Sunnuntai ennen joulua Lontoossa

 Kuka hullu lähtee Lontooseen joulua edeltävänä viikonloppuna? No pelkästään ne kaistapäiset kai. Kerrankin ajankohtaista materiaaalia tänään luvassa, jos poikanen antaa mun kirjoittaa tän postauksen loppuun.

 Aamu alkoi Tottenham Court Roadin tai siis British Museumin läheisessä Radissonissa, josta jalkauduttiin aamupalalle Prettiin. Joo, olen saattanut joskus mainita, että pikaruokaketjuista maailmassa Pret a Manger vie kyllä voiton hands on. Vapise KFC ja varsinkin Mc Donald's.

 Pretin Latte. Tästä tulee hyvä päivä.

 Joskus mietin, millaista olisi, jos asuisimme Lontoossa. Varmaankin sunnuntait olisivat jokseensakin tällaisia. Isi googlettaa leikkipaikkoja. No, Hydeparkista, tai paremminkin Kensington Gardensista löytyy mitä yllättävimmin Prinsessa Dianan muistoksi tehty lastenleikkipaikka.

 Siis käsittämätöntä - keskellä Lontoota on täysin ILMAINEN leikkipaikka, joka on todella iso, todella turvallinen, 10/5 tähteä, mukaanlukien vaipanvaihtohuoneveskit ja kahvila aikuisille alueet...

 Puiston vetonaula on isokokoinen merirosvolaiva.

 Poikanen on niin rakastunut siihen, että 1,5h kuluu kuin hujauksessa täällä juoksennellen.

Puistoon pääsee erinomaisesti Queenswayn metroasemalta, kävelee vaan sisään puistoon ja eteläänpäin, ei kauaa tarvitse käppäillä. Puistoon pääsee sisään vain lapsen kanssa!

 Puisto on täynnä brittiläisiä yammy-dadsejä, joilla on kaikilla farkut, sneakersit ja navy tikki-liivi. Poikani iskä erottuu joukosta.

 Tyytyväinen päiväleikkeihin.

 Paikalliset oravat ovat myös hyvin kesyjä.

 Leikkejen jälkeen siirrytään Marble Archin Mc Donaldsiin lounaalle.

 Lounaan päälle yritimme nukuttaa pienokaista, mikä meidän tapauksessamme tarkoitti kävelyä läpi Oxford Streetin.

 Kyllä, sunnuntaina ennen joulua siellä on jonkin verran porukkaa. Mutta näyteikkunat ovat myös aika viihdyttäviä.

Pääsimme käppäilyn päätteeksi China Towniin, jossa ostin kimchi-täytteisiä dumplingeja ja teemunia lounaaksi, koska lapsi ei edelleenkään ollut nukahtanut ja niinpä emme voineet alkuperäisen suunnitelman mukaan istua aikuisten lounaalle. Minulta jäi mäkkäri väliin - no koska se on mäkkäri ja kun on Lontoossa niin on kaikkea muutakin ihanaa ruokaa, enkä halunnut haaskata hyvää nälkää roskaan.

 Lapsen vihdoin simahdettua ehdotin, että menisimme piipahtamaan British Museumiin... Kun kerran ollaan hotellissa joka on noin korttelin päässä British Museumista, niin why not?

 Vaihtuvassa näyttelyssä oli kokoelmia maailman esineistä, mm. tämä Haida taiteellinen rannerengas, joka oli tehty hopeadollareista. Joo tiedän etten käytä mitään koruja, mut tän kanssa voisin tehdä poikkeuksen. Olen aika heikkona Haida-taiteeseen.

 Ja kun British Museumissa oltiin, niin pitihän siellä käydä katsomassa myös kreikkalaisten patsaiden... öö, lantioluita!

 Tykkään, että tänne pääsee ilmaiseksi sisään.

 V. 2012 Haida-näyttelyn jämät eli toteemipaalut ovat edelleen pystyssä. British Museumissa on myös mitä parhaita kauppoja. Meinasin ostaa ne tyhjiksi ja kaipaamani joululahjakokoelmat saivat täydennystä. Myös Virpin toivomat sfinksi-kumiankat löytyivät!

Ilta vierähti mitä parhaassa seurassa.

 Martineista Tsing Taoihin, illallinen oli Hotpot-ravintolassa samaisessa seurassa.

 Kylläpä oli pitkästä aikaa mukava nähdä, ystävät! Se pituinen oli luksussunnuntai Lontoossa.

Luxurious family Sunday in London: Playground - who knew that in the middle of London, in Kensington Gardens, there is a fabulous kids' playarea completely free? There's baby changing facilities, coffee bar, swings, climbing stuff and a pirate ship. Definitely going there again. Our 3 year old was mesmorized for one and a half hours and then had a three hour nap on top. Outdoors air! Hurrah! After youngling went for his nap, the adoults continued our journey walking through London on CHristmas packed Oxford Street, China town, Forbidden planet and finally British Museum - which has so amazing shops that one could complete their Christmas shopping right there and then. I was even a little late for the martini party in our hotel lobby with friends, what a great way to spend Sunday afternoon in London:) We then had a hotpot in the cellar of a Chinese restaurant chatting away about how everybody's year has been and so on. Thank you for a great night girls and boys:) There's a naked half a finn jumping on my back now, so I better give him this computer for some Finding Nemo watching.

Takorautaa, massiivipuuta ja nahkaa

 

Minulta  meni vuosikymmen siihen, että asustelin tyytyväisenä erinäisillä sukulaisten kuolinpesistä haalituilla huonekaluilla. Olen ollut sitä mieltä, että laitan rahaa mielummin kokemuksiin kuin maalliseen mammonaan, jota et kuitenkaan voi aina pitää mukanasi. Nyt kuitenkin lapsenhankinnan myötä pesän rakennus on ollut erittäin kiinnostava ja antoisa kokemus. Sisustamisessa tykkään siitä, että koti ei koskaan ole aivan valmis - aina on jotain, mitä haluaisi muuttaa tai kohentaa. 

Olen etsinyt omaa tyyliäni pitkään. Vaikutteita olen saanut etenkin matkoiltani maailmalla ja tietysti erilaisista medioista - blogeista, lehdistä yms. Oma sisustustyylini kuvaa persoonallisuuttani: Olen ns. more is more -tyyppi, eli enemmän suurpiirteinen kuin pikkutarkka ja ehkä enemmän oman tieni kulkija kuin muiden kopioija. Pidän esimerkiksi kovasti valkoisista pinnoista ja väreistä - valkoisia sisustusblogeja lukee mielellään ja niissä silmä lepää. Minulle ne ovat kuitenkin pidemmän päälle liian tylsiä. 

Pidän selkeistä väreistä: Punainen, musta ja valkoinen - siinä on ehkä paras kombinaatio ikinä. Sen lisäksi tykkään kyllä yhdistää muitakin, mutta värien tulee olla kirkkaita, ei siis likaisia. Tykkään tummasta puusta ja aasiahenkisyydestä. Vancouverissa ollessamme rakastuimme mieheni kanssa molemmat Haida-kulttuuriin ja taiteeseen. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että jos vaan olisi tilaa ja rahaa niin olisimme putsanneet useammankin gallerian. Käteen jäi kuitenkin vain muutamia totemipaaluja, yksi dream catcher ja joitakin tekstiilejä. Bill Reid on Kanadan natiivitaiteen jumala ja minun sisustukseni kulmakivi. 

  Vaikka olenkin melkomoinen krääsänkeräilijä, olen yrittänyt olla tinkimättä laadusta niiden asioiden suhteen, joiden ajattelen kestävän koko elämän läpi. Tällaisia sisustuksen kulmakiviä minulle ovat olleet unelmieni sohva ja unelmieni ruokapöytä. Niissä en pihistänyt enkä ole päivääkään katunut. Unelmieni ruokapöytää kävin Askossa katsomassa kolmen vuoden ajan ja itkin sen hirvittävää hintaa. Lopulta sain neuvoteltua näytekappaleen lähes puoleen alkuperäisestä hinnasta. Se on tähän asuntoon hieman liian iso pöytä, mutta ajattelen, että jonakin päivänä meillä on sillekin tarpeeksi tilaa. Bycast-nahkasohvan halusin siitä lähtien, kun ostin vuosia sitten samanlaisen nojatuolin. Täytyy sanoa, että rakastan sohvaani ja se on vauvankin kanssa ollut toistaiseksi aivan huippu - moskat saa pyyhittyä pinnalta nopeasti. Kyllä nahka on aina nahkaa. 

Sanoisin, että sisustustyyliini on vaikuttanut ehkä eniten ystävämme John ja Judith Cluten residenssi Camdenissä. Samoin kuin heidän kodissaan, meillä ongelmia tuottaa seinätilan puute. Kirjat vastaan taide. Mennessäni kirjailijan kanssa naimisiin, olin kuitenkin tietoinen tästä sisustusteknisestä valinnasta - minun ottamille valokuvilleni ei koskaan tule olemaan tarpeeksi tilaa ja ikean Billyjä on tässä huushollissa tällä hetkellä 14,5kpl. En ole katkera, sillä kirjahyllyt ovat kauniita. Täytyy vaan tehdä luovempia ratkaisuja taiteen ripusteluun...