Viinii viinissä

 Wien on minulle aina ollut rakkautta.

 Teini-ikäisenä katselin tähän kaupunkiin perustuvan ”Before Sunset” elokuvan. Tiedättekö miten viistoistakesäisenä kaikki viihde vaikuttaa niin paljon syvemmin kuin tässä keski-ikäisessä todellisuudessa..?

Näin 37 vee tuntuu, että monen käsitteen merkitys on muodostunut juuri sen hetken kokemusten perusteella. Silloin kun on ”tulossa tietoisuuteen”, aloittamalla käsitysten muodostusta elämästä. Jotkut käsitteet muuttuvat elämän varrella, toiset jäävät. Wien on edelleen minulle rakas.

 15-vuotiaana minä olin varsin nössö lapsi. Olin saanut ääriturvallisen kiltin tytön kasvatuksen, mikä tarkoitti sitä että peruskoulun keskiarvo oli 10.0 ja toisaalta etten ollut ikinä ulkona kavereiden kanssa - ja ne muutamat kerrat liikuntahallin diskossa olivat jotakin niin noloa, että lähinnä halusin paeta koko ajatusta.

 Näin jälkikäteen ajatellen kun kokonaisuudessaan ”skippaa” murrosiän miettimättä sen kummemmin, tulee törmäämään ongelmiin myöhemmässä elämässä. Eli et onko nämä arvot, joita minuun on istutettu, mitenkään minulle sopivia... no ei paras mahdollinen lähtökohta... Tai ainakin sellainen, joka varmuudella tulee jossain vaiheessa aiheuttamaan läheisissä kummastusta, kun joutuvat törmäämään tilanteeseen, että ehkei siellä sisällä ollutkaan se ”kiltti tyttö” vaan että se oli ollut ulkoapäin pakotettu rooli...

Before Sunset -elokuvassa oli konsepti, jonka teinari-iästä valitsin pitää - jotain sellaista, mikä teki minuun vaikutuksen. Sellaista, millaista minä itse halusin elämäni olevan. Että rakkaus on spontaania.

 Että se on satunnaista harhailua lämpimässä yössä eurooppalaisilla mukulakivikaduilla. Että kaikkea ei voi suunnitella. Että rakkaus on hyvää keskustelua. Yritystä ymmärtää jotakin toista ihmistä ja tulla itse ymmärretyksi. Ja tietty myös paljon pussailua ja jännitystä vatsan pohjassa.

Vuosien varrella edelleen - parhaat hetket elämässäni ovat olleet juuri niitä: harhailua maailmalla spontaanisti. Usein eurooppalaisilla mukulakivikaduilla. Hyvää keskustelua. Yhteyttä. Omia ajatuksia. Toisen uusia ajatuksia. Yhtäkkisiä ymmärtämyksen palasia omasta itsestä, kun hetki ja toisen läheisyys tuo jotakin uutta mieleen.

 Toim.huom: Rakkaus on myös hyvää ruokaa...

Alkukuusta olin Wienissä.

 Välillä vähän vaellellen. Katsoen, mitä tulee vastaan.

 Wien on edelleen rakkautta. Ennen aamua.

Rakkaani oli mukana kun havaitsimme, että muuten hän olisi käytännössä koko kuukauden yksin kotona...

Tämä rakkaus ei kyllä jaksa pysyä hereillä pikkutunneille. Hänen kanssaan me olemme hyviä menemään ajoissa nukkumaan. Eihän uskoisi? Oltiin joka ilta jo ysin kympin maissa unilla. Helpompaa mennä sänkyyn kun ei tarvitse tehdä sitä yksin.

 Käveltiin, istuttiin kuppiloissa ja juteltiin elämästä.

  Ajeltiin maailmanpyörällä.

 Avattiin isot kivitaloikkunat suoraan sateiselle kadulle ja aiheutettiin ohikulkijoissa pahennusta.

 Kaiken remontin, muuttojen, työkiireiden ja muiden paineiden keskellä rakkaan pussailu vesisateessa on kuin laittaisi rahaa jaksamisen pankkiin.
Ja Wien, yhtä kaunis kuin ennenkin.

/ This week I have been in Vienna, the city which i fell in love with at the age of 15, after seeing the film ”Before Sunset”. At that age I think a Person is particularly responsive to new ideas of the world and this film left a deep impression with me. I always felt as if love should be spontaneous serendipity walking around a European cities after dark. Little wine and good conversation. Vienna is still everything it was at the age of 15. Some concepts from our teen age years sure stay with us. This one, I am in no hurry to let go. Vienna, what a romance.

My Star Wars

Disney-land reissullani tein pikkuvisiitin tähtien sodan näyttelyyn, joka oli siis rakennettu Millenium Falconin näköiseksi… Tai niin sanottiin brosyyrissä, mutta noh, en ollut ehkä aivan samaa mieltä asiasta.

Star Wars -näyttelyssä oli kuitenkin tunnelmaa: Musiikkia ja propseja esillä uusista ja vanhoista elokuvista.

Minä olen Star Wars-sukupolvea. En sitä, joka näki ne alkuperäiset elokuvateattereissa, mutta sitä, joka katsoi niitä teini-ikäisenä uudestaan ja uudestaan. 90-luvulla.

Niistä elokuvista tuntui löytyvän vastaukset kaikkiin elämän filosofisiin kysymyksiin. Koska voimahan meillä on kaikilla mukana. Aina.

Star Wars oli minulle ennen kaikkea suuri seikkailuelokuva, jossa samaistuin molempiin Skywalkerien sisaruksista. Kenenkään neuvot eivät olleet yhtä hyödyllisiä elämälle kuin Yodan.

“Judge me by my size, do you?”

"Fear is the path to the dark side…fear leads to anger…anger leads to hate…hate leads to suffering"

“Do. Or do not. There is no try.”

Osasin yhteen aikaan kaikki alkuperäiset elokuvat sanasta sanaan ulkoa. Osaisin varmaan vieläkin. Mihin tahansa hetkeen pystyin vastaamaan Star Wars-lainauksella. Serkuttareni Kirsin kanssa pelasimme Star Wars-korttipeliä teini-iässä pari vuotta niin intensiivisesti, että 90-luvulla todella elin pelkkää Tähtien sotaa. Se on edelleen minulle kovin henkilökohtainen ja niinpä esimerkiksi viime vuonna Force Awekensin ensi-ilta oli yksi odotetuinpia loppuvuoden tapahtumia…

Nykyajan lapsilla, nuorilla tai aikuisilla, jotka katsovat näitä elokuvia ensi kertaa nyt 2010-luvulla, ei minusta ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää niiden hienoutta. Koska on ollut Lord of the Ringsit ja Harry Potterit ja you name it - efektit ovat olleet jotain aivan muuta kuin seitkyt-kahdeksankyt-lukujen vaihteessa ja tarinat samoin. Se on sääli, mutta

Tuntui tavallaan hassulta piipahtaa Star Wars -universumissa keskellä Disneylandia. Ihan kuin se ei jotenkin kuuluisi sinne. Mutta oli kuitenkin mukava käydä moikkaamassa erittäin ‘In Character’ Darth Vaderia ja R2D2:ta.

Henkilökunta oli pukeutunut Rebel piloteiksi ja huiteli paikanpäällä Kylo Ren Lightsabereiden kanssa. En kiellä lirauttaneeni pienet kyyneleetkin mininäytöksessä, jossa esitettiin ‘Path of the Jedi’ minielokuva (otteita kaikista toistaiseksi nähdyistä elokuvista).

Olen ollut Star Wars näyttelyissä aiemminkin, esim Lontoossa ja Helsingissä. Tämä saa minulta kuitenkin 2/5 tähteä. Parempikin olisi voinut olla. Ja pelkästään Star Warsin takia en lähtisi Disneylandiin. Star Wars parkia odotellessa… Ootteko te käyneet katsastamassa Star Wars näyttelyitä ja mitä piditte?

/On my trip to the Disneyland in Shanghai, I went to see the Star Wars exhibition. Of course. By far this was the most personal experience of the park for me. I can be called a long line hard core Star Wars fan. There was a time when I knew all the lines to the original trilogy - I probably still do. I am not old enough to have seen them in the cinema, but I saw them in the nineties, when I was a kid. Back then, before the internet, before Lord of the Films movies and so on… I think kids now a days don’t stand a chance of understanding what Star Wars really is about. The magic of it was something else back then. It was so personal and you could find all the answers to all the questions from the universe in it. Of course, force is with us, always. And has there ever been any more useful advice in the world except those by yoda?

“Judge me by my size, do you?” 

"Fear is the path to the dark side…fear leads to anger…anger leads to hate…hate leads to suffering"

“Do. Or do not. There is no try.”

So yes this visit for me was personal and I did feel a little bit let down by the so called ‘Millennium Falcon shaped’ exhibition, which included a photo op with R2-D2 and much in character Darth Vader, as well as a mini film called ‘Path of the Jedi’ made of the episodes shown so far… I think they could have done better. There was some items on display like Han Solo carbonate and Boba Fett, but seriously, I would have hoped for more. I’ve seen Star Wars exhibitions in London and Helsinki before and somehow I think they left me with more content… I suppose all kids now a days could want is a plastic Kylo Ren Lightsaber… I mean, really… Have you been to Star Wars exhibitions and what did you think about them…? I think even Worldcons have more interesting Star Wars programme than this one…

Disneyland

En ole koskaan käynyt Disney-landissa. Suhteeni Disney-elokuviin on vähän sellainen ällötys/rakastus -luokkaa. Osaa elokuvista en jaksa katsoa lainkaan ja toiset ovat ihmeellisiä taianomaisia kertomuksia, joita voin katsella päivästä toiseen uudestaan ja uudestaan.

Kun minä olin lapsi ja nuori, ne "the Disney elokuvat" minulle olivat:

Kaunotar ja Hirviö

Aladdin

Leijonakuningas

Miekka kivessä

Pocahontas

Hercules

Ja Mulan

Kaikki nämä pätkät olen nähnyt varmaan kymmeniä kertoja. Mut siis Bambi, Dumbo, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Mikki-hiiret, Aku Ankat ja kumppanit argh... En pysty katsomaan niitä. Ehkäpä syy siihen on, että ne on tehty siihen aikaan, kun hahmot oli luotu "tyhmiksi" tai "reppanoiksi" ja heille naurettiin siitä näkökulmasta. Vähän sama syy kuin miksi en pysty katselemaan Charlie Chaplinia... Kun minusta nolailussa ei vaan ole mitään hauskaa.

Minä en koskaan ole kokenut tarvetta päästä Disney-landiin. Siellä kuitenkin vierailin viime lauantaina. Syynä oli se, että mieheni veljen puolisko Wheels päätyi Shanghain Disney-landiin töihin tänä keväänä ja halusin ehdottomasti tavata hänet, kun kerta olin Shanghaissa. Hän ehdotti, että tavattaisiin hänen työpaikallaan Tarzan-teatterissa. Hän on siis stage manageri eli kertoo esiintyjille ja tekniikoille että milloin kukakin menee ja mihin suuntaan ja mitä milloinkin tapahtuu esityksen aikana. Kirjoitan Wheelsin esityksestä vielä toisen postauksen huomiselle.

No mutta koskapa olin jokatapauksessa Disney-landilla niin päätin katsastaa sen tarjontaa muutenkin. Olin varautunut siihen, ettei sillä ole minulle juurikaan mitään annettavaa yksin... Ja sydämeni särkyi vähän kun ajattelin, miten kovasti minun pikkuiseni olisi halunnut olla siellä mukana. Jos ymmärtäisi että mikä se sellainen Disney-land on. Hänen kanssaan minusta on nimittäin tullut disney-fani useammallekin elokuvalle. Meillä katsotaan päivittäin:



Autot ja Autot 2

Rattatouille

Toy Story 1-3

Finding Nemo

Bolt

(Toki näiden lisäksi myös muiden tuottajien animaatioita kuten Kungfu panda, Rango, Puss in boots, Over the Hedge jne)

Ja sitten Disney on tietysti viime vuosina tehnyt tiettyjä Live-action elokuvia (Enchanted) ja ostanut oikeuksia (Star Wars) tarinoihin... Joten ehkä "ei mitään mulle" asenteeni ollut ihan hirveän kohdallaan...

Tirautin ekat itkut jo tullessani sisään törmätessäni Disney- kulkueeseen, jossa Mulaniksi pukeutuneet tytsyt steppailivat... Musiikkihan se tietysti on, mikä saa minut helposti liikuttumaan. Ja sitäpaitsi Mulanin tarina on sankarittaresta Kiinassa, joka käy sotimassa miesten sodissa... Onneks tällä tarinalla ei oo mulle mitään kosketuspintaa... Oon siis aivan succer kaikille female protagonisteille. Auttaa kun on vielä Kiinasta...

Shanghain Disney-land on avautunut kolme viikkoa sitten eli se on varsin tuore business... Ja ensimmäinen laatuaan Mainland Kiinassa.

Disney-landille on toki tehty oma metroasemakin, koska no... kiinalaiset ovat juuri niin amerikkalaismielisiä, että tämä massivikompleksi tulee vetämään massoja ja taas massoja vierailemaan. Disneyland sijaitsee metrokartan kaakossa linjan 11 päässä. Keskustasta sinne pääsee ruuhka-aikaan noin tunnissa tai 45minuutissa.

Sisäänpääsy peek-aikana yhdeksi päiväksi aikuiselta maksaa 499yuania eli n. 60-70euroa (riippuen valuuttakursseista) elikkäs mitään halpaa lystiä tämä ei tietystikään ole, lasten sisäänpääsyt eivät ole paljon halvemmat. Puistossa on paljon huvipuistovälineitä, joihin voi jonottaa sisään. Useimmissa oli porukkaa tunnin-120minuutin jonoiksi... En sitten käynyt yhdessäkään vuoristoradassa, minulla ei ollut sellaiseen aikaa.

Sen sijaan minä suuntasin kulkuni suoraan "Tomorrow-landiin", josta löytyi Millenium Falconin mallinen Star Wars-näyttely. Olen sitä mieltä, että taidan jättää senkin toiseen postiin niin ei tule tästä ihan maratonipitkä.

Jedit ja Sithit jätettyäni taakse, oli ulkona alkanut sataa. Minulla oli noin puoli tuntia aikaa löytää itseni puiston toiselta laidalta, missä Tarzanin teatteri sijaitsee. Sade oli vaan yhtymään päin, mikä valitettavasti haittasi kokemastani, mutta ei läheskään niin paljon kuin olisi haitannut jos mukana olisi ollut pieni puolisuomalainen.

Sulleloin siis ohi Enchanted Sing along-teatterin ja disney-linnan ympäri jättäen mm. pirates Of the caribeanit väliin. Lopulta kahlasin vedessä nilkkoja myöten, mutta löysin Wheelsin, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Katseltiin Tarzan yhdessä VIP paikoilta ja sitten suuntasimme Disney-Towniin hyvin ansaitulle illalliselle ja oluille. Disney-town on Disney-landin kyljessä oleva ostos- ja ravintolakaupunki. Sieltä löytyy kivoja ravintoloita. Sanoin et mulle käy mikä vaan, mut ehkä ei länkkäriruokaa kumminkaan. Wheels vei minut sitten kantakuppilaansa japanilaiseen Ramen-paikkaan, jossa ruoka oli todella hyvää. En yleensä syö nuudeleita, mut kai sitä joskus saa herkutella vai mitä..? Seuraamme liittyi myöhemmin myös hänen HongKongilainen kollegansa, joka on vastuussa yhdestä toisista puiston teatteriesityksistä.

Kaikenkaikkiaan kokemukseni Shanghain Disneylandista oli positiivinen. Onhan se ihmeellinen ja taianomainen paikka. Uskomatonta miten massiivisista ihmismääristä riippumatta jokainen voi kokea olevansa osa sitä omaa henkilökohtaista disney-tarinaa, juuri sitä, joka on eniten itseä koskettanut. Minulle se oli fotosessio täysin "in character" Darth Vaderin kanssa, joka oli erittäin pelottava ja kiinalaiseksi siis varsin vakuuttava esiintyjä...

Olen varma, että tämä puisto on parhammillaan parin vuoden päästä, kunhan henkilökunta oppii, että mitä missäkin on ja mitä tapahtuu jne. Eikä tämä missään tapauksessa tule olemaan ainoa Disney-land Mainland-Kiinassa.

Oltuani Japanissa 2013 ja juteltuani paikallisen opiskelijan (19v) kanssa siellä, hän kertoi, että sen, mistä tietää, että parisuhde jonkun tytön kanssa on vakiintumassa, on se, kun vie sen Disney-landiin. Siis että ihan ketä vaan sinne ei viedä. Niin ettäs tiedätte, vierailu Disney-landissa on vakiintumisen merkki. Mitähän se kertoo minusta, että tein tämän retken itsekseni? Onko suhteeni itseeni vihdoin vakiintumassa???

/ I visited Disneyland last weekend. I’ve never felt the need to go - this was my first visit. Sure, there’s Disney films that moved me. But they are the ones I saw when I was a kid, you know: Beauty and the Beast, Aladdin, The Lion King, Pocahontas, Hercules, Mulan… Now of course I watch a lot of Disney with my son: Cars, Toy Story, Bolt, Ratatouille and Finding Nemo are all films that are watched over and over again in our household. And I agree, these are magical stories. Still, I could never really stand the Mickey Mouse nor Donald Duck… They were characters from the time when people were making films on laughing to those who are stupid of fall into a ditch. And I never saw that as funny. The same reason why Charlie Chaplin is difficult for me to watch. I prefer stories of rational protagonists who make their own choices. I walked into Disneyland very sceptical and the first thing I saw was the parade with Mulan female soldier dancers. I got tears into my eyes… I was like WtF… How is it that this shit gets me emotional when so little things in life do at the moment… But a female fighter that saves China from foreign invaders… Yeah that is a story that moves me. And the dragon is very cute. So yeah I decided to give Disneyland a shot.

Shanghai Disneyland is brand new and it’s a venture between the Chinese and Disney, not completely controlled by either. It opened on 16th of June. That’s why I’m here as they have recruited foreign help from Singapore, including my Brother-in-law’s fiancé, who I have come to meet here. I decided to head out to see the Star Wars exhibition before meeting him though, and I had my special moments inside the millennium falcon shaped exhibition rooms. I’ll write a second pst about that, as well as about Tarzan, the show that I went to see there. Otherwise this post would be even longer.

Overall I was happy to visit Disneyland, even though it started to rain after I got out of the Millennium Falcon. There would have been plenty more to see: The Enchanted Sing alongs, to Pirates of the Carebean shows and more. So enough for two days for sure. Plus the Disney town for shopping and restaurants afterwards. I wouldn’t recommend it to a five year old autistic child though, because standing in line for 60-120minutes to get into any of the rollercoasters - well, that’s just too long. I think that Disneyland should be more than standing in lines at the end of the day… So perhaps they should work that out somehow. That certainly is the biggest challenge of doing something this big at the country the size of China - how to control the herds. 

Disneyland is at the end of line 11 on the Metro, which on its own of course makes it easy to get there. After leaving the park, I felt good, although wet. I think Disney does a great job by getting into the hearts and minds of people through these stories. All the stories are something personal to the people watching or listening. Like Star Wars and Mulan are to me. I think it is quite remarkable that even with thousands of people there still with you, you feel like you’ve tapped into your childhood and experienced something special. Power of a good tale.