Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suuri Hanhipagoda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suuri Hanhipagoda. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Dayanta

 

Hyvää juhannusta! Täällä Kiinassa on näin kesäkuussa 'Dragon Boat Festival' eli paikallinen sesonkijuhla. Tänä vuonna se sattuu juhannuksen kanssa päällekäin tälle viikolle torstaista lauantaihin. 
Meille se tarkoittaa hengähdystä sillä paikalliset tapaavat perheitään ja meidän jokapäiväinen kestittäminen ei ole heillä päälimmäisenä mielessä. Niinpä päätimme lähteä pienelle perheretkelle töitteni jälkeen vanhoihin kotimaisemiin 'Dayanta' suuren hanhipagodan alueelle. 
On minulle ihanaa, että saan esitellä näitä kulmia myös kuopukselleni. Kulmia, joissa olen leikkinyt ja leikkinyt veljensä kanssa vuosikausia komennuksella täällä ollessani. Sillä alue, jossa asun Xi'anissa ollessani on nimeltään 'Yanta' ja kotikatuni 'Yanta Xi Lu' eli Läntinen hanhipagodakatu. Meiltä aikaisemmalta asunnoltamme Yang Yang Guo Ji:sta oli noin 20-30minuutin kävelymatka isolle hanhipagodalle. 

Täältä blogista löytyy monia tarinoita siitä, miten olen vienyt monia monia läheisiäni tälle alueelle, kuten esimerkiksi tätini. 
Tämä pagodahan on kirjasto, johon mukki Xuanzang toi aikoinaan intiasta budhan kirjoitukset talteen. Giant Wild Goose Pagoda on rakennettu vuonna 652. 
Nykyisin alue on valtaisa ja turistien suosiossa. Kiinassa on 2023 meneillään 'iso cosplay ilmiö', jossa naishenkilöt (etenkin) pukeutuvat Han-dynastian aikaisiin hepeneisiin ja hiuslaitteisiin. Heitä on jokapuolella, etenkin nähtävyyksissä, mutta myös ostoskeskuksissa ja kaupungin kaduilla. Minulle huvittavinta tässä ilmiössä on se, että lisäksi heillä on tyypillisesti jalassaan 'pimpatut crocksit'... 
Kaikkea Kiinalaiset keksivätkin! Mut mahtavaa on se, että jos koko kansa päättää alkaa vetää cosplayta kaduilla, se on ihan jokapäiväistä täällä eikä sinänsä yllätä ketään! 
Xi'anin metro on viimeisen kymmenen vuoden Xi'anissa oleskeluni aikana kehittynyt huimasti. Muistan, kun linjoja oli 2013 vain yksi! Eli linja kakkonen. Miten hienoa oli kun linja ykkönenkin alkoi toimia. Nyt metroverkosto on moderni ja todella massiivinen: Pääsee Xi'an Northille, josta junat lähtevät toisiin kaupunkeihin ja taitaa jopa päästä lentokentällekin, jos on valmis istumaan 1,5h metrossa...
Koska taksien saaminen on entisestään vaikeutunut 'didi' -appin myötä (kaikkihan sitä käyttävät), sen käyttöön ei kiinan kieleni käänny - päätimme matkustaa Dayantalle metrolla. Meidän hotellilta Somersetista on noin 10min kävelymatka lähimmälle metroasemalle, mikä on varsin kätevää.
Päivä oli kuuma, mutta mukava - vilvoittelimme paikallisen ostarin ilmastoinnissa...
Hyvää lohikäärme festivaalia - hyvää juhannusta!

/ Once again I am spending the mid summer in China. This time it coinsides with the Dragon Boat Festival which is also a holiday in China, just slightly about a different reason to celebrate. We spent a day in the Dayanta area, the Giant Wild Goose Pagoda area, which used to be on my 'home street' in Xi'an. It is amazing to take also my second son to enjoy the things that his brother has been seeing so much in his childhood. And also great to be back here overall. 




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Marraskuu Kiinassa

 Sain kotoa viestillä loskakuvia ja ensilumikuvia. Tänään viestit olivat tasoa, että sataa ja on pimeää. Xi'anissa on paistanut aurinko.
 Tällaisena päivänä päätös poistaa Suomen marraskuu kalenterista ei tunnu hassummalta. Olen ollut Suomessa marraskuussa viimeksi 2011. Sen jälkeen olemme viettäneet jokikisen marraskuun Kiinassa.
 Kun muutin Jyväskylään Kajaanista v. 2000, vaikeinta oli juuri tämä 11. kuukausi. Pelkkää pimeyttä ja sitä on siihen päälle luvassa sitten vielä pari kuukautta ennen kuin alkaa helpottaa. Ja jos käy huono tuuri, lumi tulee vasta tammikuun puolella pysyvästi.
 Xi'anin marraskuuhun on mahtunut yli +20 asteen kelejäkin. Tämähän on aika aurinkoista seutua muutenkin, yli 300 aurinkoista päivää vuodessa.
 Syksy on ehkä n. 2kk Suomea jäljessä, eli tämän tyyppisiä kelejä on syyskuussa Suomessa.
 Marraskuun kun poistaa, jää jäljelle joulukuu, joka menee supernopeasti, koska osa siitä tulee aina oltua lomalla.
 Tänä vuonna olemme suunnitelleet lähtevämme joulun viettoon Englantiin pariksi viikoksi. Olisi oikeastaan suomijoulun vuoro, mutta minun sukulaiseni ovat vähemmän kiinnostuneita joulutraditioista kuin anoppini, joten he vapaaehtoisesti luopuvat jouluvuorostaan. Vietetään omaa 'joulua' meillä sitten loppiaisena synttäripäiväni yhteydessä.
Nämä kuvat ovat oikeasti viime viikolta ja tuosta meidän kotikadun päästä eli Da Yantaan alueelta. Eli Suomeksi Suuren Hanhipagodan alueelta. Siellä riittää shoppailtavaa ja kuvattavaa kyllä, vaikka olenkin näissä maisemissa viettänyt hetken jos toisenkin elämästäni. Ei hassunpi paikka viettää marraskuuta.

It's November alright. I made a conscious choise skipping November in Finland for the third year in a row. It is by far the most miserable of the months, the darkest and least hopeful as all the winter months are still ahead. But by skipping November, we step into darkness only in December which does go very fast thanks to the holidays and pretty soon you are in January already. This kind of setting fits me very well. I like the Autumn months of +5-20C times where you can wear boots and leather coats, without freezing one's arse off. So this is extending that September to last three months, really. Lasy year we had 7 months of summer and that was pretty good too, can't deny that. This year my relatives decided to opt out of the Finn Christmas and so we are going to UK for two weeks in December. This is due to the fact that since my father died, we have had only scattered traditions and all in all, the chistmas in UK at my mother-in-law's has started to feel most like Christmas to me. It will be beautiful and peaceful. Not much more to ask. These pictures are from the end of our home road, the Yanta xilu, The Western road from the Wild Big Goose Pagoda. This area gives out great picture opportunities, shopping and playgrounds, which means that we are often spending time around here. Always something new to see. Not a bad place to spend November.


Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...