Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taapero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taapero. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

42 Elämän tarkoitus?

Täytin eilen 42. Olin niin väsynyt, etten jaksanut postata. Kuopus on tällä hetkellä sekä superihanassa että superraivostuttavassa iässä. Olemme yrittäneet kouluttaa häntä nukkumaan omassa sängyssä ja pysymään klo 20-08 rytmissä. Lopetin imetyksen viikko sitten. Olemme Juhan kanssa molemmat niin väsyneitä, että yleensä emme muista yön aikana käytyjä keskusteluja aamulla. Klo 08 laitetaan muumit päälle ja nuokutaan sohvalla vaikka uni maistuisi koko perheelle. 

Niinpä synttäripäivänä suosikkilahja oli 3h lapsenvahtiaikaa anopilta, jonka aikana otin päikkärit. Juha laittoi ihanaa thai-currya dinneriksi ja menin nukkumaan kymmeneltä. Tähän on tultu. 

Välillä tuntuu, että minun elämän tarkoitus on siivota lattialle heitettyä ruokaa, pukea sätkivää meduusaa tai silitellä nukkumaan. Se on ihan okei, elämä on juuri nyt, 42-vuotiaana tätä. Toki kaipaan erilaisia aikoja elämästäni, sillä tämänhetkinen on monella tapaa puuduttavaa, joskin hyvin nopeasti ohimenevää. Odotan, että kaiken heittäminen, hakkaaminen ja pureminen menisi ohi. Sen sijaan söpöt puheharjoitukset - 'Ikkä tulee kotii' tai 'Kato kone!' saavat kyllä jatkua. 

Minulla on elämässä kaikkea mitä elämältä voi pyytää. Taidanpa tänäänkin mennä nukkumaan aikaisin. Kiitoksia syntymäpäiväonnitteluista. Ai niin ja kahden koronavälivuoden jälkeen: aion juhlia jälleen syntymäpäivääni perinteisin menoin maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Laittakaahan kalenteriin. 

/Life at its meaning: 42 years old. Is it about cleaning poo or food from floors? Is it trying to dress winter michelin gear on a medusa? Is it to repeat sleeping routines every single night... I guess it is for me. It is fantastically boring but also very passing. I am hoping the phase of throwing, hitting and biting would pass soon, but the cute vocabulary excersises can stay. I have all that I can want in life. I might go to bed early. Oh and I will celebrate my birthday on the 4th of March. 

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kesälomalla Kainuussa 2022


Niinpä meille koitti vielä ainaskin yksi kesälomaviikko Kajaanissa vaikka viime vuonna jo kuviteltiin sen olleen viimeinen! 
Viimeksihän olimme täällä L:n kanssa kahdestaan maaliskuussa etätöissä. A:n kans ollaan oltu monena vuonna tällä kesäloman vietossa, mm. 2020. 
Ajatella, että vuosi sitten tämä pieni tyyppi oli vasta masussa ja nyt hän jo konttaa pitkin Kesäniemen laitureita...
Kesä on taittumassa kylmään vaikka vasta heinäkuuta mennään. 
Kyllä on viime kesään verrattuna ollut kylmää ja sateista.
Meillä oli kuitenkin pari päivää tuuria ja kävimme toteuttamassa ison pojan haaveet hyppytornissa keikkumisesta.
Tämä on niinsanottu 'jokaiselle jotakin' -loma, eli mummin haaveista on toteutettu mm. pensasaitojen ja ruohon leikkuu ja kattolistojen uudelleenasennus. 
Pensasaitojen leikkuu ei ole oikein mun suosikkilajeja, mutta kiinteistöjä täytyy hoitaa, näinhän se on.
Ihan kiva siitä tuli.
Ja ilo on myös seurata, miten veljeksistä on toisilleen jo kovasti seuraa.
Tosin toinen on aika paljon hurjempi uimari ja menee kylmiinkin vesiin.
Paltaniemellä käytiin myös leikkimässä.
Mummin pikkuapurit ovat myös mm. siivonneet terassia..
L otti myös ekat askeleensa ilman tukea juuri ennen kuin läksimme tänne reissuun... 
Nyt on sit kävelyä harjoiteltu non-stop. Mitä nyt välillä laitetaan kiinni vehkeisiin kuten vauvakiikkuun, josta osataan jo itse nousta pois.
Myös isoveli on imuroinut ja leikannut nurmea mummin apuna. Nurmen lisäksi meni yksi kukkapenkkikin ruohonleikkuriin kun silmä vältti... Hupsista!
Pienelle maistuu edelleen äiskän maito - ajattelinpa laittaa tähän myös tällaista muistoa imetyksestä kun se varmaan piakkoin loppuu.
Muru-kirjaa on luettu innokkaasti.
Kaiken kaikkiaan mukava loma taas täällä Pohjoisessa. Näin nämä vuodet menee ja lapset kasvaa. 

Paltaniemen uintireissulla meille kävi myös äärimmäinen tuuri kun paikallinen seilori tuli Kuha-saaliin kanssa juuri veneellään maihin ja kysyi, että haluttaisko ostaa 3kg valmiiksi fileroitua Kuhaa 20eur/kilo. Siis miten järkyttävän isokokoisia kuhia Oulujärvessä uiskentelee!?! Varmaan kaupassa nää olis ollu 3-40eur kilo...  
Oli muuten ihan superhyvää voi-kerma-aurajuustokastikkeessa! Oi naminamsk!
/Once again we have spent a summer holiday swimming in Kajaani! Tops and I have enjoyed this now at least three years in a row. Can't believe last year L was still in my stomach and now he has just learned to walk without support! Time flies! We also got amazing fresh white fish from a local fisherman who just happened to come to shore... So cheap, so yummy and fresh!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Aaltoalvari

Käytiin viime viikolla pitkästä aikaa Aalto-Alvarissa rempan jälkeen. Eli Jyväskylän pääuimahallihan on ollut suljettuna pari vuotta naisten pukuhuoneisiin kohdistuneen rempan takia. Täytyy sanoa, että hyvää jälkeä olivat tehneet - suihku- ja vaatteidenvaihto-osastot olivat oikein miellyttäviä ja kaapit on sijoiteltu ikäänkuin 'soluittain', joten jos on body-consious, eikä halua näyttää itseään alastomana muille niin nyt on useita eri lokeroita, joten useimmiten löytyy jokaiselle sitä yksityisyyttä. Varsinkin auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, saimme käytännössä uiskennella ihan keskenämme lauantai- ja tiistai-iltoina.
Maksut tosiaan olivat nousseet jonkin verran. Yhden aikuisen ja yhden opiskelijan kombinaatio maksoi vissiin 14euroa kylpylään (2-vuotias taisi olla vielä ilmainen), mutta no, minä en ole allerginen tälle summalle, jos sillä saa liikuntaa ja mukavissa puitteissa. Itse altaille ei oltu käytännössä tehty kyllä mitään (ainakaan että olisin itse havainnut) - mutta Aalto-alvarista löytyy 2veen kanssa monta kivaa paikkaa, jossa hän voi kokeilla uimataitoaan. Meidän poitsu jaksaa hienosti kirmata ja vesijuoksuvyön kanssa juoksennella tunninkin putkeen (huh, mikä määrä energiaa). Ootteko muuten minkälaisia kellukkeita käyttäneet uimataidottomien taaperoiden kanssa? Vesijuoksuvyö (aikuisen) toimi yllättävän hyvin ja piti täysin pinnalla, ei onnistunut keikauttamaan itseään...

Altaasta paluun jälkeen maistui äidin tekemät banaanipannukakut. Täytyykin laittaa resepti pian, ihan paras jälkiruoka.
Olen itse uimisen suuri fani, joten ihanaa, että 50-metrin allas on jälleen auki, vaikka en päässytkään itse sitä kokeilemaan. On se kuitenkin eri kun nylkyttää Vaajakosen uimahallin 25-metristä allasta 40 kertaa päästä päähän... Itse olen ihan tyytyväinen Aalto-alvarin tarjontaan. Voisi meillä huonommatkin olosuhteet olla.
We went to check out the renovated swimming hall of Jyväskylä and yes, the women's changing rooms and showers have really gone through a major face-lift. This of course also means that the prices have risen a bit, but not too much in my opinion. It's great to have the main swimming hall back to use!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lähikaupassa

Kotiin palattuamme reissu citymarkettiin oli yllätys: poika oli oppinut kiipeilemään itsenäisesti sen verran, että paikallinen leikkipaikka oli 4kuukaudessa muuttunut vaarallisesta jännittäväksi! Enää ei tarvinnut äidin pitää kädestä... Niin ne kasvaa nopeasti.

Since we got back, the play area of our weekly shopping place in the city market had turned from dangerous to exciting.





lauantai 2. helmikuuta 2013

Näin saat antibioottikuurin Pekingissä

Tätä blogia seuranneet tietävät, että käväisimme xi'anilaisessa sairaalassa jouluyönä pikkuisemme ollessa kovassa flunssassa. No, valitettavasti tämä räkätauti, joka on sittemmin kiertänyt koko pesueemme ja vieraamme, ei ole mennyt ohi, joten lähdimme uudestaan klinikalle kun lapselle nousi taas yli 38asteen kuume.
 Normaalistihan täällä saa apteekista lääkettä, mutta epäilin keuhkoputken tulehdusta tai korvatulehdusta, jotka olisi syytä hoitaa antibiooteilla. Luurin saaminen Kiinassa ei tosiaan ole yksinkertaista ja niinpä meillä meni tähän reissuun koko päivä Pekingissä.

  Ensin mieheni tutki mahdollisia sairaaloita ja yritti löytää englantia puhuvaa ja sellaista, jossa olisi länsimaista terveydenhuoltoa saatavilla. Sitten nostettiin rahaa kuluihin - nostin 3000rmb eli jotain 370eur. Otimme taksin Puhua International Klinikalle. Se sijaitsee itä-Pekingissä, lähellä Jinsong- metroasemaa. Sinne olisi siis myös päässyt linja no 10:llä meidän koti zichunlu -asemalta. Olin äimistynyt siitä, että koko klinikka oli auki ja vielä äimistyneempi siitä, että he todella puhuivat englantia ja länsimaista lääketiedettä oli saatavilla.  Hurraa internetille! Jos sinulla on matkavakuutus ja olet valmis maksamaan hoidostasi niin suosittelen tätä klinikkaa ehdottomasti! Meno oli aivan erilaista kuin Xi'anissa... Lääkäri, jonka luo pääsimme heti oli lastenlääkäri, joka kuunteli pojan keuhkot (viimeksi vaan kurkattiin suuhun), tutki vatsan ja jopa virtsatien ja lopulta korvat. Korvista löytyi huolestuttavaa, joten saimme ajan korvalääkärille kahden tunnin päähän. Lisäksi lastenlääkäri Linda He kuunteli ja kyseli koko sairaskertomuksemme kolmen viikon flunssasta ja hyppimästä kuumeesta. Verikoe otettiin tarkastamaan, ettei ole bakteeritulehdusta taas.
  Kävimme välissä pyörimässä kulmakunnilla Carrefourin metsästyksessä aikaa tappaaksemme, mutta palasimme korvaspesialistin käsittelyyn. Hän tutki ja putsasi pojan korvat vahapaakuista. Lopputuomio oli ulkokorvan tulehdus ja annettiin korvatippoja sekä rasvaa korvien hoitoon. Sen lisäksi meinasicat kirjoittaa jotain herbaalilääkettä, jonka kohdalla näytimme varmaan niin turhaituneilta, että armahtivat meitä neljän päivän antibioottikuurilla.

 Tämä kokopäiväinen lysti Pekingissä maksoi lähemmäs 300eur, eli ei kun väsäämään vakuutushakemusta. Ei ole antibiootin saaminen helppoa eikä halpaa täällä. Positiivista tässä on nyt se että kuukauden mittainen flunssa näyttää ehkä luovuttavan ja jäljellä on enää vähän köhää ja vuotavia neniä. Loppu hyvin, kaikki hyvin?

 We managed to get a antibiotic for our son in Beijing. This however was a full day's work 5h plus travels. It cost around 250£, so also was not cheap (including two consultations of  doctors). They almost tried to give more herbal medicine, but saw from our faces that no way were we leaving without an antibiotic after our 1,5 year old had kept this cold for a month now. So far so good it looks like maybe we are off the woods and on the mend. I can recommend the Puhua International Clinique, they did speak English there, but one should keep in mind that it's not the cheapest in the world - so better have a good insuerance.
Taxi home at the end of the day:)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Käää!

 Pienen pojan elämässä kovin moni asia ei ole niin ihmeellinen kuin kissa tai pupu.
 Kumman tahansa ilmaantuessa huudetaan isolla äänellä: KÄÄ! (Cat) tai Puu (Pupu)
Niinpä kun löytyy tällainen kaveri niin unohtuu kaikki muu - jopa pojan normaali ykkösfrendi (iphone).
Kissoja ja koiria on onneksi Kiinassa riittämiin, joten kun alkaa kyllästyttää kärryssä istuminen, aina voi ottaa pienen kissan tai koiran kanssa jalotteluhetken.
Nämä ovat hyviä juttuja sellaiselle päivälle, jolloin ei pääse leikkipuistoon irrottelemaan...

My son loves both Cats and dogs and will shout if sees either. 'Cat' was his first english word and is still very much in use. Running with wild cats is his favourite hobby in China if playgrounds are not available:)

torstai 1. marraskuuta 2012

Don't know when I'll be back again

 Sittenpäs se päivä koitti, jolloin me matkaamme näihin maisemiin koko talveksi.
 Kone lähtee illalla kuudelta ja perillä ollaan Pekingissä Suomen kahden aikaa yöllä. Tämä tarkoittaa sitä, että yöunet jää vähäiseksi ja huomenna kärsitään jet lagista kunnolla. Toivon kovasti, että lapsi nukkuu edes pari tuntia (mieluiten huomattavasti pidempään) koneessa... Mut senpä näkee sitten. Ystävällinen lääkäri kirjoitti hänelle ataraksia, joka on allergialääke (vähän niin kuin Zyrtek) avaamaan nenää ja samalla sen pitäisi hieman alkaa nukuttaa. Otamme hänelle makuupussin, jossa soisin hänen nukkuvan koneen lattialla, jos vaan malttaa. Meillä on paikat niin, että edessämme ei ole ketään ja jalkatila on vapaa.
 Eli hyvästi jää Europpa ja Suomi. Saas nähdä, saammeko VPN-yhteyden toimimaan - bloggerhan on kiinassa blokattu, joten blogailu voi olla haasteellista. Mikäli kerta kaikkiaan ei onnistu niin tämä blogi saattaa muuttaa wordpressille finnworld.org domainiini, jossa on tällä hetkellä maailmanympärysmatkamme blogi. Mutta se on sen ajan murhe - ilmoittelen asiasta.
 Jännittää, pelottaa ja samalla on sellainen tosi hyperaktiivinen olo: Mitähän sitä tästäkin tulee...
 Kohti uusia seikkailuja Kiinassa suomalaisen silmin siis. Nähdään!

Leaving
On a jet plane
Don't know when I'll be back again
I hate to wake you up to say
Goodbye

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...