Walk of Shame

On sunnuntaiaamu ja havahdun Töölössä kuorsaukseen ja katson kelloa: 8:39. Selaan VR:n sivuja ja totean, että jos nyt herään, ehdin helposti puolikymmenen junaan. Nostan päätä ja olen tyytyväinen - eilisillan alkoholin käyttö ei ole mennyt överiksi, päätä ei särje, olo on ainoastaan hiukan pöpperöinen. Tepsuttelen paljain jaloin flanelishortseissani upeilla lankkulattioilla - rakastan tätä asuntoa NIIN paljon. Joka puolella on komeroita ja sokkeloita, paksuja kiviseiniä, korkeita kattoja ja leveitä ikkunalautoja. Hiippailen tyhjien olut-tölkkien satumaassa ja otan jääkaapista purkin raejuustoa, jonka ostin edellisiltana tätä aamua silmällä pitäen. Aamu Helsingissä on hiljainen ja nukkuvien miesten naamat kauniita.

Eiliset meikit poskilla kerään tavarani ja etsin rintaliivejä, vaikka kieltämättä ilman lähteminen houkuttelee. En kuitenkaan tälläkään kertaa halua jättää tavaroitani tänne, tarkoituksella. Jää niitä ihan tarpeeksi usein vahingossakin. Pakkaan viitan, korsetin ja kihartimen, joka edellisiltana on aiheuttanut suurta hilpeyttä muodollaan. Flanelipöksyt vaihtuvat farkkuihin ja saapikkaisiin, 8:50 kävelen ulos kadulle laittaen samalla kuulokkeet korviin ja satunnainen kappale on jälleen kerran osuva: "How am I supposed to leave you now, when you are looking like that?"

Kävelen auringon kuultaessa läpi sunnuntaihin vaipuneen keskustan. Kun olen kampissa, kello on vasta 8:55, joten päätän kävellä rautatieasemalle. Ohi nukkuvien kauppakeskusten ja vielä suljettujen kahviloiden. Mielessäni käyn läpi eilisillan keskustelujen aiheita - työt. matkat. kiinalaiset. rahoitushaut(!). suomalaisuus. israelit. opiskelut. lapset. päiväkodit. kotiäitiys. elämän tarkoitus. emotionaalisuus. seksi. riittämätön aika elämässä. allergiat. Amerikka. rahoitushaut. parisuhteet. - Ihanat ihmiset. 

Perillä ostan lipun, lehden, kahvia ja vettä. Ja mangorahkaa, joka maistuu pehmoiselta. Ajattelen sitä, miten kaunista on elämä hetkessä. Junassa inspiroidun lehtiartikkeleiden kirjoitustyylistä ja päätän, että tänään minä kirjoitan juuri tästä: siitä, miten kaunis oli minun aamuni. Enkä pyytele anteeksi, enkä selittele sen kummemmin sitä, miten joskus niin sanotut walk of shamet ovat niin täydellisiä.

This morning I woke up in Helsinki. The moment of leaving my friends' house was so beautiful, that I decided to write about it in Finnish, but I feel that translating it would not necessarily bring it justice, so all you english speaking get this today: Life can be perfect in a moment almost every day. It just takes you to stop to notice.

I think that I'm throwing, but I'm thrown.

Eilen sanoin heippa ihmiselle, joka muutti elämäni. 

Vuosi sitten en vielä häntä tuntenut,

Mutta tiedättekö, kun jostakusta tulee sellainen fiilis, 

Että tämä ihminen tajuu mua?

Tämän tytön kanssa niin kävi ihan alussa.

Elämä on vain elämää, niinpä niin. Mutta kuinka onnellinen olenkaan siitä, että sain sinun kanssasi sitä Jyväskylässä elää vaikka vaan tämän yhden hetken. 

Oltiin maanantai-iltana terassilla työporukan kanssa juhlimassa kreikkatytön läksiäisiä.

 You know how sometimes with someone you feel like 'this one gets me'? 
A year ago I felt that with this girl. 
Now yesterday I put her to a train for good.
How are the moments of our life sometimes so short?
How are the always so short,
Specially when you are happy?
We will miss you much girl,
You better come back
Because we'll be missing you so much.
αντίο to you

 "Stay"

you say I only hear what I want to.
you say I talk so all the time so.

and I thought what I felt was simple,
and I thought that I don't belong,
and now that I am leaving,
now I know that I did something wrong 'cause I missed you.
yeah, I missed you.

and you say I only hear what I want to:
I don't listen hard,
I don't pay attention to the distance that you're running
or to anyone, anywhere,
I don't understand if you really care,
I'm only hearing negative: no, no, no.

so I turned the radio on, I turned the radio up,
and this woman was singing my song:
the lover's in love, and the other's run away,
the lover is crying 'cause the other won't stay.

some of us hover when we weep for the other who was
dying since the day they were born.
well, this is not that:
I think that I'm throwing, but I'm thrown.

and I thought I'd live forever, but now I'm not so sure.

you try to tell me that I'm clever,
but that won't take me anyhow, or anywhere with you.

you said that I was naive,
and I thought that I was strong.
I thought, "hey, I can leave, I can leave."
but now I know that I was wrong, 'cause I missed you.

you said, "You caught me 'cause you want me and one day you'll let me go."
"you try to give away a keeper, or keep me 'cause you know you're just so scared to lose.
and you say, "stay."

you say I only hear what I want to.