Last year of my thirties - Into the Unknown!

Noni, se olis sit viimeinen vuosi tätä kolmekymppisyyttä. Mitä seikkailuja mahtuisi seuraavaan vuoteen???

Tämä 39. syntymäpäiväni päättää parin viikon mittaisen tarpeeseen tulleen loman ja vietän siis merkkipäivääni ihan vaan tekemällä töitä. Mut suoraan sanottuna se on ollut ihanaa! Lomailu riitti jo ja ihanaa kun saa aikaan asioita:) Illalla on luvassa kotitreffit: intialaista ja lenkkeilyä:) Tää kuulostaa musta myös ihan superilta ja juuri sellaiselta mulle sopivalta tavalta viettää syntymäpäivää. Mitä enemmän huitelen maailmalla, sitä enemmän arvostan sitä mitä minulla on täällä kotona. Jatkuva matkustaminen väsyttää. Toki tällä viikolla olen ajatellut käydä Tampereella ja Lahdessa ja eilen tulin Kuopiosta ja Kajaanista... Mutta minun mittakaavassa tällaiset Suomen sisäiset reissut ovat vähän niinkuin kotona olemista. 

Odotan tammikuulta etenkin sitä, että pääsen takaisin terveellisiin rutiineihin ja työasiat etenevät jälleen. Aion toki juhlia merkkipäivääni perinteisin menoin tänäkin vuonna, mutta vasta myöhemmin keväällä... Mikäköhän valikoituisi juhlien teemaksi tällä kertaa...? 

Mietin tuossa viikonloppuna kahlatessani reittä myöten hangessa pilkkopimeässä metsässä eksyneenä, että onko pakko lähteä pimeään metsään yksin... Mutta on! Seikkailuja voi toteuttaa vaikka kilometrin päästä kotoa:) Mietin myös, että olen erittäin onnellinen mun so-called elämässä eli jos olisinkin jäätynyt yölliselle happihyppelylleni niin ei se olisi mikään katastrofi ollut varsinaisesti. Koen, että elämä on antanut minulle kaiken. Olen saanut rakastaa ja vielä kertonutkin sen päivittäin tärkeimmille. Tunnen syvää kiitollisuutta sekä ihmisistä ympärilläni että siitä, että saan asua täällä winterwonderlandissa nimeltä Suomi. Ihanaa on myös suunnitella, mitä tuleva vuosi ja vuosikymmen tuovat mukanaan.

Viime vuoden synttäripostauksen voi kurkata täältä.

/ Today the last year of my thirties begin. 

No crisis - maybe they have already passed... 

Today I spend my birthday by doing very regular life things:

I will work and then I'll have some nice food and go for a walk 

Really the way I want it. Of course I will celebrate later in the spring as usual 

With the usual celebratory measures:)

Perhaps this could be the theme of this year's party...(If it doesn't happen in July!)

Have you guys already seen Frozen II?

I can hear you but I won't
Some look for trouble while others don't
There's a thousand reasons I should go about my day
And ignore your whispers which I wish would go away, oh
Whoa

You're not a voice, you're just a ringing in my ear
And if I heard you, which I don't, I'm spoken for I fear
Everyone I've ever loved is here within these walls
I'm sorry, secret siren, but I'm blocking out your calls
I've had my adventure, I don't need something new
I'm afraid of what I'm risking if I follow you

Into the unknown

38 Vuotta

(c) Tino Aalto

Typykkä tänään 38 vuotta. Onks tää nyt se paikka, jossa sanotaan, et ikä on vaan numero..? Tätä synttäripäivää olen herännyt viettämään Lahdessa. Aamulla ollaan Kirsin kanssa kotitoimistohommissa Lahdessa - olin täällä pari päivää reenailemassa embua hänen kanssaan. Euroopan mestaruuskisat ovat nimittäin tulossa taas kesällä. 

Viikonloppu on mennyt pk-seudulla mukavasti sukulaisia ja ystäviä tavatessa. Vähän on tullut hemmoteltua itseänikin... Kävin Story-kahvilassa aamiaisella - se oli kyllä just eikä melkein sitä, mikä on mielestäni elämän laatua:

Eggs Royale

Perjantaina ehdin treffailemaan myös toisen serkkuni Pekan - olipa mukava vaihtaa kuulumiset lounaalla. Pitäisi useamminkin viettää tällaista rentoa viikonloppua täällä Etelässä ja tavata enemmänkin ystäviä:) Livahdin etätöiden lomasta myös shoppailemaan etukäteissynttärilahjaksi itselleni alennusmyynnistä saappaat hajonneiden tilalle. Kiitos vaan Ritvalle, joka ne sponsoroi!

Tino ystävällisesti esitteli minulle Oodia elikkäs Helsingin uutta 100M€ maksanutta 'kirjastoa', jonka parempi nimitys olisi ehkä 'yhteisön yhteinen olohuone'. Huikea paikka! Ja hienosti tuo esiin sen, mitä 2018-vuoden ihminen tarvitsee - valoa, yhteisöä, arkkitehtuuria, työtiloja, lapsiparkkia, jaettuja koneita...

 Viikonlopun aikana on tullut pohdittua syvällisestikin, että mitä tällä elämällä vuonna 2018 oikein tekisi... Viime vuosi kaikkine isoine harppauksineen kun oli aika rankka.

Tänä vuonna olen ajatellut keskittyä itseni ja perheeni hyvinvoinnin kehittämiseen. Olen kirjoittanut tästä maratoonipostauksen, jonka julkaisen huomenna.

 Lauantai-iltana käytiin Kirsin kanssa visiitillä Helsinki Branchissa. Kiitokset Ilkka Senseille ja Kekelle tekniikkaavusta embun parsimisen kanssa.

Meillä on nyt setti kasassa ja selkäytimeen istuttaminen voi alkaa. Hyvää tässä viikonlopussa oli varsinkin se, että sain taas Kempo- ja treenimotivaatiosta kiinni:)

 

Synttäripäivää vietän etätoimistopäivän päätteeksi koukkaamalla Helsinki-Vantaalle hakemaan Juhan kentältä iltapäivällä. Ajellaan Tampereelle illaksi. Juhlakemuthan mulla on tapana järjestää vasta paljon myöhemmin, niin myös tänä vuonna.

Kaikenkaikkiaan - elämä on oikeasti hirmuisen kivaa:) Mikäs tässä. Mulle kuuluu hyvää:) Tervetuloa juhlimaan helmi-maaliskuussa... Sen verran voin paljastaa, että tämän vuoden teemaan liittyy rituaaliuhrilahjoja. Arvaatteko mikä?

/Today I turn 38 years. I've spent the weekend in the Helsinki region seeing friends and family + preparing embu for the next summer's European Championships in Stockholm, Sweden. I don't really know better ways to spend one's birthday... Life is good.

Lokakuu lomps

 Tää syksy tuntuu menneen supernopeasti - miten nyt on jo syysloma?!?

 Syksy on talven ohella suosikkivuodenaikani -kaikkialla on niin kaunista!

 Tällä viikolla olen herännyt uudenlaisiin aamuihin eli kouluun laitettavia muksuja on sängyistään löytynyt yhden sijaan kolme! Tämä on elämänmuutoksessani ollut mullistava asia..

 Tänä syksynä ollaan oltu uudenlaista arkea rakentamassa. Pikkumuksu asuu puolittain meillä ja puolet ajasta naapurissa. Isommat muksut ovat meillä joka toinen viikonloppu tai joustavasti muulloinkin, mikäli tarvetta on.

 Juha taas on viikolla Tampereella hommissa ja yleensä kotosalla siis vain viikonloppuisin. Tällä viikolla olen ollut muutaman päivän keskenäni kolmen muksun kanssa - mikä on ollut valehtelematta helppoa ja mukavaa. Tämä tietysti johtuu siitä, että lasten elämässä on vahvasti tukiverkkoja, jotka osallistuvat mielellään arkeemme, joten mummuista on usein apua ja seuraa.

 Toisaalta myös muksut alkavat olla sen verran isoja (11, 9 ja 7) - eivätkä kuitenkaan vielä murrosikäisiä, joten arki sujuu isän/äidin kodista ihan vastaavasti. Voin hyvillä mielin sanoa, että näistä kolmesta on kyllä enemmän iloa kuin vaivaa...

 Tällä viikolla on mm. Keskusteltu syvällisistä asioista kuten esihistoriallisten heimojen perhekäsityksestä(!), pelattu lasten trivial pursuitia, opeteltu viittomia, käyty uimassa ja tehty yhdessä sushia (jota isommat muksut eivät olleet aiemmin syöneet, mutta ennakkoluuloistaan päästyään vaativat seuraavana päivänä myös syötäväksi...).

 Kuinka paljon iloa 11-vuotias voi saada siitä, kun oppii syömään puikoilla!

 Kyllä tällainen lasten extra-aikuinen rooli on valtavan antoisa: saa kermat päältä kun ei tarvitse vaikeimpia asioita huolehtia, mutta kuitenkin pääsee nauttimaan hyvien tyyppien seurasta.

 A on uusista perheenjäsenistä samaa mieltä ja oikein loistaa, kun he tulevat ovesta:) että näin meillä uusioperhearjessa juuri nyt.

 Tänään koittaa myös viimein se päivä, et mun hieman repalainen syysloma alkaa ja lähdetään viikonlopuksi Irlantiin miehen kans ihan kahdestaan vähän tuulettumaan. Tekee hyvää nähdä toista tilanteessa, jossa ei ole töitä, kotitöitä, lapsia, laskuja, aamuherätyksiä, kelloviideniltakiukkuja jne. Kyllä meidänkin arjessa on sitä rakasta, vaikken aina muista täällä valitella - don’t get me wrong!

 Irlanti on myös maa, jossa en ole aiemmin vieraillut, joten odottelen mielenkiinnolla tätä retkeä. Sää on ennusteen mukaan todellakin tälle maailmankolkalle tyypillinen elikkäs sateenvarjot esiin! Meillä on sunnuntai-illaksi liput Sueden konserttiin - reissua voipi tuttuun tapaan seurata instastooreissa: Finn_world. Mummeille kiitokset muksujen huoltamisesta!

/This Autumn has gone past fast. The new normal has arrived - Occasionally I am laine in the house as Male of the house works in Tampere Mon-Fri. Tops is with us every other week or so and the bigger kids every other weekend... that’s the ”normal”... however there is flexibility in these 4-5adoults per 3kids situations - for example this week one adoult went to Brussels which led into me looking after 3kids for a couple of days. Luckily the kids at 11,9 AND 7 ages are big enough to be quite independent but small enough not to be facing puberty quite yet... So i can honestly say the week was easy and enjoyable. We were discussing interesting 5-grader’s history home work on prehistoric tribes; learning sign language with the smallest and playing trivial pursuit with the whole family... We are also in the lucky situation that there is three grandmothers who want to participate into our lives, so it means that it is possible for me and Juha to have a short trip to Ireland this weekend. Suede is playing on Sunday night in Dublin... before that, we have planned a short visit to Belfast - what could possibly go wrong..?

Que Sera, Sera

Kohtalokas lumenluontipaikka

Tällä viikolla on ollut vähän raskasta. Aina ei mee putkeen. Maanantai ja 'loman' loppuminen tarkoitti sitä, että heräsin 2:30am enkä tällä kertaa lapsukaisen ongelmiin, vaikka hänkin keräili talviflunssan edellisviikonlopun sukuloinneista, samoin kun molemmat vanhempansa - vaan tällä kertaa minuun sattui niin kovasti, etten voinut nukkua. Hups heijakkaa niin ei ole tapahtunut vähään hetkeen, mutta otettuani sekä Buranaa että Panadolia ilman vaikutusta, totesin neljän maissa et ei kai tässä muu auta kuin lähteä sairaalan yöpäivystykseen. Siellä ystävällinen lääkäri oli sitä mieltä, et kiertäjäkalvosin oli tulehtunut ja muisteltuani tarkemmin asiaa, siihen oli syynä edellisviikon reissu mökin katon lumenpoistossa... Ääh.

Elikkäs kun flunssan päälle laittaa kivun joka on niin voimakas ettei pysty nukkumaan niin siinähän sitä jo on tarpeeksi huutomerkkejä kropalta, että HEI jos et nyt hidasta niin muuten sit et kohta tee yhtään mitään... Tän jutun kuvituksena on tarinaan riippumattomia hiihtolomakuvia loppuviikolta kun kaikki oli vielä jotenkin hallinnassa...

Poikanen hiihtoloman aloituslounaalla "Huangissa" - flunssasta ei tietoakaan

Kun pari viikkoa sitten kertasin seuraavien viikkojen aikataulua sekä eksäni että nyksäni (termi, jonka äitini vast ikään opetti minulle) kanssa - havaitsin kyllä, että tulee olemaan tiukkaa. Että on vaan liikaa kaikkea... Sellaiseen saumaan, kun tietysti tulee sairastelua päälle niin haastava tilanne on taattu. Onneksi lääkäri ymmärsi tilanteeni ja laittoi kipulääkettä piikillä lihakseen. Meneehän tää viikko tälleen kolmiolääkkeinkin...

Töissä on nyt se ruuhkasauma: yksi projekti päättyy ja toinen alkaa ensi viikolla. Minun panokseni sekä review-kokoukseen että kick-offiin tulee olemaan niin keskeinen, että kumpikaan ei pärjää ilman. Brysseliin lennetään maanantaina siis oli fiilis mikä vain. Onneksi minulla on nykyisin projektiryhmäläisiä, jotka kaikki on ihan huippuja tyyppejä!
Onko vähän mahtavaa kun ei tarvii kaikkea tehdä itse vaan voi sanoa et hei en ehdi tätä, olisko sulla aikaa... voitko auttaa... Tää on mulle ihan uudenlainen maailma, jossa pyydän ja saan apua asiantuntevilta ja osaavilta tyypeiltä. Toki mulla on aina ollut tutkimusryhmä, mut siinä aina joku muu on ollut se pääasiallinen työn jakelija ja vastuunkantaja. Esimies on sellainen rooli, jota olen aiemmin sivunnut, mutta nyt nää saappaat on jalassa... Hurjaa.

No mitä muuta on mennyt viime aikoina pieleen liittyy pankkeihin. Saatiin aika käsittämätöntä asiakaspalvelua yhdestä putiikista... Periaatteessa sanottiin, että ääh ei ehditä katsoa tota teidän tilannetta kun se on liian hankala ja pitäis osata englantia ja katsoa brittien nettisivuja ja kaikkea... hohhoijaa että meinasin räjähdellä pariin otteeseen, varsinkin kun ko. virkailija on tiennyt tilanteen jo _kuukausia_ eikä ole vaivautunut selvittämään asioita... Olen kärsimätön, sillä haluaisin asuntotilanteeni jo ratkeavan. Jotenkin tuntuu siltä, että päätökset viipyvät - meitä hoitaneet pankkiirit on just nyt talvilomalla jne. Joskus musta tuntuu, että ollaan elelty tässä välitilalimboelämässä jo ihan toooosi pitkän aikaa.
Eron eteneminen sen sijaan on so far so good. Mitään riitoja ei ole, sen sijaan on toisen tukemista muutostilanteessa. Se on hyvä merkki mielestäni. Toivon, että ensi viikolla olisi parempia uutisia myös asuntoasiassa... Yritän sillä aikaa sanoa itselleni, että asioita joihin en voi juuri nyt vaikuttaa, ei pidä murehtia. Asiat järjestyvät jollakin tavalla, sen näkee sitten.

Ehdittiin pikapistäytyä mummolassa Kainuussa niinkuin kuvista huomaa...

Viikon lopuksi talo pölähtää täyteen ihania rakkaita ihmisiä. Tämä juhlistus kaiken kiireen, stressin ja moskan keskellä tulee tarpeeseen. Ihanaa kun ootte tulossa murut - läheltä ja kaukaa. Olen niin otettu siitä, että vieraita on ilmoittautunut J-kylän ulkopuolelta, ainaskin kuudesta(!) eri kaupungista tänä vuonna... Tällä tapahtumallahan on monta nimeä niinkuin rakkaalla lapsellakin, mutta 'Parhausviikonloppu' kuvastaa hyvin fiiliksiä. Joku toisenlainen persoona olisi tällaisessa tilanteessa stressaantunut juhlien järjestämisestä, mutta minulle tällainen on juuri se tarvittava henkireikä kaiken loskan keskellä. Ja se auttaa suunnattomasti, että 'kalusto' on saapumassa tututtuun tapaan jo perjantaina ja auttelemassa hommissa <3. Tino on luvannut teurastaa ja grillata Banthan... Kiitos että olette kaikki tulossa ja kiitos etukäteen myös auttamisesta. Sosiaalisuus on se, mistä minä imen energiaa ja pelkkä ajatus yhdessä tekemisestä saa sellaisen fiiliksen, että jesh, tästä tulee sittenkin hyvä viikko, vaikka alku olikin varsin kehno. Kyl tää tästä!

Pikkujäbä on alkanut kuunnella kirjojen lukua hänelle... Auttaa jos on lentokoneen kuvia...

/This week has not been the easiest... I found myself in the hospital at Monday morning 4am, getting a pain jab to my arm which got infected as I was dropping the snow from the roof of our summer cottage last week... The pain was so intense that I could not sleep or work or anything, so I absolutely had to get help. Getting help is definitely the theme of the week... I have also been preparing at work for next week when one project (IMAILE) ends and another one begins (LEA)... I play a major role in both, being of course the coordinator of the latter so I absolutely have to be able to travel next week and well... sleep and stand up and so on... The doctor gave me some drugs and it seems nothing is broken, so the situation should sort itself out with some infection killers... But I can see this being a reminder from my body to take it easier... 

I have been trying to delegate and ask for help as the answer to this problem... I am not always so good at it, but this is a good time to learn: I cannot do everything. As a relaxation method, I have invited some people over for the weekend - I drain my energy from social life, so when throwing a party could seem like a cause of stress for some, for me it brings joy, excitement and friends to my life: what could be better? So perhaps this week will not be shit afterall... Let's see. Oh did I mention that my husband and son have also had the cold and we've been sharing the 'non-working' time while A has not been to school... Yeah, those fun times. And on top of that, a Finnish bank showed some poor judgement and has caused me major anxiety thanks to their ludicrous behavior. I am too impatient... Trying to say to myself that there is no point in worrying about things that I cannot change anyways. Que Sera, Sera.

Horisonttiin 2020

Onks kukaan jo kyllästynyt tähän marraskuuhun...? Ei sillä et mulla olis ollut aikaa miettiä säätä... Viimeiset viikot tuntuvat juoksevan ohi pikavauhtia. Isoja asioita on meneillään. Töissä ja kotona. Blogailun aika ei ole ollut prioriteeteissa... Kerronpa teille nyt ensin työkuulumisistani, kun minulla on pieni breikki... Minun aikani on mennyt aika tarkasti tällaiseen pieneen tehtävään kuin LEA-projektin GAP... Mitä nämä kirjainyhdistelmät tarkoittavat? LEA on lyhenne, josta tulette kuulemaan seuraavan parin vuoden ajan väsymiseen asti... Minusta nimittäin tuli tässä pari viikkoa sitten Jyväskylän Yliopiston ensimmäinen Horizon2020-projektin koordinaattori. Horisontti-projekteja toki JYU:ssä jo on, mutta koska raha on kovin kilpailtua, ei ole vielä yhtään, jota JYU koordinoisi... Mitenkäs tässä näin kävi...? Hups.

Elikkäs longstoryshort, edelliseltä koordinaattorilta loppui paukut ja osaaminen ennen itse projektin alkua ja niinpä kolleegani soitti minulle hädässä, kun olin Kiinassa kuun alussa, että voisinko ajatella ottavani LEA:n meille JYU:hun koordinoitavaksi... Olin silloin keskellä kanjonia jossain aivan huitsin kuukkelissa ja sanoin, että "Luckily that's not a BIG ask..." Minä en ole aiemmin koordinoinut kokonaista EU projektia, mutta olen kyllä katsonut vierestä, kun kolleegani Jan, Henri ja Philipp tekivät sitä kolmen miehen voimin FP7-ohjelman aikoihin. Niinpä tiedän hyvin, että koordinaattorin nakki ei ole mikään sulka vaan vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja töitä, ihmisten potkimista... Kiristystä. Lahjontaa. Uhkailua. Jne.

Eli toisin sanoen minulla ei tule seuraavan reilun parin vuoden ajan olemaan minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia....

LEA on vasta baby, elikkäs tänä syksynä hän on edennyt Grant Agreement Preparation (eli GAP)-vaiheeseen. Se tarkoittaa sitä, että komissio on luvannut meille 2miljoonaa euroa 100% rahaa käteen. "Me" olemme viidentoista organisaation konsortio, joka perustuu aikaisempaan IMAILE-projektiin, jossa olen ollut töissä nyt kohta puolentoista vuoden ajan teknisenä asiantuntijana jne. Partnereita on mm. Suomesta, Ruotsista, Espanjasta, Saksasta, Portugalista, Italiasta, Unkarista jne.

Meillä on siis syksy ollut aikaa valmistella LEA:n GAP, johon tarvittiin kaikkien 15 partnerin Declaration of Honour-allekirjoitukset, mukaanlukien esim. yksi valtioministeri Saxony Anhaltista, jonka nimmareita metsästin ja kiristin viime viikolla kissojen ja koirien kanssa...
Nyt ollaan jännittävässä tilanteesssa, että enää uupuu ruotsalaisten verkkonimmari, jota he eivät voi tehdä ennen kuin EU:n erittäin epäkätevä portaali antaa heille luvan tehdä sen... Tämän PITI tapahtua viime viikolla. Tai VIIMEISTÄÄN tänään.. Mut niin se vaan on, että EU painostaa meitä allekirjoittamaan, mutta heidän oma portaalinsa on se, joka prosessia jarruttaa. Jos siis käy hyvin niin huomenna saadaan ruotsalaisten allekirjoitus ja sitten JYU:n rehtori voi paketoida koko homman omalla nimellään perjantaina... Deadline on siis perjantai. Onneksi ei ole kyse kuin kahden miljoonan budjetista ja meillekin neuvottelin kohtuullisen koordinaatiobudjetin, joten no pressure...

Toisaalta teen parhaiten töitä pienen paineen alla... Joten jollakin masokistisella tavalla tykkään (toistaiseksi) EU:n participant portaalin hakkaamisesta. Kauhea vastuu... Asiat ovat nollia ja ykkösiä mun ruudulla... Mutta ne ovat jonkun palkkaa, jonkun lentolippuja tai ruokaa jonkun pöydässä... Välillä elämä on todellakin jännittävää. Hurjaa on myös se, että luotan itseeni eniten. Kyllä mää tän hanskaan. Olen sentään ollut töissä EU projekteissa 11 vuotta...

When you only work work... There's nothing but pictures of work place windows in your phone... But luckily our view is beautiful even in November darkness...

Se toki tarkoittaa ensi vuodelle, että minun on palkattava apulaisia. Yksin en sentään tähän sotaan lähde. Eräänlainen henkinen kynnys on ollut myös se, että projektisihteerinä Horizon2020 ohjelmassa ei ole tuttu ja turvallinen K, joka on hoitanut minut yli kymmenen vuoden ajan ulos kaikista pulista, joihin olen joutunut... Mutta uskon, että tilalle tulleet S ja E osaavat hommansa myös... Kunhan opitaan keskinäisestä kommunikaatiosta...

Niin mitäkö tekee LEA projekti? Sen tarkoituksena on rakentaa siltoja oppimis- ja opetusteknologioiden palvelun tarjoajien ja ostajien/käyttäjien välillä... Näin lyhykäisyydessään... Softan kehitysprojektithan menevät aina enemmän tai vähemmän metsään... miten kauas riippunee siitä, miten ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa. Mutta niin, juttua LEA:sta myöhemmin lisää.

Tänään istuskelen bussissa Helsinkiin - olen nimittäin menossa viikonlopuksi vanhojen ystävieni kanssa Lontooseen. Työn teko mobiilitoimistolla jatkuu toki matkan läpi, mutta lauantaina olisi tarkoitus vähän relata ja käydä katsomassa ysäribändirakkauttamme Stepsiä oikein livenä Wembleyssä. Kyllä. Arjen keskelle mahtuu myös luksusta. Näin pysyy LEA:n koordinaattorin pää kasassa ja tehokkuus halutulla tasolla. Hetkeksi siis saa marraskuinen Suomi jäädä horisonttiin. Tuleepa tarpeeseen, ette tiedäkään. Tämä reissu on varattu helmikuussa... Eipä ollut silloin mitään tietoa siitä, millaisessa tilanteessa marraskuun lopussa oisin. Elämä on välillä ihan mielettömän yllättävää:) Ei ainakaan tylsää!

/What's going on in Finnworld? Big things happening. I'll tell you about this one first:

As it so happens, I accidentally find myself gotten a job on top of the 5 projects that I already manage... Oops. I haven't had problems of how to spend my free time lately, as about two weeks ago I became the first Horizon2020 coordinator in University of Jyväskylä... Horizon2020 programme's money is so competitive that no one has gotten the coordination to our university before me... And why did I got it...? Well... JYU was supposed to be just a partner, but due to a gap in competences, I was asked to step in as the new coordinator... 

Of course this is no 'cream' job. I have watched Jan, Henri & Philipp coordinate OpenScout for three years within arms length, so I didn't have any fairytale fantasies of the life of a coordinator. I've seen many coordinators over the years go into burn out... But still, I suppose I must be slightly mad, as it only took me half an hour to say 'yes', while I got this call in the middle of Zhanggjiajie mountains about one month ago... 

Yeah, I really did not have any pictures from November... Except Toilet selfies!

Yes, it has meant that work does follow me home now. The commission works in central european time and everyday when it's 4pm in Finland, it's 3pm in Brussels and they dump their main tasks of the day on me... Yeah, I know, that's the hour when my son comes off school. But this is my life now. Mother and a coordinator.

LEA project is about innovative procurement of learning technologies, so pretty much my core expertise, specifically as I have been the technical expert of IMAILE project for more than a year now... LEA's real name is "Learntech Accellerator" and the Grant Agreement preparation is now almost done... Only remaining jobs are the signature of our Swedish partner's Declaration of Honour and our Rector's signature of the Grant Agreement... And we have got 2 more days until deadline! Ive been in an adrenaline tunnel vision in the last one week, running after the project officer's needs for changes. So sorry if you have seen me in the corridors of Agora, too focused to say hi... 

Today I've fled the office and travelling to London tomorrow morning with my mobile office... We have a weekend getaway with old friends from Kajaani times... The mission is to see a gig of our teen age favourite band perform in Wembley. Yeah, even though I will keep on working from the road, this weekend is much needed... You have no idea:)

Even Horizon2020 coordinators need to work on their arse...

 

Sadonkorjuukuulumisia ja koulun alkua

 Olen yrittänyt etsiä elämästäni hetkeä, jolloin voisin kirjoittaa blogiani. Olen viime aikoina selaillut sitä - olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2012 asti, eli todella pitkään. Viisi vuotta jo ja ylikin. Se on hyvä päiväkirja menneisyyteen - en halua hukata hetkiä. Mutta miten löytää kiireisistä arkipäivistä aukkoja, joissa olisi aikaa päivittää... Kysynpä sitä? Noh, nyt meillä alkoi syksyn alusta uusi arki kun pikkuinen meni kouluun ja se itsessään on pistänyt meidän arkirutiineja uusiksi.
Poika lähtee kouluun klo 7:25 ja autisti kun on niin oveltahan se haetaan bussilla. Eli äiti jää siinä puoli kasin jälkeen miettimään et lähtiskö töihin vai meniskö takas nukkumaan... Tässä olisi siis ainaskin hyvä tunnin mittainen aika päivitellä blogia aamuisin, ennen kuin tarviis missään olla. Tosin tänä syksynä meidän kuulumiset on sellaiset, että mieheni lähti jälleen Kiinaan ja meinaa olla siellä parisen kuukautta suunnilleen, yhdellä breikillä, eli täällä syksyllä elellään taas kahden ihmisen arkea.

Olen joskus kutsunut tätä "YH-arjeksi" ja pahoittelen tätä termiä. Minä en ole yksinhuoltaja vaan huollamme meidän pikkumurua yhdessä molemmat tasapuolisesti. Mieheni osallistuu erittäin paljon pojan huoltoon etenkin kun minä olen työmatkoilla. Sen lisäksi meillä on fantastinen turvaverkko, johon kuuluu isotätejä ja -setiä; eno; mummeja ja ukki; ystäviä ja niin edelleen. Tämän pikkuihmisen elämässä on kyllä monta monta aikuista, jotka välittävät. Olen pahoillani siitä, että jos joku on saanut kirjoituksistani sellaisen kuvan, että pyöritän arkeani yksin - näin ei tosiaankaan tilanne ole. Maailmassa on äitejä ja isiä, jotka ovat oikeita yksinhuoltajia - minä ainoastaan väliaikaisesti olen lapseni kanssa keskenäni esimerkiksi siis nyt syys-lokakuussa kun J on Kiinassa. Kyllähän sekin tosin tarkoittaa sitä, että aamuisin on pestävä pyykkiä ja siivottava keittiötä yms kodinhuoltoa, mutta ei yhtään mitään verrattuna kokoaikaisen 365-päivää vuodesta yksinhuoltajan arkeen. Nostan teille hattua arjen sankarit!

 Minun arkeeni kuuluu sitä, että pyydän apua, silloin kun en itse repeä ja pysty. Viime viikolla tein seitsemän päivän työviikon, koska tämä rakas kiinalainen delegaatio Xi'anista saapui meidän vieraaksemme Jyväskylään neljäksi päiväksi. Koska J lähti perjantaina Kiinaan, apuun oli hälytetty setäni vaimoineen, jotka ovat myös vierailleet Xi'anissa ja siispä tuntevat myös nämä prohvessorit. Tähän syksyyn on siis kuulunut paljon kiinalaisten viihdyttämistä. Välillä rennommissa merkeissä, kuten sunnuntaina mökillämme...

Mökillä mukana olivat myös minun Shanghain kiinalaiset vaihtarini, joita tänäkin syksynä on mentoroitavanani 3 leidiä. 

 Asiat, jotka meistä tuntuvat arkisilta ja itsestäänselviltä, ovat kiinalaisille elämyksiä. Niinkuin nyt vaikka matojen kaivaminen hangolla mullasta ja pujottaminen vapaan.

 Mato-onginta...

 Tai vaikkapa istuskelu nuotiolla... Kyllä on perspektiiviä omaan arkeen, kun katselee sitä toisesta kulttuurista käsin... Me ollaan niin onnekkaita täällä, että saadaan elää keskellä sinisiä taivaita, puhtaita metsiä ja niin edelleen. Mitä luksusta on se, että kahtena aamuna laitoin puuron päälle tuoreet omat poimimani vadelmat tai että iltaruoka oli kanttarellipiirakkaa omalta maalta. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan koe tätä tai edes pysty kuvittelemaan, millaista elämä täällä meidän metsien ja järvien keskellä on. Onnellistahan se on. Ja ihmisen on hyvä olla.
 
Monelta olen saanut kyselyjä siitä, miten pienen autistin koulun aloitus on onnistunut. Tänään koulun vanhempainillassa jaoin toisille vanhemmille tuskaani - Mistäs minä tiedän, miltä hänestä tuntuu, kun ei poika osaa puhellen sitä kertoa... Tosiasiassa tiedän, että koulu on alkanut erinomaisen hyvin. Hän lähtee aamuisin kouluun hymyssä suin ja sieltä myös energisenä palaa. Koulupäivä autisteilla on 8:15-12:15 sisältäen välitunteja ja ruokailun. Iltapäivällä on sitten "Vertti" eli autistien oma iltapäiväkerho, jossa poitsukka pääsee ulkoilemaan, rentoutumaan, leikkimään ja niin edelleen. Hänessä on huomattavissa kiinnostusta kuvien käyttöön enemmän ja pontevammin asioiden sanoittamista! Minä - Haluan - Vettä! Kirjoitin A:sta myös Oppimiskeskus Hippon sivuille jutun - sen voi käydä lukemassa täältä. Fiilikset äidillä vanhempainillasta olivat aivan mahtavat. Kyllä on meidän poika päässyt niin hyvään paikkaan... Ihanat opet ja kivaa toimintaa päivittäin. Ei yhtään tunnu pahalta ajatella, että 11-vuotinen oppivelvollisuus tästä lähtee. Iltaisin A on ollut hyvällä tuulella ja nukkumaan on laitettu aikaisemmin kuin aiemmin. 20:30 on meidän melatoniiniaika ja ysiltä jätetään sänkyyn simahtamaan. Hän on niin reipas ja ihana. Päivittäin saan hirmuisesti pusuja - tänään isinkin pusut, kun ei vieläkään ole oppinut skypellä pusuja antamaan:)

Eli summasummarum, tänä syksynä meillä on varsin tiivis paletti töitä, koulua ja matkoja - niinkuin nyt syksyisin yleensäkin. Paljon positiivisia uutisia on myös pompsahdellut esiin: J sai uuden tv keikan, jesh. Ja neuvottelut seuraavastakin ovat käynnissä. Minä sain Horizon2020-hankkeen läpi, eli se alkaa ensi vuonna maaliskuussa... Vaikka on tietysti väsyttävääkin, kun päivät ovat täynnä ja arjen täytyy pyöriä, tunnen juuri nyt olevani täynnä energiaa. Syksy on ihanaa aikaa elämässä. On kaunista, kirpeää ja maailma avoinna kaikkeen mukavaan tekemiseen. Mites teidän syksyt on lähteneet käyntiin?

/So... I have tried to find some time for blogging in my life for some time. When days go by so quickly, it is important to write down some feelings of what goes on in the world. Our Autumn in Finland is very precious and beautiful. Topfish has started school and he seems to really enjoy it. He goes there happy and is enthusiastic to do things. You can see some small changes in his behavior - eagerness to express himself with words, using the pictures actively and so on. He is such a brave good little boy. My husband has gone to China again - he got another tv hosting gig for the Autumn which means he'll be there pretty tightly until beginning of November, minus the time that I am in China in the beginning of October. 


We have had many good news work wise. My Horizon2020 proposal from this spring passed and I've applied three more... Of course work keeps me quite busy: As you see, my friends and professors from China were visiting last week and my three teacherstudents from Shanghai arrived also. The three girls are here until Christmas. My family helped me with Chinesetainment over the weekend - I don't know what I would do without my family, you guys are so amazing. Looking after Tops; taking my Chinese guests for the summer cottage etc... I would not have survived without help. 

I have sometimes called my one parent times with Tops in the blog as "single parenting" - I would like to take this opportunity to correct this ill use of words. I am no single parent. Tops's father is very dedicated to Topfish and takes care of him huge amounts, specifically when I am on trips. We are co-parenting and that's important. It has not been my intention to cause any kind of thoughts that my husband would not participate into Tops's care, marely that there are times when he is just with one of his parents. Sometimes me, sometimes my husband. The true single parents are those who deserve to use that word of themselves. I apologise if someone has gotten the wrong impression. It was never my intention. I do not run my every day life alone. It's true that in the next few months, I'll be the main care taker of Tops. But J was with him when I was 2,5weeks in US & Iceland and will be with him when I'm in China next. We both have got jobs which need traveling. Plus we enjoy traveling. Both of us take care of Topfish and we also have other people to help out - family, friends, you name it. The circle around this kid's care is big and I thank you all for caring so much about us that you give your time to make sure our lives run smoothly.  


I would like to end this writing into a thought that I've been having in the last one week... When looking at one's own home country through the eyes of a stranger - one can see such beauty. Normal every day life issues start to feel more precious: Picking your own rasberries for the porridge - Blue skies while fishing with a worm you digged from the ground yourself - chopping your own firewood - jumping into the lake after a sauna - walking in a forest. Our world is such a great and amazing place to live. I am grateful to be just here, just now.