Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dissertation. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dissertation. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. maaliskuuta 2025

Väitös tänään: Voiko (opetus)teknologian kanssa kommunikoida samaan tapaan kuin ihmisen kanssa?

Tänään on jälleen päivä, kun saamme seurata Jyväskylän yliopiston väitöstä, kun ystäväni ja kollegani Pieta Sikström puolustaa tohtorin väitöskirjaansa pedagogisista agenteista eli mistä tahansa opetusteknologiasta, joka pyrkii opettamaan käyttäjäänsä. Pietan työssä mielenkiintoista on se, että kesken hänen opintojensa, suuret kielimallit kehittyivät v 2023 siten, että kommunikointi näiden pedagogisten agenttien kanssa muuttui yhtäkkiä huomattavasti sujuvammaksi ja keskustelijaansa adaptoituvaksi.
Pietan työn pääohjaajana ja kustoksena toimii tiedekuntamme professori Tommi Kärkkäinen.
Ja vastaväittäjänä toimii professori Autumn Edwards Western Michicanin yliopistosta.
Keskustelu liikkuu syvällä kommunikaatio-, opetus- ja IT-alojen teorioissa sivuten psykologiaa ja muutamaa muutakin tieteenalaa. On selvää, että tämä työ on erittäin monitieteellinen ja laadukasta uutta tietoa tuova.
Tässä vaiheessa ohjaajan on kuitekin helppo hymyillä, koska Pieta puolustaa työtään ansiokkaasti ja on selvää, että hänen työllään on merkitystä tieteenalamme korkeimpien aikakausilehtien kautta.

8 vuotta sitten haastattelin Pietaa yhdessä kollegani Tiina Mäkelän kanssa töihin Marja Kankaanrannan johtamaan Erasmus+ projektiin. Siinä vaiheessa olin skeptinen, mutta Tiina huomautti, että joku joka pystyy johtamaan 6 lapsen perhettä, kykenee myös johtamaan työpakettia Azerbajanilaisten yliopistojen kanssa. Jälkikäteen Pieta on sanonut, että hänen elämänsä eteni nopeasti hiekkalaatikolta Bakuun. Huomasin pian, miten kykenevät hän oli järjestämään konferensseja, kommunikoimaan monikansallisen konsortion jäsenenä, opettamaan kirjastonhoitajille oppimateriaalipankkien kehitystä - ja aikalailla mitä tahansa häneltä pyysikin niin aina järjestyi. Vuosien vieriessä yritin kääntää Pietan päätä väitöstutkimuksen aloittamisesta IT-tiedekuntaan. Humanistina ymmärrän, että valinta tuntui aluksi hankalalta, varsinkin kun ehdotin, että tekoäly voisi olla hyvä tutkimussuunta. Mutta nyt kun katson tänään sitä, mitä hän on tieteellisellä urallaan jo saavuttanut, en voisi olla ylpeämpi! Vau mikä kehitys! Vau mikä vauhti! On mahtavaa olla todistamassa sitä, miten väitöstutkimus on saanut ihmisen puhkeamaan kukkaan:)!

Paljon onnea Pieta!

Väitöstiedotteen voit löytää täältä.

/
 

Today is another special day at the University of Jyväskylä, as my friend and colleague Pieta Sikström defends her doctoral dissertation on pedagogical agents—any educational technology designed to teach its user.

What makes Pieta’s work particularly interesting is that, during her studies, large language models advanced significantly in 2023, making communication with these pedagogical agents suddenly much smoother and more adaptive to the user.

Pieta’s main supervisor and custos is Professor Tommi Kärkkäinen from our faculty, and the opponent is Professor Autumn Edwards from Western Michigan University. The discussion dives deep into theories of communication, education, and IT, while also touching on psychology and several other fields. It is clear that this work is highly interdisciplinary and provides high-quality, new knowledge.

At this point, it’s easy for her supervisor to smile because Pieta is defending her work admirably—and it’s clear that her research has a meaningful impact on our field, with the potential to be published in the highest-ranking academic journals.

Eight years ago, my colleague Tiina Mäkelä and I interviewed Pieta for a position in an Erasmus+ project led by Marja Kankaanranta. At the time, I was skeptical, but Tiina pointed out that someone who can manage a household with six children could surely handle a work package involving Azerbaijani universities. Later, Pieta remarked that her life moved quickly “from the sandbox to Baku.” I soon realized how capable she was—organizing conferences, communicating within a multinational consortium, training librarians on learning material repositories, and handling pretty much any task we threw at her with ease.

Over the years, I tried to persuade Pieta to start doctoral research at the Faculty of Information Technology. As a humanist, I understand that this decision may have felt challenging at first—especially when I suggested that artificial intelligence could be a promising research direction. But today, as I look at everything she has already achieved in her academic career, I couldn’t be prouder! What incredible progress! What an incredible journey! It’s amazing to witness how the dissertation process has allowed her to truly flourish. 😊

Congratulations, Pieta!
You can find the dissertation announcement here.

perjantai 10. tammikuuta 2025

Väitös tänään: Sosiaalisen median ja kännykkäpelaamisen aiheuttamaa teknostressiä voi hallita


Tänään on jälleen tärkeä päivä Jyväskylän Yliopiston Tietojärjestelmätieteen tutkimukselle kun kollegani ja ystäväni Antti Hämäläinen puolustaa väitöskirjaansa "Browse, play, stress, repeat: Extending the view of technostress and coping in smartphone use, social media interactions, and digital gaming".


Hän on tutkinut perusteellisesti laadullisin menetelmin teknostressin ilmenemistä kännykän käytön ja pelaamisen kontekstissa. Hänen artikkelinsa on julkaistu alan parhaissa konferensseissa ja aikakausilehdissä, lisäksi hänen työnsä on erittäin mielenkiintoinen meille jokaiselle: Onko kännykän käyttömme mahdollisesti kompulsiivista - käytämmekö kännykkää kesken keskustelujen tai liian pitkään illalla ennen nukkumaan menoa ja johtaako tämä stressaantumiseen/negatiivisiin tuntemuksiin?


Antin ohjaajina ovat toimineet teho-teknostressipari eli hyvät ystäväni Markus Salo ja Henri Pirkkalainen. Väitöstä on ilo kuunnella ja väitöskirjaa lukea, koska tutkimukset ovat erittäin laadukkaita ja ne on tehty todella huolellisesti. Antista on myös kasvanut erittäin itsevarma tutkija, jolla on paljon kiinnostavaa sanottavaa:)


Opponenttina toimii professori Andreas Eckhardt (University of Innsbruck, Itävalta) ja hän avaa väitöksen ensimmäisen viiden minuutin aikana heittämällä kysymykset 'miksi käytit laadullisia menetelmiä' ja 'WHAT EXACTLY WAS YOUR THEORETHICAL CONTRIBUTION'???

 
Väitöstä on todella miellyttävä kuunnella, koska kysymykset ovat teräviä, mutta Antti puolustaa työtään helposti, niin hyvin hän on tehnyt hommat, että hän näyttää nauttivan tilanteesta:)
Paljon onnea tuoreelle tohtorille ja myös ohjaajille! Erinomaista työtä!
 
 
 Väitöstiedote löytyy täältä.

/Today marks yet another important day for Information Systems research at the University of Jyväskylä, as my colleague and friend, Antti Hämäläinen, defends his doctoral dissertation titled “Browse, play, stress, repeat: Extending the view of technostress and coping in smartphone use, social media interactions, and digital gaming.”

Antti has conducted thorough research using qualitative methods to explore how technostress manifests in the context of smartphone use and gaming. His articles have been published in top conferences and journals in the field. Moreover, his work is highly relevant to all of us: Is our smartphone use potentially compulsive? Do we use our phones during conversations or for too long before going to bed, and does this lead to stress or negative emotions?

Antti’s supervisors, the dynamic technostress duo—my dear friends Markus Salo and Henri Pirkkalainen—have done an excellent job guiding him. The defense is a pleasure to follow, and his dissertation is a great read because the research is of very high quality and conducted with great care. Antti has also grown into a highly confident researcher with plenty of fascinating insights to share. :)


The opponent, Professor Andreas Eckhardt (University of Innsbruck, Austria), kicks off the defense by throwing out the questions, “Why did you use qualitative methods?” and “WHAT EXACTLY WAS YOUR THEORETICAL CONTRIBUTION???”

Listening to the defense is truly enjoyable—while the questions are sharp, Antti defends his work effortlessly. He’s done such an excellent job that he even seems to enjoy the situation. :)

Congratulations to the newly minted doctor and the supervisors as well! Outstanding work!

perjantai 11. lokakuuta 2024

Väitös tänään: Kemian tutkimuksella voidaan vähentää myrkkyjä elämästämme





 Tänään on jälleen väitöspäivä. Minulle kolmas (?) kerta, kun olen kuuntelemassa väitöstä fysiikan laitoksen tiloissa. Ehkäpä jopa ensimmäinen kemian väitös. Tänään väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolla puolustaa Annika Lehmann, ystäväni täysin toisesta aihepiiristä, eli Shorinji Kempon kautta. 


Kustoksena toimii hänen ohjaajansa professori Heikki Tuononen ja opponenttina Hampshiren yliopiston professori Christine Caputo. 

Annika on tutkinut matalan valenssin pääryhmän yhdisteiden molekyylejä, jotka ovat erittäin reaktiivisia. Hän on tutkinut ligandeja, jotka ominaisuuksiensa avulla kykenevät stabilisoimaan muutoin erittäin reaktiivisia yhdisteitä. Nämä ovat olleet niin hankaloita matemaattisia laskuja, että vasta viime aikoina tietokonetehon ja tekoälyn kehityttyä, on voitu alkaa saamaan aikaan läpimurtoja tutkimuksessa. 


Aiheena tämä väitös on niin kaukana tavallisen ihmisen ymmärryksestä, että tätä blogipostia on hankala kirjoittaa. Täytyy pinnistellä, että ymmärtää yhtään mitään. Minulle käteen jää se, että tarkoituksena olisi tuottaa ympäristölle vähemmän myrkyllisiä kemikaaleja ja ehdottaa suuryrityksille, että voisivat hyödyntää niitä tämänhetkisten kemikaalien sijaan. 

Prof. Caputo avauspuheessaan ylistää jo Annikan työn merkittävyyttä. Hän huomauttaa, että tämä tutkimus on alkanut jo sata vuotta sitten ja pienetkin edistysaskeleet kemiassa vievät alaa eteenpäin. Keskustelua on mukava kuunnella, koska myös Annika on selkeästi omassa alassaan todella syvällä ja osaa hienosti vastata kysymyksiin. 

Mahtava saavutus! Onneksi olkoon! Väitöskirjaan pääset täältä.


 

/

Today is another dissertation defense day. For me, it's the third (?) time attending a defense at the Department of Physics. It might even be my first time at a chemistry defense. Today, Annika Lehmann, my friend from a completely different field—through Shorinji Kempo—is defending her dissertation at the University of Jyväskylä.

Her supervisor, Professor Heikki Tuononen, will act as the custos, and Professor Christine Caputo from the University of Hampshire will serve as the opponent.

Annika has studied low-valence main group compounds that are highly reactive. She has researched ligands that, due to their properties, can stabilize otherwise highly reactive compounds. These calculations have been so complex that only with the recent advancements in computing power and artificial intelligence have breakthroughs in this research become possible.


This dissertation topic is so far from the understanding of the average person that writing this blog post is challenging. It takes effort just to grasp a bit of it. What I take away from it is that the goal is to produce less toxic chemicals for the environment and suggest that large companies could use these instead of the current chemicals.

In her opening speech, Professor Caputo praises the significance of Annika's work. She notes that this line of research began a hundred years ago, and even small advances in chemistry push the field forward. The discussion is enjoyable to listen to, as Annika is clearly deeply knowledgeable in her field and skillfully answers the questions.

What an amazing achievement! Congratulations! See the thesis Here.

perjantai 15. joulukuuta 2023

Väitös tänään: Mihin luottamustekijöihin keskittyä jakamistalousalustalla?


Tänään jälleen väitöspäivän aika. Tänään väitöskirjaansa "Building blocks of Trust" puolustaa Jyväskylän yliopiston auditorio 3:sessa ystäväni ja kollegani Jaana Mähönen. Jaanan työ on monella tapaa kiinnostava ja merkittävä minulle myös henkilökohtaisesti. Hän on tarttunut suurta härkää sarvista - tutustunut jakamistalouden alustoihin kuten Airbnb tai vaikkapa Uber tai Fiverr ja etenkin niiden tapoihin luoda luottamusta alustalla toimivien henkilöiden ja yritysten kesken. Muistan miettineeni kun kuulin hänen aiheensa ekaa kertaa, että vihdoin joku tekee väitöskirjan, jota todella tarvitaan ja jolla on merkitystä yritysten arkeen!

Opponenttina toimii professori Kirsimarja Blomqvist LUT-yliopistosta. 


Iso päivä tämä on myös rakkaalle ystävälleni Naomi Woodsille, jonka ensimmäinen kerta kustoksena ja väitöskirjan pääohjaajana tämä on. 

Voit löytää lehdistötiedotteen täältä.


/ Today is once more a day of dissertation and today's PhD journey by my friend and colleague Jaana Mähönen. Jaana's work for me is personal: She has actually done something useful also for companies - she proposes a tool for companies working in sharing economy on how to handle trust in these platforms. I can see her work having a benefit even for my own businesses. When I first heard that she was doing this dissertation - I thought: Finally! This is what is so much needed. And finally a thesis that doesnt only provide theorethical, but practical contributions as well. 

 I am so very proud of you, Jaana! Very interesting discussion, once again! You can read the press release here.




torstai 1. kesäkuuta 2023

Väitös tänään: Informaatioteknologia kouluissa ja vapaa-ajalla vaikuttaa nuorten hyvinvointiin


 Tänään on urallani merkittävä päivä. Tänään puolustaa työtään ensimmäin ohjaamani väitöskirjaopiskelija, Saana Mehtälä.
Olen saanut seurata Saanan tekemistä jo yli seitsemän vuoden ajan erilaisten projektiyhteistöiden kautta.
Kun Saana tuli töihin koordinoimaani hankkeeseen Access4All, tiesin heti, että tämä henkilö menee vielä pitkälle elämässään. Niinpä onkin mahtavaa ollut päästä seuraamaan hänen matkaansa tutkimusavustajasta kovan luokan tieteentekijäksi.
Vastaväittelijänä toimii Oulun yliopiston apulaisprofessori Marianne Kinnula, joka on tutkinut erityisesti nuorten hyvinvointia teknologiakontekstissa omissa tutkimukssaan.
Kustoksena ja työkaverina minulla on tässä ohjauksessa ollut mukana apulaisprofessori Markus Salo. Saana onkin hänen ensimmäinen väittelevä ykkösohjattava. Paljon onnea myös Markus! Hienoa työtä ja mukava on ollut tehdä tätä ohjausta yhdessä. Kiitos kun otit minut tiimiin!

Saanan kanssa olemme tehneet yhdessä töitä jo yli seitsemän vuoden ajan. Aikoinaan aloittelimme tosiaan Access for All -projektissa, jonka myötä olemme tutkineet tasa-arvon ja läpinäkyvyyden toteutumista korkeakouluissa monenkin artikkelin ja kirjan luvun verran. Omaa mieltäni lämmittää myös se, että meidän yhteistyö jatkuu post docina Positive learn ja Dirna -hankkeissani syksyllä. 

 Lehdistötiedote löytyy täältä. (Press release here).

Paljon onnea väitöspäivänäsi, Saana! Ihan mahtavaa työtä! Upeaa on kuunnella sitä, miten hyvin tunnet työsi ja seurata millainen itsevarma huippututkija sinusta on tullut <3 


/ Today it is yet time for a dissertation day, but today is special also for my career, as the defendant, Saana Mehtälä is the first which have also been supervised by me. I met Saana over 7 years ago and I knew straight away that she was super smart and would go far. Today it is amazing to see that I was definitely not wrong: She has become a very solid, confident scholar who had no trouble answering any questions regarding her dissertation work. The opponent, Associate professor Marianne Kinnula had tough but also relaxing discussion for Saana and it was a pleasure to follow the discussion over Young people's wellbeing discussion in the IT context. Congratulations Saana and also my fellow supervisors, Markus and Mikko!

 



 

 

perjantai 17. helmikuuta 2023

Väitös tänään: Organisaation tietoturvapolitiikkaan tulee kiinnittää huomiota


Tänään on jälleen väitöspäivä. Vuorossa on ystäväni ja kollegani Hanna Paananen, joka puolustaa organisaatioiden tietoturvapolitiikkoja käsittelevää tutkielmaansa.

Kustoksena toimii professorimme Mikko Siponen ja vastaväittelijänä Lancasterin yliopiston opponentti João Baptista. Lehdistötiedote löytyy täältä.

Tapasin Hannan oman väitökseni korvilla ja hän tulikin nopeasti työskentelemään projektiin jossa olin sillä hetkellä projektipäällikönä. On ollut mahtavaa seurata Hannan kehitystarinaa noista väitöksen alkutaipaleista aina tähän päivään asti. Tänään Agoran auditorio 2:ssa istuu itsevarma tutkija Hanna, joka näyttää nauttivan keskustelusta. Muistan kyllä nuo ensimmäiset päivät 2016 projektissa, jossa oltiin enimmäkseen epämukavuusalueella. Tietysti sitä sanotaan, että epämukavuusalue on juuri se, missä suurin kehitys tapahtuu.
Hannan kehityksessä on merkittävää myös huomata, että sen lisäksi, että hän julkaisi artikkeleja korkeatasoisissa alan konferensseissa ja lehdissä, tämän 7 vuoden aikana hän on saanut kaksi ihanaa pientä apulaista kotiin auttamaan koronan aikana väitöstään viimeistelevää äitiä. Siksipä onkin mahtavaa, että Hannan väitöskirjan kansikuvan on taiteillut hänen poikansa. Kuva kuvastaa hyvin prosessia minkä tahansa väitoskirjan takana. 

Paljon onnea rakas ystävä! Mieletöntä katsoa sinua nyt! 


/ Today is once more a day of dissertation and today's PhD journey by Hanna Paananen, I have had the privilage to follow through out from 2016 to this day. Hanna actually completed her empirical studies from a project which I had initiated back in the day of my own dissertation. She has come so far - published in top conferences and journals on the field and now can talk with in-depth lenght on a topic that consists a very high abstract level and indeed isn't the topic which informants find the most interesting to talk about. I am so very proud of you, Hanna! Also the custos of this thesis is our own Prof. Mikko Siponen and the custos is João Baptista from University of Lancaster. Very interesting discussion, once again! You can read the press release here.

torstai 15. joulukuuta 2022

 Väitös tänään: Digivalmentajan käyttö lisää motivaatiota, minä-pystyvyyttä ja autonomian tunnetta

Tänään on taas yksi näitä hienoja päiviä elämässä, kun ystäväni ja kolleegani Eeva Kettunen väittelee digitaalisten liikuntateknologian, digivalmentajan eli esimerkiksi Suunto-kellon vaikutuksesta kolmelle eri käyttäjäryhmälle. Hänen tutkimuksessaan saadaan selville miten digivalmentajan käyttö pystyy edesauttamaan käyttäjänsä liikkumista. Lehdistötiedoite löytyy täältä.
Tutkielman 1. ohjaajana ja myös kustoksena toimi Dr. Lauri Frank.


Eeva puolustaa työtään vastaväittäjä Harri Oinas-Kukkosen (Oulun yliopisto) kommentteja ansiokkaasti väistellen. Eevan väitöstä on ollut mukava kuunnella, koska hän osaa seisoa tekemänsä työn takana vakuuttavasti ja vuoropuhelua oli todella antoisaa seurata.

Hienoa tästä päivästä tekee myöskin se, että paikalla väitöksessä on ns. 'doctor-grandfather' tason tutkijoita meidän väittelijäsukupolvestamme katsoen. Tässä viittaan siihen, että Dr. Oinas-Kukkonen on meidän IT-tiedekunnan oman Prof. Mikko Siposen ohjaaja, kun taas Siponen on toiminut monen oman ikäluokkani tohtoriopiskelijasiskoni ja -veljeni ohjaajana. Naureskelimmekin yleisössä, että olisi mielenkiintoista piirtää tietojärjestelmätieteen väittelijöiden 'sukupuu'...

Samoin paikalla oli myös toki Eevan 2.ohjaaja, Tuomas Kari, jonka opponentti oli Christer Carlson, myöskin ns. 'Doctor-grandfather', jos Eevasta käsin katsotaan. Tuomas on väitellyt samoihin aikoihin minun kanssani ja nyt sitten odotellaankin innolla ensi vuotta jolloin oma ensimmäinen tohtoriopiskelijani tulee väittelemään ohjauksessani. Hieno saavutus Tuomas!

Paljon onnea uudelle tohtorille! 

/Today is one of those great days when I am attending the dissertation of my co-worker and friend, Eeva Kettunen who has written her dissertation on digital coaches effects on people's physical activity. The opponent, Dr. Harri Oinas-Kukkonen is from University of Oulu and the supervisors were Dr. Lauri Frank and Dr. Tuomas Kari. It is great to see 'next generation' of supervisors rising from my own doctor brothers... Eeva is defending her work very sharp and firm towards quite tough questions and she did not get herself lost even when the opponent disagreed on some of the aspects... The work itself is very interesting for those people using digital coaches like Oura/Suunto etc. The press release you can find here. Congratulations to the new doctor!

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Väitös tänään: Oppimisen analytiikka vaatii tarkkoja yksityisyyden sääntöjä


Today is the day that Tore Hoel, my 'Phd brother' from Global Information Systems Group is defending his PhD "Privacy for learning analytics in the age of big data – exploring conditions for design of privacy solutions". Tore was already doing his PhD back in the time when I started mine. Over the years we have travelled together from Brussels to Lisbon to China to Belgrade - to name some. His custos and first supervisor is the same as mine, Prof. Dr. Jan Pawlowski. Tore's work tackles an interesting rising area of privacy in Learning Analytics. He has also done a large contribution towards the standardization of this area being a part of the ISO Standardization group.

It is not an easy task to defend one's thesis in the time of the Covid-19. This means Tore is defending from Norway, while the custos joins from Germany and the opponent, Professor Mikko-Jussi Laakso (University of Turku) joins from Finland. The platform is Zoom and you can still follow it online here:  

Link to the Zoom Webinar (Zoom application or Google Chrome web browser recommended): https://jyufi.zoom.us/s/61862556106
Webinar ID: 618 6255 6106
Webinar password: 829478

You can also see the news in JYU site here.

During our many years of working together, many people I met, thought that Tore would never finish his thesis. You have now showed them wrong. Well done dear friend! Very proud of you! Congratulations on this journey finally coming to an end! Only I am unhappy that we couldn't have this celebratory day here in Jyväskylä today:( However, I am sure there will be another project one day and we will all be together again!

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Väitös tänään: Opettajat mukaan oppimisteknologioiden suunnitteluun

 Tänään on jälleen päivä, kun yksi 'tohtoriopiskelijaveljistäni' puolustaa väitöskirjaansa. Tänään on Ari Tuhkalan vuoro puhua opettajien osallistamisesta oppimisteknologioiden suunnitteluun. Hänen tutkimuksensa osoitti, että ottamalla mukaan opettajat oppimisteknologioiden 'muutosprosesseihin, muutosvastarintaa voidaan mahdollisesti vähentää.

Samoin kuin monet monet omatkin tutkimukseni ovat osoittaneet - koululaitos on jatkuvassa muutoksessa, joka erityisesti teknologian kehittyessä, on välillä rajuakin. Eräs iso ongelma todellakin on, että sovelluskehittäjät kohtelevat opettajia 'asiakkaina' eikä heitä oteta mukaan teknologiakehitykseen. Tämä johtaa siihen, että teknologiat jäävät pölyttymään nurkkaan. Arin tutkimus on siis todellakin nykyaikaisen palvelumuotoiluajatuksen aallon harjalla.

Vastaväittäjänä toimii Arnold Pears (KTH Royal Institute of Technology, Ruotsi) ja kustoksena toimii oma esimieheni professori Tommi Kärkkäinen. Lehdistötiedoite löytyy täältä. Koko teoksen voi lukea täältä.

Väitöstilaisuuksissa suurta osaa näyttelee vastaväittelijän ja tohtorikoulutettavan välinen kemia. Arin tyyli esiintyä on huumorilla maustettu syväkeskustelu. Opponentin tyyli osoittautui pikkutarkan haastavaksi. Tätä keskustelua oli varsin viihdyttävä seurata varsinkin kun Arin väitös on hyvin lähellä omaani ja siksi tunnen paljon alueen kirjallisuutta omien tutkimusten pohjalta. Väitöstilaisuuksissa yleisön kannalta kiusallisinta on se, että vastaväittelijä kysyy jotakin, mistä kokelas ei ole varma tai osaa vastata. Yleisö luonnollisesti haluaa väittelijän pärjäävän hyvin. Tänään tällaista pelkoa ei ollut. Päin vastoin, välillä sanoisin että Tuhkala kyllä vei Pearsia eikä toisinpäin:)

Onnea tohtorille! Hienosti vedetty!

Väitös tänään -sarjassa myös:
 
/Today my doctoral brother Ari Tuhkala is defending his Phd thesis "Participatory Design: an Approach for Involving Teachers as Design Partners". You can read the press here. And the thesis here. Ari's work tackles the important point that teachers cannot be used only as 'customers' of technology but have to be taken into the design process as participants, if we want them to accept and adapt the technology seamlessly.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...