Long way home

Taxi. Lentokone. Juna. Juna. Bussi. Henkilöauto. Tässä järjestyksessä on meidän kotiinpaluuseen tarvittavat ajoneuvot tälle päivälle... lähdettiin aamulla klo 07:20. Eli Suomen aikaa klo 02:20.

Tullaan perille 20:20, sikälimikäli bussi on ajoissa... ekstra hauskaa on se, että Jämsän ja Jyväskylän välinen rata on korjauksessa, joten viimeinen tunti vietetään bussissa. Olisin voinut elää ilman tätä osaa...

Nyt ollaan lähdetty Tampereelta ja lapsi on käynyt ylikierroksilla jo pitkään. Onneksi on leikkivaunu... aiemmin tähän aikaan on tullut vain pendoliinoja ja ne ovat myös aivan tappokamaa 8h lennon päätteeksi.

Tänään ei kaikki hommat oo menneet ihan putkeen. Aamulla oli niin kova ruuhka Xi'anissa, että oltiin just ja just turvatarkastuksesta läpi kun piti aloittaa Boarding, joten lapselle ei jäänyt aikaa katsella koneita eikä juoksennella. Sit kone oli niin täynnä ettei ollut ikkunapaikkaa ja harmitus oli kova kun ei taaskaan päässyt koneita katsomaan. Eipä siis ihme että nyt riehututtaa.

Sentään on syöty hyvin ja nukuttu päikkärit. 18 tunnin tsembalot alkavat olla finaalissa. Hyvä niin. Enempää ei olis millään jaksanut. Zzz

/So today we have taken the Long journey from one home to another. It takes 18 hours: one taxi, one plane, two trains, one bus and one car to get from our Chinese door to the Finnish door... things didnt exactly go as well as they could have done today: we had A tight taxi to the AirPort as traffic Took 1h to even get out of Xi'an... and then we didnt have A Window Seat much to Tops's disapointment. Also the Jämsä Jyväskylä railway is under construction so we are taking A bus For the last hour of our journey. Could have done without that one... still, It is A wonder we are here...

Kolme kesäkuuta Kiinassa

Tämä on kolmas alkukesä peräjälkeen, kun olemme Kiinassa.

Sitten lapsemme autismidiagnoosin, muutimme Kiinassa vierailuryrmiä olemaan maksimissaan kuukauden kerrallaan, koulujen ja terapioiden loma-aikoihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että olen viimeksi ollut juhannuksena Suomessa vuonna 2014.

Mietin, onko tämä viimeinen juhannus, jota vietän Kiinassa.

Kesäkuu on minusta hyvä aika olla poissa Suomesta, koska sää on usein kylmä ja sateinen.

Kesäkuu Kiinassa tarkoittaa sitä, että vuodessa on ainakin kesä, ei vaan pari päivää lämmintä.

Tänä vuonna xianissa ei ole ollut tappokuumaa... tai ehkä olen vain tottunut tähän..

Meillä on enää pari päivää kotiinpaluuseen ja niinkuin joka vuosi, tämä aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita.

Toisaalta odotan kovasti että pääsen kotiin rakkaiden ihmisten luo.

Toisaalta vuosi vuodelta täällä on helpompaa, paljon ystäviä, paljon töitä, selkeä elämän rytmi ja niin edelleen.

Totuus on että rakastan elämääni molemmissa kodeissani.

Onneksi liput syksylle on ostettu, joten kauaa  ei kiinaikävää tarvitse tänä vuonna potea.

Hyvää juhannusta!

/This is our third June in China in A row. This means i have last spent Juhannus in Finland in 2014... that's A Long time ago. I wonder if this is the last one i see i China, maybe. June is A good month to travel, as Finland is often Very cold and rainy. We have enjoyed our time here, so the feelings of going home are Very conradictive: on the other hand, i love my xian life. On the other hand, i am waiting to get back home to the people left behind. Month has gone fast and slow at the same time. Maybe i had some times to reflect and relax, i definitely had some time to work... but still, It is good to be leaving on Monday. Happy juhannus to you! Our juhannus plans include some time with our friends the Luomas: Chinese Juhannus, Lets embrace It and see what It brings!

Homeland

Tänään kirjoitan postausta IHAN ITSE. Teiltä taisi jäädä huomaamatta se, että olen tarvinnut kustannustoimittajan apua viimeisen kuukauden verran, jotta olen saanut blogini päivittymään. Tänään O jäi ansaitulle kesälomalle, kun vihdoin singahdimme Xi'anin kuumasta kesästä tänne kotimaan - öh, kosteaan säähän. En ollut käynyt feisbuukissa 1,5kuukauteen... Vaikka sinne postauksena nämä jutut ilmestyvätkin, nekin suoritti kesäsihteerini, kiitos hänelle pedantisti hoidetusta hommasta - I would hire you anytime! Syynä tähän oli siis Kiinan käsittämättömän paska netti, jonka kanssa ei postauksia vaan voinut saada aikaiseksi. 

 Minulla on jetlag ja sen tuoma kotimaamorkkis. Täällä oleminen tuntuu kovasti väärältä tänään. Vaikka vietimme poitsun kanssa mitä mukavimman päivän äitini ja tätini seurassa käyden asuntonäytössä edellisen uutta kotia miettien.

Seurassa ei ollut mitään vikaa. Ihana päästä näkemään omia tärkeitä ihmisiä pitkästä aikaa. 

 Mutta mikä tää paikka on...? Tuntuu kuin olisin jossain eksoottisessa elokuvassa... Ihmiset kaupungilla kävelevät kuin skandinaaviset zombiet, pitäen suuria turvavälejä, murjottaen. He tuntuvat minusta kauhean pelottavilta. Ihmisillä on blondia tukkaa ja sinisiä silmiä. Minusta tuntuu, että minä en asu täällä. Ei tämä ole se minun paikka.

Tiedän, että kyseessä on vaan käänteinen kulttuurishokki. Lämpötila laski noin 15-20C kertaheitolla ja kaikki ihmiset ymmärtävät, kun puhun äidinkieltäni. Sen puhuminen on myös haastavaa, kun useimmat sanat tulevat englanniksi. Tänään esimerkiksi 'Toukokuu' puhelimessa ollessani tarhan johtajattaren kanssa - oli aivan mahdoton minun muistaa. Siispä sanoin jotain että 'pari kuukautta sitten'. Mielessä oli vaan että sen kuukauden nimi on 'May'. 

 Koko päivän on väsyttänyt. Meidän matka meni siedettävästi - ilman mitään incidenttejä. Lapsi nukkui päikkärit melatoniinin avulla koneessa (1h), mutta muuten oli pystyssä 8h lentoa + 4h junaa. Viimeinen tunti oli aivan minuuttien laskemista. Isiltä meinasi palaa hermot, kun lapsi purki energiaansa jumppaamalla tyhjässä ekstraluokassa hyppimällä tuolilta käytävälle ja takas. Mutta jotenkin siitä selvittiin. Ja kotona odotti Eno, joka oli vaihdattanut auton lampun ja tankannut ja jutteli sitten minun pahimpaan sosiaalisuuden nälkääni pari tuntia hetimiten kotona.

 Poikasesta on tullut mummuille haaste. Hän kun voi itsepäisesti heittäytyä maahan, jos haluaa päästä irti kädestä ja ei tottele kuin minun tai isin karjaisuja. Sen sijaan hän mallikkaasti tekee pissinsä pönttöön jopa housut jalassakin. Sitten olis vielä ne kakat... Yks askel kerrallaan.

Jokatapauksessa, nyt ollaan kotona ja täytyy taas sopeutua tähän arkeen täällä. Seisoin ruokakaupassa tumput suorana eilen: MItä ihmettä mää syön tässä maassa? Rutiinit ovat aivan hukassa... Miksi musta tuntuu, et lapsenhoito oli Kiinassa helponpaa? Tiedostan, että mun pahat mielet johtuu siitä, että olen väsynyt ja muutostilassa. Ensi viikolla jo voin paremmin aivan varmasti. Mutta just nyt on sellainen olo, että mikä tää maa on? Miks me asutaan täällä? Ehkä ne syyt löytyy tässä pikkuhiljaa.

/So we are back in civilization. I had not been to facebook for 1,5months, nor this blog. This is the first post I post myself since the beginning of June. I have had a summer secretary do my posts. I sent him the content every day with pictures and he'd get to the places online where the Chinese firewall blocks me... Thank you for job well done, O! 

Being back - Jetlag is a bitch. I don't know if I've suffered it this much before. Maybe I'm getting old or something. I've been so exhausted today... Also being back seem very surreal. All the people are so blond and large. They have blue eyes. They stand so far from each other. And they are so grumpy, so scary when you see them walking on the streets. I have reverse culture shock - it never gets old. I am also aware that the reason I feel my own culture sucks right now is the fact that someone has just put 5 extra hours into my day but I haven't slept much in comparison to that. It will feel better next week. Less surreal. People will stop feeling like they are some characters in a weird scandinavian film. 

I spent today with my family and my son. We went to a house showing and a playground. My mum is trying to find herself a new apartment to live for next year. It is good to see family, after a long while, it was a good day that way. Even with 15-20C temperature drop and constant downpours... It's been a very rainy summer in Finland.  No matter how many times you do this, it is every time as hard. Routines are missing and you feel as if you've left the best part of your soul behind. Now it needs to be found again in this new world, which at the same time seems efficient and clean and green and blue... But also somehow so far away from the life you left behind. What is this place? Why do we life here, again? I guess the next weeks will tell us.

Kesäksi Kiinaan

Kesäkuu ja Kiina. Tänään on se päivä. Kun muutetaan kesäksi Kiinaan. Pakollinen lähtöriita (tottakai niinku samasta aiheesta, josta me riidellään) suoritettu ja nyt junassa matkalla Tikkurilan kautta kentälle. Luusi laukkua pakattu. Vain yksi matkalaukku! Kesävaatteet ei vie tilaa paljoa. Onneksi huumeet eli kahvi auttaa mielentilan palautamiseen positiiviseksi. Onhan reissussa oleminen aina rankempaa kuin kotona oleminen. Miksi sitten viitsin kerta toisensa jälkeen lähteä... Moni sitä kysyy...

Tunteet lähdön suhteen ovat siinä mielessä ristiriitaiset, että Suomessa on ihana kesä ja elämä helppoa ja mukavaa. Suomeen jäävät rakkaat ihmiset ja toimivat nettiyhteydet. Mut olen silti täpinöissäni lähdöstä. Kiina on meidän toinen koti ja kaipaan sinne Suomessa ollessani. Matkat ovat mahdollisuuksia, päivittäisiä seikkailuita, haasteita. Se tunne, kun kävelen kotikadulla Xi'anissa on minulle niin rakas. Kun pääsen ovesta ulos ja voin ostaa hedelmiä auton lavalta tai poiketa kantakuppilaan syömään vihreitä papuja. Tämä seikkailu on minulle tuttu ja mieluinen.

Kiina on myös tilaisuus mennä itseensä, miettiä, mikä on elämässä tärkeää ja millaista elämää haluaa elää. Näiden kysymysten äärellä olen tänä vuonna, kun väitöskirja on valmis ja nyt pitäisi miettiä, että mitä minä teen sitten isona...? Tutkimusta, mutta mistä aiheesta? Artikkeleja? Kirjoja? Projektien hallintaa? Nyt on eräänlainen elämän taitekohta menossa minulla ja toivon, että puolentoista kuukauden aikana saan joitakin asioita mietittyä, kun etäännyn vähän suomi-arjen käänteistä.
Perhe on pakattu mukaan myös taas. Meidän piti laskea et montako kertaa ollaan käyty. Onneksi on passit, muuten olisi vaikea tehtävä.

Minä: 8 kertaa (2006, 2009, 2012-2013, 2013, 2014, 2015, 2016, 2016)
J: 11 kertaa
A: 6 kertaa

Eroa viime vuoteen on siinä, että lapselle ei ole otettu enää rattaita mukaan, kun hän jaksaa jo kävellä pitkiäkin matkoja. Saas nähdä miten pärjäillään ilman niitä. Tullaan takaisin heinäkuun puolivälissä. Heihei Suomi!

/Today We are Once more off to China. This is my 8th time. J's 11th time and A's sixth time. Once again we are going for research exchange and Once again it is to Xi'an. All very familiar, even the arguments on our way there. We have not taken a pram with us this time - let's see how it goes with a five year old that is eager to walk, but is it to the right directon... 

  We will be back in the middle of July. See you later, Europe!

Finnlife

Kotona taas. Onko tämä se paikka, joka on minun koti? Yritän muistaa, että ulos ei voi lähteä shortseissa. Että vessapaperit heitetään vessan pönttöön, etsin turhaan niille koria. Että vettä voi juoda hanasta. Että feisbuukkia ja blogia voi lukea ilman, että täytyy miettiä - toimiikohan se tänään. Keitän itselleni hyvää kahvia ja taistelen pojan kanssa maidosta. Hän on juonut viimeisen 10h aikana puolitoistalitraa ja joisi meidän kaikki maidot. Pojan mielestä on ihanaa olla Suomessa. On oma hiekkalaatikko. On järvi, johon voi haluta uimaan vaikka vesi onkin jäätävän kylmää. On keinut ja on perunaa ruoaksi. Aamulla hän on asetellut siistiin riviin kaikki haluamansa aamiaistarvikkeet: Maitoa, raejuustoa ja voita. Sukulaiset ovat ostaneet jääkaapin täyteen herkkuja, siivonneet ja harvoineet. Se tuntuu luksukselta.

Avaan takapihan oven kylmään auringonpaisteeseen - kukaan muu naapuristossa ei ole hereillä kello kahdeksan sunnuntaiaamuna. Haen lisää vaatteita, sakset ja rukkaset. Leikkaan yli vyötäröni korkeuteen hurahtaneet nokkoset puutarhasta ja kitken kukkapenkistä voikukan varsia. Terrakottasotilaamme pää löytyy oregano- ja ruohosipulipuskien välistä. Nostan hänet takaisin pystyyn vaikka tiedän, ettei kiinalainen patsasystäväni tule kestämään enää montaa Suomen talvea, hän murenee jalustallaan. Katselen kukkia, jotka ovat kauneimillaan. Miksi kaunis maisema ei vie onttoa oloa pois?

Sisällä minussa tuntuu levottomalta. Mietin asioita, joita pitäisi tehdä, joita haluaisin tehdä. En halua lamaantua, haluan edetä, mutta en tiedä miten aloittaa. Joku minussa on vielä kiinni jossain muualla. Teen asioita täysin mekaanisesti, en kaipaa kenenkään seuraa. Keitän lisää hyvänmakuista, aitoa kahvia. Kävelen kotikadulla juoksentelevan poikani perässä ja mietin, onko tämä se paikka, joka on minun koti? Missä minä olen?

"Milloin asetut aloillesi?", kysyy netissä ihminen, joka ei minua tunne. "Toivottavasti en vielä pitkään aikaan", vastaan siihen:  "Mutta jos kysyt, milloin olen seuraavan kerran Suomessa yli viikon verran, vastaan, että "Heinäkuun lopussa." 

Vastahakoisesti teen listan asioista, jotka haluan saada aikaan tästedes joka päivä tällä viikolla: HIIT-treenin. Puoli tuntia väikkäriä. Graduohjausta. Blogipostauksen. Olen lomalla, mutta en NIIN lomalla. On maanantaiaamu ja istun terassille villasukissa. Aurinko paistaa vähän lämpimämmin kuin eilen. Treeni on tehty. Siitä se elämä taas alkaa.

 /Back home? Is this the place I call home? I try to remember I can drink water from the taps. That I can throw toilet paper down the toilet. That when I turn on the internet, I'll be in facebook, google and blogger without hassle. My son is thrilled to be back. He's drank two cows worth of milk in the last two days. He's eaten about 15 potatoes. He's had rye bread and cottage cheese. He's pleased there's lakes and swings and our precious back yard. He's happy about it all. I wonder how to get to that excitement. It's still empty inside me, like in limbo I walk through the rooms of my house, the home street, the familiar scenery. Flowers all blossom in the cold sunny air and I forget I cannot go out in shorts. I put my wooly socks on and sit in the terrace thinking of all those things I would like to get done. The things that seem impossible to start again. The routines of being in Finnlife. In my mind, I am not back yet. Do I have to be if I don't want to? I make myself a good cup of coffee and eat my healthy breakfast. I excersise in my kitchen before 8am on a Monday morning. There it is. I can feel it beginning again.

Expat Blues

Ollaan viimeistä päiviä Kiinan kodissamme Xi'anissa. Se on vähän niin kuin olisi humalassa koko ajan, kun kävelen näitä katuja. Jokainen tunti, jokainen minuutti tuntuu niin omalta. Tämä olen minä, täällä minä mielessäni asun. Kuukausi Kiinassa ei riitä, ei sitten alkuunkaan. Miksi elämän tosiasiat ovat ne, ettemme voi asua täällä pidempiä pätkiä? Jokaisesta hetkestä olen kiitollinen, vaikkei se elämä Kiinassa läheskään aina ole helppoa ja ruusuista.

Kesäkuu täällä on kuumasta päästä niin kuin arvannette. 30-40C ulkona joka päivä. Sadekuurot huuhtovat kyllä ilman joka kolmas päivä, kun kuumuus muuttuu ukkoskuuroiksi. Ja Kiinan sade ei koskaan kestä pitkään, eikä se useimmiten ole muuta kuin satunnaisia pisaroita. Kuumuus koettelee perheen kärsivällisyyttä siinä missä myös kiinalaisten vastoinkäymisetkin, mutta nämä on kaikki koettu jo niin monta kertaa, etten anna niiden kasvaa kummituksiksi mielessäni, en sitten hetkeäkään.

Jos olen fyysisesti hyvässä kunnossa, voin myös henkisesti hyvin. Siispä kun lapsi päättää herätä klo 04:30 aamulla huutamaan nälkäänsä kun ei ole illalla jaksanut syödä tarpeeksi… Ja sitten kitisee niin kauan kunnes nousemme ja viemme hänet aamiaiselle… Ne ovat niitä hetkiä, joita ilman mielummin eläisi. Toki autistipojan kanssa on päivittäin haasteita syömisen suhteen - perunoita kun ei ole saatavilla. Mutta sitten hän yllättää ja syö lautasellisen grillattuja munakoisoja hapanimeläkastikkeessa. Ei hän nälkään ole kuolemassa, mutta toki joskus olisi kiva, kun maistuisi  kaikki ruoat, jotka nokan eteen laittaa… Ettei sitten aamuyöstä tarvitsisi herätä nälkäänsä kitisemään ja aikuisten hermoja kiristelemään.

Itse olen aivan samanlainen - jos en saa ruokaa 3-5h välein, plus tietty nestettä ja SUOLAA, olen aivan toivotonta seuraa eikä mua kukaan kestä. Pistää miettimään, et ihmisen perustarpeet on loppujen lopuksi aika yksinkertaiset.

Meillä on tällä kertaa ollut aika haastava aikataulu: 1 Kuukausi - 5 kaupunkia, joista 3 uutta. Vaikka olemmekin kokeneita matkustajia ja uuden kaupungin katsastamisessa sanoisin aika Pro-tasolla niin toki tällainen vauhti ottaa veronsa. Seuraavan kerran haluan varata enemmän aikaa ihan täällä kotona Xi'anissa oleskeluun. Se tunne, kun tiedät tasan, mistä saat ja millaista ruokaa, vaippoja tai missä on lapsen leikkipaikat, sulkapallosalit, työhuone, kahvilat, kaupat, nähtävyydet, puistot, uima-altaat ja tietty kaverit!

Kyllähän täällä työnteko on välillä haasteellista. Joko teet, kun lapsi nukkuu ja viet omasta uniajastasi tai sitten kirjoitat ohjauspalautetta samaan aikaan, kun poika riekkuu selässäsi. Niinä hetkinä fiilis on sellainen, että joo Suomessa on myös kivaa. Tai kun olet käyttänyt 4h illasta siten että hakkaat VPN:n salasanaa… Ja olet päässyt Google scholariin 10minuutiksi. Kirjoita siinä sit papereita. Kolleegani ihmettelevät, miten saan täällä yhtään töitä tehtyä… Mut silti olen vetänyt 3 pilottia 3 kaupungissa, kirjoittanut yhden paperin ja esittänyt sen konferenssissa. Plus ohjannut paikallisia opiskelijoita heidän töissään. Meillä on uusi 1-1-1 Kirjoitusprojekti, jossa autan heitä kirjoittamaan yhden paperin per henki per vuosi englanniksi. Tämä on tavoite ensi vuodelle.

Jos vertaan itseäni tutkijana kolleegoihini Suomessa, koen alemmuuskompleksia, en mielestäni osaa mitään. Kun taas vertaan itseäni kolleegoihin täällä liittyen englanniksi julkaisemiseen - no silloin taas tiedän, että osaan paljon enemmän kuin he. Olenko hyvä vai huono tutkija? Se riippunee perspektiivistä ja tavoitteista, joita itselleen asettaa.

Sain varsin houkuttelevan työtarjouksen komennuksen päätteeksi paikalliselta varadekaanilta. Kiina-ikävääni se lämmittää kovin, koska tiedän halutessani saisin täältä kokoaikaisen työpaikan. Jos poikamme ei olisi autisti, tämä tarjous olisi helppo ottaa vastaan ja muuttaisimme Kiinaan ensi vuonna varmasti. Tämänhetkisessä elämässämme kuitenkin on toimivampaa jakaa aikaa kahden maan välille. Ideaalisinta olisi pystyä viettämään täällä 2-3kk parissa jaksossa vuoden aikana. On kuitenkin mukava kuulla, että jos vaikka sattuisi käymään niin, ettei minulle löytyisi töitä ensi vuonna Jyväskylästä - täällä kyllä olisi tilausta.

Eilisiltana tutkimusryhmäni (siis professorini) järjesti meille lähtiäisillallisen tuttuun tapaan. Paikalla olivat melkein kaikki läheisimmät ystäväni täältä ja tilaisuus oli varsin lämminhenkinen. Heidän kehitystään viimeisen neljän vuoden aikana on ollut mahtava seurata ja parasta on ollut se, miten meistä on vuosien varrella tullut läheisiä. On jaettu iloja ja suruja ja onnistumisen hetkiä. Jokaiseen ihmiseen ja paikkaan täällä liittyy niin paljon muistoja. Kun 4 vuotta sitten päätin muuttaa Kiinaan - en olisi ikinä arvannut, miten paljon täältä saisin.

Joten tunnustan, minulla on Expat Blues. Tiedän, että se on epäreilua niitä kohtaan, jotka Suomessa ja Euroopassa odottavat meitä. Yritän siis parhaani muistaa myös Suomen hyvät puolet, sillä tiedän, että palaamme Kiinaan ennemmin tai myöhemmin. Näinä hetkinä on hyvä muistuttaa itseään niistä asioista, joiden vuoksi palaamme:

1. Väikkäri
2. Lapsen puheterapia&lääkinnällinen päivähoito
3. Ystävät ja sukulaiset

Johan niitä tuossa onkin. Mitä suunnitelmia meillä on loppuvuodelle? Olen iloinen mieheni puolesta, joka näyttää pääsevän mahtavan työtarjouksen tiimoilta matkustelemaan takaisin Aasiaan syksyllä - kateellinen tietenkin, koska haluaisin päästä käymään maissa, joihin hän on menossa. Valitettavasti duuni on kuitenkin sellainen, jossa tehdään töitä 16h/vrk, joten se ei oikein kompota perheen mukaan tuomisen kanssa. Omia reissuja kesälle/syksylle minulle on näillä näkymin luvassa ainakin vielä kohteisiin: Lontoo, Southend, Barcelona, Colchester, Lisbon, Luxemburg…   

/We are spending the last day in our China home in Xi'an. It somehow feels so right to be here. Our schedule in China this time has been quite challenging - 5 cities in 1 month, 3 of which we've never been to before. Even though I would say we are pretty pro traveller family, one can see it's been a bit tiring from time to time. Overall it's been a great month though and has certainly passed just as fast as I thought it would. Our research group threw us a goodbye dinner last night - it was a very heart warming gathering of very old friends. I feel the Expat Blues again today, leaving my China life behind - even though I know we will come back eventually. 

I got offered a full faculty position here by the vice dean of our school. The offer is very tempting and a lot of money as well, but living in China for 9 months per year is unfortunately impossible in our current situation of having an autistic kid who needs therapy that is located in Finland. If there wasn't that fact, I think we'd move to China in a heartbeat. Still, it's nice to be offered. 

What's happening in the rest of the year? You've heard this before, but my number 1 priority is of course to finish my PhD. My husband has a fantastic offer on the table to do a dream job in Asia in September, which I am so happy about (even though quite envious!) which will mean that if it really happens, Tops and I will be spending a lot of quality time just the two of us this Autumn. Personally I have plenty of trips coming up all over Europe, so stay tuned - Finnworld will go London, Southend, Barcelona, Colchester, Lisbon, Luxemburg…  

Dimmi perché quando penso, penso solo a te?

 Dimmi perché quando penso, penso solo a te?
Kerro, että miksi kun ajattelen. Ajattelen vain sinua?
Dimmi perché quando vedo, vedo solo te?
Kerro, miksi kun näen, näen vain sinut?
Dimmi perché quando credo, credo solo in te grande amore
Kerro, miksi kun uskon, uskon vain suureen rakkauteen?

Tänään lähtöfiiliksissä taas.

Näissä kuvissa, suuri rakkauteni. /In these pictures my grande amore.

Jälleen nähdään. Nähdään jo huomenna. Kiina. Mio grande amore.

 Tänään tunnelmat ovat hieman haikeat taas. Hölmöähän se on, kun ollaan poissa kaikki se kuukausi - puolitoista. Lähtemiseen liittyy kuitenkin aina kovasti tunnelatausta. Tällä kertaa päättyy myös A:n päiväkotikevät - hän palaa vasta heinäkuussa pariksi viikoksi väliaikaishoitoon. Paluu Päivärinteelle elokuussa samaan ryhmään on kuitenkin edessä, et sen puoleen on vaan taukoa, mut sanomme huomenna heipat meidän iki-ihanalle erityisavustajalle, joka on vuoden verran A:n kanssa puuhastellut. Tirautin itkut jo viime viikon vasu-keskustelussa. Kyllä ottaa koville luopua tästä ihmisestä arjessamme. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa vaan kemiat kohtaa hyvin ja sit hän on niin superhyvä ja rautainen ammattilainen työssään, jota itse en ikinä voisi kuvitella tekeväni elääkseni...? Niin onhan se tietysti vaikea ajatella, että tää oli nyt tässä ja syksyllä joku uusi sitten. Uskon vakaasti, että poikani upea kehityskaari tältä keväältä ja syksyltäkin on aivan hänen ansiotaan. A on oppinut juuri sanomaan hänen nimensä ja on tänäänkin illalla hokenut sitä: "S, S, S." Huomauttanen, että tämä on ainoa erisnimi, jonka olen häneltä kuullut. Kiitos Jyväskylän Kaupunki siitä, että erityisavustajien palkkaus on niin surkea, ettei sillä elä. Onko autisti-lapsien tukemista, jos palkkaus pakottaa avustajia etsimään mielekkäämpää työtä ja tämän takia aiheutuu henkilöstömuutoksia pienen erityisihmisen elämässä? Kysynpä vain. 

No, onneksi S lupasi tulla vierailemaan meidän elämässä vielä lapsenvahtimerkeissä tulevaisuudessakin, joten ei tarvii aivan ikuisiksi ajoiksi sanoa hyvästejä, se tuntuu mukavalta kuulla. Jälleennäkemisen toivossa!

Muita fiiliksiä tältä viikolta? Lukijani törmäsi minuun keskustassa... Kiva kun juttelit! Fifteen minutes of fame - en varmaan koskaan lakkaa olemasta yllättynyt siitä, että joku tuntematon lukee blogiani ja tunnistaa minut kadulla. Ehkä mun jonain päivänä täytyy vaan myöntää, et analytiikat ei oo väärässä silloin kun ne näyttää satoja lukijoita.

Iloksenne kävin katsomassa kaikkien aikojen haun avainsanoja, jotka ovat johtaneet tänne finnworldiin. Ihan perusnimeen ja osoitteeseen liittyvien sanojen lisäksi blogiini päädytään mm sanoilla:
"Lappi" (81 tyyppiä), "game of thrones" (38 tyyppiä), "seksiä rannalla" (17 tyyppiä), "Kuokkalan graniitti" (11 tyyppiä) ja veljeäni hänen kokonimellään hakevia (13 tyyppiä) Että silleen. Omalla nimelläni ei kukaan hae, koska en sitä täällä erityisesti mainosta. Salaisuushan se ei ole, mutta ainakin toistaiseksi en ole muuttanut blogiani oman kokonimeni alle.

Viimeks ollaan oltu Kiinassa kesäaikaan vuonna 2013... Voi kun tää mies oli pikkuinen silloin.

Xi'anissa on säätiedotuksen mukaan +33 ja silleen aurinkoista joka päivä... Eikä Pekingissä ole varsinaisesti kylmempi, joten pakkasin pelkkiä shortseja ja mekkoja. Ainakaan ei tarvii miettiä Suomen kylmää kesää vaan paremminkin voivotella kuumuutta.

Kyllä näitä kulmia on ollut taas ikävä, täytyyhän se myöntää.

Tällä kertaa matkaohjelmamme on varsin kunnianhimoinen: Xi'an 10vrk, BJ 3vrk, Jilin 7vrk, Xi'an 10vrk. Eipä sitä kuukaudessa paljoa ehdi. Onneksi tätini muuttaa meille niin ei tarvitse huolehtia siitä, että talo on pystyssä kun tullaan takaisin.

Mutta löysin uuden mahdollisen vierailurahoituslähteen, jota aion hakea... Jälleennäkemisen toivossa tähänkin suuntaan. Vaikka tänään on ollut haikeiden heippojen päivä, me ollaan muutettu Kiinaan jo kolme kertaa aiemminkin. Harva edes huomaa, että olemme poissa kun kuukausi on niin lyhyt aika. Mut niin kuin sanoin Topfishin erityisavustajallekin, jos ei jätä sydämmen palasia ympäri maailmaa niin ei kyllä tiedä eläneensä. Se että sattuu, tarkoittaa sitä, että on tehnyt jotain oikein. Palataan juttuihin taas Kiinasta. Zhaijien Europe, Hello China!

And then it would be time to moved to China again. This is our fourth time, so I guess the leaving should be easier than it has been... It's been six months since we were there. Does not seem that long, but somehow I feel I've managed to live a small lifetime since then - Sure, I did not finish my PhD like I would have liked to have done, but I have improved the quality of my life through regular sports and I have become really good friends with people who I didn't even know six months ago. It's interesting to see who are the people important to my life six months from now. It feels even as a beginning of an adventure that one never knows - sometimes some friends fit a certain time in our lives better than other times. I said to my son's special needs person that she should not worry about her heart breaking into pieces - mine is scattered all over the world. That's a sign of living one's life in full. Hurting just means you did it right, you gave a piece of yourself away. Always there are the memories, no one can take those away from us. They make us who we are. Still, I hope I would have learned to say goodbyes. Better than this.

These pictures are from 2013 September - the last time we were in 'summer' of China. This time the summer will be a lot tougher - 33C during the days. Our schedule is very ambitious: 10 days Xi'an, 10 days travelling, 10 days Xi'an. Shortest trip so far.

 

Goodbye to you guys, see you soon!