Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

City of Light and Researchers' Night

 Eilen Jyväskylässä vieteltiin tutkijoiden yötä.

 Minulle se tarkoitti 'tuplatyöpäivää' eli ensin oltiin iltapäivästä STIMEY-projektin festareilla esittelemässä koululuokille robotteja ja sitten illalla oli aika tuoda muksut kokeilemaan juttuja mun työpaikalle elikkäs Agoralle.

 "Fyysinen ohjelmointi"han on uuden COTA-projektini teema, joten tänä vuonna nää aiheet todellakin puhuttaa.

 Ajatuksena on siis se, että fyysisten ja tietokoneeseen liitettyjen aktiviteettien kautta oppilaat oppivat selkeämmin teknologioiden toiminnasta, ohjelmoinnista jne. Ja vitsit että tämä todellakin toimii! Stimey festivaaleilla meillä oli kasiluokkalaisia todellakin haasteellisessa iässä olevia muksuja, joita lähinnä ensin kiinnosti hölinä ja häiriköinti. Mutta sillä hetkellä kun saivat konkreettista tekemistä käsillä niin ääni muuttui kellossa täysin. Keskittyminen, innostus ja motivaatio ymmärtää ilmiötä heräsi. Ihan mieletön muutos siis. Illalla sain todistaa tätä samaa ilmiötä kutosluokkalaisen bonuslapseni kautta, joka sanoi että "Mä vihaan ohjelmointia" ja sitten 30min minecraftilla ohjelmoituaan ei olisi suostunut lopettamaan... Et silleen.

 Kaksi isompaa suorittivat 'robottiajokortit' ja jopa autistini osasi aivan hienosti ajaa robotteja tabletilla... No problem!

 Jyväskylässä on tällä viikolla myöskin toinen vuosittainen koko perheen tapahtuma eli Valonkaupunki.

 Se tarkoittaa sitä, että kaupunki on täynnä erilaisia valotaideteoksia ja valaistuksia. Osa Jyväskylän valotaideteoksista on aikaisemmilta vuosilta jäänyt pysyviksi - osa taas on vaan tämän yhden viikonlopun ajan nähtävillä.

 Tämän vuoden selkeästi keskeisin vetonaula on australialaisen taiteilija Amanda Parerin 12 metriä korkea MAN-teos.

 Somessa hänestä pyörii kaikenlaisia hauskoja meemejä. Työkaverini oli mm. käsitellyt asiaa miettimällä, että miksi Man on niin mietteissään. Sieltä löytyi esim. "Olipa rankka viikonloppu, ottaisko vielä yhen kaljan."

 Olipa mukava ilta! Muksut olivat ihan täpinöissään ja tekemistä, näkemistä ja kokemista riitti.

 Ritva-tätini saapui apuun katsemaan kolmikon nuorinta ja illemmalla tapasimme vielä kollegani Naomin, joka asustaa Manin naapurissa elikkäs Lutakossa. Lasten riemua on niin ihana seurata <3. Oon onnekas kun saan näiden tyyppien kans kokee kaikkee tällaista kivaa.

(c) Naomi Woods

 Lopulta kun käppäiltiin takas satamasta agoralle oli rantaraitilla niin paljon väkeä, ettei siellä kyennyt pyörällä etenemään. Huomautinkin, että Jyväskylässä oli tänä iltana samanlaista kuin Kiinassa on jokailta! Eli väenpaljoutta ulkona ja värivaloja... Harvinaista meille suomalaisille tosiaan, mutta tämä tapahtuma saa lähes jokaisen jyväskyläläisen liikkeelle:)

 /Yesterday it was the 'Researchers' night in Jyväskylä. For me, this meant robots from morning to night. First as part of my job, I attended a robots workshop for 8th graders. It is remarkable how physical activities can get even the most learn-resistant teenage grumpies to burst into motivation... It was such joy to witness the change in them when my colleagues from STIMEY project took out the physical activities of explaining how to gather water - It was a small plastic model that they needed to put together... Luckily our new COTA project will follow up so there will be plenty of this later...

Then in the evening I took 'my' kids including the bonus ones to play with robots in my workplace of Agora. They could do the 'robot driving licence' and that was an instant hit. Even Juha's daughter who complained that she HATES programming - was programming minecraft for more than half an hour and would not leave. Small autist learned how to reverse a lego robot and was so excited that he was mainly jumping up and down. 

After the research part we also went to see the City of Light event in Lutakko. This is an annual event in Jyväskylä where light art comes to town. I would say that there was more people outside than on New year's eve... I actually said that for this weekend, Jyväskylä looks more like China every day. Lights in the darkness outside with people all around. There was so many people on rantaraitti that you could not cycle there... Rare occasion in Finland certainly. 

Watching the joy of this kids experiencing the world - I feel very lucky to have these kinds of nights in my life <3

(c) Naomi Woods

Autisti goes Back to School

 Näinhän se on, että tänään eletään tämän vuoden ensimmäistä virallista kesälomapäivää monessa kodissa sillä koulut alkavat taas. Postilaatikko täyttyy kirjeistä "kun lapsesi menee kouluun" -viesteistä, mitkä meillä ovat vuoden myöhässä. Hassulta tuntuu myös, että ekavauvakerholaiskaverit aloittavat koulun vasta tänä syksynä, kun meidän poika on siellä ollut jo vuoden ja kaikki on tuttua.

Mitä kuuluu seiskavee autistille? Perheemme on viimeisen vuoden aikana käynyt läpi ison myllerryksen, joten lapsen koulutiestä juttelu on blogissa jäänyt sivummalle. Tiedän kuitenkin, että lukijoita kiinnostaa, miten A:lla menee, joten kirjoittelen tähän nyt vähän ekan kouluvuoden kuulumisia.

Noin yhdellä sanalla sanoisin, että A:lla menee todella hyvin. Hän on siis mennyt vuosi sitten jo kouluun 11-vuotisesta opetusvelvollisuudesta johtuen ja kouluhan hänellä on Jyväskylässä sijaitseva Kypärämäen koulu. Jyväskylässä on autismiopetus alaluokilla järjestetty kootusti eli selkeällä diagnoosilla pääsee autismiluokalle, jossa on n. 6-7oppilasta ja saman verran aikuisia.

A on ollut siis ns. ”ESI1”-luokalla vuoden ja siirtyy nyt ”ESI2”selle. Sitä ennen vuosi eskaria on takana päiväkodista eli kolmevuotinen ns. Esikouluvaihe on käynnissä. A:n ryhmässä on yksi saman asteinen ja loput ovat n. 1-3v nuorempia tai vanhempia. Viime vuonna hän oli siis yhdessä T:n kanssa nuorin luokallaan. Luokassa on yksi opettaja ja kuusi avustajaa, joista yksi on ns. Nimetty avustaja, mutta käytännössä aikuiset vaihtelevat.

Jokaisella on oma räätälöity opetussuunnitelma, jossa on mm. Äidinkieltä, matematiikkaa, kuvista, käsitöitä, musiikkia, kotitaloutta(perjantaisin!) ja liikuntaa. Esim. Matikassa hän on lukualueella 1-3 eli ei vielä ymmärrä mitä nää on, harjoitellaan laittamaan numero ja kolme autoa esimerkiksi yhteen. Tätä on harjoiteltu vuosi mut se ei vielä ole naksahtanut. Eipä ihme koska lukeminen ei myöskään vielä onnistu... sen sijaan hän on opetellut mallista kirjoittamaan omaa nimeään. Siitä menee välillä ”Alex” jo ihan ilman apua! Huikea kehitys. Hänen koko nimensä on niin pitkä että se onkin sitten hyvä treeni jo, kun alkaa onnistumaan.

Kotiläksyjä on tehty vuoden mittaan molemmissa kodeissa. A:han on nyt kesäkuun alusta asunut isän ja äidin kotona noin puoleksi, vaikkei vanhempien yms muut matkailuaikataulut aina tarkoita et just kokonaisia viikkoja kerrallaan. Meillä ei lasketa - kumpikin perhe haluaisi viettää paljon aikaa lapsen kanssa, joten lähinnä tilanne on niin, että kumpi SAA hoitaa häntä...

A näyttää viihtyvän molemmissa oikein hyvin, hän on käytännössä aina iloinen minun kanssa ollessaan, enkä juuri koskaan nää häntä huonolla tuulella. Isi raportoi samanlaista. Uudet sisarukset ovat käyneet läheisiksi myös, etenkin S, joka on A:ta kolmisen vuotta vanhempi tyttö. Heillä on samantapainen persoonallisuus ja molemmat pitävät esimerkiksi uimisesta, sukeltamisesta ja monista fyysisistä leikeistä, jotka jo onnistuvat. S ottaa kiitettävästi A:ta leikkiin ja he kiipeilevät, juoksentelevat yms. A matkii isompaa S:ää kaiken maailman asioissa, mutta on myös kiinnostunut V:stä, joka on häntä 1,5 vuotta vanhempi poika. Juhan lapset ovat välillä samaan, välillä eri aikaan meillä, mikä tarkoittaa sitä, ettei uusien kaverien tai ”sisarusten” kanssa tarvitse koko aikaa jakaa aikuisten huomiota tai omaa tilaa, mikä on osoittautunut hyväksi systeemiksi kesän mittaan. Välillä on taloudessa viisi ihmistä, välillä kaksi - tai jopa yksi! Riippuu päivästä. A:han on ihmisiin hyvin mukautuvainen ja uusia perheenjäseniä moikkaillaan, silitellään ja pussataankin, jos antavat.


Kesän aikana on opiskeltu uimista urakalla. Sanoinkin, että hän käytti kesälomastaan 2,5viikkoa olemalla järvessä. Joka ikinen päivä. Moneen otteeseen. Mielellään koko ajan. Tämä on sinänsä ollut meille mahtava kesä, koska uida on voinut lämpimässä koko heinä- ja elokuun. Eli käytännössä koko A:n loman ajan. Hän on jo aika hyvä uimari, mutten täysin luota hänen uimataitoonsa, joten sitä pitää vielä testata allasolosuhteissa... harjoiteltu on myös pyörällä ajoa, mikä vaatii vielä enemmän treeniä. Kiinnostusta siihenkin on, ainakin jos sillä menopelillä mennään uimarannalle:)

Haasteita toki autistin arjessa on edelleen, mutta ne ovat pääosin samat kuin ennenkin: Puhe ei ole vieläkään alkanut vaan hän pääasiallisesti kommunikoi elein ja talking board-laitteen tai PECS kuvien avulla. Talking Board on saatu apuvälinekeskukselta marraskuussa viime vuonna ja nyt hän kykenee jo löytämään haluamiaan sanoja ainakin ruoka-kategoriasta... Kategorioita on siis harjoitelty vuoden mittaan ahkerasti. Puheessa hän sanoo selkeästi:
"Minä - Haluan - X"
X = vettä/juusto/leipä/uimaan/cars/kone/nooze

Näitä on tällä viikolla käytetty ahkeraan.

Toinen haaste on edelleen vanha tuttu eli nukkuminen, mikä on edelleenkin niin, että herätään välillä klo 03 eikä sitten nukahdeta enää uudelleen. Nukkumaan hän menee klo 21-22 välillä... Eli aika väsynyt on jos vain esim. 5,5h unet on alla... Ja todella väsynyt on varsinkin vanhemmat. Lomallahan nämä asiat eivät haittaa, mutta näin uusioperheessä, jossa on kaksi välillä eri vuoroissa töissäkäyvää ihmistä ja kaksi muutakin lasta öisin paikalla niin haastetta on. A nukkuu tällä hetkellä n. 4 yötä kuukaudesta samassa huoneessa S:n ja V:n kanssa ja toistaiseksi tämä on mennyt hyvin, jopa helteillä. Nukahtaminen toki on kaikilla kolmella hankalampaa kun on kaksi muutakin siinä samassa tilassa, mutta muuten on nukuttu aika mukavasti. Onneksi uusi kotimme on sen verran väljä, että alakertaan pääsee omaan tilaan nukkumaan, jos ei nukkuminen toisten kanssa suju. Toistaiseksi siis näin.


Valo- ja ääniyliherkkyyttä olen ollut havaitsevinani välillä enemmän kuin aiemmin. Vessan vetäminenkin sattuu hänen korviin, samoin vesihanat... Mutta hän tottuu niihin kuitenkin. Lähinnä pitelee silmiään ja korviaan tarvittaessa.

Esi2-luokkalainen eka päivä, waiting for the BUS!

Muutenkin A on aivan todella kiltti ja ihana lapsi: Joka päivä äidille annetaan paljon pusuja ja haleja ja aina nauretaan ja ollaan hyvällä tuulella. Ajattelen, että hän kasvaa omassa tahdissaan ja kehittyy. Kiinnostavaa on tulevalle kouluvuodelle nähdä, että oppiiko hän:
- Kirjoittamaan?
- Numeroita lisää?
- Lauseita?
- Uimaan kokonaan ilman kellukkeita?


Katsotaan keväällä sitten! Mukavaa alkavaa kouluvuotta kaikille koululaisille!


/Small half-Finn has started his second year at school today! It seems all familiar as he has already been one year in Kypärämäen koulu, autism class. He takes the school bus (taxi) every day with his friends and he has 6 other kids in his class. Every kid has an adoult in the classroom to support them, one is a teacher, 6 'assistants'. They have a few changes, but most of the classroom is the same as last year. Everyone has got their own curriculum tailored to them and they learn Math, Finnish language, Home economics, Music, P.E., art etc. Tops is for example learning the numbers from 1 to 3, which he has been studying for a year. He doesn't quite know what they mean yet. However, he has learned to write his own name from an example, which I think is a remarkable achievement. 


He was on holiday for one month, two weeks in England and two weeks with me, mainly in the shed or other lakes as it's been a remarkably warm summer in Finland, he has just spent it swimming. I mean he has really been in the lake most of his waking hours. Every day. His swimming skills have improved immensely and on top of that also he has started to learn how to cycle. 


Overall, he is such a happy young boy. He has started to live in two homes now. He also has his own bed in both of these homes in a separate room from parents. This goes fairly well - he would still prefer to snuggle in the big bed, but has gotten accustomed in sleeping on his own. Going to England this summer caused the expected jetlag and has had quite a difficult week of waking up quite early like 3am or 5am... This of course is pretty normal for him and the best is to get back to routines, which will hopefully sort out the nights. 


Tops has got two 'new siblings' now which means that about 4 nights per month, he spends together with them. The three of them are the ages of 10, 9 and 7, so they get on quite well. 

Tops is particularly interested in Juha's eldest - perhaps because she is a girl and he likes to mimic whatever she does. They have quite similar character the two of them - both really sunny and adventurous. 
 
This means they end up in all kinds of trouble also of course... Like climbing high places where they can't get out... But all in all, they get along very well. 

What do you mean we shouldn't do this...?

You jump first! No you jump!

Tops at the age of seven seems like quite a happy child - no real new problems have risen (knock wood) since last year and now we are eager to see whether he will learn how to write more than his name this year, will he learn what numbers are, will he be completely capable of swimming etc. Exciting year ahead!
 

Loma kotimaisemissa

Olettekos te lomalla? Minä päätin järjestellä itselleni reilun viikon 'pakkoloman', eli otin lapsukaisen pois vertistä (joka on siis autistien kesä-'kerho') tällä viikolla, jotta minä en voi tehdä töitä. Nooh, vähän on töitä tehty, mutta suunnilleen olen ollut tän viikon lomalla. Tuntuu ihanalta!

Ja parasta on, että vaikkei vielä ole päästy edes möksälle asti (jonne ilmeisimmin kohta suuntaamme) - lomafiilikset ovat olleet ihan kuin paremmallakin etelän lomalla auringossa - ei huolta huomisesta -tyyliin. Jaksamisasiat ovat itse kullakin olleet varmasti viime aikoina pinnalla ja ne ovat todella ajankohtaisia lomaa ennen ja sen aikana: Pystynkö keskittymään lomaani vai pyörivätkö tekemättömät työt päässä... Se on hyvä kysymys se.

 Ollaan oltu paljon meidän lähirannalla. Siihen on noin kymmenen minuutin kävelymatka ja se on minun työmatkani varrella.

 Ollaan oltu meidän uudella terassilla! Rakastan meidän pikkuterassia kovasti, ei vähiten siksi, että sen teki ihana mies lapsineen. Rakkautta on terassi.

 Poitsukka on alkanut opetella pyörällä ajelemista. Tätä taitoa opetellaan apurattain ja äidin pitämän kahvan kanssa.

Paras on yhdistää sekä pyöräilytreeni että uintikeikka - ranta on just sopivalla etäisyydellä ja harvoin ollaan jorpakossa...

Mun lomaan on kuulunut myös visiitti ystävieni 20-vuotis hääpäivän kunniaksi järjestettyyn Coniin! Paikkana niin tuttu - Piikkiö. Tämän ystäväporukan inklusiivisuus on jotain niin käsittämätöntä, että herkistyn joka kerta, kun siitä puhun. En varmasti missään muualla ole kokenut vastaavaa hyväksyntää minulle sellaisena kuin olen. Upeaa nähdä teitä ystävät! 

Olipa muuten mukavat kekkerit! Minua tapani mukaan väsytti jo menomatkalla, mutta onneksi molempiin suuntiin oli kyytiläisiä viihdyttämässä. Voisin yrittää kirjoitella itse juhlista enemmän toiseen otteeseen, mikäli onnistun löytämään julkaisukelpoisia kuvia/lupaa niitä laittaa kaiken kansan esille.

Poikaliinin kans palailtiin rantameinikeihin sitten täällä J-kylässä.

Pikkuinen rantaleijona on alkanut ottaa kontaktia söpöihin tytsyköihin myös järvessä.

Lutakon rannalla hän bongasi pari kaunokaista, vanhempaa tietenkin, ja sitten teki tuttavuutta...

Valitettavasti se on hankalaa, kun ei osaa puhua, mutta uinnin kielellä pääsee välillä yhteisiin sukelteluhetkiin sentään.

Manjalla oli synttärit ja niinpä oltiin sit piknikillä kun sää salli.

Naomi oli tehnyt aivan mielettömän kakun. Se oli myös hyvän makuinen. Voin kertoa, et englantilaiset tekee kyl parempia kakkuja kuin suomalaisten perinteisillä resepteillä tehdyt... Mää en todellakaan ole mikään kakkuihminen, mut tää oli niiiiin hyvää. Vietiin loput työpaikan jääkaappiin, koska muuten se olis mennyt yöpalaksi kyllä...

Pidän ajatuksesta, että lomailla voi ihan kotona. Ettei ole pakko mennä mihinkään. Aamulahvit hitaasti kiikkupaikalla - vähän terassilla istumista - ystäviä ja aurinkoa. Onpahan huikea ollut Suomen kesä tänä vuonna. Ja nautittukin siitä on. Nyt suunnataan möksälle...

Jos meidän ihan arkiset jutut kiinnostaa niin niitä on helpoin seurailla instassa, olen nimittäin alkanut tekemään Instagram storyjä nimellä finn_world. Teen niitä useimmiten englanniksi, koska minulla on niin paljon kv-ystäviä, et se tuntuu kaikille sopivalta kieleltä. Et sieltä vaan seuraileen. Siellä tulee jaettua myös vähän sellaisia aiheita, joita blogiin ei koskaan päädy - esim. kun joku homma ärsyttää ja tuntuu et tarvii purkaa... Mun elämä on välillä melkomoista vuoristorataa, joten mukava on se, et on joku kanava, jossa voi vähän avautua, kun siltä tuntuu. Ootteko kokeilleet IG storyjä? Niihin jää nopeasti koukkuun...

/This weeek I'm on holiday. Yes! You heard right - not working (mostly). Tops is out of daycare/school and before he heads out to England to see the grandparents next week - I decided to take him out of school to spend some relax time. We have so far mainly been in the beach. What a summer we have in Finland! Can you believe it...? Just sitting on our own terrace or picnic at the lake while small man runs in and out of the water. Pretty calming, no stress. Are you on holiday yet? To be honest, I will sneak to the office next week for about a week and then holiday vol2 will be adult trip style. Good combination:) 

In case you are interested in our completely normal everyday life captions - I have started to do regular Instagram stories, which you can find from finn_world.