City of Light and Researchers' Night

 Eilen Jyväskylässä vieteltiin tutkijoiden yötä.

 Minulle se tarkoitti 'tuplatyöpäivää' eli ensin oltiin iltapäivästä STIMEY-projektin festareilla esittelemässä koululuokille robotteja ja sitten illalla oli aika tuoda muksut kokeilemaan juttuja mun työpaikalle elikkäs Agoralle.

 "Fyysinen ohjelmointi"han on uuden COTA-projektini teema, joten tänä vuonna nää aiheet todellakin puhuttaa.

 Ajatuksena on siis se, että fyysisten ja tietokoneeseen liitettyjen aktiviteettien kautta oppilaat oppivat selkeämmin teknologioiden toiminnasta, ohjelmoinnista jne. Ja vitsit että tämä todellakin toimii! Stimey festivaaleilla meillä oli kasiluokkalaisia todellakin haasteellisessa iässä olevia muksuja, joita lähinnä ensin kiinnosti hölinä ja häiriköinti. Mutta sillä hetkellä kun saivat konkreettista tekemistä käsillä niin ääni muuttui kellossa täysin. Keskittyminen, innostus ja motivaatio ymmärtää ilmiötä heräsi. Ihan mieletön muutos siis. Illalla sain todistaa tätä samaa ilmiötä kutosluokkalaisen bonuslapseni kautta, joka sanoi että "Mä vihaan ohjelmointia" ja sitten 30min minecraftilla ohjelmoituaan ei olisi suostunut lopettamaan... Et silleen.

 Kaksi isompaa suorittivat 'robottiajokortit' ja jopa autistini osasi aivan hienosti ajaa robotteja tabletilla... No problem!

 Jyväskylässä on tällä viikolla myöskin toinen vuosittainen koko perheen tapahtuma eli Valonkaupunki.

 Se tarkoittaa sitä, että kaupunki on täynnä erilaisia valotaideteoksia ja valaistuksia. Osa Jyväskylän valotaideteoksista on aikaisemmilta vuosilta jäänyt pysyviksi - osa taas on vaan tämän yhden viikonlopun ajan nähtävillä.

 Tämän vuoden selkeästi keskeisin vetonaula on australialaisen taiteilija Amanda Parerin 12 metriä korkea MAN-teos.

 Somessa hänestä pyörii kaikenlaisia hauskoja meemejä. Työkaverini oli mm. käsitellyt asiaa miettimällä, että miksi Man on niin mietteissään. Sieltä löytyi esim. "Olipa rankka viikonloppu, ottaisko vielä yhen kaljan."

 Olipa mukava ilta! Muksut olivat ihan täpinöissään ja tekemistä, näkemistä ja kokemista riitti.

 Ritva-tätini saapui apuun katsemaan kolmikon nuorinta ja illemmalla tapasimme vielä kollegani Naomin, joka asustaa Manin naapurissa elikkäs Lutakossa. Lasten riemua on niin ihana seurata <3. Oon onnekas kun saan näiden tyyppien kans kokee kaikkee tällaista kivaa.

(c) Naomi Woods

 Lopulta kun käppäiltiin takas satamasta agoralle oli rantaraitilla niin paljon väkeä, ettei siellä kyennyt pyörällä etenemään. Huomautinkin, että Jyväskylässä oli tänä iltana samanlaista kuin Kiinassa on jokailta! Eli väenpaljoutta ulkona ja värivaloja... Harvinaista meille suomalaisille tosiaan, mutta tämä tapahtuma saa lähes jokaisen jyväskyläläisen liikkeelle:)

 /Yesterday it was the 'Researchers' night in Jyväskylä. For me, this meant robots from morning to night. First as part of my job, I attended a robots workshop for 8th graders. It is remarkable how physical activities can get even the most learn-resistant teenage grumpies to burst into motivation... It was such joy to witness the change in them when my colleagues from STIMEY project took out the physical activities of explaining how to gather water - It was a small plastic model that they needed to put together... Luckily our new COTA project will follow up so there will be plenty of this later...

Then in the evening I took 'my' kids including the bonus ones to play with robots in my workplace of Agora. They could do the 'robot driving licence' and that was an instant hit. Even Juha's daughter who complained that she HATES programming - was programming minecraft for more than half an hour and would not leave. Small autist learned how to reverse a lego robot and was so excited that he was mainly jumping up and down. 

After the research part we also went to see the City of Light event in Lutakko. This is an annual event in Jyväskylä where light art comes to town. I would say that there was more people outside than on New year's eve... I actually said that for this weekend, Jyväskylä looks more like China every day. Lights in the darkness outside with people all around. There was so many people on rantaraitti that you could not cycle there... Rare occasion in Finland certainly. 

Watching the joy of this kids experiencing the world - I feel very lucky to have these kinds of nights in my life <3

(c) Naomi Woods

Nyt on nukuttu

 Viikko Kiinassa. Viikko kipeenä. Normaali viikko. Näin nää viikot vaan menee johonkin.

 Ja vaikka kevät onkin se aika vuodesta, joka mua yleensä aina masennuttaa... Nyt tuntuu taas ihan hyvältä. Mikään ei just nyt oo hätänä. Kaikki on hyvin. Niin kuin Anna Puu asian ilmaisisi, nyt on nukuttu ja koko päivä aikaa. Tehdä mitä vaan, tai jättää tekemättä.

 Nyt on hyvä.
Nyt ei sada.
Nyt on nukuttu ja koko päivä aikaa:

Tehdä mitä vaan tai jättää tekemättä.
Kuunnella musiikkia tai kadun ääntä.
Kuunnella musiikkia tai kadun ääntä.

Nyt oon tässä.
Kaikki on hyvin.
Pyysin anteeksi ja sinä annoit.

Tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta.
Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin.

Tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta.
Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin.

Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin. 

Anna Puu/Hyvä hetki

 Tätä biisiä oon tässä kuunnellut ja fiilistellyt. Kun se on niin antistressibiisi, kuin vaan voi olla. Oon reflektoinut ja mun kuukauden takainen ahdistus johtui kaikista eniten siitä, että en ole nukkunut kunnolla. Jotenkin aiemmin se ei oo mua vaivannut - nukun tai en nuku. Nyt kuitenkin nukkumattomuus on mulle niin kriittistä, että kun oon yhdenkin yön vähemmillä kuin 7h unilla, niin se aiheuttaa seuraavana päivänä sitä, että ajatus ei kulje ja että alan hautoa vaikka mitä kauheita ja paskoja ajatuksia mielessäni. Niitä ajatuksia, joista en tunnista itseäni. Niitä ajatuksia, jotka on elämäntuhoisia. Siis sellaisia, että haluaisin laittaa jonkun osan elämää paskaksi ja palamaan. Ja en mää halua olla se ihminen. Joten kun tulin Kiinasta kotiin, tein itselleni perussääntöjä. Jotta eläisin terveellisempää elämää. Että yritän nukkua sen seitsemän tuntia normaaliyössä. Että syön hyvin, enkä mitään kakkaa. Että juon vähemmän alkoholia. Että harrastan säännöllistä liikuntaa. Joo, näiden asioiden ei pitäis olla Rocket Sciencea, mutta mää oon välillä niinku sellainen keskenkasvuinen kakara, joka ei ymmärrä omaa parastaan. Ja silloin on syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoo, että "Grow up, Girl! Milla hei sun täytyy muuttuu."

 Ei se tarkoita sitä, etteikö elämässä sais olla spontaaniutta. Ettei elämässä sais olla kivaa. Ettei elämässä sais bilettää koko yötä aamuun asti. JOSKUS. Täytyy löytää tasapaino. Ja mulle se tasapaino on ehkä sitä, että mää vedän jakkupuvun päälle ja teen työpäivän. Ja sit lounastunnilla käyn vähän hyppimässä lumihangessa Virpin kanssa. Miten niin tää ei olis aikuista menoa?

Sellaisia pohdintoja tällä viikolla. Miten teidän elämissä menee?

A week in China. A week ill. This normal week. How do the weeks go by so fast, I wonder...? My life has lately been about trying to find a balance. Balance of family life. Balance of work life. Balance of fun vs. over doing it. I've gone back to basics: Sleep well, Eat well, Do sports, Drink less alcohol. I know, I am not a child anymore - These things should be trivial. But I still find myself wandering. Right now, all is well. Nothing at all is wrong in my world. Have a great weekend everyone - How has your life been this week?

Kuvat/Pictures (c) Virpi Flyktman