Matkahaaveita 2015

Tätini kysyi minulta eilen, että mihinkäs mä olen seuraavaksi menossa... Ja jouduin vastaamaan, että mulla ei ole yhtään reissua buukattuna, apua miten huolimatonta! Tämä johti siihen, että aloin miettimään, et mihinkäs mä oon tänä vuonna oikeastaan menossa... Kuten olen aiemminkin jo kertonut, matkustan yleensä erittäin harvoin vain ihan huvikseni. Käytännössä en juuri koskaan. Sen sijaan matkustan 1. työni vuoksi, 2. Shorinji Kempoleireille tai 3. Tapaaamaan sukulaisia/ystäviä. Toki jälkimmäisiä alkaa olla maailma täynnä. Tein jonkun tollaisen helpohkon 'luettele maat, joissa olet käynyt' kartan. Saattaa siitä joku uupua, mutta eiköhän tuo 26 maata ole aika lähellä totuutta. Maailmaa on tullut nähtyä, mutta vielä on paikkoja bucket-listalla, eli haluaisin käydä ennen kuin potkaisen tyhjää.

Vuonna 2012 tein listan paikoista, jotka ovat mun 'matkustusunelmat' -listalla. Olen sieltä kerran vuodessa poiminut aina jonkun pois. Oliskohan tänä vuonna joulun alla aikaa lähteä Alpeille laskemaan, sitä pohdiskelen. Muut taitavat olla aika kaukaisia projekteja, ellei sattuisi sopivaa konferenssia tai työn puolesta matkustusta. Ovathan reissut ennen kaikkea aika ja raharesurssikysymyksiä.

 Tänä vuonna olen alustavasti suunnitellut reissuja Portugaliin, Tsekkiin ja joko Puolaan tai Ruotsiin. Jälkimmäinen on tietysti kysymys siitä, mille kempoleireille osallistua - mihinkähän te olette menossa kempokaverit...? Lisäksi mietimme, miten löydettäisiin rahoitusta Kiinaanpaluuseen. Sillä kyllähän se niin on, että Kiina on mielessäni joka ikinen päivä. Ne kadut, ne ruoat, ne ystävät. Olen ajatellut niin, että jos saan väitökseni esitarkastukseen, saan lähteä Kiinaan kesällä. Siinä sitä onkin tekemistä. Nämä 13 vuoden takaiset kuvat ovat syksyisestä Krakovasta. Olisikohan siinä ajatusta tälle keväälle... Mut ihan ekana ajattelin lähteä Kainuuseen. Nyt olisi hiihtokelejäkin. Mistäs reissuista te unelmoitte?

Yesterday my aunt asked me, where am I going to travel next. That's when it hit me: No trips booked. Yes there is some plans of travels this year, mainly Portugal, Czeck and Poland/Sweden. Last is of course is a contemplation on which Shorinji Kempo camps to attend. Which gasshukus are you attending my Kempo friends, I wonder... On the other hand, I would like to go to Cracow, as it's much more exotic than Stockholm, but then again, Unity camp is always iron as far as content goes. Another issue for the Unity camp this year is that it's once again on top of Eurovision, which I would like to see from home. European Taikai in the Autumn in Lisbon is deifnitely already in the calendar. We are also looking for ways to return to China - certainly something that calls my name every day. I miss my friends, I miss the food, I miss my second home. So those are my current travel plans for this year - of course firstly I am going to go to Kajaani. It's skiing time! Which places do you dream about visiting for this year?

Autismi

Siinäpä sana. Olo tuntuu nyt hieman epärealistiselta. Surettaa vaan kovin.

 Olen itkenyt aika lohduttomasti nyt jo useamman tunnin ajan. Peruin Liettuan reissuni - siitä ei kerta kaikkiaan olisi tullut mitään ja nyt jos koskaan on tarve olla kotona.

Tietenkin varma diagnoosi tulee sitten joskus kun tulee. Mutta käytännössä tämä on nyt tiedossa. Poikani ei ole samanlainen kuin muut, eikä tule ikinä olemaan.

 Tietysti tämä on se shokki-vaihe. Sitä joutuu kohtaamaan tosiasian, että pelkkä oman lapsen syntymä ei ole vanhemmalle tarpeeksi. Lapseen kohdistuu odotuksia ja unelmia hänen elämälleen, vaikka kuinka olisi ohjelmoinut itseään, että kaikki käy ja kaikkeen sopeutuu. Ei se niin vain mene. Äidin on luovuttava ja vielä siinä epätietoisuudessa, ettei tiedä, mistä kaikesta luopuu. Varmaa on, että elämämme muuttui tänään täysin. Kuitenkaan, en tiedä miten radikaalisti. Ehkä vuoden päästä on jotain osviittaa siitä, mitä voimme odottaa, mihin päin mennään. Surettaa lapsen puolesta kaikki se, mihin hän ei koskaan tule pystymään. Tiedän, että hän kokee onnen tunteita ja että hän on usein aika onnellinen. Miksi se ei ole tarpeeksi? Mikä on elämän tarkoitus? Miksi minulle olisi tärkeää, että lapseni voisi joskus kokea, että joku on hänen ystävänsä tai saada ihmissuhteesta voimaa elämäänsä? On totta, että lapseni on elossa. Miksi se ei riitä minulle? Minkälaiset elämät ovat elämisen arvoisia? Onko olemassa joku vaaka, jolla mitataan ihmisen onnellisuus ja jos joku on liian onnellinen, niin sitä tasapainottamaan tuodaan joku asia, niin kuin tämä... Tällaisia ajatuksia päässä pyörii. Kuten arvata saattaa, tällä hetkellä on aika mustaa. Miten onkin, että tämä ihana poika, joka vielä eilen oli mielessäni normaali, on nyt tuomittu loppuiäkseen. Ihan kuin joku olisi tempaissut lekalla sydämeni palasiksi, niin kovaa se satttuu. Ja ehkä sitä järkyttyy myös siitä, miten pinnallista elämä useimpina päivinä on - päivinä, jotka eivät ole tällaisia kuin tänään. Kiitos, kun olette olleet läsnä, ystävät. Ja kiitos myös tulevasta. Toivon myös, että ymmärrätte, että tällä hetkellä suurin osa aikaani kuluu perheelle. Jos siis en vastaa puhelimeeni, kyse on siitä, että sen päivän quota on jo tullut täyteen. Viestejä saa edelleen mieluusti lähettää, mutta toivon kärsivällisyyttä vastausten odotteluun.

Autistic. That's not a beautiful word. More beautiful is the boy who yesterday was still normal in my mind, but now will never be. The sadness of a parent is something that is difficult to describe. I feel angry at myself for being sad. Like I wouldn't have the right to. My child will always need help. Our lives have changed forever. It's genes apparently, but only tests will tell more. It's pretty black out here today, pretty lonely and scary. I've been crying for hours now. I'm letting go on all those things for us which might have been. There's nothing to say, really. I know he is capable of happiness and feels happy often. Why is this not enough?

Blogihaaste

 Sain tämän haasteen Vieraana Shanhaissa blogin Mialta, kiitos!

Haaste kuuluu näin:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi ja päiväsi kulusta. Liitä kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu mukavalta.
3. Muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi kymmenen kysymystä tai vaikka enemmänkin jos haluat.
5. Haasta mukaan bloggareita, joiden blogeja luet

Pari asiaa minusta. hmm. 

- Olen yökyöpeli. En yhtään tykkää herätä aikaisin, vaan mieluiten menisin nukkumaan puolen yön jälkeen ja heräisin siinä kympiltä aamulla.

- Olen täysin yllytyshullu - teen todella vaarallisia ja rämäpäisiä asioita, jos vaan joku haastaa. Pääedellä puuhun.

- Stressaan loppujen lopuksi aika vähän asioista. Kuitenkin se päivä, kun lennämme johonkin, ennen kuin olemme läpi turvatarkastuksesta, saa minut usein huonolle tuulelle, ehkä koska jännitän aikatauluja ja sitä, meneekö kaikki hyvin lapsen kanssa vai kyllästyykö hän jo taksissa (lapsen kitinä saa sekä miehen että minut huonolle tuulelle ja siitä se huono päivä voi todella ottaa tuulta alleen). Turvatarkastuksen jälkeen voin relata. Lennot menevät yleensä aina ihan nappiin, kunhan päästään niistä lentokenttäsöhellyksistä läpi ensin.

Pari asiaa päivästäni:

- Tänään olen toistaiseksi vasta käynyt kaupassa ostamassa aamiaista. Olemme Guangzhoussa (tiistaiaamu) ja hotellin aamupala (valkoista leipää ja kiinalaista limapuuroa) ei houkutellut, joten kävin ostamassa kahvin, pähkinöitä, herneitä ja banaaneja aamiaiseksi. Mahani on sekaisin taas vaihteeksi, kiitos erilainen bakteerikanta. Lapsi heräsi niin aikaisin, että nukahti heti uudestaan, joten nyt odottelen että hän heräisi oikeasti ja voisimme lähteä pieneen sateeseen ja Miland-leikkipuistoon, joka on aivan älyttömän hieno hoploppi, joka on täysin törkeästi hinnoiteltu (lähemmäs 30eur/päivä) - oikeasti mietin, että josko pihistäisin ja mentäisiin vaan Carrefouriin leikkimään... Mutta sitten mieheni pettyy, koska tiedän että hän halusi että näkisin puiston (he olivat siellä pari tuntia eilen poikani kanssa). Aamulla olen kirjoittanut jo yhden blogipostauksen ja nyt alan tehdä kyselylomaketta tutkimustani varten, jos poika ei heräile.  

Kuvia ei ole tältä päivältä, joten kuvat on sunnuntailta. Toivottavasti kelpaa! Nämä ekat kolme kuvaa ovat kadulta, jonka varressa meidän hotelli on.

Sitten kysymyksiin:
1. Elämäsi tähän asti hienoin kokemus?
Aika paha kysymys. Varsinkin kun haastajan vastaus oli niin itsestään selvä. Elämässä on niin paljon hienoja hetkiä. Toki lapseni syntymä oli hieno hetki. Mutta onhan niitä muitakin. Tää kysymys on aika tylsä loppujen lopuksi, koska jos vain yksi hetki olisi ylitse muiden niin eikö elämä olisi aika tylsää sitten kun se on koettu?
 
2. Millaisia blogeja luet?
Luen aika paljon ns. lifestyle, vähän kaikkea sekasikiöitä. Nykyisin monessa blogissa on tyyli ja taso noussut kovasti ja siksi niitä suosittuja on mukava lukea, koska ne ovat ammattimaisia ja niihin on selkeästi panostettu. Tän hetken ykkössuosikki taitaa olla Me Naisille blogaava Avec Sofie, joka on mun idoli - kaunis ja määrätietoinen uranainen, joka ei pelkää ottaa riskejä ja matkustella. Luen paljon matkablogejakin, jonkin verran sisustusta ja tyyliä ja muutamia treeniblogeja. Sen lisäksi luen niiden blogeja, jotka tunnen oikeassa elämässänikin:)
 
3. Kesän 2013 kaunein muistosi?
Kesän kaunein muisto lienee poikani nauru Morikawasensein tyttärien kanssa juostessa pitkin Rakuto-doinin puulattioita Kyotossa. Siinä hetkessä menneisyys ja tulevaisuus kohtasivat ja tuntui että olin siellä missä pitikin olla.

Taustalla näkyvästä supermarketista ostin aamupalani.

4. Suosittele lomakohdetta, jossa olet käynyt.
-Loma, mikähän se on... No tietenkin suosittelen asuinkaupunkiani Xi'ania: Kaunista ja muinaista Kiinaa. Ei hienohelmoille tai luksuslomailijoille, vaan niille, jotka tykkäävät kokea elämässään uutta. Xi'anissa kannattaa tehdä retki vuorille. Niin kuin nyt melkein missätahansa muuallakin maailmassa.

5. Mitä harrastat?
Harrastan valokuvausta, blogausta ja liikuntaa noin pääasiallisesti. Urheiluharrastuksista rakkain on Shorinji Kempo. Mutta onhan niitä ajoittaisia harrastuksia vaikka millä mitalla korttipeleistä ruoanlaittoon ja no, matkustelua ei minusta voi ehkä sanoa harrastukseksi, kun se useimmiten on työtä. Mutta siitä kirjoittaminen on harrastus.

6. Suurin toteutumaton haaveesi?
Ehkä sellainen työ joka olisi paikasta riippumaton. Sellaisen ottaisin mieluusti. Vaikka työni vie minua ympäri maailman, se ei täysin mobiili ole. Toisaalta niin kauan kun se on tällainen kuin nyt niin se on unelmatyöni.

7. Lempiravintolasi?
Lontoossa Bar Shu, Chinatownissa. Leigh Tandoori on myös aika korkealla listalla Leigh-on-Seassa. Xi'anissa se on jokailtainen kanta-schetzuan-ravintolamme, joka on sellainen räkälä, että kukaan ei oikeasti kyllä vierailisi siellä vain suosituksestani...

8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
Huh huijaa. Viime vuonna luin Catching Firen ja Mocking Birdin, ne lienee viimeiset. Mulla on kaksi kirjaa täällä reissussa mukana ja oon sivulla 50 ekassa. Eli en vaan löydä sitä lukuaikaa.

9. Mihin maahan matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?
Varmaan Antarktiselle. Minulla on top10 matkustushaaveet, jotka kirjoittelin viime vuonna ja niistä on yksi vedetty yli nyt. Jospa ensi vuonna sitten näistä joku muu valloitukseen.

10. Mitä erilaista tulet tekemään tällä viikolla?
Tällä viikolla matkustan Hainaniin ja Sanyaan, joissa en ole koskaan aiemmin käynyt. Speciaali viikko siis menossa. Konferenssia ja toivottavasti myös rantalomailua siihen päälle. Haluan pitkästä aikaa uimaan!

11. Minkä elokuvan/teatteriesityksen olet katsonut viimeksi?
Pasific Rim. Joo, vaikka siinä olikin mun ideaalitreffit (Chalie Hunnamin kanssa Bo-tappelua) kuvattuna niin en valitettavasti voi sanoa kuin että jättäkää aivot narikkaan tai vielä paremminkin tuulikaappiin, sillä sen verran haipakkaa menoa. Olihan se viihdyttävää, vaikkakin aika teennäistä usealta alalta.

12. Paras tapa viettää viikonloppua?
Kempoleirit on aika kärjessä sanoisin: Liikuntaa, ystäviä, matkustamista, perhettä - siinäpä kombinaatio, jota on aika vaikea hakata.

13. Unelmiesi asuinpaikka?
Mä taidan olla sen verran juureton, että maailmassa näitä on paljon. Kuitenkin Jyväskylä voittaa, koska siellä on rakkaat.

Haastan seuraavat blogit:
Marimenten nyt ainakin, kun kerran haastoi minut värihaasteeseen, jonka sain toteutettua just ja just.
Lisäksi haastan ystäväni Vauhtiraitoja ja Saralenen, mikäli sattuvat tänne kurkkaamaan.

Muuten haastan yllä olevilla kysymyksillä, mutta vaihdan seuraavat kysymykset:
1. Elämäsi rankin kokemus?
8. Jos sinun pitäisi elää vuosi 'autiolla saarella', ketkä 9 muuta ihmistä ottaisit mukaasi ja miksi?

This text is wayyy too long to translate, I'm afraid. It was a blog challenge to tell some stuff about one's day and life. Have fun with the google translate! 

15 vuoden päästä

Paikallinen tutkimusryhmäni täytti 15v ja illallisella jokainen sai kertoa, missä haaveilee olevansa 15 vuoden päästä. Tämä olikin mukava keskustelu ja oli todella kiinnostavaa kuulla, mistä kiinalaiset opiskelijat haaveilevat. Mukana oli aika paljon 'haluan olla hyvä vaimo ja äiti'-vastauksia, mutta kappas ei yhtään haluan olla hyvä aviomies tai isä... Noh, kiinalaisten sukupuoliroolikäsitykset ovat syvällä, mutta eivät kuitenkaan ihan japanilaisten naisten tasolla: täällä sentään kaikki naiset menevät perheenperustamisen jälkeen takaisin töihin yleensä ja moni haaveili tutkijanurasta tai vaikkapa webkaupan tai kampaamon perustamisesta.

Miksi kampaamoyrittäjä opiskelee yliopistossa? Syynä lienee vanhempien painostus. Xi'an jiaotong on erityisesti kuulema niin hyvä yliopisto, että jos ei oo muuta haavetta niin vanhemmat tunkee sinne.

Luokan pojat haaveilivat rikkaudesta - professuuriudesta, mammonasta, uuden feisbuukin perustamisesta jne. Muutama halusi olla 'onnellinen' ja ystäväni Pei sanoi, että hän haluaisi kehittää itseään ja olla tyytyväinen siihen, missä on ja mitä on saavuttanut. Siinäpä viisautta kerrakseen.

  Minullakin on 15-vuotissuunnitelma. Siihen kuuluu seuraavan viiden vuoden säteellä väitöskirjan viimeistely ja julkaiseminen hyvissä IS-alan lehdissä. Ja sitten myös lisävuosia kaukoidässä, mieluiten Japanissa, mutta kuten huomaatte - Kiinakin on meille hyvin mieluinen paikka. Haluaisin asua pari vuotta jommassa kummassa maassa, jotta oppisin puhumaan kieltä paremmin ja lapseni tulisivat kolmikielisiksi huomaamattaan. Toinen lapsi meillä on suunnitelmissa myös, katsoo nyt miten se sijoittuu tähän ura- ja matkaelämän välimaastoon. Toisaalta on aivan ihanaa, että on vain yksi lapsi. Se on niin helppo saada hoitoon ja vaatii loppujen lopuksi niin vähän. Mutta minusta on itsekästä riistää lapselta mahdollisuuden sisarukseen - jo ihan siitä perspektiivistä, että olisin itse huomattavasti itsekkäämpi (vieläkin itsekkäämpi) ja erilainen ihminen, jos veljeäni ei olisi olemassa. Myös vanhempien sairastuessa ja kuollessa sisarukset ovat hirvittävän tärkeitä - haluan tarjota pojalleni sitä tukea ja iloa, jota veljeni minulle tuo.

15-vuoden päästä haluaisin asua Jyväskylässä, mutta haluaisin että minulla olisi työ, jonka puitteissa voisin matkustaa maailmalla, myös Kiinassa ja Japanissa. Haaveilen hieman isommasta asunnosta ja autosta, jossa olisi ilmastointi! Poikani alkaa olla lukioiässä, joten arvelen meidän asustavan aika kiinteästi Suomessa - kyllä ilmainen koulutus vaan on hieno asia maailmassa. Toivon, että saan edelleen tehdä minua itseäni haastavaa ja kehittävää työtä, mieluiten sellaista, jota voi tehdä etänä myös muualta maailmalta käsin. Nämä olivat siis rationaalisia haaveita. Irrationaalinen haave on, että pääsisin joskus Oscar-gaalaan:)

Kuvituksena tässä postauksessa on 'juhlinnasta' eli täällä juhlittiin kukin, sulkapalloin ja illallisin.

My Chinese University laboratory turned 15 years old on 12th of December and over dinner everyone took turns on telling where they would like to see themselves in 15 years from now. In 2027 many of the students wanted to be 'just like professor LI' or 'be a good wife and mother', which I guess was funny because I don't think any Finnish girl would answer quite so... Well, maybe. It was very intersting to hear their dreams - some wanted money, fame or even to found their own hair dressers'. Why do you study in the university if you like to cut hair? Beats me. Probably parent pressure is the answer.

I also have a plan that involves one dissertation, bigger house etc. I'd like to live in Jyväskylä, but also I'd like to have lived in China or Japan for two years to learn the language well and make my kids trilingual too. I quite like it here, so perhaps we'll come back to Xi'an for a longer period. We shall see.

These were more or less rational dreams. The irrational is to be invited to the Oscar gala some day. Just so I could pull off a great dress of course:)

 

Koti-ikävä

Saas nähdä tuleeko tää postaus tänään läpi vai ei... Kyllä on netti ainakin viikon edestä tänään takkuillut... Eli jos jonakin päivänä ei blogissa ole elämää niin syy ei kyllä ole yrittämisen puutteessa!

Täytyy sanoa, että joinakin päivinä sitä toivoisi niin kovasti:

- että ihanat sukulaiset ja ystävät asuis muutaman minuutin ajomatkan päässä. Mummit, sedät, täti, serkut ja kaverit
- että pääsisin reenaamaan Kempoa, voi kuinka mulla on ikävä Panun tapporeenejäkin!
- että internet toimisi yli 5minuutin jaksoissa, eikä tarvitsisi miettiä, saako tänään ladattua kuvia vai ei ja pääseekö sähköpostiin vai ei tai että toimiiko VPN tai Skype
- että kylppärin hanasta tulisi kuumaa vettä yli minuutin jaksoissa ja termostaatti olisi helppo säätää. Ettei aina olisi juuri saippuaa silmissä, kun se pirun jääkylmä vaihe alkaa ja sitten sokeana värjöttelet sen viisi minuuttia
- että kaupasta saisi ihanaa RUISleipää, eikä aina tarttis syödä ällöä pullamössöä (tai no vältellä sen syömistä)
- että kaupasta saisi myös homejuustoa, koska vaikka mä oon kuinka laihtunutkin - elämä on kuitenkin enemmän elämisen arvoista, kun saa auraa tai Castelloa
- että ei tarttis paeta kesken työpäivän kahvilaan tekemään töitä, kun toimistolla on yksinkertaisesti niin kylmä, ettei sormet enää taivu kirjoittelemaan


No joo, kyllä mä täällä tykkään olla niin paljon, mutta joskus on myös koti-ikäväkin.

Embuhaaveita

 Ensi syksynä olisi sellainen pieni World Shorinji Kempo Taikai elokuussa Osakassa... Minulla on pikkuisen sellainen toive, että joskohan pääsisi sinne embua tekemään. Edellisestä on nyt reilu pari vuotta aikaa ja ensi vuonna kolme, joten olisi aikakin. Embu on siis ainoa Shorinji Kempon kisailulaji, jossa pari suunnittelee 1,5-2minuuttia kestävän 'esityksen' oman vyötekniikkalistan tekniikoistaan, jotka sulavasti täytyy liittää toisiinsa.

 Sarjoja on yleensä sekä miehille että naisille ja eri vyöarvoille on eri sarjat. Tulevana syksynä tilanne (todennäköisesti) olisi siis, että minä ja serkkuni osallistuisimme naiset 3dan and above -sarjaan, jos sellainen on olemassa. Jos naisosallistujia on vähän, se voi olla vaikka 'Women dan holders' sarjakin tietysti.  Sarja määräytyy sen mukaan, missä kategoriassa 'korkeampitasoinen' harjoittelija on eli vaikkapa 3kyu ja 1kyu parina on 1kyu-sarjassa.

 Meillä ongelmana on se, että minä asun Jyväskylässä ja serkkuni asuu Helsingissä. Tämä aiheuttaa siis todellakin haasteita harjoitteluun yhdessä. On minusta suorastaan ihmeellistä, että olemme koonneet useamman embun tällaisella välimatkalla. Menestys ei tietysti ole ollut kovin hääppöistä, mutta tärkeämpää on minulle ainakin se itse 'tekeminen'. Se, että oppii ne tietyt tekniikat todella hyvin ja se, että saa pariharjoittelusta paljon kokemusta saman toiston kautta.

 Mukava olisi tietysti löytää jokseenkin saman tasoinen pari omalta paikkakunnalta, mutta toistaiseksi se ei ole ollut oikein mahdollista. Toisaalta, jos meinaa tehdä embun ensi vuoden elokuussa, sitä on alettava suunnittelemaan ja harjoittelemaan nyt.

 Uskon, että World Taikaissa taso tulee olemaan kova. Japanissa on paljon naisharjoittelijoita. Kuitenkin minua henkilökohtaisesti kiinnostaa nähdä, kuinka paljon. Indoneesia lähettänee myös paljon pieniä ja pippurisia tyttöjä... Ja me suomalaisina näytämme taas jättiläisiltä siinä sakissa.

 Epäilen, että tässä alla olevassa kuvassa on 3/4 ensi vuoden Suomen embuparien edustajistosta paikalla. Saa sitten nähdä, onko tämä ennuste totta vai ei. Toistaiseksi tiedän, että siis 2 embua saattaa olla suunnitteilla näihin kemuihin.

Oletko sinä lähdössä Japanin World Taikaille? Onko embua suunnitteilla?

Elämisestä

Tapasin vanhan ystäväni pitkästä aikaa - olisikohan viisi vuotta vierähtänyt edellisestä. Juteltavaa riitti. Hän oli sinä aikana opiskellut ammattiin, joka minusta oli aivan hassua. Siis se, että aika ei pysähdy, vaikka minä en seuraakaan tapahtumia kuin televisiosarjan jaksoja joka päivä. Keskustelimme elämän elämisestä yleensä ja onnellisuudesta. Keskustelimme meille molemmille tärkeistä kamppailulajeista. Hän kertoi, että oli päättänyt alkaa tehdä vähemmän töitä - vain sen verran, että elättää itsensä ja lopun ajan käyttää reenailuun.

Oli todella voimaannuttavaa huomata, että ystäväni oli ymmärtänyt, miten elämää pitäisi elää kukaan ei meitä tee onnelliseksi, ellemme me itse päätä tehdä. Hän kertoi, että mikäli ei saa työstään vastaavanlaista oloa kuin treeneistään niin aikoo tehdä töitä vain juuri sen verran kuin tarvitsee. Tuntuu siltä, että yhä enemmän ihmiset ovat kiinni työpaikoissaan, joista eivät todella nauti tai jotka eivät heitä haasta, jopa töissä, joissa tulee henkisesti ja fyysisesti sairaaksi. Moni jo pian eläkeiän saavuttava on sanonut minulle, että he toivovat, että olisivat tehneet vähemmän töitä...  Moni puhuu, mutta käytännössä en ole tavannut montaa, joka toteuttaa. Mikähän suomalaisessa työmoraalissa on se juju, joka saa meidät paahtamaan päivästä toiseen...

Olen siinä mielessä onnekas, että nautin työstäni ja se ei ole koskaan ollut minulle pakkopullaa. En laske tunteja tai minuutteja, enkä odota viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Viihdyn siinä, mitä teen ja haluan kehittyä. Osittain kyse on varmasti myös asennoitumisesta - kohtaako päivät niin, että 'taas tätä' vaiko että 'jes tätä'. Minusta vain ihminen itse voi tehdä itsensä onnelliseksi ja jos usein täytyy valittaa siitä, millaista arki on, niin ehkäpä olisi peiliin katsomisen paikka.

Ystäväni kertoi myös, että hän oli tullut siihen tulokseen, että kaikessa voi onnistua, jos vain on tarpeeksi uskoa ja panostusta aiheeseen. Olen samaa mieltä, että unelmat on tehty saavutettaviksi - niin ainakin yritän itse elää. Ja täytyy sanoa, että mikäli kuolisin huomenna, tiedän, että elin juuri sen verran kuin pystyin. No regrets.

Lappi mielessä

En tiedä, miksi en osaa olla paikallaan... Vaikeaa se tosiaankin on. Mietittiin äitini kanssa mahdollista road trippiä Suomi-Ruotsi-Norja akselilla eli lapin suunnassa. Itse en ole lapissa käynyt kesällä ollenkaan... Noh, Ranuaa ja Rovaniemeä ei voi laskea.

Haluaisin käydä jäämerellä - Norjaa en ole nähnyt vielä laisinkaan...

Mahdollisia pysähdyskohteita meille olisi ainakin Ivalo ja Ii, mutta sen lisäksi olisi mukava nähdä tuntureita ja maisemia muutenkin. Onko joku tämän blogin lukija vieraillut lapissa kesäaikaan ja oliko siellä jotain, mitä ehdottomasti haluaisitte nähdä?

Toisaalta mietityttää, että onko 1-vuotias huonossa iässä 21h automatkalle... Toisaalta jos sen jakaa 7 päivälle ja paloittelee kahteen jaksoon päivässä niin ei tule kuin 1,5-2h kerrallaan, jolloin se kyllä pitäisi onnistua viihdytyskomitealta.

Suunnitelmia, suunnitelmia...

Kuvat lainattu internetistä.

Haaveesta suunnitelmaksi

Kaukomatkakuumeeni on viime aikoina taas nostanut päätään. Vuosi sitten tähän aikaan olin masentunut: takana oli raskaus ja kuukausi imeväisen äitiyttä, jotka silloin tuntuivat jonkin asteiselta vankilalta - tietysti tätä ei näin saisi sanoa ääneen... Tuoreena äitinä oli vaikea arvioida, kuinka kauan kestäisi siitä pisteestä 'normaaliin elämään' palautumiseen. Normaalina elämänä minä käsittelen nyt aikaa, jolloin voivat haaveet muuttua todellisiksi suunnitelmiksi.

Näille haaveille siis kuuluu varovaisia suunnitelmia nyt - kiitos itseasiassa blogin, jonka kautta haaveeni poiki tarjouksen lähteä katsastamaan maailman toista laitaa ennemmin eikä myöhemmin.

En kuitenkaan enempää halua vielä tätä mahdollisuutta hehkuttaa, koska sen toteutuminen on ainakin yhden 'Mutta -Entäs' -keskustelun takana, jonka aion käydä pikemmiten ensi viikolla.

 

Mutta en voi sanoa, etteikö paluu näihin maisemiin houkuttelisi... Ja nämä ruoat!

Nams! Oon koko illan lukenut kollegani matkablogia, mikä ei paranna fiilistä. Katottiin illalla mieheni kanssa toisiamme silmiin ja todettiin, että juuri tätä meidän CVeillä pitäisikin olla tekemässä. Lapsi hihkui (onnellisen tietämättömänä tulevasta) välissämme. Tuntuu, että päätös on tehty ja nyt pitää vaan vakuuttaa tarvittavat tahot. Ehkäpä tämä blogikin sitten muuttaa oikeasti maailmalle... Kuvat muuten meidän 2006-vuoden reissulta. Hui, että siitäkin on jo aikaa. Jännittää ja hymyilyttää.

Rauhoittumisen paikka

No nyt saa hengittää!

Viime viikko ja viimeinen kuukausikin ovat olleet varsin rankkaa menoa. Mukaan on mahtunut pari kolmekin työmatkaa ja lapsenhoidon venkslausta, parit synttärijuhlien järjestelyt, yksi iso valokuvaussessio, yksi iso kempoleiri ja yksi isovanhemman vierailu. Toukokuu ei ole rauhoittumisen aikaa ollut ja sen tuomat verot on nyt maksettava korkoineen. Olen ollut jo kolmatta viikkoa kipeänä ja kävin tänään työterveydessä hakemassa antibioottikuurin poskiontelon tulehdukseen, joka tosiaan olisi pitänyt hakea jo viikko sitten, mutta kun ahneuksissani en halunnut jättää Milanon reissua väliin...

Toivon, että elämä alkaa tästä pikkuhiljaa voittaa ja kempoleiri krapula hälvenee. Leirien jälkeenhän olisi paras pitää 1-2vrk lepoa jo fyysisistä syistä - saati sitten, että saisi henkisesti taas kelattua itsensä arkeen takaisin. Mutta oikeasti vaikka on fyysisesti kuinka kurja olo, niin en kyllä voi viime viikosta valittaa: Oli niin huippua tavata ihmisiä sekä työkavereiden että Shorinji Kempon merkeissä. Tuli käytyä montakin pintaa syvempää keskustelua ja kerättyä paljon sellaista fiilistä, jota muistellessa vaippa- ja siivousarjen pyörittäminen maistuu sata kertaa paremmalta kuin ilman.

Kyllä se kesäkin sieltä tulee ja tämä allergia loppuu joskus. Ja toistaiseksi kesäkuu näyttää 'kevyemmältä'. Tietystikin houkutuksia kotimaan matkailuun on jo mielessä, ehkäpä kohteena pohjoinen, ehkäpä Kainuu ja jos oikein ahne on niin Ii, jonne on ilmaantunut ihan uusi, ihan pikkuinen mies, jota mielelläni kävisin kurkkaamassa. Kun sinne vain ei olisi niin pirun pitkä ajomatka:( 

 

Tänä kesänä haluaisin ainakin:
- Viettää enemmän aikaa mökillä kuin viime vuonna. Viimeksi sitä rajoitti aika kovasti vauvan ikä (1,5kk), joten juhannusreissukin jäi pariin tuntiin. Tänä vuonna uskoisin, että tulee paljon enemmän hengailtua.
- Olla mukana kuvaamassa elokuvaa ystävieni kanssa
- Matkustaa Suomessa ja ulkomailla
- Pitää lomaa, jolloin vain ollaan
- Käydä piknikillä äitikavereiden kanssa
- Harrastaa lenkkeilyä ja Kempoa
- Uida järvessä

Tänään lienee kahden postauksen päivä, koska Euroviisujen semifinaali on illalla: iik!