Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

Varhaiskasvatussuunnitelmaa varten

...Meitä pyydettiin kirjoittamaan, että mitä vanhempien mielestä päiväkodin tulisi tietää lapsesta oppiakseen tuntemaan hänet paremmin. Ensinnäkin meistä vanhemista tämä kysymys oli aivan älytön. Koska me juttelemme A:n asioista päiväkodin kanssa joka ikinen päivä. He tuntevat lapsen erinomaisesti ja tietävät hänestä ja hänen tavoistaan todella paljon. No mutta kirjoitan nyt kuitenkin oman pienen kertomukseni ikäänkuin he eivät tuntisi tätä lasta.

 A on nyt 3,7vuoden ikäinen. Hän on varsin aktiivinen lapsi, tyypillinen poika siinä mielessä. Hän tykkää kaikista eniten omenista ja autoista, mutta on viime aikoina alkanut leikkiä nukeilla ja tykkää niistä. Hän tykkää kantaa pientä lelukokoelmaa mukana, johon kuuluu autoja, omenoita, lelu-kaloja, jääpalamuotti jne. Hän hermostuu, jos tavarat eivät pysy mukana, mutta on viime aikoina alkanut osata käyttää myös kassia. Hänen kanssaan on tällä viikolla opeteltu sitä, että lelut annetaan aamulla isin matkaan, kun jäädään tarhaan. Leluista luopuminen on hankalaa, mutta hän on oppimassa siihen.

 A tykkää kiipeilemisestä ja liikkumisesta. Kotona hän kiipeää mieluusti isin kirjahyllyihin ja joskus menee päältä täytettävään pesukoneeseen sisään. Hän tykkää roikkua tangoista, esim. verhotangot tai pyyhkeiden ripustelutangot yms muut.

 A:lla on omaa paljon omaa puhetta, josta suurimmaksi osaksi ei saa mitään selvää, mutta sanoja ja lauseita tulee myös suomeksi, englanniksi ja kiinaksi. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä liity mihinkään kontekstiin. Tällä viikolla ollaan kuultu mm. "Istu Alas" (liittyen vessanpöntöllä istumiseen); "Pääsee"; "This is our"; "Pamma"; "Wo" (minä); "Shuei"(vesi); "Go, go"; "Äiti"; "Isi"; "Aisha"(hän itse); "This"; "Äppä" (Apple) jne. Ainoa erisnimi, jonka olen kuullut on 'Suvi' (erityisavustaja), jota hän ikävöi kovin joulun aikaan. Ihmisten nimityksiä käytetään etenkin silloin, kun ihmiset eivät ole läsnä. Äitistä voi kysyä että 'Äiti?' Jos äiti on poissa jne. Ajattelemme, että englanti olisi hänelle luonnollisin kieli, mutta Suomi on vahvistunut tarhan myötä.

 A on pari viikoa sitten ollut vierailemassa yön yli isosedän ja -tädin luona. Siellä hän oli hakenut jääkaapin ovesta kuvan, jossa hän on itse äidin kanssa ja hokenut "Äiti - Aisha" ja nukahtanut silitellen ja pussaillen kuvaa. Kuvakommunikaatio on siis hyvässä alussa ja toisin kuin viime vuonna, hän katsoo kuvia ja ymmärtää, että niillä kerrotaan hänelle jotain. Hän osaa harjoituksissa antaa kuvia pyytääkseen rusinoita tai mandariinin paloja, mutta ei osaa vielä käyttää näitä taitoja normaalielämässä.

 A harrastaa uintia äiti ja isin kanssa 1-2 kertaa viikossa lähinnä Aaltoalvarissa. Hän on kova vesipeto ja ponttoonipukunsa kanssa hyppii suvereenisti altaasta toiseen, sukeltelee ja laskee hurjimmat liukumäet aikuisten sylissä pelkäämättä. Hän on äärimmäisen rohkea ja kokeilunhaluinen. Hän tykkää myös lähteä äidin harrastukseen, Kempoon mukaan, jossa hän kirmaa tatamilla, kiipeilee puolapuilla ja harjoittelee keppitekniikoita aikuisten keppiä pyörittämällä. Hän tykkää myös hoplopista (aikaisemmin Peukkulasta), jossa hänen suosikkinsa on trampoliini, johon hän nykyisin on alkanut oppia odottamaan vuoroa. Toki aikuisen tulee hänestä vielä pitää kiinni, muuten ei onnistu.

 A nukahtaa melatoniini+Levozin yhdistelmälääkkeellä ja nukkuu yleensä koko yön 22-07. Levozin on uusi lääke, jonka tarkoituksena on poistaa aamuyön herääminen. Tätä on käytetty nyt 1kk ja sinä aikana hän on herännyt 2 yönä keskellä yötä, molemmilla kertaa pissivaippaan, eli nukkuminen ja yöt ovat parantuneet meillä aivan hirveästi. Tämä on todella uskomatonta, että saadaan nukkua öisin nykyisin. Viikonloppuisin päikkäreitä on hankalampi saada nukkumaan, kun lapsi nukahtaa vasta 16 maissa ja toisinaan ei lainkaan. Hänellä unen tarve on minusta n. 10-11h per vuorokausi, vaihdellen joka toinen päivä vähän enemmän, joka toinen päivä vähemmän. Kotona ei nukuteta vaunuun vaan esim. autossa saattaa nukahtaa tai sitten sohvalle. Iltaisin nukahtaa suurimmaksi osaksi sohvalle, josta nostan hänet 15min nukkumisen jälkeen omaan sänkyynsä. Hänet voi siirtää, 10min-20min nukahtamisesta. Jos siirrät aiemmin, hän herää eikä enää nuku. Jos siirrät myöhemmin, hän herää, eikä enää nuku.

 A:lta ei ole kotona vaadittu pöydässä istumista ruokailun aikana, hän on hyvin levoton lapsi (tyypillinen autisti siis) ja ruokailua on saanut suorittaa muuallakin kuin pöydässä. A:lta ei ole myöskään vaadittu, että hän ei saisi hyppiä pöydillä tai vastaavaa. Hänellä on tapoja, jotka saisivat ammattilaisten nostamaan kulmiaan.

 A tykkää näyttää tunteitaan läheisimpiä aikuisia kohtaan pussaamalla ja erityisesti nenään pussailemalla. Hän on varsin intohimoinen kun sille päälle sattuu. Hän on melkein aina iloinen ja onnellinen, harvoin huonolla tuulella. Hänen haastavat käyttäytymisensä ilmenevät, jos hän ei saa jotain, mitä on tottunut saamaan tai mikäli häneltä otetaan lelu pois tms. Toki hän väsyneenä ja nälkäisenä on vaikea - mut niin on kuka tahansa lapsi.

 A pystyy olemaan pitkiäkin aikoja syömättä, mikäli niin päättää, mutta nykyisin syö hyvin. Hän on silloin tällöin maistellut lihaa esim. jauhelihakastike perunan kanssa tai riisin seassa olevat nakin palat. Hän syö nykyisin hanakkaasti kalapuikkoja, ne ovat herkkua. Muita herkkuja ovat juusto ja raejuusto sekä tietty sipsit ja mehut. Hän ei ole saanut käytännössä juuri lainkaan karkkeja, jäätelöä tms. Suklaata syö jos annetaan, mutta sitä ei kotona tarjoilla. Muutenkaan kotona ei herkkuja ole saatavilla ja janojuomaksi hänelle käy maito ja vesi. Limsa maistuisi, jos annettaisiin, mut ei juuri koskaan saa. Perunat on ykkösruokaa, mutta myös rakenteeltaan selkeä pasta käy. Lähinnä tykkäisi vaaleasta pastasta, riisistä ja leivästä, mutta myös ruisleipää syö ja tykkää. Iltaisin syö puuroa. Ei ole aamupalaihminen ollenkaan.

A hyötyy rutiineista silminnähden, mutta pystyy sopeutumaan matkailuelämään myös mainiosti. Hän on matkaillut mm. Kiinassa, Englannissa, Ruotisissa ja tietysti Suomessa. Tarhassa olo on ollut hänelle selvästy hyväksi ja päivärinteen henkilökunta on ensiluokkaisen asiantuntevaa ja mahtavaa. Meillä on pelkästään positiivisia kokemuksia yhteistyöstä tämän tarhan kanssa.

 Olemme ajatelleet tänä vuonna kehittää A:n taitoja kuukausi kerrallaan, mutta havaitsimme, että etukäteen ei voi suunnitella välttämättä, että mikä olisi tarpeellisin asia tällä hetkellä kehitettäväksi. Asioita, jotka minä haluaisin saada sujumaan seuraavan vuoden aikana ovat:

1. Kuvien käyttö signaalina ja pyytämiseen, ehkä myös 'ensin tämä, sitten tämä' kuvataulu
2. Vaipan poisjättäminen - tänäänkin pissat on tulleet illalla pönttöön ja kuulema päivällä kakkakin, hyvä A!
3. Ruokailukäyttäytymisen parantaminen: että ei syödä käsillä, ei sotketa ja syödään ja istutaan pöydässä
4. Vaatteiden riisumisen opettelu
Nuo ovat nyt ykkösasioita. Kuvakommunikaatio on edelleen vaiheessa - puheterapeutin kanssa on tehty kuvatauluja, mutta ne ovat kesken vielä. Kuvien askartelu ja miettiminen on yllättävän haasteellinen juttu, miten löytää aikaa niiden tekemiseen, saati käyttämiseen sitten. Tämä on minulle edelleen iso juttu, mutta yritän parhaani auttaa lastani kuvakommunikaation kanssa.

 So they asked from the daycare if we would write something for them to make them understand our child better. This was an odd question, as they see him every day and know him quite well.

 What could we possibly tell that they don't already know?

 They know he loves to swim, climb and run in his free time. He likes to also go to Kempo with mummy and his favorite is to use the bo (stick), in which he is quite good at. 

 They know that he's keen on apples and cars. They have thought him to be keen on dolls now. They know he speaks small sentences sometimes. Like last night he kept on yelling 'Istu alas!' (sit down!), but mainly it was associated with the toilet. He knows how to pee and poo into the toilet, if he's on top of the toilet, but does not yet quite know how to go to the toilet when he needs to do his business if he has his pants on. Without his pants, he will usually not pee on the floor.

 They know he likes to bake the dolls in the Owens. 

 They know he shows affection by kissing and eating your nose. He will climb to the laps of an adult if he feels he needs closeness and he keeps on babbling away in his own language. He is very happy and he's started to sleep through the night with the help of Levozin drug. If he wakes up at night, it's always about a nappy that's too full. 

Things we would like to develop this spring/this year:
1. Communication with pictures
2. Help him be dry during the day
3. Help him take his clothes off on his own
4. Make him sit at the table and eat with less mess around the house

Autistinen lapsi vaihtaa päiväkotia

 Eilen aloitimme uudessa päiväkodissa Jyväskylän keskustassa. Päädyimme vaihtamaan päiväkotia yhdestä ja vain yhdestä syystä: Lapsemme on autistinen ja tarvitsee apua, jota Jyväskylän kaupunki ei yksityisiin päiväkoteihin suostu tarjoamaan. Tämä järjestely on aivan älytön: Kaupungissa on hoitopaikkapula, jota yksityiset päiväkodit, kuten Taidepäiväkoti Kulmakartano, jossa poikamme on ollut hoidossa viimeisen puolen vuoden ajan, lievittävät. Kuitenkaan erityislapsille ei ole saatavissa avustajia yksityiseen päivähoitoon, ainoastaan yleiselle puolelle näitä resursseja voidaan kohdentaa. Kuitenkin yksityinen päivähoito on kunnalle edullisempaa, joten en ymmärrä ollenkaan tätä logiikkaa.

 Meidän tilanne oli keväällä siis se, että aloimme kartoittamaan alueen päivähoitotilannetta uudestaan, lähinnä lastenneurologian neuvosta. Kaikki tieto, mikä näistä paikoista liikkuu on kuitenkin kiertävän erityislastentarhanopettajan eli KELTO:n takana. A:n alueen KELTO kertoi meille ykskantaan, että hänen näkemyksensä on, ettei A tarvitse avustajaa. Vaikka lastenneurologia JA kulmakartanon hoitajat, jotka hänen kanssaan päivittäin tekivät töitä, olivat toista mieltä. He olivat sitä mieltä, että tämä lapsi tarvitsisi ehdottomasti avustajaresurssia. Pitkän kädenväännön jälkeen päädyimme tilanteeseen, jossa päätettiin, että me haemme A:lle yleisenpuolen paikkaa syksyksi.

 Päiväkodin vaihtaminen tuntui minusta todella vastenmieliseltä ajatukselta. Meillä on ollut kaikki niin hyvin Kulmakartanossa. Olemme olleet todella kiintyneitä koko perhe sekä paikkaan, tiloihin että myös ihmisiin. Ja lapsi on nauttinut päiväkodissaolosta - entäpä jos hän ei mukautuisikaan uuteen? Vaikka A on autistinen, hän on äärimmäisen joustava ja iloinen lapsi. En tiedä johtuuko se siitä, että hän on ollut koko elämänsä ajan monessa mukana ja ehkä tästä syystä siirtymät eivät ole niin vaikeita kuin ehkä jollekin toiselle autistille ne olisivat.

 Kuitenkin on selvää, että A tarvitsisi resursseja ja siispä aloitin neuvottelut hakemalla Nisulan päiväkotiin. Nisulassa on aikaisemmin ollut autistisille lapsille suunnattu ryhmä, mutta nykyisin Jyväskylän kaupungissa kaikki erityislapset on integroitu normaaleihin päiväkoteihin. Eli periaatteessa meidän olisi pitänyt hakea Ristonmaalle, koska se on meidän lähipäiväkoti. Päätin kuitenkin hakea Nisulaan, koska tiedän, että siellä on osaamista autistisille lapsille monen monen vuoden ajalta. Ristonmaankin tilanteen toki kartoitin ja se oli sellainen, että ryhmäkoko olisi suurentunut, eikä omaa ELTOa päiväkodissa ollut lainkaan, ainoastaan kiertävä sellainen (Kulmakartanossa A oli Elton ryhmässä) Sanoin kyselijöille, että huonompaan tilanteeseen emme lähde missään tapauksessa. Eli jos ryhmäkoko vaan suurenee eikä resurssit parane niin sitten pysymme kulmakartanossa. Tällä jämptillä linjalla (jonka kulmakartanon päiväkodin johtajalta opin - Kiitos Tiina taistelustasi lapseni oikeuksien puolesta!) saimme kuin saimmekin paikan, johon kohdennettaisiin tänä syksynä avustajaresurssia ja muutenkin ryhmäkoko olisi pienempi. Paikka on Päivärinteellä, ei Nisulassa. Päiväkodissa toimii myös oma Elto, joka on ryhmän käytössä.

 Eli näillä mennään. Kesän aikana Heinäkuussa A kehittyi huimasti. Uskon, että tähän oli syynä se, että päiväkodissa useimmat lapset olivat lomalla ja kulmakartanossa ehdittiin häneen todella panostaa. Katsekontakti parani, joitakin sanoja tulee harvakseltaan, potalle oppi pissaamaan ja yhtäkkiä hän alkoi syömään todella paljon monipuolisemmin ruokaa. Uskon, että pieni ryhmäkoko (ja mummin & isotädin ponnistelut) olivat syynä tähän kehitysaskeleeseen - eli kyllä aikuisten panostus hänessä näkyy.

 Fiilikset eilisen jäljiltä ovat ihan hyvät. Tietystikään vielä ei ole muuta kuin ehditty tutustua uuteen päiväkotiin. Olin itse mukana siellä aamusta ja iltapäivästä pari tuntia A:n kaverina siirtymätilanteessa. Havaintoni on se, että meno Päivärinteen Silmut-ryhmässä, jossa hän nyt on, on huomattavasti verkkaisempaa kuin kulmakartanossa. Tällä tarkoitan sitä, että aikuisia on selvästi enemmän ja oma erityisavustaja (jonka hän jakaa toisen autistisen pojan kanssa) on todella huippujuttu. Henkilökunnassa on sekä nuoria että vähän kokeneempia työntekijöitä, joten tasapaino on aika mukava. Tilat ovat isommat kuin kulmakartanolla (ainakin pukeutumiseen tarkoitetut), mutta selvästi pimeämmät. Vastaavasti ulkoilualue on paaljon suurempi ja siellä on paljon enemmän tekemistä. Haasteellisena lapsena A kävi tietysti heti ekana kokeilemassa, miten tätien hermot kestävät kun hän juoksee ilman käsiä korkeilla tasapainopuilla... Siinäpä tuleekin heille olemaan varsinainen haaste, tämä poika kun on uhkarohkea, eikä omia rajojaan vielä tunne... Mutta ainakaan vielä ei mennyt tarhan pihan aidoista yli eikä ali. Erityisavustaja vaikuttaa todella mukavalta ja yhteistyöhaluiselta ihmiseltä - olin helpottunut kun hän oli omanikäiseni (minussa saattaa asua pieni ikärasisti sisällä), ajattelin että huh kyllä tämän kanssa päästään vielä todellakin pitkälle.

 A oli ihan yhtä innoissaan uudesta paikasta. Yritin itse tsempata parhaani mukaan, vaikka ehkä ne vanhat ihmiset ja kulmakartanon kontaktit olivatkin minulle vaikeita jättää taa. Onneksi A ei tiedä, ettei voi mennä sinne enää. Itse suren sitä helppoutta, joka oli kulmakartanon sijainti. Päivärinteen parkkistilanne on meille paljon hankalampi kun ei ole yliopiston parkkipaikka vieressä. Aina saat pelätä sakkoja tai maksaa itsesi kipeäksi. Samoin kaikki parkkeeraus on taskupysäköintiä (yäk). Ja aamuruuhkassa tänään hieman kahdeksan jälkeen laskin, että n. 15minuuttia menee meiltä kotoa päiväkodille. Ennen tämä aika oli 2minuuttia! Ollaan eletty aika luksuselämää siis. Eli 30minuuttia nipsaistaan pois jokaiselta arkipäivältä meidän elämää, joka tulee olemaan tulevaisuudessa sitten sitä autossa istumista. Sinänsä huvittavaa, koska paikoilla on n. 500metrin sijaintiero, mutta päivärinne on vaan niin paljon kenkummalla puolella keskustaa, että aamuruuhkaa ei oikein voi välttää. Täytyy miettiä, mikä olisi paras ajoreitti...

 Kieltämättä loman jälkeen fiilikset olivat hieman maassa: Ulkona ei ole enää lämmin ja siellä sataa... Ja pitäisi palailla takaisin töihin ja silleen. Aamuherätys on 15minuuttia aikaisempi kuin olen tottunut. Mutta tottakai minä olen äitinä valmis tekemään ihan mitä vaan että lapseni oppii puhumaan. Uskon, että näin tulee tapahtumaan, ehkäpä seuraavan kahden-kolmen vuoden aikana.  

 My son has changed his daycare yesterday. We decided to change it because the political situation in Jyväskylä. Due to this change, his group size got smaller and he now shares a special needs assistant with another autistic boy. This is excellent news for him. He will be able to get daily help with his speech and communication theraphy. Of course changes are never easy - but this one seems to have been a lot harder for the parents than the kid. He doesn't know he's not going back to the previous one and he is equally excited of this new one. There is new little cars and new balance beams to climb on in the yard. For me, I was a bit misty eyed of letting go the previous people, but that's my personality I guess. I don't like leaving people behind. And they really did do a great job with him. Specifically his progress during July, when there was only 4 kids on the daycare, was enormous. Smaller group size really does work. So I have got high hopes for this Autumn. Let's see how it will go.

Taidepäiväkoti Kulmakartano

 Meidän napero aloitti siis tammikuun alussa Taidepäiväkoti Kulmakartanossa, Jyväskylän keskustassa.

 Nyt kun siellä on kohta kolme kuukautta käyty, ajattelin kirjoitella vähän kokemuksia tästä päiväkodista. Ehkäpä tästä on apua sellaiselle, joka etsii päivähoitopaikkaa lapselleen Jyväskylässä. Kulmakartanon facebook-sivu löytyy täältä. Ja verkkosivut täältä.

 

 Taidepäiväkoti kulmakartano sijaitsee Vaasankadun ja kauppakadun kulmassa, vastapäätä Sohvia, Kulmakartanon talossa. Tilat on jaettu kahteen tasoon, isompaan yläkertaan ja alakerrasta löytyy toimisto, vessa-alue, liikuntasali, musiikkihuone ja nukkari. Kaikki tilat on rempattu tosi kivasti viime vuoden aikana, materiaalit ovat moderneja nykyaikaiseen nuoren aikuisen makuun. Minusta ainakin on ihana tulla tilaan, joka on sekä kaunis että toimiva.

 Me löysimme tämän päiväkodin itseasiassa ihan vahingossa. Etsimme pojallemme hoitopaikkaa joulukuussa Kiinasta paluumme jälkeen ja silloin oli yksityisellä puolella lähes mahdoton tilanne hoitopaikkojen suhteen. Niinpä meille vinkattiin, että voisimme kysyä paikkaa tästä uudesta päiväkodista, joka aloittaisi toimintansa 7.1.

 Soittelin päiväkodin johtaja Tiina Lämsälle ja paikkoja poikani ikäisille oli jäljellä enää yksi! Niinpä otimme sen nopsasti vastaan. Muistan, että soittelin Tiinalle Helsinki-Pariisi aamukoneesta, ja hyvä että toimin nopeasti, sillä hoitopaikat (varsinkin hyvät sellaiset) menevät Jyväskylässä kuumille kiville. Niinpä A saatiin hoitoon.

 No, alku oli aika hankala, kuten arvata saattaa. Me emme tienneet mitä olettaa. Onhan A meidän eka lapsi. Meidän pelko oli, että hän ei tykkää olla päiväkodissa tai meistä erossa ja jää itkemään perään tms. Kuitenkin päiväkodin ja meidän väliset haasteet olivat tammikuun ekaviikolla ihan erilaiset, kuin olimme kuvitelleet. Ammattilaisina he näkivät ensimmäisen päivän perusteella, että hei, tää poikahan on autistinen. Meidän silmissä poika ei ollut erilainen, koska meillä ei aikaisempaa kokemusta ole. Kuitenkaan päiväkodilla eivät voineet sanoa suoraan arveluaan liittyen A:n erilaisuuteen - se on käsittääkseni jotenkin lakisääteistäkin, että lääkärin se diagnoosi pitää antaa. Joten tosiaankin ihmettelin ensimmäisellä viikolla päiväkodin toimintaa. Nyt toki ymmärrän, että tilanne oli heille todella vaikea: ensinnäkin he aloittivat ihan alusta. Jokaisen lapsen selässä oli nimilappu. Henkilökunta ei tuntenut toisiaan, ei tiloja, ei lapsia... Varsinainen kaaos siis. Ja siinä pieni autistinen tietenkin jäi paitsioon ja äidillä oli huoli hänen pärjäämisestään, koska hän nukahteli ikkunalaudoille yms.

 Kuitenkin olen äärimmäisen kiitollinen Tiinalle, että hän auttoi meitä hakemaan nopeasti apua A:n tilanteeseen. Ilman päiväkotia ei oltaisi näin pitkällä tässä tuen hakemisessa A:lle, ei millään. Aika nopeasti aloimme saada myös paljon henkilökohtaista apua: Saimme käydä juttelemassa A:n tilanteesta päiväkodilla, hän sai omat vaunut alakertaan, joissa hän nukkuu päikkärinsä, joten hänen ei tarvitse sopeutua sängyssä nukkumiseen. Myöskin hän sai jonkun viikon verran syödä omia ruokiaan ja edelleen syö omista ruoka-astioistaan, jotka helpottavat pientä, nirsoa ruokailijaa. Sittemmin olemme kommunikoineet ruoka-asioita sille tasolle, että joskus A saattaa saada ruoan sellaisessa muodossa kuin se olisi hänelle mieluisin, esimerkiksi pastan ilman kastiketta tai perunat lohkoina, ei muusina. Yksilöllistä palvelua siis. Tykkään myös siitä, että tarha on auki 7:00-17:00. Tämä tarkoittaa sitä, että tällainen liukuvaa työaikaa tekevä ihminenkin ehtii hakemaan lapsensa tarhasta. Iltaisin kun haen pojan, saan aina raportin siitä, miten hänen päivänsä on mennyt. Aamupala on tarjolla ysiin asti - tällaistakaan palvelua ei ihan joka tarhassa ole saatavilla.

Päiväkodin henkilökunta on meidän vanhempien ikäistä kolmi-nelikymppistä porukkaa, onpa siellä muutama hieman nuorempikin. Kuitenkin minulle itselleni on ollut tärkeää, että löydän päiväkodin aikuisista sellaisia, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella ja samanikäisten kanssa se on tosiaan helpompaa kuin kovin kaukana omasta iästäni olevien.

 A on sijoitettu ryhmään, jossa on erikoislastentarhan opettaja, eli hänen tilanteensa päiväkodissa on minusta oikein hyvä. Päiväkodissa on myös otettu käyttöön kuvakommunikointi, jonka avulla autetaan A:ta päivittäistilanteissa. Tekemättä on vielä kodin ja lastenneurologian osaston yhteistyövisiiitti päiväkodille, mutta se saataneen piakkoin toteutettua myös. Joten kaiken kaikkiaan alun vaikeuksien jälkeen, olemme erittäin kiintyneet tähän päiväkotiin ja sen henkilökuntaan. Koen, että heitä oikeasti kiinnostaa A:n asiat ja että häntä tuetaan arjessa, otetaan mukaan retkille ja sellaisiin tilanteisiin, joissa hän varmasti saattaa olla vaikeakin. Koen, että Taidepäiväkoti sijaitsee mukavalla paikalla ja meiltä sinne ajelee aamulla sen 3minuuttia suuntaansa autolla. Kunhan kelit paranevat, aion viedä A:ta pyörällä tarhaan.

Nyt tietysti diagnoosin myötä seuraavaksi täytyy tehdä päätös, että haemmeko hänelle paikkaa johonkin erityispäiväkotiin. Jos hän viihtyisi tässä tarhassa huonosti ja jos emme jo olisi niin kiintyneitä tähän paikkaan, olisi valinta helppo. Kuitenkin A tykkää Kulmakartanosta ja sen väestä ihan hirveästi. Joka aamu hän riemuissaan kävelee autolta päiväkodille ja joka iltapäivä hän selittää omalla kielellään minulle onnessaan mitä on tehnyt päivän aikana. Hän selvästi nauttii päiväkodin tuomasta turvallisesta rutiinista ja se on ollut hänelle hyväksi. Uskon, että juuri tässä päiväkodissa erikoislapsi saa erikoiskohtelua. Vaikka en muista päiväkodeista tiedäkään, epäilen silti, että onko yhtä moninaista toimintaa lasten kanssa - joka viikko ovat jossakin päin retkillä: Lounaispuistossa, Mäki-Matin perhepuistossa, Mäkisen kalakaupassa, Pääkirjastolla, Veturipuistossa ja vaikka missä. Näistä lapsista kasvaa kaupunkilaisia, jotka osaavat käyttäytyä Jyväskylän katukuvassa ja minusta tämä on tälle alueelle vain hyväksi. Tarhan sijainti meille tosiaan on erinomainen yliopiston parkkipaikkoineen, joten suhtaudun hieman skeptisesti siihen, miten 'paremmin' A:lla päivähoitoasiat voisivat olla jossakin muualla. Mutta vannomatta paras - katsomme tilannetta kiertävän erityislastentarhanopettajan kanssa tässä keväällä. Jospa pääsemme vaikkapa vierailemaan ja tutustumaan Jyväskylän erityislapsien päivähoitopalveluihin.

Our son started in January in 'Taidepäiväkoti Kulmakartano' (Free translation: the Artistic Daycare Corner Mansion) which is situated uptown Jyväskylä city centre, near Sohwi pub. The place is newly renovated and filled with young, enthusiastic staff. The place is in two floors and has a small yard behind the building. We have been super pleased with this daycare. They noticed our son's autism immediately, and we actually got help 4 days after he went to daycare. We would never have noticed it ourselves being first time parents. Tops is complely in love with Kulmakartano and its staff. He goes there every morning enthusiastically with a smile on his face where and he gets special treatment like he is in a group with a Special needs teacher, exept in the middle of the day when he gets a longer nap in his own pram because that's what he still needs. They have started using pictures to communicate with him and his progress has been notisable since he went to daycare. We have a very rough decision to make this spring whether to take him out of here and put him into a 'Special needs' daycare where possibly they would know more about autisism. It breaks my heart to think of leaving this place behind - the location being very convenient for us and so on. But we will do what is best for Tops.