sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kreikassa ilta pimenee

 Vasta viikko on siitä, kun matkustin läpi yön takaisin kotiin Ateenasta. No, tänä yönä nukuttuja tunteja tulee samainen 3 ja olen kääntänyt nokkani takaisin Etelä-Eurooppaa.
 Välimeri kutsuu ja palaan Kreetalle, Panormon kylään, kesäkouluilemaan.
 Tänä vuonna vastuita minulla on viime vuotta vähemmän (ei kylläkään johdu yrityksen puutteesta...)
Mutta joo, vois sanoo jotain näistäkin kuvista. Kävin mun lempparisaksalaistytsyjen kanssa syömässä yhtenä iltana Ateenassa.
Tilattiin Kreikkalaista salaattia, munakoisoa ja mustekalaa. Namsk.
Pimenevässä illassa sain muutaman klassisen sinitaivasotoksen.
Kuuma Kreikan ilta vaihtui illallisen jälkeen shoppailuun.
Ateenan katumuodissa näkyy muuten feikkilaukkuja ihan yhtä lailla kuin Kiinassakin, mutta niistä pyydetään aiva älyttömiä summia rahaa.
Viimeisen parin vuoden sisään kaduilta on alkanu saada tällaisia vermeitä... Hinta vaan on pyörinyt useammissa sadoissa.. Onkohan Spartacuksen menestyksellä ollut osaa asiaan...
Elokuvateatterin sivukauppa möi vanhoja leffajulisteitaan...

Ateenan yössä on houkuttelevannäköisiä pubeja...
Kadulta voi ostaa myös metallisia Troijan hevosia... Kreikan mytologiassa on se hyvä puoli, että tunnistettavia ikoneja löytyy sen verran paljon, ettei tarvii miettiä, mitä turisteille kauppaisi.
Meidän ilta päättyi kuitenkin tuttuun kuppilaan Plakassa. Kolme tyttöä, pullo Ouzoa ja pullo vettä. Ja jäitä. Ljamas!

I'm off back to Greece today - This time to Crete. However, there's still plenty of moments unposted from a week ago: Dinners of Greek Salads, squid and aubergines; shopping Troyan horsies as well as weapons and armor, not to mention the Ouzos. Athens in my heart.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäkuun katsottuja elokuvia

Tässä kuussa on ollut jopa aikaa katsoa muutama elokuva, yllättävän monta, koska teeveesarjat ovat suurimmaksi osaksi tauolla. Niistä hieman asiaa tässä siis:
 

The Wrestler *****

Painija oli minusta sporttileffa-aiheestaan huolimatta erittäin koskettava. Tämä Black Swaninkin ohjannut tyyppi osaa hommansa. Elokuvan aikana katsojalle tekee pahaa - etenkin se kohta, jossa painijat vetävät niittipyssyllä rintaansa. Tämä elokuva menee siis todella ihon alle ja pistää miettimään ihmiselämän urautumista: Milloin urheilusta tulee perhettä tärkeämpää, milloin yleisöstä? Alun perin Wrestler oli sama tarina kuin Black Swankin. Tykkäsin myös painijan lopusta. Se on lähes täydellinen. Hyvä!

Star Trek: Into the Darkness **

Sen sijaan uusin Star Trek, joka on tänä vuonna muuten ainoa leffateatterissa katsomani elokuva, ei yllä lähellekään muiden tämän listan elokuvien tasoa. Tässä elokuvassa on Zachary Quinto ja no, muuta siinä ei sit olekaan. Bromanssia on tietysti ihan mukava kattoa - tai sitten ei. Kapteeni Kirk on niin kuminen ja muovinen, ettei häntä voi ottaa millään tasolla vakavasti. Lisäksi tämä pätkä sisältää niin paljon actionia, että elokuvaa on rankka seurata. Not to mention the story lapses - Meidän tarvitsee beamata tää tyyppi tonne alas, keskelle takaa-ajoa, että saadaan jotain random verta, joka elvyttää Kirkin, jota meillä on muuten 66 muutakin syväjäädytettyä tyyppiä täällä täynnä... Someone had a meeting about this.
Persona - Naisen naamio *****

Minä en ole Ingmar Bergman fani sitten lainkaan, mutta Persona on paremmasta päästä hänen tuotantoaan. Tämä kahden naisen kertomus on yksinkertaisuudessaan niin monikerroksinen ja -tasoinen, että olin todella vaikuttunut. Lisäksi on hienoa, miten toinen naisnäyttelijöistä pystyy olemaan käytännössä hiljaa koko elokuvan läpi. Yksi parhaita monologielokuvia ikinä, kilpailee Hamletin kanssa. Syvä luotaus naisen elämän haasteisiin.

Sweeney ****

Tämä Lontooseen sijoittuva pätkä Flying Squad poliisin erikoisjoukosta oli oikein viihdyttävä ja ehjä kertomus. Se ratsastaa kylläkin The Shieldin mallilla -  Dirty Cops teema on kulutettu, mutta toisaalta tarinan päähenkilö on niin kova äijä, että tästä ei voi olla tykkäämättä. Ja on virkistävää, että sankarina on joku muu kuin alpha malen prototyyppi.

Jiro Dreams of Sushi Dreams ****

Tämä oli yllättävän hyvä läpiluotaus japanilaiseen mentaliteettiin: Jos teet jotain, tee sitä himona ja passiolla. Eli Do, or do not - there is no try! Tässä dokumentaarielokuvassa seurataan 85-vuotiaan uran huippua - Jiron ravintola tarjoilee 150€/lajitelma sushia, yksi kattaus kestää 15minuuttia ja pöytä on varattava ainakin vuosi etukäteen. Hänen ravintolansa harjoittelijat hierovat mustekaloja 1,5h putkeen ja ekan 2 vuotta he tekevät pelkkää munakasta... Perustaitojen oppimiseen menee 10v. Tämän elokuvan aikana muistin, miksi tykkään olla Kiinassa. Mutta on Japanissakin tietysti omat hienot puolensa...

Experimentet ***

Tanskalainen elokuva Gröönlantilaisten lasten 'kotiuttamisesta'. Gröönlannista ei usein tule leffoja, joten tämä oli mielenkiintoinen katsoa. Tarina kertoo lastenkodista, johon Gröönlannin 'toivot' on lähetetty, eli lauma gröönlantilaisia lapsia laitetaan tanskaan 1,5 vuodeksi, jonka jälkeen heidät tuodaan takaisin Gröönlantiin, lastenkotiin. He eivät osaa enää puhua vanhempiensa kieltä, mutta he eivät myöskään osaa lukea ja laskea kuin tanskalaiset lapset... Loppujen lopuksi tämä on aika tavanomainen tarina. Nothing that special.

Big Lebowski *****

Oijoi tämä IMDB Top250-listan klassikkoleffa on kyllä aivan huikea. Coenin veljekset osaavat jälleen hommansa, tai sanotaanko että osasivat hommansa jo tämän tuotannon aikaan. Kertomus Matosta, Gladiaattorinaisista ja mukavista yhteensattumista. Tässä on sellaista Pulp Fiction fiilistä... Eikä jatkuva keilaus edes häiritse pahasti. Tämä on kyllä niitä leffoja, jotka minuun uppoavat kuin hullu puuroon. Hienoja yhteensattumia ja aivan huikeat Brunhilde-kengät.

More film reviews of what I've been watching this week. Many films worth watching:)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Oliivilehtojen katveessa

 Voitteko kuvitella - sain postauksen tehtyä klo 06 aamuun! Blogi on ollut lievästi heitteillä tällä viikolla, niin kuin varmaan olette huomanneetkin, päivän postaus on tehty samana päivänä, joskus myöhään yöllä vasta...
 Yritän petrata. Ateenan matkalta on vielä kovasti upeita maisemia julkaisematta, joten tässpä teille vähän tunnelmaa akropoliksen varjosta.
 Ihan ekailtana törmäsin ystävääni K:hon ja käppäilimme ylämäkeen akropoliksen viereiselle näköalatasanteelle... Oli sillä joku hieno nimikin, mutta hienommat oli maisemat.
 Aurinko porotti kokonaan siniseltä taivaalta.
 Ja porukkaa kiveltä löytyi hyviä määriä.
 Mun uudet korot ei ollut oikein kivikiipeilyyn soveltuvia.
 Ateenan huikeimpia juttuja on mun mielestä tää landscape. Pistäkää paremmaksi!
 Vuoria ja ihania pikkutaloja pinjojen välissä... Ateena = sydän.
 Ostin Jyväskylästä nää korkkarisandaalit ennen lähtöä, koska jouduin heittämään edelliset mäkeen. Tällainen malli sopii mulle hyvin ja hienosti jaksan kävellä näissä koko päivän. Tämä uusi generaatio on myös osoittautunut varsin hyväksi ostokseksi - taisi olla jalassa ihan joka päivä reissussa, eikä tullut rakkoja kun uskollisesti rasvasin jalat joka aamu.
 Ateenassa tykkään myös näistä pienistä kujista - kauniisti rapistuvista taloista, auringonlaskun porteista, oliivilehdoista.
 Nää pytingit joutuu katsastaan joka vierailulla:)
 Graffitteja ja punaisia seiniä.
 Asustaisitko tässä lukaalissa?
 Vaikka purnaankin siitä, että aina pitää matkustaa just Kreikkaan... niin sitten kun siellä on perillä, unohdan nämä hömpötykset kyllä. Onhan se kaunis maa.
 
 Last week I was on a work trip to Athens. I have lost my heart to this city: Beautiful landscape, amazing vistas, lovely walks... I love the colors of Blue and White - I wonder if this is why Finns and Greeks get along? In Greece the sky is also blue, but the white in the south are buildings rather than snow... You will have to endure at least a couple more sets of these...

torstai 27. kesäkuuta 2013

Työmatkan ajankäytön maksimoinnista

Picture (c) Peter Rebernik 
Neljä päivää Ateenassa kuluivat jälleen nopeasti. Työmatkalla ollessa ei ikinä oikeasti ole aikaa mihinkään. Niinpä täytyy käyttää pienikin aika hyödyksi.
Picture (c) Peter Rebernik  
Minä ajattelen, että olen tässä jo aika hyvä - jos on jossain vaiheessa aikaa shoppailla, ostokset tulee tehdä juuri silloin, eikä jäädä miettimään. Todennäköisesti ei koskaan tule enää takaisin tähän kauppaan. Mä onnistuin tällä reissulla olemaan 'vapaalla' n. 3*1h, jonka aikana:
  • Istuin joka päivä kattoterassin poreammeessa oluella, ihaillen Acropolista
  • Käppäilin ainakin parin kilometrin edestä päivittäin Ateenan keskustassa valokuvaten
  • Kiipesin Acropoliksen viereiselle näköalakukkulalle
  • Shoppailin 1kpl Alexanderin päitä
  • Shoppailin tuliaisia kotiväelle (lähinnä juustoa, oliiveja ja Ouzoa)
  • Sekä tietysti sosialiseerasin kavereiden kanssa (onko ne kavereita, jos ne on töissä samassa projektissa...?)
Tää on mun viides(?) reissu Ateenaan ja vieläkään mä en oo varsinaisesti nähnyt 'mitään';) Olin silti saldoon enemmän kuin tyytyväinen: Näin jotain muutakin kuin meeting roomeja. Se on jo jotain se! Jos jotain vinkkejä työmatkan ajankäytön maksimointiin haluaa niin no, mulla ne on about tällaisia:
  • Ota hotelli, joka on hyvällä paikalla, lähellä nähtävyyksiä. Jos hotellin katolta jo näkee jotain niin aina parempi.
  • Dinnerin jälkeen voi hieman ehtiä shoppailla, jos ei ole ottanut liikaa olutta:)
  • Käytä kaikki aika viisaasti. Puoli tuntia on riittävä aika pieneen uimapulahdukseen.
  • Jos shoppailet niin osta heti se, mikä sinua miellyttää. 
  • Lentokentällä voi hyvin shopata tai rentoutua katsellen elokuvaa
  • Nukkua voi kotonakin:)
In Athens, I once again had very little time for 'myself', which meant basically a lot of rushing around on those one hour per day free times before the dinner, after the meeting. Still, I got some shopping, sightseeing and photography done - not to mention socializing. I call it a victory when on a job trip you see something other than the meeting room:)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kiinanreissuun?

 Suuntaamme takaisin Kiinaan syyskuun alussa. Lennot on nyt sumplittu ja syksy Kiinassa on siis edessä. Pääasiallisesti tulemme asustamaan jälleen Xi'anissa, josta on tullut toinen kotikaupunkimme.
 Mieheni poistuu lokakuussa pariksi viikoksi 9.-22.10. Edinbourgiin työmatkalle, joten ajattelinpa vinkata täälläkin, että sukulaiset ja ystävät - meillä olisi tilaa majoittaa pari vierasta erinomaisesti tänä aikana. Lisäksi Finnairilla on kesälentokamppanjassa edestakaiset HKI-Xi'an-HKI suorat lennot nyt 550eur/henki, eli paljoa halvemmalla ei Kiinaa pääse näkemään. Jos siis nämä maisemat kiinnostavat niin ota yhteyttä - nopeat syö hitaat, jos on useammalla kiinnostusta tulla katsomaan meitä ja terrakottasotilaita:)  
 Xi'anista sen verran, että se on siis sisämaan kaupungeista ehdottomasti ykkösturistikohde, koska siellä on nimenomaan se Terrakotta-armeija ja sen lisäksi Tang-dynastian aikaisen Kiinan pääkaupungin sisältä löytyy kyllä aivan mielettömästi nähtävää - tässä olisi hyvä tilaisuus jollekin päästä hieman irtaantumaan pitkästä syksystä Suomessa... Niin joo, Finnairin tarjous on voimassa tän viikon, et olkaahan nopeita.
I am spending around two weeks in Xi'an as a single parent, so I thought I'd drop in the idea that someone might come and visit us in October while my husband is away in Edinbourgh. Please let me know if you have interest. Finnair also offers direct flights from Helsinki with excellent prices this week, so in case you want to experience China with a little amount of trouble/money, this might be a good chance:) Fast will eat the slow.

Ohayo Gozaimasu!

 Apua että tää blogi on aivan heitteillä tällä hetkellä, kun koko ajan tapahtuu niin paljon, että en ehdi kunnolla edes käymään vessassa... Liian kiireistä siis.
 Tänään mun aika on mennyt tämäntyyppisiin asioihin: Meille saapui japanilainen kesäharjoittelija ja päivään kuului hänen asuntonsa yms asioidensa järjestelyä. Fiksasimme äitini vanhan pyörän hänelle, jotta hän pääsee helposti liikkumaan Kortepohja-Kampusväliä...
 Päivälliseksi kokkailin Tuna & Sarusobaa ja jälkkäriksi oli lakritsijäätelöä, jotta siinä olisi ollut edes jotain suomalaista...
 Päivä oli todella kuuma ja Ikeasta hankittu aurinkokatos tuli tarpeeseen.
 Mutta ihanaa istua terassilla auringossa jutustellen. Olis paljon paljon enemmänkin asiaa, mutta kaksivuotias roikkuu sormessa ja yrittää koko ajan sabotoida tämänkin postauksen, joten parempi jättää tämä kertomus tähän. Parempaa juttua parempana päivänä:(                                                                                                                                                                                   
We got a summer intern from Japan, and my entire day today went on arranging his issues... I feel like there is just not enough hours in the day... This is such a shame!

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...