Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaan matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotimaan matkailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Leivonmäen kansallispuisto

 Kansallispuistojen käppäilylenkit jatkuvat ja meidän on ystäväni kanssa jo pidemmän aikaa pitänyt käydä Leivonmäen kansallispuistossa, joka jyväskyläläislle on ehkä se 'lähin ja tutuin' puisto. Minä en kuitenkaan aiemmin ollut käynyt täällä. Yritimme mennä tälle kävelylle jo 2 vuotta aiemmin, mutta silloin oli parikin asiaa meidän reissua vastaan - pääsimme Joutsan huoltomasemalle, kun bensatankki ei suostunutkaan avautumaan ja jouduimme lähtemään kotiin ja tyytymään lopulta Aittovuoren lähikävelylenkkiin. Olin silloin myös melkoisen raskaana - tällä kertaa kävelyreissu tehtiin ilman pienokaisia mahan sisä/ulkopuolella!

Ystävälleni reissu ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta. 


Läksimme matkaan Selänpohjan parkkialueelta, josta pääsee kätevästi ns. Joutsniemen harjanne-kävelylle, joka on tämän puiston 'vaikuttavin nähtävyys'.

Niinpä lähdimme suuntaamaan ensin kohti Lintuniemeä ja sitten joutsniemen kärkeä sinipunaista reittiä pitkin.

Päädyimme kulkemaan harjanteen huipulla joutsiemen kärkeen asti.


Harjanteen huipulla oli niin paljon mustikkaa yhdessä kohdassa, että päätimme pitää poimistauon. Ei tarvinnut kuin istua ja poimia yhdestä kohtaa niin oli pikkusanko täysi.
 
Niemen kärjestä palasimme sitten rantaa pitkin takaisin.

 

Maasto on varsin helppokulkuista ja puisto on lapsiystävällinen.

Niemen kärjessä kuuluu käydä poseeraamassa.

Joutsniemen hiekkarannalla kävimme myös pulahtamassa järveen, jossa vesi oli vielä lämpöistä.


Takastulomatkalla paistettiin Lintuniemen laavussa makkarat. Olipas makoisat!
Porukkaa oli siellä jo melko paljon tullut yöpymään, muunmuassa kolmen sukupolven perhe uiskenteli idyllisesti rannalla
Ehdottomasti paikka, johon lapset voi matalalla kynnyksellä ottaa mukaan telttailemaan <3.  Meidän päivä oli ihana ja 15000 askeltakin tuli otettua ihan huomaamatta... Kiitokset jälleen reissuseurasta J! 
 

/We went for a blissful day of Walking yesterday in the Leivonmäki National Park. This was my first time even though it is very close by to Jyväskylä. The park is very easy landscape and great to walk with Children also. Our activities included bilberry picking and swimming as well as sausages of course! What a perfect day in the sunny August Central Finland!

maanantai 29. elokuuta 2022

Laulavan mörön polku

 

Oltiin jälleen ystäväni J:n kanssa perinteisellä kesä-metsäkäppäilyllä... Ollaan aikaisempina vuosina oltu esim. UKK-puistossa, Kolilla, Pyhähäkissä, Seitsemisessä, Hiidenportissa, Rokualla, Helevetin järvellä ja ties missä... Kaikkia reissuja en oo ehtinyt blogiin raportoida mut ajattelin tällä kertaa taas yrittää. 
Meidän kohteena ei tällä kertaa ollut kansallispuisto lainkaan vaan laulavan mörön polku Sumiaisissa.  

Itse polku on 19km pitkä mutta me teimme n. 5km kävelyn Keiteleen rannalla syvälahden sivussa Laulumäen ympäri.
Olimme reissussa elokuisena lauantaina ja sää oli melkein 30C! Vau mitkä kelit!
Tämä suhteellisen lähialueen polku ei jää kansallispuistoille kyllä yhtään!
Maisema oli vaihtelevaa ja polku mukava.
Lastenkin kanssa olisi nähtävää...
Laulumäen päällä oli tehty joskus mittauksia näiden kivikasojen päältä.
Pitkän matkaa polku tosiaan meni Keiteleen pengertä.

Me tietysti pulahdimme uimaan... 

Ihana hiekkaranta, jonkin verran kivikkoinen!

Laulumäeltä näki pitkälle mutta jos puita karsisi hieman enemmän niin olisi Kolimaiset maisemat paremmin esillä...
Reissukoira Oili oli mukana menossa.
Kyllä on tänä kesänä taas säät Suomessa suosineet
Matkalla nähtiin suota...

Männikköä
Koivikkoa...
Ja tietysti mörön polun merkkejä...

Mörkökin löytyi!
Käytettiin itselaukaisinta et saatiin koko porukka kuvaan
Tuli mieleen Rokuan maasto...
Suosittelen kyllä tätä lenkkiä jos haluatte n. tunnin ajomatkan päähän Jyväskylästä retkelle. Me oltiin valittu tämä reitti oikeastaan siksi, että lähellä sijaitsee meidän toinen mökki johon päästiin illaksi rentoutumaan:)
Kuten näissä reissuissa aina niin tehtiin herkkuruoat, saunottiin ja uitiin! AH!

Menussa oli mm. grillattuja kasvisnyyttejä, halloumia ja salaattia

Kiitos jälleen kerran J ja Oili reissuseurasta! Ja osasta kuvista!

/This August we went for a girls walk in Sumiainen. The target was 'Singing boogey man's path'. This was not a national park but the views are just as great. I recommend this place if you are looking for some hiking grounds in Central Finland. The weather was excellent (30C) and we went for a swim in Keitele lake also. 

lauantai 26. maaliskuuta 2022

Kainuussa etätöissä

 

Viime viikolla havaitsin, että minulla on paljon töitä. Päätimme vauvan kanssa lähteä extempore-reissulle vanhaan kotikaupunkiini Kajaaniin mummin luo.

Pikkutyyppi on tosiaan tuossa koronan aikana alkanut liikkumaan ja siitäkin näkökulmasta oli hauska olla hänen kanssaan ekaa kertaa leikkivaunussa siten, että hän itse voi käydä ihmettelemässä sen tarjontaa.
Ehkä seuraavalla reissulla jo kävellään - tämä söpöily ryömimiskausi ei kauaa kestä!
Koen, että matkailu 8-kuisen kanssa on helppoa edelleen.
Matkalla hän nukkui tunnin verran ja sinä aikana tein etätöitä. Loput ajasta leikittiin! 
Perillä odotti mummi, joka oli iloinen siitä kun tulimme käymään vaikka matka tuntuukin kohtuullisen pitkältä.
Vanhan kotini lähistöllä on vanha kaatopaika, joka on nykyisin lumenkaatopaikka.
Tällä kertaa maisemat kaatopaikalla olivat kuin Islannista tai fiinimmästäkin matkailumainoksesta!
Kävin useampana iltana iltakävelyllä katsomassa auringonlaskuja. Mitä ihaninta siinä on, että täällä saa usein olla aivan yksin eli vieläkään ihmiset eivät ole löytäneet tänne...
Kajaanin etätyöviikolla tein päivisin töitä ja mummi leikki vauveliinin kanssa.
Hänelle putkahti viikon aikana kolme(!) hammasta ylhäälle ja lisäksi ryömimään opittiin kovaa vauhtia. Öitä ei siis tietystikään edelleenkään nukuttu kunnolla!
Mummin kanssa kiinnitimme hänen etupihalleen uuden linnunpöntön ja leikkasin hänen tukan. Jotain hyötyä oli siis minustakin!
Kävelin päivittäin iltapäikkäreiden aikaan vähintään 5000askelta niinkuin olen pyrkinyt tekemään nyt viimeisen kuukauden ajan.
Ukrainan sota nosti bensan hinnan aivan pilviin ja ihmettelimme miten tankillinen maksaa kaksi kertaa sen verran kuin vielä muutama vuosi sitten...
Tällä kertaa sää suosi ja Kainuun luonto näytti parhaita puoliaan!
Pienen tyypin kasvua ja kehitystä on myös todella mukava seurata. Hän alkaa olla jo huumorintajuinenkin:)
Huomaan, että korona-aika on todellakin auttanut minua arvostamaan tällaista kotimaan matkailua.
Maisemat ovat upeita ja elämä aika yksinkertaista ja hidasta.
Nautin siitä, että saan vaan kävellä ja kuunnella äänikirjoja. Kuuntelin mm. Satu Rämön kirjoja Islannista ja sitten tasapainona Seppo Saarion Näin sijoitan Pörssiosakkeisiin -kirjaa.
Alkukevät on tarjonnut taas ostopaikkoja pörssissä. Sota pudotti kursseja kohtuullisesti - toisaalta nousu oli jatkunut jo niin pitkään, että tämä oli odotettavissakin.
Minulla on ristiriitaisia tunteita Kajaania ja Kainuuta kohtaan. Toisaalta luonto siellä on huikeaa.
Toisaalta koululaisena se ei tarjonnut minulle parasta mahdollista henkistä ympäristöä kasvaa.
Ajattelen, että olen onnekas kun olen saanut pitää Kajaanin tukikohtaa elämässäni vielä 20v sieltä pois muutettuani. On nostalgista palata lapsuuden maisemiin ja mietteisiin.
En muuttaisi tänne enää takaisin, mutta olen iloinen, että äidilläni on edelleen tämä koti, jossa voimme vierailla.
Käyn lasten kanssa noin 2-3kertaa vuodessa Kajaanissa. Se on ollut sopiva määrä.
Ymmärrän, että äitini haluaisi jo luopua asunnosta jonne matkustaminen kestää Jyväskylästä pitkään. Ajomatka käy välillä raskaaksi. Nautimme siis vielä kuin voimme:)

/Last week baby and I took a quick trip to Kainuu, my childhood county. I had a lot of teaching work to do and my mother is keen on taking care of 'L' the youngling. During the days I was distance working in Zoom and during the nights I was taking pram walks in the most beautiful sceneries. I would say that the old 'dump' of Lohtaja has similar views to some instagram famous locations in Iceland! The best part: No tourists! Basically just me and the sleeping baby and audiobooks. I listened to Satu Rämö's tales of Iceland and also Seppo Saario's advice on Stock market investing. Great week! Covid times have definitely made me appreciate travelling in Finland so much...


Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...