Life, Universe & Everything Party

 

"En ajattele kuolemaa. Se ei astu minun
elämääni, se jää ulos. Elämäni päättyy
jonain päivänä, mutta en missään
tapauksessa halua, että se kantaisi
etukäteen velkaa kuolemalle. Kuolema
ei saa puuttua elämääni eikä päästä
määrittämään sitä, sillä minä haluan
säilyä kutsuna elämään." -Jean-Paul Sartre

 

Kuten jo aiemmin mainitsin, tänä vuonna juhlin 42-vuotissyntymäpäiviäni perinteisin menoin: Parhausviikonloppu - talo täyteen rakkaita ystäviä, ruokaa, juomaa, tanssahtelua, saunaa & paljua. Mitä muuta sitä elämässä voikaan toivoa?

Nämä juhlat toimivat jo 2-kymppisenä nyyttikestiperiaatteella, toki nykyään panostan juhlien järjestämiseen melkoisen paljon enemmän kuin way back when. Ystäväni oli tehnyt jälkiruoan, joka näkyy kuvissa. Sen nimi oli 'Tårta på tårta" - Kerros banaania, sitruunakakkua, mutakakkua, mustikoita, kermavaahtoa, kinuskikastiketta, marenkeja ja vadelmia... Kiitos tästä! Perheeni söi tänään (maanantaina) loput.

 

 

Muitakin huipputuomisia löytyi kuten matemaattinen kakku, jonka jokaisen palan ratkaisu oli 42.

Tarjoomuksia tärkeämpää on kuitenkin juhlia näiden rakkaiden ystävien seurassa <3.

 

Edelliset varsinaiset juhlat juhlimme 3v sitten noin viikkoa ennen koronan iskemistä. Nämä olivat kirjaimellisesti viimeiset juhlat ennen koronaa. Viikonlopun aikana vaihdoimme kokemuksiamme karanteenista ja sen vaikutuksista. Korona kuitenkin osoitti minulle, että elämä on tässä ja nyt. Ei ole ollenkaan varmaa, että saan viettää aikaa rakkaimpieni kanssa. En tule jättämään väliin hetkiä, jolloin voin näin tehdä. 

 

Nämä juhlat olivat myös ensimmäiset sitten kuopuksen syntymän, että hän oli yökylässä ilman vanhempia kodin ulkopuolella. Toki siellä oli ollut nukahtamisvaiheen itkuja äitin ja iskän perään, mutta koen, että tärkeää on myös, että vanhemmat eivät vanhemmuusaikana menetä itseään vaan välillä saa elää itselle. Olen kuitenkin 24-7 ollut hänen kanssaan 1v ja 8kk nyt aikalailla. Poissa olen ollut 3 yötä. Huomaan, että nyt on jo tarvetta myös omalle elämälle vauvan ja taaperon ulkopuolella. Hän selviää kyllä vaikka onkin supertehokkaasti oppinut, miten äidin tunteisiin vedotaan huudellen 'Äitiii - Missä on? ' jne.

 

Ruoka teki kauppansa ja tanssilattia kutsui.

Vessaselfiet ovat bileiden MUST.

We look Good.

Claes Ohlsonin kympin diskopallo rokkaa edelleen.

Koska olen järjestänyt näitä juhlia sen verran monta kertaa - tiedän miten loihditaan 7. ruokalajin kattaus ilman isompaa efforttia. Juhlien järjestäminen on rentoa, jos a) juhlakalu ehtii kunnolla suihkuun iltapäivän aikana ja b) ehtii myös kihartamaan tukkansa...

 

Suurkiitos jälleen 'vakiohenkilökunnalle', jotka auttoivat printtamaan ja kiinnittämään seinät täyteen filosofiaa vuosien varrelta... Jotka pilkkoivat suuria määriä vihanneksia, nakkeja ja boolihedelmiä. Kiitos perheelleni, jotka suostuivat lähtemään pois 'jaloista', kiitos mummille ja S:lle L:n yökyläilyttämisestä. Kiitos kaikille vieraille, että tulitte. Toivotaan, että saadaan ensi vuosi ja uudet bileet.

 

 

Aikaisempia synttärikemuja:

2021 - COVID party (for 5 persons)

2020 - Disney Theme Party

2019 - Vikings/Ragnarok party

2018 - Star Wars party

2017 - Dark Side Party

2016 - Middle Age Party (I was 35)

Pictures from earlier parties at this post...

/and so on. I've held the same style party now since I was about 15 years old. Yes, before I moved to Jyväskylä even to study. I remember the party themes were often about some TV series that I obsessed on one year.  

This year the theme was 'Meaning of Life' and anything philosophical. What a great party once again. I am so lucky to have all of you in my life <3. Thanks guys!

Photocredits also to (c) Naomi Woods, Tero Aalto and who else?

 

Keski-ikäistymässä

 Sit olis taas luvassa ns. parhausviikonloppu.

 Tällä viikolla autismiäitiys on vienyt aikalailla mehuja, vaikkakin myös tulosta on tullut eli eilen tuli kakat pönttöön! Jee! Vasta 4kk odottelun jälkeen. Kyllä tuuletin!

 Mutta nämä tulevan viikonlopun kemut on kyllä nyt ansaittu.

 Minulla on siis tapana järjestää kerran vuodessa bileet.

  Niiden tekosyy on se, että tammikuun alussa vanhenen.

 Päivämäärällä ei ole väliä, kunhan ystävät tulevat paikalle.

 Teen näin, koska kiireisen arjen keskellä etenkin ulkopaikkakuntalaisia ystäviä näkee niin harvoin.

 En halua, että ystävyyssuhteeni ovat pelkän facebook-kontaktin päälle rakennettuja. Minulle se ei voi korvata f2f kontaktia.

 Nämä kemut rakennellaan siis sellaisella konseptilla, että kutsutaan paljon ihmisiä ja sitten katsotaan, ketä sattuu minäkin vuonna paikalle.

 Yleensä tunnelma on ollut varsin hauska.

 Osa vieraista tulee jo näin perjantaisin ja yöpyy koko viikonlopun.

 Siinä ehtii paremmin jutella ja vaihtaa kuulumisia.

 Tänä vuonna ilmoittautuneita on enemmän kuin koskaan, varmasti tulee mukavat pippalot.

 Huomasin, että viime vuonna minulla jäi tietoteknisistä syistä paljon kuvia julkaisematta ja monta blogitekstiä tekemättä.

 Niinpä nyt on hyvä saada tämä setti ulos viime vuodelta.

 Teemana oli siis keski-ikäistyminen.

 Viime vuonna myös minimies oli mukana menossa...

 Enon kanssa leikkimässä kunnes simahti.

 Tänä viikonloppuna minä aion rentoutua. Tervetuloa juhlimaan ystävät rakkaat!

/ So it has come to the point in the year that I use the excuse of "getting older", for a reason to party. I have realised that I had not published the pictures from last year, due to my computer being difficult... So here we go. Theme last year was 'middle aging'. It is time for this mother of an autistic child to get a small break and party hard. My concept is a home party of all the friends: Good food, good conversation, good sauna and so on. This year the theme is "The dark side"... With all the autism issues and being ill and so on, this party definitely is needed... (after 4months of hanging out in the bathroom floor, there was the first poo in the toilet yesterday - what a birthday present, thank you topfish!) And Thank you, my dear friends, in advance for coming to see me this weekend!

At the end of the day?

 En sit ollut käynyt työpaikalla kahteen kuukauteen. Tänään menin ekaa kertaa. No mikäs siinä, mun työ on kivaa, en sitä mitenkään moiti, mukava mennä. Ainoastaan ahdistaa tulevaisuus: Kiinassa mulle olis töitä, mut onko täällä? Onko kilpailu liian kova? Olenko liian laiska? Olenko tehnyt liian vähän jufo kolmosia viimeisen vuoden aikana. Ehkäpä. Oli ihana nähdä työkavereita, niitä kolmea, jotka olivat työpaikalla. Oli ihana nähdä lounaskavereita ja muitakin Jyväskylän ihmisiä. Mun ihanat <3.

 Tää päivä ei todellakaan ollut helpoimmasta päästä. Lapsen jättäminen väliaikaistarhaan ei ole koskaan ollut näin vaikeaa. 45minuutin jälkeen hän roikkui minussa kuin pieni apina huutaen kateraa itkua: Miksi jätätte minut tähän ihan uuteen paikkaan näiden tyyppien kanssa, jotka olen ehkä nähnyt päivystysvuorossa joskus, mutta en oikeasti puoleen vuoteen. Tiiän kyllä et täällä on mulla ihan hyvä olla, mut mä haluun olla mun vanhempien kaa. Niin kuin joka ikisenä päivänä viimeisen 2kk aikana. MIKSI??? eroahdistus oli tänään aivan sydäntä särkevää.

No sen päälle roudattiin kamaa setäni peräkärryllä (kiitos lainasta!) ja sen päälle peruutin lommon autooni (500eur kankkulan kaivoon, kiitos) ja hukkasin kännykäni (jonka myös löysin). No nää oli mun low-low hetkiä tältä päivältä. MUt sit toisaalta näin useampaakin sellaista ihmistä, jotka pelkällä olemassaolollaan tekee sen, et oikeesti mun elämässä ei oo mitään vialla, mä en voi valittaa _mistään_. Kiitos että ootte.

Sen lisäksi tein mun väikkäriä. Kyllä se taas tästä. Ja treenasin. Oikeasti oli huippu hyvä päivä. Lommot puskurissa, it's only money right? Ei kannata menettää mielenterveyttään.

Mitkä asiat elämässä lopulta merkkaa? Ovatko meidän päivämme vain kokoelmia erilaisia ranskalaisia viivoja, tänään tapahtui tällaista, nää oli plussaa, nää miinusta. Tänään loppujen lopuksi vaikka välillä tuntui et ei tästä mitään tule, niin silti tuntui siltä, että kyllä mun elämä on parasta. Just nyt.

 First day at the office after 2months of China + UK/BCN. Feels surreal, but I guess I am back. Today it's been the best and the worst day for a while. It was great seeing some people I hadn't for like 2 months or 2 weeks, but then there was also my son's separation anxiety of going into the spare daycare which really broke the heart of both me and mr. C this morning. He had a good day though, so that was a relief. In the evening we moved around some stuff in a van and I backed into a lamp post making my car the immediate need to go to repairs... I also lost my cell phone for a while, but luckily it was just at home. I managed some PhD and sports - that should count as progress which I get to feel good about. Is one's day filled with markers, some to beat, some to repeat...? In anycase, I am back in Finland and at the end of the day, that feels good, because both of my boys seem happy. I guess that's all what really matters at the end of the day right?

Kaatopaikka

 Juttelin ystäväni kanssa menneellä viikolla siitä, mitkä paikat mun elämässä on olleet tärkeitä. Yks tällainen on toki meidän mökki.

Mutta toinen on vanha kaatopaikka. Lohtajalla Kajaanissa.

 Tämä kaatopaikka on aikaa sitten peitetty, mutta sen päälle kaadetaan edelleen maata ja lunta, eli traktoreita siellä näkyy ja kuormuriautoja.

 Kävin tänä aamuna todella vaikuttavalla kävelyllä, jonka olen tehnyt satoja kertoja elämäni aikana.

Tällä kertaa erona oli se, että satoi ihanaa, paksua lunta suoraan syksyn päälle. Ja selässä oli pieni seuralainen.

Voi nämä vaarat jos voisivat puhua.

Mietin niitä hetkiä näissä puskissa vuosien varrella.

Puskissa, jotka eivät olleet edes kasvaneet silloin kun minä täällä ensimmäisiä kertoja astelin.

Tämä kaatopaikka tietää kaikki salaisuuteni. Täällä puimme teinityttöinä kaikki ihastukset läpi tyttökavereiden kanssa. Muistan sen kerrankin, kun yksi ystävättäreni poistui järkyttyneenä juosten kuultuaan, että olimme toisen ystävättäremme kanssa aivan lääpällämme hänen isoveljeensä. Voi mitä draamaa! Täällä talvisin laskettiin mäkeä. Täällä olen kuvannut tuhat ja yksi amatöörielokuvaa, mukaanlukien sen Donna Tartin 'Jumalat juhlivat öisin' romaaniin perustuvan opinnäytteen lukion äidinkielen kurssille. Just sen, jossa heitettiin 'ruumis' jätesäkissä alas rinnettä... Täällä juhlin ylioppilaskirjoitusteni jälkeen. Täällä valmistelin ennakkotehtävät Taideteolliseen korkeakouluun. Täällä kävelin jossain vaiheessa ihan joka ilta pimeässä katsellen tähtiä. Mihinkään maaplänttiin ei liity niin paljon minun omaa historiaani kuin tänne. Kun äitini lähtee Kajaanista, ikävä kaatopaikkaa varmasti jää.

Oli ihana kävellä näissä huikeissa maisemissa. Muistoissa. Mitä parhautta.

 

It's snowing in Kajaani. I went on a trip down memory lane on an old dump, which I used to walk every night to clear my teenage girl drama and dreams. This piece of land holds so many memories and has played a part in so many events in my life that it's hard to think that in a few years, I won't really be coming back, maybe ever. I've shot infinite amount of amateur films on top of it, walked and talked  and looked at the stars. I've slided down hill over and over again. I love this dump and will for the rest of my life. It's been a constant friend when I needed someone to talk with and it has not gotten jealous over the years when I've brought my friends along. If these bushes could talk... It was awesome yesterday to bring my son on my back and walk around. Precious little moments where everything is so beautiful and your camera just can't capture how it actually looks. Some moments are just perfect. I've never had a walk in here that was anything less.