotikaupungistani - Xi’anin ja Jyväskylän lisäksi, joten mitä ihminen tekee kun tulee kotiinsa? No tietenkin suunnistaa lempparipaikkoihinsa. Niinpä minä löysin itseni käppäilemästä pienoisessa vesisateessa Sohossa ja Chinatownissa…

Kello alkoi olla jo neljä ja niinpä päätin mennä rakkaaseen Bar Shu -ravintolaan illalliselle. Ajattelin, että what the heck - Kun olen kerran Lontoossa niin tottakai syön ravintolassa, joka minusta tarjoilee fenomenaalista kiinalaista ruokaa. Papuja, kurkkuja ja Dan Dan nuudeliöverit… Olen tammikuun syönyt ja liikkunut aika tarkasti, mutta tämä oli kohta, jossa ‘repsahdin’. Toisaalta ajattelen, että on tärkeää pystyä nauttimaan elämästä työmatkan keskellä.

Toinen ajatukseni oli se, että toisin kuin aikaisemmassa elämässäni, en nyt tiedä milloin seuraavan kerran tulen Lontooseen takaisin - todennäköisesti myöhemmin tänä vuonna, mutta mistäs sen tietää…? Brexit ja niin edelleen… Lapsenikin vierailee isovanhempiensa luona ilman minua, joten pakollista visiittiä puolivuosittain tänne ei enää ole. Tavallaan haikeaa, vaikkakin tiedän, että tulen käymään Lontoossa aika usein.

Tänä keväänä olen pyrkinyt siihen, etten ota enempää kuin yhden reissun per kuukausi maksimissaan. Viime kesä oli sen verran raskas, että tämä on varmasti hyvä tapa huolehtia omasta jaksamisestani.

Minulla on uusia ihania kolleegoita, joiden kanssa jaan vastuuta ja onneksi myös he voivat matkustaa niin, että minun ei tarvitse olla joka reissussa ja saan olla kotonakin. Kevään reissut tulevat näillänäkymin olemaan:
Maaliskuu: Luxembourg&Brysseli
Huhtikuu: Azerit
Toukokuu: Karlstad
Kesäkuu: Wien

Siinäpä niitä sitten onkin… Tottakai reissukalenteri elää vielä, mut tämä on puolivuosisuunnitelma… Kysymys siitä, että lähdenkö Kiinaan kesällä on vielä auki.

J:n kalenteriin on lupailtu pariakin pidempää Kiinan reissua kuvauksiin jälleen tälle vuodelle, joten yritän olla paljon kotona myös siitä syystä, että A tarvitsee minua. Puhumattakaan siitä, että mikäli satun ostamaan remontoitavan asunnon niin sitten kotihommia tulee piisaamaan.

Tämä reissu Lontooseen oli sopiva. Kaksi yötä on sekin aika pitkä aika olla pois kaikkien rakkaiden luota, joten olen iloinen, että pääsen takaisin Suomeen. Toivottavasti vielä tänään! Pitäkää peukkuja!
/My two-night trip to London is coming to its end today when I am attempting to fly back with the last flight to Helsinki... Getting out of Heatrow on a Friday night... What could possibly go wrong...? It was nice to make a small stop to what I consider to be one of my three home towns in the world. Although I had one night to myself basically - it did allow me to walk through Soho and Chinatown in a rain. I had dinner in Bar Shu, of course. It's important to have little enjoyments in life when working mad hours like I have done this week... Yesterday it was 9h + 4h social dinner... for example. So really.. I am so ready to get on the plane now. It's already boarding. Ciao!

torstai 25. tammikuuta 2018

IMAILE Final Conference @BETT 2018

 Today I'm in sunny London attending IMAILE's Final Conference in BETT Show.

 BETT is the year's first (and probably the biggest in Europe) educational technology fair in Europe, happening every year in London.
 BETT brings to the Excel this year... 850 leading companies103 exciting new edtech start ups and over 34,700 attendees from the global education community.
 One of them of course yours truly, the technical manager of IMAILE project.
 Our reviewers told us to hold IMAILE's final conference co-located in the BETT for a good reason.
 Because everyone who is anyone in the world of TEL is here.
Feeling the energy on the exhibition floor... It's buzzing!
 ...There are robots...
 ...3D printing...
... Innovation in hardware...


 ...STEM motivation rising...


...Learning materials for all age groups...
...Big players...

 ...Creativity...

 ...Competition...
 And there we are, proudly presenting the results of our 4-year-long PCP project for Innovative Procurement of Personalised Learning Environments.
Walking around the floor, I feel very happy about this project and its achievements. Our solutions do things that the competitors have not thought of YET. They are groundbreaking in their concepts and vision. They have developed many of the features based on direct needs form the teachers and students - over 600 students, 45 teachers and 9 teacher trainees participated into the testing of the two solutions on the last year of the project. We also had an expert panel consulting both the demand and supply side in this process. I think PCP is an innovative way of procuring educational technology and we have tangible results behind our two solutions of the Amigo STEM and YipTree.
 And the management team will rock our presentations tomorrow in the final conference.
 Are you in London? There's still time to join:

Register here for free: https://www.eventbrite.co.uk/e/imaile-and-the-future-of-european-edtech-innovation-procurement-tickets-41386502142

 At the end of the day I sneaked some fabulous shots at the doclands.
 Some of the companies had hired a boat on the Thames...
 Events like these make you feel like your job has meaning. A Good day.



tiistai 23. tammikuuta 2018

-22 C!

 
Tämän takia minä rakastan tammikuuta! Joka päivä on niin kaunista, että silmiin sattuu!
 Tosin iphonen mielestä -22C ei ole ollenkaan hauskaa ja olen onnistunut kolmena päivänä jo jäädyttämään sen kuvailuinnoissani niin, ettei se ole enää heräillyt henkiin ilman uutta latausta...
Mitä huikeita kelejä! Onneksi on ollut aikaa ulkoilla ja olen löytänyt toppahousutkin, joten ei ole tarvinnut palella.
 Minulle on tullut tavaksi maanantaisin kävellä töistä kotiin sillä tässä elämän välitilanteessa minulla ei ole yleensä maanantai-iltaisin autoa, kun se on J:llä. Hänen autohankintansa on vielä vaiheessa.
On ollut kaikin puolin jännittävä tammikuu. Olen tehnyt tarjouksen asunnosta ja odottelen nyt sitten, että nappaako vai onko jossain muualla meidän tuleva koti. Elämän muutosten keskellä voin erinomaisen hyvin. Tammikuu on ollut puhdistautumisen aikaa. Aloin lukea Merjan minulle joululahjaksi antamaa KonMari-kirjaa ja olen ihastunut. Ja siis aikeissa liittyä tähän aivopesuseurakuntaan. Kotoa on lähtenyt 7 jätesäkillistä vaatteita viikon aikana! Hallelujah! Ihanaa, kun ei tarvitse säilyttää vanhoja Star Wars -teepaitoja vaan voi sanoa että kiitos palveluksestasi, olet tehtäväsi täyttänyt, hyvästi vanha ystävä! Minulla on laatikollisia tavaraa, jota en ole viimeisen 7 vuoden tässä asumisen aikana käyttänyt. Ne lähtevät kierrätykseen heti! Juuri päättyneen kolmen viikon kirppikseni aikana myin 150 tavaraa ja nettosin 80euroa. Aika heikoille tuntipalkoillehan siinä pääsee, mutta ainakin menivät uusiin koteihin. Tästedes taidan kuitenkin viedä Fiidaan ja UFFille noita, liian kova homma on se kirputtaminen ja minulla on muutakin puuhaa. Ihanaa on se, että vihdoin olen saamassa kotini järjestykseen - enää puoli vuotta suursiivouksen päätökseen;)

Siivoamisen lisäksi olen harrastanut päivittäistä liikuntaa ja syönyt terveellisesti. Olen myös tänään 23.päivää ilman alkomahoolia! Hyvä minä. Hyvinvointi on juuri se, jolla jaksan ja pärjään ja pysyn työkykyisenä.

Poikasen kanssa on harjoiteltu ja harjoitettu hiihtoa, luistelua ja mäenlaskua.

Ihanaa, kun on ollut pakkasta ja lunta kerrankin niin, että on kunnollinen talvi Jyväskylässä. 

Oltiin viikonloppuna kolmen muksun ja kahden aikuisen voimin Halssilan hiihtomaalla pulkkamäessä.
Se on aikuisellekin varsin hyvä kuntojumppa käppäillä esim. 10 kertaa ylös tuota mäkeä. A tietenkin juoksi paikalle kuin mikäkin pieni vuorenvalloittaja.
Välillä mentiin mukkelis makkelis.
Laskettelemaan asti ei olla vielä päästy, mutta mietinnässä on, että hommattaisiinko poikaselle tiimalasimallin sukset ja valjaat... Jos sen nyt opettaisi laskemaan niin parin vuoden päästä sit olisi mukava yhteisharrastus siinä.
Liikunnallinenhan tämä muksunen on ja sitä menoa rakastaa.
 Pulkan veto sujuu hyvin itsenäisesti jo.
 Ja jopa oman vuoron odotus. Mun iso poitsukka <3.
Tammikuusta on otettu ilo irti kyllä, eikä ole ollut pelkkää arkea ja työtä ja reeniä. Rutiinit rullaavat kivasti. Nyt kuitenkin niihin tulee särö, koska lähden huomisaamuna pienelle työmatkalle Lontooseen loppuviikoksi. Perjantai-iltana sitten kotiin. Mites teidän vuosi on lähtenyt käyntiin? 


 /This is why I love January: Because it's so beautiful that it hurts my eyes to be outside! We have plenty of snow in Jyväskylä this year and I've been skiing and skating with Topfish. January of course is also a time to get health routines in order - today it's my 23rd day without Booze! Hurrah! There has been a lot of sports and healthy eating plus some snowy games with kids... I don't know much better ways of spending Januaries to be frank. We have also been searching for a house, which of course is not such an easy task to do... many things to consider and risks to manage. I've even made an offer for one - let's see how that plays out. Exciting times ahead. How has your year started?
 
Pictures of me (c) Juha Manninen 

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...