Tänään kirjoitan postausta IHAN ITSE. Teiltä taisi jäädä huomaamatta se, että olen tarvinnut kustannustoimittajan apua viimeisen kuukauden verran, jotta olen saanut blogini päivittymään. Tänään O jäi ansaitulle kesälomalle, kun vihdoin singahdimme Xi'anin kuumasta kesästä tänne kotimaan - öh, kosteaan säähän. En ollut käynyt feisbuukissa 1,5kuukauteen... Vaikka sinne postauksena nämä jutut ilmestyvätkin, nekin suoritti kesäsihteerini, kiitos hänelle pedantisti hoidetusta hommasta - I would hire you anytime! Syynä tähän oli siis Kiinan käsittämättömän paska netti, jonka kanssa ei postauksia vaan voinut saada aikaiseksi.
Minulla on jetlag ja sen tuoma kotimaamorkkis. Täällä oleminen tuntuu kovasti väärältä tänään. Vaikka vietimme poitsun kanssa mitä mukavimman päivän äitini ja tätini seurassa käyden asuntonäytössä edellisen uutta kotia miettien.
Seurassa ei ollut mitään vikaa. Ihana päästä näkemään omia tärkeitä ihmisiä pitkästä aikaa.
Mutta mikä tää paikka on...? Tuntuu kuin olisin jossain eksoottisessa elokuvassa... Ihmiset kaupungilla kävelevät kuin skandinaaviset zombiet, pitäen suuria turvavälejä, murjottaen. He tuntuvat minusta kauhean pelottavilta. Ihmisillä on blondia tukkaa ja sinisiä silmiä. Minusta tuntuu, että minä en asu täällä. Ei tämä ole se minun paikka.
Tiedän, että kyseessä on vaan käänteinen kulttuurishokki. Lämpötila laski noin 15-20C kertaheitolla ja kaikki ihmiset ymmärtävät, kun puhun äidinkieltäni. Sen puhuminen on myös haastavaa, kun useimmat sanat tulevat englanniksi. Tänään esimerkiksi 'Toukokuu' puhelimessa ollessani tarhan johtajattaren kanssa - oli aivan mahdoton minun muistaa. Siispä sanoin jotain että 'pari kuukautta sitten'. Mielessä oli vaan että sen kuukauden nimi on 'May'.
Koko päivän on väsyttänyt. Meidän matka meni siedettävästi - ilman mitään incidenttejä. Lapsi nukkui päikkärit melatoniinin avulla koneessa (1h), mutta muuten oli pystyssä 8h lentoa + 4h junaa. Viimeinen tunti oli aivan minuuttien laskemista. Isiltä meinasi palaa hermot, kun lapsi purki energiaansa jumppaamalla tyhjässä ekstraluokassa hyppimällä tuolilta käytävälle ja takas. Mutta jotenkin siitä selvittiin. Ja kotona odotti Eno, joka oli vaihdattanut auton lampun ja tankannut ja jutteli sitten minun pahimpaan sosiaalisuuden nälkääni pari tuntia hetimiten kotona.
Poikasesta on tullut mummuille haaste. Hän kun voi itsepäisesti heittäytyä maahan, jos haluaa päästä irti kädestä ja ei tottele kuin minun tai isin karjaisuja. Sen sijaan hän mallikkaasti tekee pissinsä pönttöön jopa housut jalassakin. Sitten olis vielä ne kakat... Yks askel kerrallaan.
Jokatapauksessa, nyt ollaan kotona ja täytyy taas sopeutua tähän arkeen täällä. Seisoin ruokakaupassa tumput suorana eilen: MItä ihmettä mää syön tässä maassa? Rutiinit ovat aivan hukassa... Miksi musta tuntuu, et lapsenhoito oli Kiinassa helponpaa? Tiedostan, että mun pahat mielet johtuu siitä, että olen väsynyt ja muutostilassa. Ensi viikolla jo voin paremmin aivan varmasti. Mutta just nyt on sellainen olo, että mikä tää maa on? Miks me asutaan täällä? Ehkä ne syyt löytyy tässä pikkuhiljaa.
/So we are back in civilization. I had not been to facebook for 1,5months, nor this blog. This is the first post I post myself since the beginning of June. I have had a summer secretary do my posts. I sent him the content every day with pictures and he'd get to the places online where the Chinese firewall blocks me... Thank you for job well done, O!
Being back - Jetlag is a bitch. I don't know if I've suffered it this much before. Maybe I'm getting old or something. I've been so exhausted today... Also being back seem very surreal. All the people are so blond and large. They have blue eyes. They stand so far from each other. And they are so grumpy, so scary when you see them walking on the streets. I have reverse culture shock - it never gets old. I am also aware that the reason I feel my own culture sucks right now is the fact that someone has just put 5 extra hours into my day but I haven't slept much in comparison to that. It will feel better next week. Less surreal. People will stop feeling like they are some characters in a weird scandinavian film.
I spent today with my family and my son. We went to a house showing and a playground. My mum is trying to find herself a new apartment to live for next year. It is good to see family, after a long while, it was a good day that way. Even with 15-20C temperature drop and constant downpours... It's been a very rainy summer in Finland. No matter how many times you do this, it is every time as hard. Routines are missing and you feel as if you've left the best part of your soul behind. Now it needs to be found again in this new world, which at the same time seems efficient and clean and green and blue... But also somehow so far away from the life you left behind. What is this place? Why do we life here, again? I guess the next weeks will tell us.
