lauantai 5. kesäkuuta 2021

Äitien itketyspäivä

Eilen lopetin työt ja aloitin äitiysloman. Tänään on vellottu tunteissa aamusta lähtien. Seiskaluokan päättäjäisiin osallistunut nuori neiti ei saanut nukuttua yöllä kun jännitti laittaa oma valitsema asu vekkihameineen päälle kouluun. Kakkosluokkalaisen erityislapsen luokasta vaihtuvat kaikki aikuiset: Opettaja lähtee Kajaaniin ja ohjaajat kukin uusiin tehtäviin ympäri Jyväskylää ja maailmaa. Yksi muuttaa Kroatiaan! Kyllä oli äidillä tippa linssissä kun sekä rakastettu ope että ohjaaja molemmat lähtevät neljän vuoden yhteistyön jälkeen. A:lla on ollut niin hyvä olla tässä luokassa ja nyt sitten on syksyllä edessä uudet tuulet.

Itken koulun päättäjäisissä muutenkin, mutta toki nyt raskaus ja lähestyvä uuden perheen jäsenen saapuminen saavat tunteet pintaan. On vaikea jotenkin ‘luopua’ aiemmasta elämästä, joka on ollut hyvää. Vaikkei tässä mikään muutukaan radikaalisti niin samalla kaikki muuttuu: Roolit perheessä: Yhdestä tulee isoveli, kahdesta jo toisin-kolminkertainen isosisko ja isoveli…

Ja etenkin mietityttää oma parisuhde, kun jaettavana ei ole ainoastaan ‘sinun ja minun’ lapset vaan myös yksi, jota ei voi lähettää toiseen kotiinsa viikoksi kerrallaan. Muistammehan olla edelleen kahden ja löytää arjesta aikaa toisillemme. Onnistummeko siinä, missä niin moni ja myöskin kolme edellistä avioliittoamme on epäonnistunut. Taakka tuntuu raskaalta vaikka luotankin meidän yhteiseen tahtotilaan olla yhdessä.

Tunteisiin on mennyt myös tähän elämän taitekohtaan osuva läheisen vakava sairaus. Elämää voi suunnitella vain rajallisesti eteenpäin, joskus tulee sitruunoita. Sitten pitäisi etsiä sitä limonaadin ohjetta.

Olen viime viikkoina miettinyt elämän erilaisten aikojen katoavaisuutta ja omaa haikailemista niitä kohtaan. On ollut ihanaa kokea niin monenlaisia juttuja, jotka ovat osaltaan jo poistuneet vuosikellosta: Kesäkuut Kiinassa - Hiihtolomat Ylläksellä tai Joulut Englannissa ja niin edelleen. Päälimmäisenä on suuri kiitollisuus. Ei pelkästään niitä asioita kohtaan, jotka ovat päättyneet vaan myös tätä nykyhetkeä kohtaan.

Koska muutoksista huolimatta on suuri rakkaus näitä ihania elämän ihmisiä ja polkuja kohtaan <3.  

Itkitkö tänään? 



/ Schools end and mothers cry. I am now on maternity leave and the kids have finished their school year. The summer will be more or less spent on different beaches and lakes, I imagine. Waiting for our new family member to arrive. I get emotional at schools’ ending ceremonies anyways, but this time there are bigger things beneath the surface. I feel that we are coming to crossroads again, facing a current. Now it’s time to grow new identities as well as to hold on to those roles dear to us. My promise to myself this year still is - to make sure everyone around me feels loved even with the new person in our lives. This promise I will keep.

What was the last thing that made you cry?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...