lauantai 5. syyskuuta 2015

Adolf


Seuraa söpöstelypostaus. Meidän sukuun syntyi nimittäin pari viikkoa sitten uusi tulokas. Sukumme on niin pikkuinen, että näin käy äärimmäisen harvoin, elikkäs oma poikani Aisha-Topfish-Topsinen-Topsustaja-Topseliini-Topsuliini-Toppinen-Topsuliinilainen-Topsustelijalainen on tähän asti ollut ihan ainoa ikäluokassaan. Serkkuja hän edelleen odottelee, mutta koska serkut ovat minulle olleet enemmänkin sisaruksia vuosien varrella, tämän uuden pikkupoikasen syntymä kosketti kovasti.
Serkkuni V sai siis esikoispoikansa, jota tällä hetkellä kutsumme leikkisästi nimellä 'Adolf' varsinaista nimeä odotellessamme. Tämän nimen hänelle antoi vaarinsa, joka kuultuaan, että tuleva nimi ei tule olemaan perinteinen suomalainen eikä perinteinen venäläinen, sanoi, että: "Se on sitten varmaan Adolf."  
 Sain kunnian käydä kuvaamassa pikkuisen hetkiä viikon ikäisenä.
Olen kuvannut tämän pariskunnan elämän tärkeitä hetkiä ja niitä on myös voinut seurata täällä blogissa:
Kihlakuvat
Häät 
Suorastaan ihanaa, kun on tällainen kokonainen setti ihmisen elämää ikuistettuna. 
 Tällaisenkin kiireen keskellä kuin minulla on viime viikkoina ollut, on niin liikuttavaa päästä tapaamaan pikkuista poikaa ja sitä onnea, mikä tästä taloudesta huokuu. 
 Jotenkin itseltä meni kokonaan tuo ihan pikkuvauva-vaihe ohi A:n ekoilta viikoilta. Kun oli sitä hormoonia ja totuttautumista ja niin edelleen. Aloin ottaa kunnon kuvia vasta kolmen kuukauden iässä. Senpä takia sanoinkin tuoreelle äidille vielä odotusvaiheessaan, että jos vaan saan tulla ottamaan kuvat pienokaisesta, kun hän on syntynyt, tulisin mielelläni ihan ekan kahden viikon aikana. Vauvat kasvavat niin hirmusta vauhtia ja nuo hetket elämästä kiitävät ohi niin sumussa.
Tämän tunnin ajan kun näitä kuvia otin, Adolf ei tykännyt elämästään, ei sitten yhtään. Jotain kauheata salamavalon vilkutusta, joka pelotti, eikä saanut tissiä heti jokaiseen inahdukseen. Mutta lohduttavaa oli se, että kun rupesin hänelle juttelemaan, että nyt voisi olla hiljaakin ja että elämä on ihan turvallista ja silleen niin poikahan kuunteli tarkkaavaisesti ja oli aivan hiljaa. Meistä tulee vielä hyvät kaverit, Adolf! Tulet sitten pikkuserkku Aishan kanssa leikkimään, kun äiti joskus malttaa lähteä johonkin omaan harrastukseensa...  

Tämä pariskunta on sellainen, että osa kuvista menee aina hieman pelleilyksi...:) Mut sehän onkin just parasta, että on sitä huumoria mukana;) 

Onnea teille ihanat! Tullaan uudestaan katsomaan tässä joskus lähiaikoina.
 
My family has gotten another member a few weeks back. He's at the moment called 'Adolf' as the parents haven't told us what the name will be, just that it's not a typical Finnish or a typical Russian name... Topfish has been waiting for another member of the family at his generation for a long time. Father of young Adolf is my cousin and as I have a very small family, I always have considered my cousins more like siblings to me - the birth of Adolf is more like a cousin for little Tops. I was also priviliaged enough to be invited to take his first photoshoot at the age of one week or so. The young gentleman cried his lungs out in the one hour that I tortured him to pose, but I think you can still see the kind of happiness and joy that is in this household right now. I am so very happy for you guys! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...