Näytetään tekstit, joissa on tunniste Publiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Publiikki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kiinalainen publiikki 2016


Meillä oli tällä viikolla kauden päättäjäisbileet, elikkäs se tapahtuma, jossa kukitetaan tänä vuonna valmistuneet maisterit, tohtorit ja kandit.

 Tämä kiinalainen tutkimusryhmäni ja paikallinen laitos on kärsinyt vähän katoa viimeisen vuoden aikana. Moni on kesätöissä Pekingissä tai Xi’anissa. Moni on valmistunut ja lähtenyt oikeisiin töihin.

Silti tämä kauden päättäjäisjuhla on aina yhtä riemukas tapahtuma.

Tapasimme Ma Ma Wei-nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee lähellä suurta hanhipagodaa, professori Li:n kotikadulla. Olemme olleet tässä ravintolassa monta monituista kertaa aiemminkin.
Lehmän mahalaukkua maapähkinäkastikkeessa

Kiinalaisiin perinteisiin kuuluu, että illan isännät kippistävät ensialkuun kolme kertaa. Tällä kertaa se tarkoitti yhtä puhetta paikalliselta dekaanilta ja paria puhetta professori Li:ltä.
Dekaanin puhe




Etikettiin kuuluu, että syömistä ei aloiteta ennen ensimmäistä puhetta.

Kolmen maljan jälkeen tilanne vapautuu ja kukin saa kippistellä kenen tahansa kanssa. Toki seuraten kippistysetikettiä, eli matalampiarvoinen ihminen vie juoman reunan alemmalle tasolle kuin korkeampiarvoinen, vaikka se olisi sitten pöytään tai lattiaan. Ratkaisevaa on juoman reuna ja tässä on oltava nopea, koska kiinalaiset ovat hyviä osoittamaan nöyryyttään. Kippistää voi kokonaisia pöytiä, ryhmiä tai yksilöitä. Juomaa ei tarvitse juoda ‘Gambei’ eli pohjanmaan kautta, ellei sitä ole erikseen sovittu. Jos juodaan Gambei, on kippistysosapuolelle näytettävä juoman kumoamisen jälkeen juomalasin pohja, niin että hän voi todeta juoman todellakin menneen kokonaan alas kurkusta. Kippistää voi joko riisivinalla (shi feng tai vastaava), punaviinillä (aina pahaa Kiinassa) tai teellä (etenkin raskaanaolevat).

Illan aikana tapahtui siis valmistuneiden kukitus, mutta myös erinäsiä lahjoja jaetaan edestakaisin.

Opiskelijat olivat hankkineet professori Li:lle sulkapallokenttä -kakun. Paikallinen proffanihan on siis todellinen sulkapallohullu.

Publiikit ovat aina haikeita tilanteita, sillä joitakin valmistuneista ei nää enää koskaan. Tänä vuonna maisteriksi valmistui ainokainen Xue Pan, jonka olen tuntenut ainakin kolme vuotta - lillunut hänen kanssaan hot springseissä ja kiivennyt Huashanille jne. Onneksi ‘Pan-Pan’ muuttaa vain Pekingiin, joten hänen kanssaan tapaamme vielä uudestaan.



Väikkärinsä saivat valmiiksi tänä keväänä pitkäaikaiset ystäväni Li Pei ja Chang Yu. He ovat molemmat käyneet Suomessa eBEREA:n aikaan 2011-2012, ja olen heidän kanssaan tehnyt töitä vuosikaudet siis. Li Pein kanssa sanoimme toisillemme vuodesta toiseen, että “Sitten, kun seuraavan kerran nähdään, ollaan molemmat tohtoreita, jookos.” Oli mahtavaa, että nyt sitten viimein molemmille se tapahtui melkein samaan aikaan.

Paljon onnea vielä kaikki 2016 valmistuneet!

/ This week we had the goodbye and congratulations dinner for all the graduates of 2016. In the Chinese traditions of this congratulations dinner, there is a lot of toasting, a lot of eating and of course a lot of presents. It is also a slightly sad time as you might never see some of these people again. This year the group only had one master student graduating, Xue Pan. I’ve been with her for three years, through the mountains of Huashan and swam in the hot springs… She’s going to go and work for Baidu (Chinese Google) in Beijing. The two masters graduating this year are also my very long term friends, Li Pei and Chang Yu. They’ve both been to Finland and I feel like specially with Li Pei, we have had the same journey over the years. Every year that I left Xi’an, I said to him: “Next time we see each other, let’s both be doctors” and this time it is true for the both of us. We both defended our thesises in April. Congratulations to all the graduates of 2016!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

IT-tiedekunnan publiikki 2015



 Eilen oli taas aika juhlia IT-tiedekunnasta valmistuneita, siis maistereita ja tohtoreita vuodelta 2014. Pimeämpien ajatusten tasapainoksi tämä oli hyvää aivojen nollausta mun elämään.
 Meillä nämä kemut, joiden nimi on muuten 'publiikki', jos on viime vuodesta päässyt unohtumaan, järjestetään kerran vuodessa ja näin maaliskuussa.
 Ja koko henkilökunta on kutsuttu mukaan.
Tänäkin vuonna ohjelmassa oli puheita, maljoja, palkintoja ja laulua.
 Ja Gaudeamus Igituria.
 Ruoka oli varsin mainiota, lohta, salaatteja ja lihaa.
Ja juustoa! Saatoin vetää pienet ruokaöverit.
 Oltiin Jennin kans molemmat liikkeellä Henrin 'karonkkamekoissa'. Hänelle tuo sähkönsininen sopii niin hyvin, oli varsinainen väripilkku näissä juhlissa.
 Baari oli taas auki varsin antoisasti.
Tohtorin tukka on muuten nyt hyvässä mitassa, kurkatkaapa viime vuoden publiikki - kyllä on muuten petrannut!
Panu oli myös komeana ja juonsi illan..
 Tuoreet maisterit kukitettiin.
Ja osastosihteeritkin olivat tuleet paikalle syömään... Ja jotkut saattoivat päätyä jopa pienen suostuttelun jälkeen vähän joraamaankin:) Oli muuten ikävä Tapanin tanssitaitoa, terveiset vaan eläkkeelle!
 Myös hallintopäällikön seurassa tuli tanssahdeltua.
One more drink.
Illan kohokohtaa saatiin odotella.
 Maljat kädessä.
 Mutta viimein se saapui - nimittäin Dr. Pirkkalaisen 'lets swing it' puhe. Lonkalta lähti mukavia muisteluita. Vaikka minä olenkin sitä mieltä, et jos joskus itse olisin vastaavan puheen pitämässä (mikä ei teknisesti ole mahdollista jos valmistun tänä vuonna, koska ensi vuoden puhuja tulee naapurilaitokselta) - niin tekisin tästä puheesta performanssin, ehdottomasti.
 Leenalla oli kiva nuttura.
 Some Spock enthusiasts were hanging around the lobby...
 And I grabbed my favourite replacement date, E for a picture. Because my long suffering husband, although this year was present, did not want to get his picture taken. Unfortunately these shots are in Erkka's camera.
 (c) Erkka Peitso
 Vielä on käsivarsissa tekemistä.
Tuore tohtori viime viikolta, Yikun ja hänen ohjaajansa Timo Käkölä juhlivat.
 Myös urheiluteknologioita tutkiva kolleegani oli mukana menossa.
 Ja illan suussa meitä viihdytti DJ Juuso, joka ystävällisesti suostui soittamaan Billy Jeanin, mikä taas saa miehetkin tanssilattialle.
Valitettavasti ilta päättyi minun kohdaltani todella aikaiseen, koska olin päättänyt sivistyneesti viedä väsähtäneen aviomieheni nukkumaan ajoissa. Joskus toiste sitten taas aamuun asti. Hauskaa oli, kiitos seurasta kaikille!
Yesterday we celebrated the new Masters and Drs of our Faculty in IT Faculty Publiikki. It's the same party every year - speeches, good wine and drink and friends and laughter and dancing. What more could you possibly want? This is the way Finns party. We left at decent hour with Mr. C and got a goodnight sleep. Next year, I want to be one of those picking up the flowers...:) Nice contrast to the darker topics of my life right now.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...