Tänään meillä on läpsystä vaihto -päivä. Mieheni palaa Anyangista, missä on ollut väsäämässä Oracle Bones & Chariots dokkaria viimeiset pari päivää. Jännitämme, että onko hänen Gautier eli luotijunansa ajoissa, koska jos aikataulut pitävät, hän saapuu tänne Xi'aniin kahdelta, kun taas minun on tarkoitus pitää luento kolmelta... Jos juna olisi jostain syystä myöhässä, voipi olla, että vierailuluennon pitäminen niin, että Topfish on avustamassa... Noh, ainakin siinä on ekstrahauskuutta sitten.
Onneksi kiinalaiset suhtautuvat Topsuun rennosti ja olen noin kerran viikossa käynyt töissä hänen kanssaan about tunnin verran niin, et saan kolleegojen kanssa juteltua jostain aiheesta, mistä olen edellisyönä tehnyt kirjallisuuskatsausta. Lapsen ja työnteon yhteensovittaminen...
Ei olla haluttu antaa häntä täällä hoitoon monestakin syystä. Mutta suurin on toki se, että kiinalaiset eivät ymmärrä autismia emmekä me voisi taata hänen turvallisuuttaan, jos jättäisimme hänet jollekin tuntemattomalle. Koska siinä ei saa toista mahdollisuutta, jos lapsi juoksee auton alle, hyppää 15. Kerroksen ikkunasta, syö myrkyllisiä asioita tai muuta vastaavaa. Vaikka olen itse aika relax-vanhempi enkä stressaa hänen henkeään uhkaavista asioista, onhan niitä ympärillämme jokapuolella ja viisivuotias nimenomaan kokeilee rajojaan ja on tärkeää sanoa hänelle "ei", silloin kun hänen on pakko totella. Minä en puutu pieniin asioihin niinkuin pöydillä kiipeilyihin, sängyllä hyppimisiin tao muihin. Minua ei ahdista jos poika vähän kirkuu tai pitää ääntä ravintolassa. Mutta jos hän yrittää juoda vettä hanasta täällä, pidän hänelle ankaran puhuttelun. Koska siihen kuolee.
Onneksi tutkijan työaika on sellainen, että kun tulee ilta ja painelemme ulos leikkikentälle pariksi tunniksi, voin hyvin hoitaa päivän telekonferenssit Skypessä samalla katsoen et poika ei keksi mitään henkeään uhkaavaa.(mitä viisivuotias toki keksii monta kertaa päivässä...)
Meillä on siis enää kaks iltaa jäljellä täällä: yksi menee hyvästien jättöillalliseen ja toinen palkkaamiseen... Tavallaan haikeaa, mutta mietin et jos joku sanois et pitäis nyt olla tähän päälle vielä puol vuotta niin se oli tiukkaa jo. Omia kotirakkaita on jo kova ikävä <3
/ two nights left in China. Topfish and I have been hanging out just the two of us in the last three days in Xi'an, as Mr. C has been in Anyang, filming a documentary on Oracle Bones and Chariots. He comes back today and We exchange the childcare Within an hour's notice before i have a lecture to give. Let's hope his train is in time. Tops and i have been swimming, playing and going to the Office with relative success - often my working hours are around midnight (that's also when chinese internet does work because the Chinese have gone to bed) and then I've been Dragging Tops to the Office for an hour here and there, to discuss the literature Reviews and surveys We plan to do with the business challenge students next week. Im sure there's easier ways of working, even though Tops at the age of five is probably more tolerant than most kids. He likes to watch is own videos and play on the playgrounds. Thanks to smart phones, that means i can still get work done when he's around occasionally. When he is not trying to kill himself, which for a five year old is still several times per day...
So, goodbyes and then going back to Europe. Time goes by fast. I'm very pleased of my work, tops's nappy training (he recognises when he has to go and tries to communicate about it), our family unity and all. I Think China is very good for us. But if someone would say to me now, you have to stay another half a year - i Think that would be stretching it. Im missing loved ones back home now. Time to come back.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti