Southend ja sumu

  Hyvää uuden vuoden aattoa täältä Englannin maalta. Meidän piti tänään lentää takas kotiin Suomeen...
...Uuden vuoden aatoksi...

 Mutta Lontoossa on paksu sumu ja koneemme peruttiin, joten täälläpähän ollaan jumissa nyt sitten ainakin tänäiltana.

 Kiukutuksen määrä on aikamoisen suuri. Minua ei lainkaan huvittaisi viettää uuden vuoden aattoa ajelemalla autolla kotiin Helsinki-Vantaalta, mutta jos sumu hälvenee ja Finnair meidät loppuvuoden viimeisiksi tunneiksi kotimaahan vie huomenna, niin juuri näin käy.
Ja katsellaan ilotulitusta sitten Joutsassa tms... Joo, voi olla, että olin ajatellut viettää uutta vuotta niinkuin vaikka Escapessa tanssahdellen ihanien tyttösten kaa. Mut niin... Aina kaikki ei mee niinkuin haluis.

 No, mutta sen sijaan ollaan vietetty ihanaa joululomaa näissä maisemissa...

 Jotka tän blogin lukijat osaa jo toivottavasti tunnistaa Southendiksi ja Leigh-on-Seaksi.

 Elämä Thamesin pohjoisrannalla jatkuu entiseen malliin.

 Uutta on kuitenkin se, että J:n isän perheen koko talo on rempattu viimeisen 8kk aikana sisältä.

Tätä huushollia ei siis tunnista samaksi. 

 Ihan kuin eri asuntoon kävelisi. Rempassa on mennyt uusiksi keittiö, keittiön katto, kylppäri ja kaikki pinnat, mukaanlukien lattiat kaikkialta...

 Heidän kaikki irtaimistonsa on varastossa ja siispä seinät olivat pelottavan tyhjiä.

 Antiikkikauppias Appiukkoni oli sentään ostanut samovaarin keittiöön... Hänen elämässään ei ole samovaaritonta keittiötä. Samovaarit ovat kyllä niin kauniita asioita maailmassa että haluaisin itsekin keräillä niitä...

 Ollaan vietetty näissä maisemissa joulun edeltävää tai jälkeistä aikaa nyt 13 vuotta... Se on pitkä aika se.

 Parasta oli kuitenkin, että koko sisarusparvi oli koossa, mukaanlukien nuoremmat näyttelijät:)

 King F-wit ja hänen neljä lastaan.

 Tämä katras yhdessä on kävelevä sitcom. Kaikilla on jotain yhteyksiä teatteriin. Vasemmalta oikealle: Kirjailija, ohjaaja, stagemanager, näyttelijä ja näyttelijätär... Seuraavan polven lahjakkuus perustuu toistaiseksi lähinnä akrobatiaan ja omenoiden nuuhkimiseen, but give him time!

 Southendissa on rannalla myös upouusi sisäleikkipuisto.

 Käytiin kokeilemassa sitä topsun kanssa. Hän koki elämänsä ensimmäiset hetket viikinkilaivassa (jonne siis ehdottomasti halusi itse)... Viikinkilaiva oli kuitenkin vielä aivan liian pelottava pienelle ja poistuimme sieltä aika nopsaan sitten. Se oli niin kiinnostava iso kiikku, että poika käytt seuraavat 1,5h vakoillen ja ihmetellen sitä, miten se oikein toimi ja miten ihmiset menivät sinne sisään ja nauttivat siitä, vaikka se olikin pelottava. Jälkikäteen käytiin autokarusellissa, joka oli vähemmän pelottava, mutta aika jännä kuitenkin. Ens vuonna särkänniemeen...? Mukavia oli päivät Southendissä - Kiitos koko perheelle, joka oli paikalla! Ja erityisesti Angelalle, joka tänään ajoi meidät ensin Southendistä Gatwickiin ja sitten sieltä Victoriaan, kun kävi selväksi, ettemme pääse Helsinkiin asti. Norwegianin seuraava lento kotiinpäin olisi lähtenyt kolmen päivän päästä, mutta minulla ei ole sellasia aikoja käyttää lomailuun, ensi viikolla on tiukka ohjelma töissä, joten vaihdoimme finnairiin ja toivomme pääsevämme kotimaahan siis vielä tämän vuoden puolella. Wish us luck!

  Greetings from our last days in England... Or what we HOPE are our last days... Today we got stuck in London. We were supposed to fly out to Helsinki in the evening, but London is in a huge fog and the planes are not taking off. Thank god for step-mother-in-law Angela, who firstly drove us to Gatwick and then to Victoria, making sure that we got to a hotel safely... All the hotels around Gatwick were fully booked and so was the one in Southend that we stayed in last night... Thanks to Easyjet booking all the rooms 15minutes before us... So Norwegian was not the only flight company with issues... Well, had we stuck with Norwegian on our way home, we could have flown back on 2nd of January... But since I don't really have three extra days to take off work right now, we've switched to Finnair and will try to fly home tomorrow afternoon. Now this means I will miss all the new year's parties, as we will be somewhere driving from Lahti to Joutsa at the year changing... But never mind... at least we'll (hopefully) get home.

The last couple of days, we spent pleasurely with family in Leigh-on-Sea, having traditional Christmas Curry from Leigh Tandoori and other shananigans. It was a rare occasion of the four siblings all being together at once and that's always entertaining. It is like living within a sitcom. If you are a Finn, you just sit back and watch the show, as the English humor flying past around these theatre-driven quadruplets, is so sharp that one with lesser powers in wits, should not even give it a go. Next generation of looney's enjoyed the attention from aunt and uncles greatly and was laughing his head off with god mother as well as took uncle Dom by the finger to take him to the toilet. Oh and he also climbed to uncle Maz's lap at dinner and amused everyone by putting a pair of family pants on his head... Yeah, I'd say bright future awaits my offspring as well, hanging out with this lot.

Thank you all, we have had great fun. Thank you, thank you. See you in the new year.

Rannalla joulukuussa

 

Lenneltiin poitsulaisen kanssa Leigh-on-Seahan ukkilaan tuossa maanantaina.

Lämpötila nousi heti rapiat 20C (miinus kympistä plus kymppiin) ja aurinko on paistellut.

 Englannissa on tapana, että hautakiven sijaan saattaa ihmisten muistolappuja löytyä julkisten paikkojen penkeistä. Jouluna niihin tuodaan kukkia, joita näkyy täällä katukuvassa näin joulun välipäivinä kovasti.

 Mitä täällä Englannin rivieeralla voi tehdä joulukuussa...?

 No voi tietystikin lähteä rannalle haukkaamaan raitista ja kirpakkaa meri-ilmaa.

Ollaan poikasen kanssa otettu keuhkot täyteen ja D-vitamiinia suoraan taivaalta päälle.

 Poikani tykkää kävellä ja juosta, joten tehtiin miehen kanssa executive päätös tällä kertaa jättää rattaat kotiin. Onhan tuo jo 4,5vuotta!

 Hyvin on mennyt - onhan sitä välillä saanut kantaa hartioilla ja joitakin kertoja sateenvarjorattaita on ollut ikävä. Mutta ei tosiaankaan silloin, kun minun on pitänyt raahata poikaa ja matkalaukkua yhtä aikaa mukanani. Silloin on ihanaa kun poika jo kävelee mukisesmatta ja oikeaan suuntaankin, kun kädestä vaan kiinni pitää. Mietittyäni asiaa, voi kuitenkin olla, että rattaat lähtevät vielä kesällä Kiinaan meidän kanssa - ihan vaan siksi että niissä voi nukkua ja toisekseen siksi, että niissä poika istuu rauhassa ravintolassa, eikä sen perässä tarvitse koko ajan pinkoa. Mut katsotaan nyt. Kun autistipoika kasvaa, haasteet muuttuvat.

 Mietin juuri, että on vaikea nähdä pojan kehitystä, kun on niin lähellä. Maz-setä ei ollut nähnyt A:ta vuoteen ja sanoi, että muutos oli huikea. Siitä tuli hyvä mieli.

 On totta, että viimeisen vuoden aikana hän on mm. oppinut tottelemaan puhetta.

 Esimerkiksi rannalla pystyin ohjaamaan häntä verbaalisesti olemaan menemättä veteen ja olemaan tippumatta katureunuksilta. Se on tärkeää, että kun sanon jotain, se menee myös perille.

Poika itsessään on kuin pieni aurinko, tietystikin. 

 Hän innostuu kaikesta ja tällainen meren läsnäolo on hänen kanssaan niin luksusta.

Jos asuisimme täällä, kävisimme rannalla joka ikinen päivä. Se on selvää.

 Vuoden pimeinä kuukausina minä usein mietin, miksi ihmeessä me oikein asumme Suomessa...? Juteltuani sisareni kanssa siitä, millaista autismin apu on täällä hänen koulussaan (jossa hän on töissä), niin kuulostaa kyllä huomattavasti paremmalta kuin Jyväskylän alati vaihtuvat erityisavustajat. Täällä avustajien (joita on siis yksi per nokka, jos paperi lääkäriltä on, että sellaisen tarvii) tulee sitoutua jopa 7vuodeksi samaan lapseen. Mitä lukususta. Miksi me asummekaan Suomessa...?

 Jos asuttais jossain lämpöisemmässä maassa meren rannalla... Olis tekemistä aina tarjolla... Paitsi tällaisina päivinä, kun Frank-hurrikaani on nousemassa.... Odotellaan et ollaanko seuraavat kolme vuorokautta jumissa sisällä. Mut ainaskin on nyt otettu meren läsnäolosta kaikki irti. Poitsu on ollut niin kuitti, että on nukkunut 12h yöunia heräilemättä. Onni on ukkila Thamesin rannalla <3

We are having a lovely holiday in Leigh-on-Sea, breathing in sea air and getting our vitamin D, straight from the sky this week. It's been chilly, but beautiful. Tops is such a good little traveller. Well adjusted and smart. He also can walk long ways if he is motivated. We left the push chair home this time and there's only been a couple of occasions that I've been missing it. It's a good gym excersise for me as well, carrying 18kilo kettlebell. Uncle Maz we had not seen for a year and he's said that Tops's progress is amazing since he last saw him. That's good to hear, because Mr C and I are way too close to him to actually monitor long term progress. On days like these I do wonder though, that we could live somewhere near a sea and go every day. Why is it that we live in the darkest place in this universe, exactly...? If we would live here, we'd certainly go every day. Except when hurricane Frank is about to hit... Today the wind was already so that Tops almost got blown away. Apparently also autism is dealt with more sensibly in schools, tells my sister who is a special needs coordinator here... Why are we fixated on the thought that everything is better in Finland. That's something I do wonder sometimes.

Busy in Blighty

Terveiset Briteistä! Lennettiin poikasen kaa tänään vanhalla ystävällämme Ryanairilla stansteadiin. Kyllä on taas ollut niin haipakkaa tämä meno viimeisen viikon aikana et huh. Tällä viikolla tapahtunutta:

Keskiviikkona vietettiin Ritva-tädin seitsemänkymppisiä pelailemalla sulkapalloa hutungissa ja tsekkaamalla älylän puutarhanäyttely. Mieheni lensi britteihin edeltä työreissulle meidän matkalaukun kanssa.

Torstaina vietin upean extempore vierailun ystäväni mökille, jossa poitsu kävi urheasti uimassa kylmässä vedessä (tietenkin, oli pakko, olisi mennyt vaikken olisi antanut lupaakin) ja me aikuiset puimme sitä, miten tärkeää on hyvinvoinnin ylläpito urheillen ja ystäviä tavaten.

Torstai-iltana ehdimme poikasen kansa vielä Kempon grilli-iltaan Timo-sedän terassille.

Perjantaina otin aikalisän ja painelin Tampereelle lumous-tapahtumaan kuuntelemaan gootti-musaa. Ai eikö kuulosta ihan mun jutulta? No voin vakuuttaa että mukavin epämukavuusaluekokemus pitkään aikaan, mut koska seura oli mitä parhainta niin eihän se voi kuin päättyä onnellisesti.

Lauantaiaamuna heräsin euforisesti parin tunnin (sukulaiset sulkekaa korvat) yöunien jälkeen, ajelin takas kotiin, hain pojan hoidosta äidiltäni ja jatkoimme takaisin junalla Tampereelle. Pikkuautistin kanssa yksin britteihin lentäminen voi olla raskasta, mutta tänään on (koputa puuta) kaikki mennyt putkeen, paitsi et nukahdan tätä kirjoittaessani pystyyn. Poitsu onneksi jaksaa katsoa videota. Nyt tarvii vaan istua ja sit päästä läpi immigrationista. Ihan jees.

Continued. Sunnuntai vietettiin täysin lomaillen Southend-on-Seassa. Käytiin 1) Kid's kingdom, joka on siis sisäleikkipuisto, jossa myös aikuinen saa kunnon treenin kun vetää pojan perässä 10 kertaa katon rajaan 10m korkuiseen liukumäkeen esteiden läpi, 2) Sea life Centre, jossa poika oli pakahtua onnesta niin rauskujen, klounikalojen kuin meduusojenkin keskellä, mut kaikista suurin onni oli ehkä kuitenkin 3) rantaloma Chalkwell Beachilla. 

Huomenna maanantaina minua kutsuu Barcelona.

/Greeings from UK.  Tops and i flew here on Saturday with our old friend Ryanair. Tops of course is an excellent flier, so even though it was just the two of us, he was not any trouble and it was quite relaxing actually. Time in Europe has really flown by - my husband flew to UK before us for a TV interview, so we've been mother-son comboing it for three days. We made the most of the time by visiting parks (finally it's also summer in Finland!) and meeting friends. We went to a friend's summer cottage and kempo BBQ night. Friday I attended a gothic music festival in Tampere, which my friends were recommending. Overall it was fabulous - good company, awesome dresses, quilts! Today on Sunday we had a perfect Southend holiday that included Kid's kingdom, Sea life Centre and Chalkwell Beach.. Day really could not have gone any better. Tomorrow it's Barcelona time...

Curry & Balderdash

 Englannin visiitillä tuli vierailtua myös tässä ihastuttavassa Thamesinrantakaupungissa.

 Elikkäs kyseessähän on tietysti Leigh-on-Sea.

 Appiukkoni perheineen asuu siellä.

 Leigh-on-sea traditioihin kuuluu kiinteästi Curry-ilta Leigh Tandoorissa, joka on eriomainen intialainen alueella.

 Mukana oli myös sisareni uusi poikaystävä.

 Pikkuinen sosialisoija oli myös menossa mukana.

Hänen paras kamunsa on tietty Maz-setä, joka jaksaa kiinnostua kaikenmaailman hauskoista jutuista.

Kunnon intialaista on vaikea päihittää...

 Currya ehkä jopa traditionaalisempi ohjelma on Balderdash-mätsi.

 Balderdash on siis seurapeli, jossa jokainen kirjoittaa oman mitä älyttömimmän selityksensä sanalle, joka on annettu, tai mitä tapahtui jonain tiettynä päivänä, tai mitä tarkoittaa joku hauska kirjainyhdistelmä.

 Sitten pelinjohtaja lukee kaikkien vastaukset ja niiden seassa oikean vastauksen. Sitten jokainen veikkaa, mikä on oikea vastaus. Jos saa toisen veikkaamaan omaa selitystään, saa siitä yhden pisteen. Myös oikean vastauksen arvaamisesta saa pisteen.

 Selitykset ovat usein niin hauskoja, että koko sakki nauraa niin katketakseen, että vedet valuvat silmistä.

 Tässä kokemuksella on yleensä pärjätty, mutta toki nuoremmat saattavat veikata myös erikoisempiakin yritelmiä, jolloin pisteitä kertyy.

 Voittajaksi selvityi tälläkin kertaa kreikkalainen puolianoppini... Ja minä olin toinen. Huom! Kummankaan meistä äidinkieli ei ole englanti, mikä minusta on sinänsä ihan hyvä saavutus. Ihan paras ilta, kiitos murusille!

On our stop in Leigh-on-sea, one night was set on very traditional stones of Curry and Balderdash. These two go together like bread and butter. Leigh Tandoori offers by far the best curries in Leigh-on-Sea and well, on top of all that over eating, no one can make you laugh quite as much as this family over Balderdash. Great times once again, guys! It was also nice to meet M, the newest member of the family... It's beginning to be quite actor centric all of a sudden...