Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. toukokuuta 2016

Tarinoita tinderistä - Kerro omasi!


Olen ehkä jossain vaiheessa maininnutkin, että ohjasin viime vuonna Juuso Purasen gradun Tinderistä. Tai tarkemmin sanottuna kyseisen teknologian vaikutuksista itsensä esittämiseen. Olen siis ammatiltani tietojärjestelmätieteen tutkija ja työkseni tutkin ilmiöitä, joissa ihminen ja teknologia vuorovaikuttavat, tyypillisesti niin, että teknologia jollakin tapaa muuttaa ihmisen käyttäytymistä.

Juuson gradu on saanut melkoisen määrän huomiota mediassa, tietystikin ajankohtaisen (kohu?)aiheensa johdosta. Kun tämä maisteriopiskelija erään kurssin harjoitustyön jälkeen tuli kysymään minulta, josko hän voisi alkaa tehdä gradua Tinderistä, sanoin, että tottakai. Minä alan ohjata. Minun mielestäni tutkimusta pitäisi tehdä aiheista, jotka ihmisiä kiinnostavat - tietojärjestelmistä, joita ihmiset käyttävät. Sen takia aihe oli mielestäni tärkeä. Tietojärjestelmät kuten Tinder muovaavat ajatteluamme, maailmankuvaamme ja vaikuttaa siihen, miten käyttäydymme. 
 Gradu valmistui vuoden vaihteessa, mutta Juuson kanssa meistä alkoi tuntua, että tämä tarina ei ole vielä valmis vaan että olisi mukava jatkaa yhteistyötä vielä Tinderin parissa. Kumpaakin alkoi houkuttaa ns. puoliakateeminen näkökulma aiheeseen, jossa ei olisi pakko olla täysin tiedetekstin raamien sisällä. MInä olin juuri valmistellut oman väitöskirjani ja Juuso gradunsa, joten siitä syntyi ajatus fiktiivisestä, mutta käyttäjien kertomiin tarinoihin perustuvasta kirjasta “Tarinoita tinderistä - Käyttäjien kertomana ja asiantuntijoiden analysoimana”. Keräämme siis nyt tarinoita käyttäjiltä. Onko sinulla tarina tai pari kerrottavaksi? Tunnetko jonkun, jolla olisi sanottavaa aiheesta? Ota yhteyttä!

Meitä voi seurata instassa:
@tarinoitatinderistä
#tarinoitatinderistä


Ja feisbuukissa:
https://www.facebook.com/tarinoitatinderista/


Meiliä voi heittää: tindermeister@gmail.com

Juuson blogi löytyy osoitteesta:
http://www.stoori.fi/tindermeister/

Last year I supervised a Master thesis on the effects of Tinder on self-presentation and online relationships. My master student Juuso and I have decided this spring to start collecting Tinder related stories in order to come up with a book where users of this dating app can tell the most funniest, tragic or memorable tales. After finishing a PhD, writing something 'lighter' is definitely a good idea. Juuso and I both felt like we would like to continue with this topic, but with a more popularistic point of view. So in case you have stories to tell, please contact us:

Email:  tindermeister@gmail.com

We are also visible in Finnish in these medias:

Instagram: @tarinoitatinderistä
Facebook: https://www.facebook.com/tarinoitatinderista/
Juuso's blog: http://www.stoori.fi/tindermeister/tarinoita-tinderista-kerro-omasi/


Kuvat/Pictures (c) Virpi Flyktman

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kiinalaisessa kirjakaupassa

 Käytiin Xiaozhain kirjakaupassa, eli meidän lähikirjakaupassa. Siellä oli jopa kuuden Billykirjahyllyn kokoinen englantilaiskirjallisuusvalikoima. Ajattelin, että teitä saattais kiinnostaa, mitä kirjoja saisi ostettua 'livenä' Xi'anista... No isoimman osan tietysti veivät klassikkopokkarit. Shakespearea, Anna Kareninaa ja Moby Dickejä.
 Harry Potteriboksi toki oli myös saatavilla, samassa hyllyssä Twilight-saagan kanssa ja vieressä tietty Game of Thronesit...
 Scififaneille olisi ollut jopa useita kappaleita LotReja hyllyssä... Tosin me taidettiin laskea mun miehen kanssa, että meillä on neljä kopiota Tarua sormusten herrasta, joten ei tarvittu uutta.
 G.R.R. Martin pääsee kiinalaisten Hall of Fameen:
 Löytyipä sieltä myös Brokeback Mountain! Hyvä Annie Prolux... Ilmeisesti se, että jostain on tehty leffa tai teeveesarja takaa menestyksen myös kirjalle.
 Paolo Coelhoa olisi ollut myös siellä Danielle Steelin vieressä. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, miten vähän 'tyttökirjallisuutta' löytyi, ei juuri nimeksikään. Ei Kinselloja.
 Niinpä minun käteeni jäi tämä teos: Mictch Joel/Six Pixels of Separation. Vaikka se onkin aika lähellä mun omia tutkimusaiheita, eli periaatteessa työluettavaa, on se ainakin toistaiseksi ollut oikeasti hyvä kirja - Jesh! Voi että kun pitäis löytää aikaa lukemiseen enemmän. Kiinassa sitä löytyi, koska ei ollut wlania, mutta nyt kotona... no, vaikeeta on kilpailla internetin kanssa...
In a xianese bookshop, you can buy the following in English: Classics from Shakespeare to Tolstoi, Lord of the rings, Twilight and Game of Thrones... Luckily I found something else interesting: Six Pixels of Separation by Mitch Joel. I know it's 'old', but still very relevant. Now I should just try to find more time for reading... blah. Same problem every year.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...