Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntosali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntosali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Kuntosali: Kuokkalan Graniitti

 Kävinpä tällä viikolla pitkästä aikaa salilla. Kiitos työkavereiden sosiaalisen paineen. En ollut aiemmin käynyt Kuokkalan graniitin salilla, mutta tulipa nyt käytyä.
Sali sijaitsee kuokkalan keskustan alla, pommisuojassa.
Siellä sijaitsee muitakin liikuntatiloja eri lajeille. Itse vaan harrastan lähinnä monitoimitalolla ja ryhtilässä, joten jostain syystä en ollut aiemmin käynyt täällä ikinä. Tennistäkin voi harjoitella vaikka Killerillä tai Hutungissa, joten Kuokkalan graniitille ei vaan ole koskaan ollut mun elämässä kysyntää.
Koko kesän kestänyt slakkailu pudotti painot aivan minimiin... Mutta no, olen tyytyväinen, että ees menin.
Ja näilläkin painoilla monta päivää sai toipua:) Kesäkuntoon 2014?
Reeniseurana oli työkavereita.
Kuokkalan graniitti oli mulle ainakin positiivinen yllätys. Ensinnäkin siellä voi ostaa 10 kerran kortin 4€/kerta, eikä tarvii sitoutua kuukauksiksi tai saati vuodeksi. Laitteet ja painot olivat ihan ok - hyvässä kunnossa ja niitä oli ehdottomasti tarpeeksi, ettei tarvinnut jonotella. Noh, siellä oli muutenkin alle kymmenen henkeä paikalla, tällä kertaa salilla oli pelkkiä miehiä, mutta kuulema siellä käy myös paljon naisia. Toisaalta pelkät miehet ei kyllä mua haittaa:) Ehkäpä ens talvena sitten säännölliseen rutiiniin tää. Sosiaalinen paine, paras paine.
I went to the Kuokkalan Graniitti Gym for the first time and was positively surprised. It's quite a nice one with enough room and certainly all I need for a workout. You can also buy individual visits quite cheap and not have to feel bad if you are missing a month from practise or anything.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kakkosreeni

Mun kuntosaliohjelmassa on siis kaks reeniä viikossa, joiden pääasiallisena tarkoituksena on
a) tukea Shorinji Kempon harjoittelua (esim. isojen ukkojen heittelyä) ja toisaalta
b) pyrkiä eroon keskivartalolihavuudesta (toissijainen tavoite, jonka vuoksi myös vatsoja on molemmissa ohjelmissa. Avasin ykkösreenin jo täällä ja tässä tuleekin sitten kakkonen. Reenit on laatinut siis rauta- ja budolajiharrastajaystäväni, että kiitos vaan näistä:)

Kakkosreenistä (torstain taikka sunnuntain reeni, riippuu siitä, oonko ollut kuinka laiska maanantaina) Viime viikon painoilla:
1. Askelkyykky eteenpäin, molemmat jalat x10 x3, kaks ekaa pun tanko, kolmannessa sininen (joka on siis painavampi, hyvä että meni kaikki 20 siinä) -> Sain palautetta, että tangot pitää heittää hiivattiin ja alkaa tekemään kyykyt oikealla voimannostotangolla. En tiedä, mikä siinä on niin minua pelottanut - ehkäpä se miehisyys tai että en osaa käyttää tai että miten ne mua siellä kattoo jos ladon rautaa tankoon väärän verran. Noh, pääsinpä tästäkin kuntosalikammosta viime viikolla ja seuraavassa reenissä meni jo oikeella tangolla ne kyykyt. Tuli ihan sellanen pro-fiilis, että mä en mitään tyttöjen laitteita käytä;)
2. Vinopenkki käsipainot 7kg per käsi x 12 x2, 8kg per käsi x 9 x1
3. Alatalja 30kg x12, 32,5 x 9,5, 8
4. Pystypunnerruskäsipainoilla istuen, täysi kierto 8kg x 11, 8, 9
5. Hauiskäännöt z-tangolla, 5kg! X12, 8kg x 10, (saako avatua, että tää tanko ei sovi mulle sit
lainkaan taikka en vaan osaa käyttää...) mun salilla se mihin pitäis nojata kädet ei toimi mun mitoilla, joten tein seisaaltaan. 8kg x 9,5
6. Vatsat
Roman chair 16, 15 (maksimit. Tää ottaa niin paljon selkään, että vaikka ehkä vatsoja menis enemmän, selkää ei mee)
Jalkojen nostoja rekissä 2x max eli 14 ja 11

Huh:)  Sellasta oli kakkosreenissä. Mielenkiintoista kyllä. Oon ihan hurahtanut rautaan tässä... Tällä viikolla oon ollut kevätflunssassa höh, joten eipä oo ollut salille asiaa...ärsyttävää.

I mapped out my second gym training set in this post. My basic problem is low iron esteem, which has stopped me from doing this before. But now I as I faced my fears, I have really enjoyed it. Unfortunately this week I've had a sore throat, so no excersises:(

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevään Kuntosalireeniä

 
Välillä vois sanoo jotain reeneistäkin, vai? Oon heiaheia:n aktiivinen käyttäjä kännykällä. Minua motivoi nähdä viikkoja, joissa on pallerot kunnossa. Tavoittenani on siis liikkua 3-5kertaa viikossa. Päälajini on tottakai Shorinji Kempo, mutta se itsessään ei täytä koko viikon reeniaikataulua, joten olen monta, monta vuotta jo harrastanut muutakin liikuntaa, mm. kävelyä, hölkkää, uintia, pyöräilyä, hiihtoa whatnot. Viime syksynä päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla kuntosaliohjelmaa:)


Olipa sosiaalisen median käytöstä taas kovasti hyötyäkin, sillä automaattisia urheilupostauksiani lukenut voimaharjoittelutaustainen kaverini päätti huomauttaa, että mulla vois olla ihan oikeekin ohjelma. Kyllähän mä olin jo aiemmin tullut siihen tulokseen, että Kuntoportin n. 20v naisenalku 'PT'ni laatima ohjelma oli mulle noh - hieman liian kevyt ja ehkei ihan mun tarkoituksiin soveltuva kuitenkaan. Mun tavoitteet on kuitenkin hieman erilaiset kuin naisten reenien yleensä. Niinpä olin erittäin ilahtunut siitä, että J lupasi tehdä mulle ohjelman, jota olen nyt noudatellut parin viikon ajan. Kiitos!
Viikon ykkösreenissä tein tällä viikolla tän tyyppistä:
1. Crosstrainer 10min
2. Kyykyt 4x12, eka punainen tanko niskassa, loput vaaleansininen (ei mitään hajua mitä ne painaa)
3. Penkki 20kg x 9, 6, 6 - joo oli hieman liian kovat painot
4. Ylätalja 30kg x 9, 8, 9
5. Pystypunnerrus 6kg per käsi x 11, 7kg per käsi x 10, x 9,5
6. Hauiskäännöt suoralla tangolla 20kg x6,5, 17,5x 8, x8
7. Lankkupidot 3x 1min

Tästä kommenttina voin sanoa, että on tosi paljon enemmän ylävartalopainotteinen kuin aiempi ohjelmani. Ja aluksi oli sormet suussa termistön suhteen. Eihän tällainen ex-kuntosalikammoinen ees osaa ladata rautaa tankoon! Mutta niin se on vaan ruvennut onnistumaan ja seuraavan päivän kipeet lihakset kertoo, että jotain tuli tehtyäkin. Täytyy yrittää viikonloppuna päästä kakkoskerralle, että tulis pari reeniä viikkoon. Sen uhka on tällä hetkellä ainoastaan yksi kipeä pienokainen kotona:(
 Viime viikolla mulla oli reeniseuraakin, kun olin työmatkalla:) Onhan se mukavampi, jos ei tarvii mennä yksikseen. Sosiaalinen paine auttaa!Täytyy sanoa, että jos olisin miettinyt asiaa tarkemmin, olisi pitänyt olla sitoutumatta yhteen kuntosaliin kokonaiseksi vuodeksi. Jo ihan siitä syystä, että mä oon vaan max 2krt/viikkoon kävijä ja vaikka kävis sen 8krt per kuu niin onhan se kallista lystiä. Kaikkien sairastelujen ja matkojen kanssa olis helpompi vaan maksaa kertamaksuja. Ja silloin vois käydä myös reenaileen miesseurassa, joka ei kuntoportilla onnistu. Tuntuu, et mulla on paljonkin miespuolisia reenailijakavereita, mut ei oikein naisia... Mut siihen olen tietysti tyytyväinen, että koska mulla on se vuoden soppari niin on ihan tosissaan pakko ollut jatkaa tätä harrastusta, ettei mene kaikki rahat kankkulan kaivoon. Olisin ehkä jo luovuttanut, että ehkäpä se oli kuitenkin hyvä veto. Haluaisin edelleen tehdä jonkun kuntotestin tms nyt, jotta näkisi vaikka 3kk kuluttua, että onks tästä mitään hyötyä ja vois olla jotain vertailevaa dataa. InBody-mittausta oon kans ajatellut, mutta ilmeisesti Jyväskylässä LIKES ei enää tee niitä. Täytyy löytää joku muu paikka.
I got a new gym program from my budo-background friend and have been testing it for two weeks now. Feels good!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Liikkeellä Kiinassa, Osa 3: venyttelyä

Apua on jo helmikuu! Mihin kolme kuukautta on mennyt? No onhan siinä ehtinyt toki tapahtuakin kaikenlaista... On käyty Pekingissä pariin kertaan ja Chengdussakin ja vieläpä Shaolinin temppelissä... Muistaakseni vuosi sitten listasin Top10 matkahaaveitani maailmassa ja nyt niistä on yksi toteutunut, jesh. Pitäisi yrittääkin pyrkiä toteuttamaan yksi iso haave per vuosi.

Kiinan oudot kuntolaitteet sarja jatkuu nyt toistaiseksi oudoimmalla vempeleellä, jonka tutkimiseen perheeltäni meni tovi jos jokin.
Sitten veljeni päätti kokeilla käytännössä.
Ainakin siihen voi kiivetä. Toi ei siis pyöri tai mitään, on vaan tollanen stabiili rengas.
Veljeni mielestä tämä oli selvästi kylkilihasliikkeitä varten
En ole koskaan nähnyt ketään kiinalaista tämän välineen kimpussa, joten who knows. Arvelen, että olisiko sen oikea tarkoitus olla joku sellainen useamman korkuisen ihmisen venyttelyputki... tai jotain.
Tuntemattomia ovat kiinalaisten liikuntavälineet...

Can you guess how to use this gym equipment? My brother thinks it's for your side muscles... Perhaps it's for stretching... Or not. Who knows about the Chinese sports!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Liikkeellä Kiinassa, osa 2: Vatsikset

 'Takapihamme' kuntosalin esittely etenee. Tässäpä kiinalainen vatsislaite. Käyttö aika yksinkertaista.
 Kuitenkin rautaiset parrut pitävät huolen siitä, että selkä on aika nopeasti kipeänä - pitkiä sarjoja tällä ei kyllä tee. Lisäksi laite ei kyllä ole nykyaikaisten vatsalihasliikkeiden tukija... Noh, paremman puutteessa... Ehkäpä kotimatto olisi parempi. Teen tällä ehkä max 15 toiston sarjoja normaalisti.
China sports in our 'back yard' continues with situps. Unfortunately this device is a back killer, so I wouldn't recommend doing very many times...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kiinassa liikkeellä, osa 1

 Aloitan tämän postauksen myötä uuden sarjan, jossa esitellään takapihamme kuntoiluvälineitä ikääntyvämmälle väestölle elikkäs ulkokuntosalia.
 Veljeni testasi kaikki laitteet ja totesimme, että keväällä ja kesällä täällä voisi aivan hyvin reenata ilmaiseksi - ei tarttisi kalliita jäsenyyksiä. Näillä vehkeillä saisi kyllä kunnon kasvamaan.
Tosin ekana oli ns. juoksukone, jossa voit paikallasi heilutella jalkojasi joko eri tai samaan tahtiin. Tässä sai myös venyteltyä jalkoja asentoihin, joihin ei normaalikävelyssä yleensä mene. Vaikka tämä onkin mukava laite käyttää, ei se minusta ole kovin tehokas. Mummoille suunnattu siis. Veljeni käytti sitä myös kiinalaistyttöjen hurmaamiseen niin, että meni käyttelemään, kun tytöt olivat viereisillä hollilla. Valitettavasti en saanut siitä kuvaa.

I am starting a new series where I go through all the out door gym equipment from my back yard in Xi'an. My brother was the guinea pig for this fun:)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Auts

Kävin Kaijjaanissa tarkastamassa kuntosaliohjelmaani Personal trainer ystäväni kanssa. Niinhän se oli, että painot olivat auttamatta liian pieniä, koska ei tuntunut seuraavana päivänä missään. Nyt tuntuu!Ja oon muuten ollut ihan rikki... Hieno fiilis.



Nyt näyttää tältä:


Jalkaprässi 70kg
Ojentajat 30kg
Yläselkä 10kg+tanko

x15 tai niin pitkään kun jaksaa(toista kolmesti)

Ojentajat ylätaljassa 40kgx15
 Polvistumiskyykyt 10 per jalka
(toista kolmesti)


Vatsat samat 15+40 (toista kolmesti)


Tämän päälle pyöräilin vielä kotiin ja vaihdoin äidin autoon renkaat. Kyllä meinasi iskeä epätoivo toisen puolen renkaissa, sen verran koville otti - oli pakko hyppiä ristipääavaimen päällä kun en käsillä auki saanut muttereita. Kaksi päivää myöhemmin on edelleen tosi tuskaista istua, jännittää mitään lihaksia tai saati kanniskella 11kilon 'kahvakuulaa', joka tykkää venkuilla mihin sattuu suuntaan. Myös ekana yönä oli vaikeuksia nukahtaa kun lihaksia särki. Tällaiselta sen reenin varmaan sitten pitäisi tuntua! Olen innostunut ja tyytyväinen: Nyt ymmärrän paljon paremmin, mikä olisi minulle hyvä reeni - ja miten parannan tuloksia. Toiveeni olisi päästä vielä in-body mittaukseen ennen Kiinaa, jotta voisin sitten miettiä muutosta, joka toivottavasti talvella tapahtuu. Voi kuitenkin olla, että aikataulullisesti tämä on mahdottomuus, koska olen Jyväskylässä enää neljänä arkipäivänä ja niinä aikoina pitäis ehtiä kaikenlaista muutakin juttua.. 



perjantai 28. syyskuuta 2012

Saliohjelma

Kävin sellaisella 'Personal trainerilla', joka oli ehkä 22-vee tyttö (pelottava), joka ystävällisesti kertoi mulle salikammoiselle, miten laitteita käytetään ja laati sellaisen tunnin mittaisen ohjelman oikein. Hän myös mietti, miten niitä voi tehdä hotellihuoneessa ilman laitteita, olettaen että mun reenailut Kiinassa täytyy olla sellaisia, että mä voin vahtia 1,5-vuotiasta samaan aikaan. Onneks pojan mielestä on aivan älyttömän hauskaa, kun äiti jumppaa: Se kikattaa ihan hillittömästi!



Mun aloittelijan ohjelma on tällainen (vastukset on vedetty hatusta, kun ei oo aiempaa kokemusta, mut parempi aloittaa pienemmillä niin että varmasti jaksaa kuin että on ihan sippi):

Alkulämmittelyä 5-10min crosstrainerilla/juoksumatolla, PPP (pitää pystyä puhumaan)

15x Jalkaprässi / polvikyykyt (vastus 20-30kg)
15x Rintalihakset / punnerrus (vastus 10kg)
15x Alatalja selkä / selkälihasliikkeet (n. 7,5kg)

toistetaan kolme kertaa, välissä 1-2min tauko

15x Etureidet / kapea kyykky (vastus 10kg)
15x Takareidet / Tuolin päällä kulmassa pitäminen (vastus 15-20kg)
15x Ojentajat / dippi tai punnerrus kyynärpäät kyljessä. (vastus n. 10kg)

toistetaan kolme kertaa, välissä 1-2min tauko

15x Vatsarutistukset
20x Ristivatsat (kurotus pohkeeseen)
toistetaan kolme kertaa. Lopuksi hieman venyttelyä.

Ensimmäisen kerran jälkeen olo oli ihan jees - ei liian rankkaa. Ehkä lisään hieman painoja. Ylivoimaisesti vaikeinta oli tehdä ojentajat, koska mun niskat jumii ihan minuutissa. Vatsat taas oli kaikista inohttavin osuus - Muu ei ollut hankalaa...


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Minähän en pelkää mitään, vai?

Tein sit jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: ostin kuntosalin jäsenyyden! Noh, varsinainen jäsenyys alkaa vasta ensi keväänä, mut saan tutustua tässä syksyllä ilmaiseksi. Mikä sai jo valmiiksi superkiireisen työssäkäyvän perheenäidin tällaiseen päätökseen - hyvä kysymys. Noh, tässä muutamia arvioita syistä:



1. Markkinoiden uhri: pahaa aavistava naishenkilö sai puhelimella kutsun kuntoneuvojalle ja ajatteli että käydään nyt katsomassa.

2. Lihaskunnon olemattomuus: tämän hetkinen reeniviikkoni ei juurikaan sisällä lihaskuntoa parantavia liikkeitä, mitä nyt jotain kempossa... Esim. Käsien vahvistaminen olisi todella tarpeen, sillä minun on kuitenkin nakattava kohtuullisia 100+ kiloisia ylivoimaisesti eniten. Tarvetta olisi myös keskivartalon lihasten henkiin herättämiseen, tällä hetkellä siellä asuu pelkkää läskiä. Jaloista poistaisin myös selluliittiin, kiitos. Tarkoituksena olisi seuraavan parin viikon aikana reenailla 3xKempo, 2xSali +1-2xHyötyliikunta...

3. Minun on harrastettava jotain liikuntaa siellä Kiinassa ja auttaisi jos olisi jo valmiiksi jotain rutiinia...käytännössä lenkkeily ja lihaskunto tulevat varmaan olemaan ne lajit kumminkin siellä.

4. Kaikkea pitää kokeilla kerran elämässä, tässä oli hyvä sauma.




Olen silti äärimmäisen yllättynyt siitä, että menin sinne jopa kaksi kertaa tällä viikolla ja lupaan olla vieläkin yllättyneempi, jos oikeasti joskus käyn siellä säännöllisesti, sillä minullahan on aivan hirveä kuntosali kammo! Vähän niin kuin jollakin muulla on hiihtokammo, minulla se on kuntosalikammo. Ehkä siksi, että siellä on paljon pelottavia laitteita, joista ei tiedä, miten niitä käytetään, eikä että kuinka kovalla vastuksella niitä pitäisi käyttää. Lisäksi kaikki muut osaavat jo käyttää kaikkea ja näyttävät kovin treenattuja vartaloitaan -pelottavaa! Entä jos joku nauraa mulle... Entä jos mä en jaksakaan jotain liikkeitä? Jne... Kuulostaa aika typerältä ja naivilta, kun sitä näin avaa, mutta tällainen tunne minulle tuli yläasteen kuntosalien pohjalta, kiitokset koululiikunta, jossa vaihtoehdot oli joko mennä uimahalliin, johon mulla oli vielä pahempi kammo, tai sit sinne kuntosalille... Noh, uintikammo lähti samoihin aikoihin, kun oma vartalon kuva lakkasi järkyttämästä ja uiminenhan on huippukivaa! Mutta kuntosali kammo pitää pintansa.


Nyt olen päättänyt murtaa tämänkin muurin menneisyydestä - saapas nähdä miten käy:)
(Note to self: ota jotain urheiluaiheisia kuvia, koska kuvitus on selkeesti loppunut kesken jo ajat sitten ja kukaan ei oikeesti halua kattoo kempokuvia tällasissa jutuissa)

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...