Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pubit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pubit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. lokakuuta 2018

Belfast

Kävimme viikonloppureissulla Irlannissa.
 Reissun määränpää oli sunnuntai-illan Sueden konsertti Dublinissa.
 Mutta koskapa minä en ollut koskaan aiemmin käynyt Irlannissa niin totesin, että samallahan sitä ehtisi pienelle visiitille Belfastiin.
Juhan Tai Chi-harjoittelijakaveri saatiin nimittäin meille natiivioppaaksi lauantaina, joten eihän tällaista kannata jättää väliin...
 


 Kuvia lauantailta on todella vähän, sillä satoi kun Esterin p:stä ja oli muutenkin varsinaisen ankea keli.

 Sentään Euroopan pommitetuin hotell 'Europa' tuli nähtyä ja natiivioppaamme veivät meidät myös Sons of Anarchyn kolmoskauden kuvauspaikalle 'Muldoons' pubiin.
Sateen vain jatkuessa, istuskelimme R:n ja hänen tyttöystävänsä J:n kanssa mukavissa pubeissa keskustelemassa pohjois-Irlannin politiikkaa ja alueen historiaa.
 Osa pubeista oli varustautunut sesonkiin perinteisin menoin.
 Paikalliseen kulttuuriin on aina mukavampi tutustua paikallisin silmin...
Sunnuntaina meillä kävi tuuri ja päätimmekin lähteä pienelle sunnuntaikävelylle auringon paistaessa...
 Kävely Belfastissa on mieltä avartavaa.
 J oli edellispäivänä kertonut meille, millaista oli ns. 'Troubles' aikana eli noin 60-luvulta 1998-vuoteen, jolloin Troublesin katsotaan loppuneen.
 Eli nämä ajat pohjois-irlannissa käytiin eräänlaista passiivista sisällissotaa, jossa pommitettiin ja rynnäköitiin pubeihin sisälle ammuskelemaan.
 Kiistojen aiheena oli Pohjois-Irlannin perustuslaillinen asema: Protestanttien mukaan Pohjois-Irlannin tulee kuulua Iso-Britanniaan, kun taas katolliset republikaanit ajoivat Pohjois-Irlannin liittämistä Irlannin tasavaltaan, joka kuuluu siis EU:hun.
 Nyt tänä vuonna Pohjois-Irlannin poliittinen tilanne on sinänsä mielenkiintoinen, että kukaan ei oikein tunnu tietävän, miten Brexitin tulisi vaikuttaa siihen.
 Brexithän toisi rajat Iso-Britannian rajoille, jolloin tämä sopimus loukkaisi Irlantilaisten ns. 'Good Friday' eli pitkän perjantain sopimusta vuodelta 1998, jolloin päätettiin, ettei Irlantien välillä tarvitse tarkastella passeja tms.
 Mielenkiintoista on siis nähdä, että tuleeko Belfast-Dublin -tyyppisen yhdistelmäreissun tekeminen hankaloitumaan ensi vuonna - senkin takia oli jo kiinnostavaa käydä siellä nyt, kun kerran mahdollisuus osoitti itsensä.
 Sunnuntaikävelymme kulki sekä todella vanhojen 'näyttää jääneen 1800-luvulle' alueiden läpi aivan moderneihin Belfastin kaupunginosiin.
 Kontrasti oli käsin kosketeltava.
 Myös politiikka näkyi katukuvassa.
 Brexitin vastustusta oli pitkät pätkät joka kadun kulmalla tabloittina.
 Muitakin ongelmia toki löytyy...
 Tavallaan, vaikka saimmekin nähdä Belfastin ns. "hyvänä päivänä", on silti selvää, että onhan se aika ankea paikka...
 Tai selkeästi eri maata kuin Dublin. Belfast on myös tunnettu ns. seinämaalauksistaan, joista suurin osa on tehty juuri 'Troubles'ien aikaan.
 Alla on ns. "Peace wall", joka rakennettiin katolisten ja protestanttien asuinalueiden väliin, jotta väkivalta näiden ryhmien välillä olisi minimaalista.

Edelleen, alueen koulut ovat vahvasti vartioituja, eli rautaverkot ikkunoissa ja yli kiipeämättömyysaitoja jne.
 Peace wallin taidetta...
 Me olimme matkalla Shankill Roadille, jossa viimeisin pommitus tapahtui 90-luvulla.
 Toisella puolen Peace wallia katolisten alueella seisoo Belfastin pyhän pietarin katedraali.
Sunnuntaikävely loppui 1865 perustettuun publiin Shankill Roadilla... Siinä oli edelleen historialliseen tapaan ns. eteishäkki, johon mahtui ainoastaan muutama ihminen kerralllaan. Pubien ympärillä näkyi näitä häkkejä edelleen. Niiden tarkoituksena oli siis estää väkijoukkoja rynnimästä sisään pubiin ammuskelemaan ihmisiä, mikä oli pommitusten ohella passiivisen sodankäynnin tyypillisiä tapoja Pohjois-Irlannissa 'Troubles'ien aikana.

Olen tyytyväinen, että vierailin Belfastissa. Alueen rankka historia paistaa läpi edelleen kaikessa tuolla. Jotain kertoo se, että ensimmäisenä aamuna Juhalle sanottiin, ettei hän voi mennä yhteen tiettyyn pubiin: "He can't go there. He is a Southener." Tämä sanottuna Suomalaiselle tietysti kuulosti hieman hullulta, mutta kiteyttää hyvin alueen poliittisen historian ja kahtiajakoisuuden.

Belfast ei ole ehkä ensimmäinen paikka, mikä tulisi mieleen, kun miettii 'romanttista viikonlopun getaway' -kohdetta... Miksiköhän se kuitenkin juuri meille vaikutti olevan täysin sopiva...?
 
/This weekend, I finally went to Ireland. We had tickets to see 'Suede' on Sunday night in Dublin, so while in the island, we thought that it would be interesting to also see Belfast. This sure is not your 'romantic getaway' location and indeed the political history of the area peeks out at every corner. Starting from the first morning when Juha was told he could not enter this particular pub: "He can't go there - He is a Southener." was a bit of a funny comment to a Finn and indeed the response "I am from Finland, I can go anywhere." was spot on. The history of Belfast seems to split the native Irish - the protestants who want the Northern Ireland to stay in the UK and the Catholics who want Northern Ireland to be together with the republic of Ireland. This is indeed an interesting question today - what will happen at Brexit? Will there be a wall between the two Irelands? This would be against the Good Friday agreement of 1998, when the era called 'Troubles' finally ended and there is no border control between the South and the North. We visited some of the bomb sites as well as saw the 'most bombed hotel' the hotel "Europa" which frankly in the rain looked like Soviet Union... It was rather interesting to visit Belfast and I'm glad we did it: The comparison of Belfast and Dublin are like East and West Germany somehow... Still, a beautiful city for a Sunday Stroll contemplating the politics of the World. Looking for something like that...? I would recommend you check the weather forecast first... And if it rains - there is always pubs.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pre Christmas snapshots of London

 Joulua ennen ehdin viettää kokonaisen 'oman' päivän Lontoossa, niin kuin vierailuillamme minulla on tapana tehdä.
 Tosin tällä kertaa olin juhlinut vähän liian pitkään edellisyönä, koska tunnin yöunien jälkeen aamulla Lontooseen lentäneenä edellisen illan bileet tuntuivat vähän hidastavan päivästä nauttimista. Edellisenä iltana oltiin ODS:n partnereiden kanssa vielä iltaa istumassa Helsingissä siis. Niinpä agendassa oli vaan rentoilua ystävien kanssa ja valokuvausta.
 Nelsonin patsaasta on muuten ihan mahdoton saada hyvää kuvaa - oletteko koskaan kokeilleet? Kun se on aina liian korkealla, taustaksi saa vaan taivasta.
 Onneksi Trafalgarin aukiolla on aina jotain kiinnostavaa valokuvattavaa. Esim. lentävät Yodat ja joulupukit. Kuka näitä keksii?
 Onneksi minulla on sen verran hyviä ystäviä että he jaksavat vaikka kuinka krapulaistakin seuraani.
 Tapasin Liverpool Streetillä kolleegani ja ystäväni Naomin ja sitten otimme bussin Sohoon, jossa Paul odotti meitä De Hemsissä. Jos olette joskus Chinatownissa, suosittelen tätä pubia - ihan parhaat olutvalikoimat. mm. suklaa- ja mansikkaolutta.
 Siinä vaiheessa jo hiukoi. Kun kerran britanniassa ollaan niin ei voi syödä mitään muuta kuin Fish and Chips. Ai että oli muuten hyvää.
 Naomin paheellinen Mac & Cheese annos. Vaikka moneen herkkuun joululomalla sorruin niin tätä ei kyllä tullut nautittua.
 Lontoon kaduilla vastaan voi tulla ihan mitä tahansa...
 Leister Squarella olis ollut Mockingjay vielä menossa, mut olin sen verran väsynyt että olisin yksinkertaisesti nukahtanut sinne tuoliin, jos olisin mennyt elokuviin. Aika kallista unta.
Leister Squaren keskellä on nykyisin pieni huvipuisto.
 Tämän kojun nähtyäni ajattelin Henriä. Nutella waffels!
Fudgea olisi ollut myös kaupan.
 Kävelyretkemme kiemurteli takaisin Trafalgarin aukiolle, jossa tämä säkkipillisti soitti edelleen. Kiltit miehillä - kyllä kiitos!
 Kuvaajaystäväni vauhdissa Trafalgarin aukiolla.
 Lontoossa kuvattavaa riittää, vaikka tuntuukin, että aina tulee otettua melkein samat kuvat. Tällä kertaa en käynyt Southbankillä lainkaan! Jos ei muuta niin voi kuvata ihmismassoja.
 Tai sinisiä kukkoja (look at my gigant blue cock!)
 Mun taiteellinen näkemys delfiinivesioksennussuihkulähteestä.
My hot date of the night. Olipa mukava mitkästä aikaa hengata tässä seurassa. Edellinen kuvauspäivä Lontoossa taisi olla 4vuotta sitten!
Selfie-tikut on tän syksyn ehdotonta hittiä.
 Illan hämärtyessä päätettiin vaihtaa kamerat viinipullolliseen.
 Kyllä, reuhka oli armottoman rähjääntynyt ja naamallekin olis pitänyt tehdä jotain. No joskus näin. Mut päivä oli ihan parhautta.
 (c) Paul Jaques

Kiitos ystävät mukavasta seurasta parhaassa kaupungissa!

Before Christmas, I got one day for myself in London, which I spent with Paul. These snapshots are from that day. Our shooting day was long over do - the last time it was four years ago when I was pregnant! How time flies... In the morning Naomi joined us for a chat and lunch in De Hems, it was also lovely to see her in the Brittain context, as she's a colleague from my office in Jyväskylä. Thank you for tolerating me both of you dear friends, even though I had very little sleep on the previous night before my early morning flight from Helsinki to London.

In London there's always things to see on the streets. There's the occasional flying yodas and santas, there's random herds of people in inflatable sumo-costumes and there's the scottish kilt patriot playing bagpipes... What I like about London is that it's never boring. You can walk the same streets over and over again and you can take pictures of the same areas, but there's always something new and different. It's always a privilage to get to go to London, and definitely a privilage to spend one's day in such good company. Thank you for your time guys! 


Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...