Suutelemisesta

Tällä viikolla feisbuukin on vallannut tämä video. Yleensä en jaksa katsella you tube videoita vapaa-ajan vietokseni, kun tv-sarjojakin on niin paljon ja yadayada. Tämä aihe kuitenkin osui ja upposi, varsinkin kun sitä vielä radiossa ruodittiin. Videossa siis taiteilija on pyytänyt 20 toisilleen vierasta ihmistä suutelemaan ensikertaa kameran edessä. Ei mikään helppo juttu. Tai no, toisille on, toisille ei. Oliko teidän mielestä vaivaannuttavaa katsoa tätä pätkää? Minä en itse tunnistanut häpeän tunteita lainkaan, toisin kuin radiojuontaja. Niinpä lähdin ajattelemaan asiaa omien kokemusteni perusteella.

Olen kieltämättä jonkun kerran suudellut täysin tuntemattomia ihmisiä, ilman, että tiesin heidän nimiään. Itse olen kokenut tämän aika luonnolliseksi, en mitenkään vaivaannuttavaksi. Mutta tokihan suutelemiseen liittyy yleensä paljon tunnelatausta ja kysymyksiä - mitä se tarkoittaa, että suudellaan? Haluukohan toi toinen, haluunkohan mä itse? Johtaako tämä nyt johonkin? Kuinka paljon avaan suuta ja mikä on tekniikka? Kumpi sen aloitaa? Suuteleeko se toinen takaisin? Kumpi vetäytyy ensiksi pois? Mihin kädet laitetaan?

Sen sijaan videokameralle (näyttelijän osassa) en ole suudellut kuin kerran ja se, no sanoisin, että kaipaa jonkun asteen harjoittelua, vaikka kyseessä olisikin entuudestaan tuttu ihminen. Onhan se kuitenkin ehkä mukavuusalueen ulkopuolella. Tosin elämänkokemus auttaa ehkä suutelemisessakin eniten - ehkä kyse on kuitenkin ihmisen itseluottamuksesta.

Minä suutelin ensikertaa vanhojen tanssien jatkoilla. Ihan selvin päin. Se oli muistaakseni varsin mukavaa, mutta samalla tökeröä, vähän kuin ottaisi kynän käteen ekaa kertaa ja yrittäisi piirtää jotain. Sen verran exhibionisti olen, että suudelmaa seurannut yleisö ei siinä vaiheessa haitannut ollenkaan. Kiitos siitä suudelmasta asianosaiselle, jos luet tätä:)

Ensimmäisten suuteluvuosien aikana muistelen, että oli aikaa suudella vaikka koko päivän ajan. All day long, all night long. Kuka kolmekymppinen saa elämäänsä mahtumaan edes minuutin mittaisia pusuja päivittäin? Siinäpä kysymys.

Tiedän, että olen muuttunut suutelijana vuosien varrella. Teini-iässä tuntui, että siinä on vaan tarkoitus vaihtaa mahdollisimman paljon sylkeä toisen kanssa. Ihminen, joka on muuttanut eniten suutelutyyliäni on ylivoimaisesti aviomieheni. Hän suutelee erinomaisen hyvin, mutta kun tapasimme, olin sitä mieltä, että hänen tekniikkansa oli minulle liian hidas. Vuosien varrella tietysti pariskunnan tyyli alkaa tyypillisesti lähestyä kompromissia - minusta ainakin tuntuu, että nykyisin minulla on vähemmän kiire.

Radiossa keskusteltiin myös siitä, että mikä on hyvä numero. Eli montaako ihmistä on elämässään suudellut. Poskipusut ei kelpaa! Tämä on aika rankka kysymys muistille: Taisin päästä lukuun 19 - tosin varmaan on joitakin, joita en vaan muista yksinkertaisesti. Radiojuontajanainen (ikä 41) oli päässyt sataan - sinänsä kuulostaa paljolta, mutta loppujen lopuksi siinä oli n. 4per ikävuosi siltä ajalta kun on aktiivisesti suudellut. Onko tässäkin numerossa sellainen haluttu arvo, että miehillä on parempi mitä isompi ja naisilla mitä pienempi numero?

Tällaisissa aatoksissa tänään. Herättikö ajatuksia teissä?

I know Saturday night is the worst post night of the week, but yesterday I was too busy living to post, so I really ought to publish this now. Even if no one reads it because you are all in some Saturday night parties... This week in facebook, this video has been going around: Twenty strangers kiss each other for the first time. I think this is one of those videos that put a smile on anyone's face. In the radio, the journalists were discussing this one and some said they felt ashamed by some of the couples - or at least akward. I had no such feelings. I think kissing strangers can be entirely natural and not weird at all. But that depends on life experience and confidence more than anything. I have once kissed on 'screen' for cameras and that needs practise - it was totally akward.

Personally I first kissed at the age of 17. I remember that it was nice, but a little strange as I had no clue what I should be doing. I guess life educates you in these case - I'd like to think I've improved as a kissed. The person who influences my kissing tactics the most, is my husband. He's a great kisser, but when we met, we were completely in different pace. I think now a days it's a compromise of fast and slow. 

Kissing can be a really tough situation - you need to go through all thoughts from 'what does this mean that we are kissing now', 'does it lead into anything' 'Where do I put my hands' 'How much do I open my mouth' and so on. In the radio, they were also talking of people's numbers - how many persons have you kissed? What's a good number? I got to 19, but it's possible that there are some times I just don't remember - Kissing on the cheek doesn't count. Is this also a number that if you are a girl, you want a smaller numer and if you are a boy, you need a bigger one...? What's your number? The radio host said 100. I worry about the quality of the kisses there as well. How did you feel watching this film? Akward or pleased?

Kuumimmat julkkikset 2013 - Miehet

No niin tänä viikonloppuna pidän blogissa teemaviikonlopun. Molempina päivinä jutellaan samasta aihhesta. Varoitus! Luvassa hömppäpostaus, ei heikkohermoisille! Edellisen blogini aikaan, n. 4 vuotta sitten tein postauksen aiheesta 'Celebrities I'd like to bang'. Täällä periferiassa ehtii miettimään yhtä sun toista ja ajattelin nyt päivittää tämän listan vuodelle 2013, eli seuraa keskustelua aiheesta ketkä julkisuuden henkilöt ovat mielestäni kuumimpia tänä vuonna. Jotta aihetta rajoitettaisiin jollakin tasolla, päädyin valitsemaan top kympin - ei missään järjestyksessä. Jotta tämä lista saisi vähän lisää väriä, päätin, että tällä kertaa sen täytyy koostua vaan elossa olevista julkkiksista, eli potkaisin Heath Ledgerin ja Andy Whitfieldin ulos - sori, pojat!

Charlie Hunnam -
Anarkian pojissa (Sons of Anarchy) on toki paljon kuumaa lihaa skriinillä, mutta Jax kävelee kyllä yli muista. Jopa blondia tukkaa voi katsella, kun muuten on niin täydellinen. Enpä olisi Queer as Folk aikoina arvannut, mutta sittemmin tämä mies on keikkunut mun listan kärjessä jo pitkään.

Dustin Claire -

Uusi tuttavuus Spartacuksesta. Gannicus ei ikinä leikannut lettiään kuten muut ihanat tukat omanneet hahmot tässä sarjassa. No joo, lisäksi Dustin Clairen aksentti ja ääni kyseisessä sarjassa on jotain aivan käsittämättömän vetoavaa. Vaikeinta oli katsoa herran kuvia ilman Gannicus-tukkaa, jolloin yhtäkkiä taika oli kadonnut! Mikä siinä tukassa on niin hienoa, ihmettelen.

 

Alex O'Loughlin (with Moonight hair) -

Hawaii Five 'o'sta tuttu tall, dark and handsome oli minun silmääni vielä parempi vampyyrinä sarjassa Moonlight. Joskin kummankin sarjan oma laatu on aika heikko. Alexin takia molempia kuitenkin jaksaa katsoa.

Brad Pitt (with World war Z hair) -
Tuntuuko tämä vähän tylsältä valinnalta? No, toiset tykkää Matt Damonista (yak!), minun silmään Brad on istunut aina. Tänä vuonna hän oli kasvatellut tukan pitkäksi World War Zediin ja siispä hänelle annettiin tästä postauksesta paikka. Tylsä mikä tylsä, mut no halusin olla rehellinen, että tykkään myös mainstreamista. Myös Legends of the Fallissa hänellä oli tukkaa tarpeeksi... Onhan siinä naamassa jotain kumimaista, mut jos kelpaa Angelinalle niin kelpaa myös mulle.

Kit Harington -
Game of Thrones Jailbaitilla ei ehkä ikää ole nimeksikään, mutta lumessa kun tarpoo tukka kuurassa ja turkiksiin verhoiltuna niin ei voi mennä kovin paljoa vikaan.

Ethan Hawke (with Reality Bites hair) -
Mun Ethan Hawke obsessiosta on jo blogissa ehdittykin lukea. Mieluiten palaisin Hawken ysäritukkaan, Reality Bitesissa se oli ehkä parhaimmillaan. Nykyisin tähti on mun makuun hieman luiseva. Mut toki silmissä ja siinä, mitä suusta tulee ulos on edelleen jotain niin viehättävää, että ansaitsee paikkansa tällä listalla.

Javier Bardem -
Mitäs tästä herrasta voi sanoa, Vicky Christina Barcelona möi Bardemin mulle. Sittemmin toki hän on tehnyt parempiakin rooleja, mutta joo, aika vaikeeta päästä komeemmaks. Parta ja tukka, eihän sitä muuta ees tarvii vai?

Jake Gyllenhaal -
Niin mun kirjoissa toki on etua siitä, et jos on esittänyt homoa. Mut Jake Gyllenhaal on vaan jotain niin söpöä (ja mä en ees tykkää söpöistä), että eihän sitä voi vastustaa sitten lainkaan. Brokeback Mountain on tietysti mun suosikki hänen tuotannossaan, vaikkakin tukan voisi ottaa Prince of Perciasta.

Scott Michael Foster -
En myöskään onnistunut heittämään tätä miestä yli laidan. Call me superficial, mut Greek on vaan yks mun kaikkien aikojen isoimpia Guilty Pleasureja.

Michael Trucco -
Mä mietin jo, et tykkäänkö oikeesti Truccosta NIIN paljon, vai tykkäänkö siitä vaan, koska samaistun Starbuckiin... Mut no, sillä on sellaset silmät ja sellaiset käsivarret, että aika haipakkaa viedään. Trucco ja Alex O'Laughlin on kyllä ihan samaa kamaa, eli selkeesti jos on vaan tall dark and handsome niin sillä voi kompensoida pitkää tukkaa ja partaa...

Mitä tästä opimme, ihmisen maku ei juurikaan muutu. Ja jos laittaa pitkän tumman tukan päähän niin mun jalat saa alta alle sekunnin. Lyhyt tilasto näistä miehistä:

5 Amerikkalaista
2 Aussia
2 Englantilaista
1 Espanjalainen


Tietysti filmiteollisuuden ja teeveeteollisuuden amerikkalaispainotus näkyy tässä aika kovasti, mutta olin yllättynyt, että jopa puolet oli jotain muuta...

Keski-ikä: 36,6v
Olen myös yllättynyt, että tämä ei ollut korkeampi, mutta kaipa se on niin, että loppujen lopuksi sitä katselee suunnilleen oman ikäisiä tai hieman vanhempia miehiä, tästä voi päätellä.

So this weekend I am writing about the superficial facts of life: Who are the hottest celebrities of 2013? This first post shows my top10 of men - in no particular order. I last made this posting four years ago, about half of the list is still same. Yeah, it's all about the hair with me, as should not come as a surprise to anyone reading this blog. Tall dark and handsome surely also ranks high. To make it slightly more interesting, I also made a female list, coming out tomorrow. Whose on your top ten 2013?

Seksiä rannalla

Kreetan reissuun kuuluu, että tämä klassikkodrinkki on juotava - tällä kertaa meni jopa viimeiseen iltaan asti... En ole mikään coctail-tyyppi, vaan tykkään juoda olutta äijien kanssa terassilla, mutta jossain vaiheessa viikkoa Mythoksetkin alkavat tökkimään. Silloin on aika tilata 'girly drink' vaikka ihan vaan, että pääsee sanomaan taikasanat tarjoilija-adonikselle: 'I want Sex on the Beach, please":)

Tästä päästiin hyvää keskusteluun ystäväni kanssa siitä, miten ahdistelevat asiakkaat voivat pilata asiakaspalveluammattilaisen illan. Hän kertoi kokemuksistaan erään suomalaisen supermarketin kassalla, jossa mummoja riitti ehdottelemaan tuhmuuksia. Täytynee olla tyytyväinen, että omassa ammatissa seksuaalista häirintää ja ahdistelua ei kyllä ilmene juuri lainkaan. Toista se lienee kaupan kassalla tai baarin tiskillä. Jätin siis kreikkalaisen tarjoilijamme suosiolla rauhaan. Toisaalta olen sitä mieltä, että miehiä/naisia saa esineellistää, kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa. Täytyy osata käyttäytyä hyvin, vaikka olisi useampikin Sex on the Beach tullut illan aikana nautittua.

 
Niinpä tämä hyvin muodostunut kreikkalainen ei päätynyt suomalaisblogiin esittelemään hyviä hiuksiaan ja erinomaista takapuoltaan. Toimitus pahoittelee moraalista kannanottoa.

Game of Thrones: Sankarittaret ja heidän hiuksensa

Varoitus: Seuraa hömppäpostaus. Olen tv-sarjojen suurkuluttaja, mutta yleensä yritän hakea kokemukselta edes jonkinasteista laatua. Mieheni kanssa katsomme 1-3h tv-sarjoja joka ilta, yleensä DVD:nä tai muuna nauhoitteena, eli emme Suomen televisiota avaa kuin kerran vuodessa Euroviisujen aikaan.

Katsomme aika laaja-alaisesti, esimerkiksi poliisisarjoja (The Wire, Shield, Blue Bloods, In Plain Sight, Burn Notice...), Politiikkaa (West Wing, Veep...), Huumoria (Big Bang Theory, Community, Up All Night...), Scifiä (Battlestar Galactica, B5..), Showtunes (Glee, Smash), Tanskalaisia (The killing, Bron, Borgen), historiallisia (Mad Men, The Hour, Downton Abbey), Random väkivaltaa(Sons of Anarchy, Oz...) jne. Itsekseni seuraan muutamaa sarjaa, jota mieheni ei katso - mutta niiden katseluun on kyllä vaikea löytää aikaa pienen lapsen äitinä. Tänä keväänä taisin katsoa omina 'hömppäsarjoinani' Greyn anatomian ja Survivorit, jopa Housen viimeinen kausi on minulla kesken. Niinpä siis minun on puhuttava mieheni katsomaan jotakin sarjaa, jos haluan saada sen katsottua.

Vähän aikaa sitten sanoin, että haluan antaa uuden mahdollisuuden 'Game of Thrones'ille. Olimme katsoneet sen pilotin ja todenneet sen olevan tylsä ja hidastempoinen. Kuitenkin sitä oli niin kovasti mainostettu, että jouduin sen uhriksi. Kesällä on hyvää aikaa katsoa ns. 'epälaadukkaampiakin' sarjoja, koska ei ole kilpailua parempien viikoittaisten valintojen kanssa. Mieheni sanoi, että no jos haluat niin pistä se pyörimään, hän lukee siinä sohvalla vaikka kirjaa, jos ei jaksa katsoa.

Noh, parissa viikossa olen täysin koukussa taas, mikä ei sinänsä minulle ole uutta. Olemme pian jo (varmaan tämän postauksen tullessa ulos) kakkoskauden lopussa ja pitää odotella ensi syksyyn sitten lisäkausia. Olen edelleen sitä mieltä että GoT on aika heikko sarjaksi, ei lainkaan suosikkejani (kuten esim. Galactica tai SoA), mutta kuitenkin siinä on tiettyä viehätysvoimaa. Minut on helppo voittaa puolelleen esimerkiksi hyvällä sankarittarella. Minusta hyvä sankaritar on sellainen, että sillä on oma tahto, mutta mielellään se osaa myös lyödä turpaan. Vielä parempi on, jos turpaan lyömisen kohde mottaa takaisin. Sen lisäksi sankarittarella on myös hyvät hiukset - paksut ja pitkät, mielellään myös tummat tai punertavat:) Tähän malliin on helppo samaistua näet;) Jos taas naishahmot ovat sellaisia, että ne jäävät vain varjoon tai taka-alalle, taikka eivät osaa käyttää omaa miekkaansa, en ole kiinnostunut.

George R.R. Martinia voin onnitella siitä, että Game of Thronesissa on todella paljon minulle sopivia sankarittaria. Tosiaankin enemmän kuin yksi. Suosikkini tällä hetkellä on Aria, miekkailutaitoinen tuittupää, joka yrittää selvitä heikossa tilanteessaan, jossa hänen sisarensa valitsi hyvin erityyppisen selviytymismetodin. Aria on hyvin kirjoitettu nuoresta iästään huolimatta viisas ja kiinnostava. Hän on tuonut Lannisterin suvun päähän ihan erilaisia elementtejä. Toinen suosikkini on provosoiva napajäätikkötyttö, jonka Jon Snow kohtaa - hänelläkin on hallussaan sekä verbaalinen että fyysinen kommunikaatio:) Itse kuningatar Cersei on myös taidokkaasti kirjoitettu ja Lena Headey myös näyttelee häntä erinomaisesti. Hänessä on voimaa ja särkyvyyttä - ja hänellä on parhaita dialogeja, esim. se, jossa hän puhuu 'Game of Thronesista' ja se, jossa hän puhuu nyt jo edesmenneen kuninkaansa kanssa. Hiljattain hän myös puhui siitä, miten kannattaa rakastaa mahdollisimman vähää määrää ihmisiä, koska silloin ei ole niin montaa heikkoutta. Se oli minusta koskettava kohtaus.

Pidän myös Catelyn Starkista, joka hetken mielijohteesta kidnappaa Lannisterin ja pysyy kovana, vaikka hänen perheensä onkin hajonnut pitkin koko valtakuntaa. Khaleesi sen sijaan välillä raivostuttaa - etenkin naiviudellaan. Mutta hänkin on vahva nainen, joten lasketaan myös hyvien hahmojen joukkoon. Oikeastaan Game of Thronesissa parasta onkin sen naiset. Lisäksi Tyrion The Imp Lannister on vaan todella viisas kaiken porsastelunsa alla, ihan paras hahmo hänkin, vaikka onkin mies. Jos komeinta karpaasia lähdetään tästä sakista etsimään, niin jakoa ei ole Jon Snowlle, joka on vaan pitkässä tukassaan ja karvaisissa viitoissaan kaikista kuumin. Häneen pätee myös 'hyvien hiuksien' laki, eli niillä pääsee jo minun listoillani korkealle. Ja vielä partakin... Noh, jo heikottaa, kun tätä hahmoa katselee.

Eli kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Game of Thrones oli sittenkin katsomisen arvoinen, vaikkakin hyvin keskinkertainen sarja. Ärsyttävää siinä on se, miten laajalle se hajoaa, mutta toisaalta hidastemponen juonen käsittely mahdollistaa monen juonittelun etenemisen samalla tasolla. Miestäni tässä sarjassa ärsyttää se, että se on tehty amerikkalaisille, joilla 'ei ole omaa historiaa', joten heidän täytyy keksiä saagojaan... Minusta on mukava nähdä näin monta hyvää naishahmoa samassa pätkässä - saa sitä elämässä olla hieman hömppää ja fantasiaakin. 

Kuvat toki lainattu.

  

Housuista ja hameista

Joku voisi sanoa, että olen poikatyttö. Olen aina hakeutunut mielummin miehisille aloille tai harrastuksiin. Vaihdan itse automme renkaat ja hoidan huollot. En juurikaan meikkaa. Minulle on luontevampaa tulla toimeen miesten kuin naisten kanssa. Olen miettinyt tätä viime aikoina istuessani kokouksissa, joissa päävastuullisina istuu 50+ miehiä. Otetaanko nuori nainen vakavasti? Miten tulee pukeutua? Olen ollut muutamissa projektien aloituspalavereissa, joissa alkaa välittömästi hillitön pissikisa isojen poikien välillä: Kenellä valta on ja kuka sitä käyttää...

Eniten ongelmia on uran alussa, kun ei vielä ole kokemusta ja itsevarmuutta on vaikea feikata. Ei siis ihme, että nuorena naisena minua ei ole otettu läheskään yhtä vakavasti kuin vanhempia mieskolleegojani. Kuitenkin tällainen ikä- ja sukupuolirasismi, johon varmasti itsekin olen ennakkoluuloissani syyllistynyt - on usein turhaa: Vanhat miehet ne vasta laiskoja ovatkin tekemään hommia ja usein pitävät pitkiä poliittisia puheenvuoroja, joiden aikana käy ilmi, esimerkiksi että a) kyseinen henkilö ei ymmärrä projektin tasoja oikein, b) ei ole kuunnellut muiden puheenvuoroja ja c) puhuu nyt ainoastaan, koska haluaa vakuuttaa muut siitä, että hänellä se valta nyt on. Valitettavasti tällaiset vievät usein kallista kokousaikaa, jolloin voitaisiin sopia siitä, miten hommat tulee käytännössä hoidetuksi.

Olen miettinyt myös omaa suhtautumistani muihin naisiin, sillä silloin tällöin vastaan tulee tilanne, jossa koen vanhemmat naishenkilöt vaikeina yhteistyökumppaneina. Miespuolisen työkaverini mielestä tämä johtuu siitä, että olen ainaisesti miesten maailmassa paikkaani raivanneena jotenkin 'valmiustilassa', jossa puolustan reviiriäni liiankin tehokkaasti ja tästä johtuu, että tulen paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. Ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ettenkö tulisi toimeen naistenkin kanssa - monet läheisimmät kolleegani vuosien varrelta ovat naisia. Olen huomannut, että jos näyttää siltä, että on syytä pehmittää suhdetta johonkin naiskolleegaan, hyvä taktiikka on luoda joku konflikti tai näkemys, josta ajattelemme samoin. Joitakin kertoja olen käyttänyt jopa pidemmälle vietyjä, pinnallisia konsteja, kuten kokouksen miespuolisten jäsenten ulkonäkökisoja, joissa olemme sitten yhdessä toimineet tuomareina. Tämä konsti tosin vaatii alleen päivällisen ja viinilasillisen, mutta toimii kuin taika: Kaikki naiset on yhdistetty yhteisen aatteen taakse - lisäksi käy ilmi, millaisten kansallisuuksien miesihanteet purevat kehenkin.  

Kauttaaltaan naisen asema eurooppalaisissa työyhteisöissä on minusta hyvä - toki keskimääräinen palkkataso ei ole miesten palkkaa vastaava. Ja sitten tulee vastaan tilanteita, niin kuin viime viikolla. Eräs vanhempi miesprofessori oli tällä kertaa tuonut mukanaan miespuolisen, nuoren työntekijän, vaikka hänen trade-markkinaan on viimeisen viiden vuoden ajan ollut n. puolen vuoden välein vaihtuvat nätit naisalaiset. Huomautin hänelle aiheesta ja hän sanoi suoraan, että on kyllästynyt siihen, että naiset pamahtavat heti raskaaksi ja päätti nyt palkata miehen. Mietin, että olisiko suomalainen professori sanonut tätä ääneen...