Rannalla joulukuussa

 

Lenneltiin poitsulaisen kanssa Leigh-on-Seahan ukkilaan tuossa maanantaina.

Lämpötila nousi heti rapiat 20C (miinus kympistä plus kymppiin) ja aurinko on paistellut.

 Englannissa on tapana, että hautakiven sijaan saattaa ihmisten muistolappuja löytyä julkisten paikkojen penkeistä. Jouluna niihin tuodaan kukkia, joita näkyy täällä katukuvassa näin joulun välipäivinä kovasti.

 Mitä täällä Englannin rivieeralla voi tehdä joulukuussa...?

 No voi tietystikin lähteä rannalle haukkaamaan raitista ja kirpakkaa meri-ilmaa.

Ollaan poikasen kanssa otettu keuhkot täyteen ja D-vitamiinia suoraan taivaalta päälle.

 Poikani tykkää kävellä ja juosta, joten tehtiin miehen kanssa executive päätös tällä kertaa jättää rattaat kotiin. Onhan tuo jo 4,5vuotta!

 Hyvin on mennyt - onhan sitä välillä saanut kantaa hartioilla ja joitakin kertoja sateenvarjorattaita on ollut ikävä. Mutta ei tosiaankaan silloin, kun minun on pitänyt raahata poikaa ja matkalaukkua yhtä aikaa mukanani. Silloin on ihanaa kun poika jo kävelee mukisesmatta ja oikeaan suuntaankin, kun kädestä vaan kiinni pitää. Mietittyäni asiaa, voi kuitenkin olla, että rattaat lähtevät vielä kesällä Kiinaan meidän kanssa - ihan vaan siksi että niissä voi nukkua ja toisekseen siksi, että niissä poika istuu rauhassa ravintolassa, eikä sen perässä tarvitse koko ajan pinkoa. Mut katsotaan nyt. Kun autistipoika kasvaa, haasteet muuttuvat.

 Mietin juuri, että on vaikea nähdä pojan kehitystä, kun on niin lähellä. Maz-setä ei ollut nähnyt A:ta vuoteen ja sanoi, että muutos oli huikea. Siitä tuli hyvä mieli.

 On totta, että viimeisen vuoden aikana hän on mm. oppinut tottelemaan puhetta.

 Esimerkiksi rannalla pystyin ohjaamaan häntä verbaalisesti olemaan menemättä veteen ja olemaan tippumatta katureunuksilta. Se on tärkeää, että kun sanon jotain, se menee myös perille.

Poika itsessään on kuin pieni aurinko, tietystikin. 

 Hän innostuu kaikesta ja tällainen meren läsnäolo on hänen kanssaan niin luksusta.

Jos asuisimme täällä, kävisimme rannalla joka ikinen päivä. Se on selvää.

 Vuoden pimeinä kuukausina minä usein mietin, miksi ihmeessä me oikein asumme Suomessa...? Juteltuani sisareni kanssa siitä, millaista autismin apu on täällä hänen koulussaan (jossa hän on töissä), niin kuulostaa kyllä huomattavasti paremmalta kuin Jyväskylän alati vaihtuvat erityisavustajat. Täällä avustajien (joita on siis yksi per nokka, jos paperi lääkäriltä on, että sellaisen tarvii) tulee sitoutua jopa 7vuodeksi samaan lapseen. Mitä lukususta. Miksi me asummekaan Suomessa...?

 Jos asuttais jossain lämpöisemmässä maassa meren rannalla... Olis tekemistä aina tarjolla... Paitsi tällaisina päivinä, kun Frank-hurrikaani on nousemassa.... Odotellaan et ollaanko seuraavat kolme vuorokautta jumissa sisällä. Mut ainaskin on nyt otettu meren läsnäolosta kaikki irti. Poitsu on ollut niin kuitti, että on nukkunut 12h yöunia heräilemättä. Onni on ukkila Thamesin rannalla <3

We are having a lovely holiday in Leigh-on-Sea, breathing in sea air and getting our vitamin D, straight from the sky this week. It's been chilly, but beautiful. Tops is such a good little traveller. Well adjusted and smart. He also can walk long ways if he is motivated. We left the push chair home this time and there's only been a couple of occasions that I've been missing it. It's a good gym excersise for me as well, carrying 18kilo kettlebell. Uncle Maz we had not seen for a year and he's said that Tops's progress is amazing since he last saw him. That's good to hear, because Mr C and I are way too close to him to actually monitor long term progress. On days like these I do wonder though, that we could live somewhere near a sea and go every day. Why is it that we live in the darkest place in this universe, exactly...? If we would live here, we'd certainly go every day. Except when hurricane Frank is about to hit... Today the wind was already so that Tops almost got blown away. Apparently also autism is dealt with more sensibly in schools, tells my sister who is a special needs coordinator here... Why are we fixated on the thought that everything is better in Finland. That's something I do wonder sometimes.