lauantai 6. tammikuuta 2018

Tavoitteita vuodelle 2018



Vuoden alussa olisi hyvä reflektoida, että miten meni edellinen vuosi ja mitäpä tänä vuonna olis sellaista, mitä haluaisin tehdä... Varoitan, että tämä postaus on pitkä kuin nälkävuosi, sillä haluan näin kerran vuoteen pohtia tilannettani syväluotaavasti. Ehkäpä tämä herättää teissä samanlaisia/erilaisia ajatuksia. Tämä postaus on lähinnä minulle itselleni, jotta tulen miettineeksi näitä aiheita ja voin sitten ensi vuonna miettiä, miten meni.

Ensiksi täytyy sanoa, että koen olevani erittäin onnellinen tämänhetkisessä elämässäni. Minulla on kaikki paremmin kuin hyvin. Siihen syynä lienevät seuraavat asiat:
1. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka saavat minut tuntemaan olevani hyväksytty, rakastettu ja haluttu perheissäni, ystäväpiirissäni ja työssäni
2. Minulla on vapaus päättää omista asioistani ja pystyn vaikuttamaan onnellisuuteeni
3. Työni on mielekästä, mielenkiintoista ja haastavaa
 
Kuitenkin ajattelen, että elämä on oppimiskokemus ja haluan kehittyä sekä arjessa että pidemmällä tähtäimellä. Mietittyäni tilannettani - minulla on tässä tänä vuonna erinomaisen hyvä sauma tehostaa ajankäyttöäni - sanotaan sitä sitten vaikka 'midfulnessiksi' tai muuksi hömpänpömppä-ajatteluksi. Tarkkasilmäiset huomasivat edellisestä postauksestani, että aiomme vuonna 2018 hakea avioeroa. Tämän koen etenkin suurena mahdollisuutena 'siivota arkea' eli muuttaa sitä enemmän sellaiseksi kuin minä haluan sen olevan.

Olemme J:n kanssa sopineet, että A:n aika jaetaan pääsääntöisesti vuoroviikoin puoliksi, mutta samoin kuin tähänkin asti, jos toinen matkustelee esim. työnsä takia pidempiäkin aikoja tms - silloin A voi olla sen vanhemman kanssa, joka on kotona. Olen siis tilanteessa, jossa lapsenhoitoarkeni tulee selkeästi muuttumaan ensi vuonna, sillä siinä tulee olemaan pidempiä eli viikonkin (hups) jaksoja, jolloin voin iltaisin tehdä ihan mitä haluan. Aika huikeaa siis. Lisäksi lapsellisista arjista poistuu paine tehdä asioita jonkun muun ihmisen mieltymysten mukaan: Voin mennä lapsen kanssa ulos ihan milloin minua huvittaa! Voin harrastaa lapsen kanssa liikuntaa, jota ei ole välttämättä viikkoa etukäteen suunniteltu jne. Olen aika fiiliksissä tästä:) 


Mutta mitenkäs meni 2017..? Viime vuoden lupausten läpikäynti... Ajatukset kursiivilla.


Autismin kanssa - Jatkuva päivittäinen kuntouttaminen arjessa (SUCCESS)
- A istumaan pöydässä (SUCCESS)
- Sanavaraston suurentaminen ja puheen käytön aktivoiminen (TRIED) (Teemme tätä päivittäin ja toki hänelle aina sanoja tarttuu, mutta niitä myös unohtuu... Hänen mielensä ei vaan kykene hakemaan oikeaa sanaa, vaikka niitä on vuosikaudet opiskeltu... Odotan mielenkiinnolla, alkaako 'talking board' apuväline auttamaan hänen kielen kehitystään... Tästä lisää toisessa postauksessa.)
- Kakat pönttöön (SUCCESS) (Poika osaa jopa pyyhkiä oman pyllynsä! Voi ihmettä miten paljon tehtiin keväällä töitä tämän eteen ja miten hienosti se on mennyt, kiitokset etenkin viime vuoden huipulle erityisavustajalle!)

Poitsukan kehitys on muutenkin vuoden aikana ollut huimaa...

Työt - Uran uudelleen mietintä (SUCCESS)
- Etsi töitä oman laitoksen hiekkalaatikon ulkopuolelta (Vaihdoin esimiestä, että tavallaan samaa hommaa, mut uudella twistillä...)
- Kirjoita uusi(a) hankehakemu(s)ksia (SUCCESS) - (Osallistuin yhteensä 7 rahoitushakemukseen ja hain n. 1,2 miljoonaa euroa rahaa... Sain kuin sainkin sitten reilut 300tonnia, että ei se niin huonosti mennyt...:)

Arki - Irti mielen vankiloista (SUCCESS)
- Opettele keittämään uppomunia (SUCCESS)
- Opettele tekemään Hollandaise-kastiketta (FAIL) (täytyy kokeilla, kunhan löydän sopivan kulhon)
- Opettele fileroimaan kalaa (paremmin) (TRIED) (ei oo tullut reenailtua...)
- Karsi sellaisia rutiineita, joita teet vain rutiinien vuoksi (SUCCESS)
- Jatka koti-irtaimiston läpikäyntiä, jotta meillä olisi vähemmän tavaraa (esimerkiksi yksi ilta per kuukausi) (SUCCESS) (Kirppis on pystyssä kun kerta muutto lähestyy ja tori.fi on ollut hyvä ystävä tänä syksynä tavarasta eroon pääsyprosessissa...)

Terveys - Panosta päivittäiseen hyvinvointiin (FAIL)
- Treenaa ja valmistele embu San Fransiscon kisoihin Kirsin kanssa (SUCCESS)
- Treenaa PT:n kanssa kerran viikossa (SUCCESS)
- Juo alkoholia selkeästi vähemmän. Max 2krt viikossa oli hyvä sääntö, palataan siihen (FAIL)
- Terveellistytä ruokarutiineita, turhat juustot, viinit ja hiilarit pois (FAIL)
(Kevät meni ihan jees. Syksy on mennyt ihan harakoille)

Taide - Maailman kauneuden fiilistely  (FAIL)
- Lyhytelokuvan suunnitteleminen - Olen päättänyt vihdoin ryhtyä uuteen projektiin (FAIL)
- Opettele videokuvaamaan 6D:llä (päivitä tietotekninen kalusto sellaiseksi, että editoiminen on mahdollista) (FAIL)
- Ihmisketjujen valokuvaus (näyttelyn verran) (FAIL)
- Tekstien tuottaminen (olen taas kerran aloittanut uuden kirjan kirjoittamisen, yritän jatkaa sitä. Teksti per kuukausi voisi olla hyvä tavoite esimerkiksi) (FAIL)
- Printtaa tuoreempia matkakuvia työpaikan ja kodin seinälle (FAIL)
(Selkeesti tämä ei ollut tarpeeksi kiinnostavaa, koska feilasin kaikki tavoitteet! Hyvä ehkä kysyä: miksi? Näkisin, että on ollut kiinnostavampia tapoja viettää aikaa selvästi... Kuitenkin luovista asioista tulen niin hyvälle tuulelle: kauniista kuvista; blogaamisesta jne, että täytyy rutinoida näitä asioita jotenkin vuodelle 2018...) 

Sitten vuoteen 2018...

Lapsen kanssa (Systemaattinen arjen kuntoutus)

A on varsin liikunnallinen lapsi, joten olenkin ajatellut, että vuonna 2018:
- Opettaisin A:lle uintia, hiihtoa, laskettelua ja pyöräilyä. Ajattelen, että näistä voisi hyvin tulla meidän yhteisiä harrastuksia tulevaisuudessa
- Toki ollaan myös sovittu, että käydään jatkossakin kerran viikossa yhdessä uimassa, oli sitten äiti/iskä-viikko
- Jatketaan A:n kanssa kempoa n. kerran 1-2 viikossa, koska hän rakastaa sitä, ehkäpä keskiviikkoisin ryhtilässä
- Vaaditaan asioiden sanomista joko ääneen tai Talking Boardilta, kun hän haluaa jotakin, eli kommunikaatiovälineen aktiivinen käyttö arjessa
- Tavaroiden paikalleen laittamisen harjoittelu ja yhdessä siivoaminen

Tavoitteeni 2018 lyhyesti:  
* Lapsen kanssa yhdessä liikkuminen, uusien taitojen opettelu
* Talking boardin käyttäminen arjessa
* Järjestelmällisyys


Työt

- Opettele ennakoimaan (suunnittele) ja delegoimaan paremmin. Tällä hetkellä minulla ei oikein jää aikaa esim. tutkimukselle, koska siihen on hankala keskittyä arjen keskellä. Ajattelen, että voisin jo nyt miettiä vuoteen joitakin tutkimukseen liittyviä tavoitteita ja miettiä, miten niihin löytyy aikaa. Itseni tuntien, kirjoitan parhaiten öisin, joten silloin pitäisi varata päivät nukkumiseen...
- Prosessien tehostaminen - esim. kandi/graduohjausten siirtäminen skypeen/whats appiin on osaltaan ollut hyödyllinen kokemus v. 2017 ja pyrin jatkamaan sitä niin, että kandit saavat työnsä valmiiksi. Tavoitteeni on 10 kandia vuodelle 2018.
- Tehosta hankehakemusprosessia: keskity niihin, joilla on mahdollisuus mennä läpi; hae lisää rahaa Kiinayhteistyöhön
- Koska olen tulevana vuonna projektipäällikköasemassa, tässä olisi hyvä sauma miettiä omia johtajuustaitojaan: Millainen esimies minä olen? Miten voisin kehittyä...?

Tavoitteeni 2018 lyhyesti:
* Suunnittele
* Tehosta
* 10 kandia, 3 gradua
* Hankehakemukset 3kpl
* Yksi  "parempi" tutkimusartikkeli submission vähintään JUFO3-tasoiseen lehteen  
* Johtajuuskompetenssien kehittäminen


Terveys

- Kun mietin arkeani, se ei itsessään ole ongelma. Minulla on hyvin toimivat rutiinit, joita olen vuosien mittaan hionut. Se mikä ei toimi on rutiineista poikkeaminen jonkun tekosyyn varjolla. Yksi syy on esim. paha mieli. Jos minulla on huono mieli esim. sukulaisten kanssa riitelystä niin koen voivani 'parantaa' sitä jollakin terveyttäni haittaavalla tavalla, esim. syömällä juustoa tai juomalla viiniä. Palkinnon täytyy olla joku muu, josta saan hyvää oloa esim. rakkaan haliminen, liikunnan harrastaminen tai niinkin yksinkertainen asia kuin kauniiden omien ottamieni valokuvien fotarointi, järjestäminen tai postaaminen. Olen sortunut ajattelemaan, että "minulla on nyt vaikeaa, joten en kykene huolehtimaan hyvinvoinnistani" tällainen on aivan käsittämätöntä paskaa ja pyrin tällaisesta ajattelusta pois. Juustoa ja viiniä saa nauttia, mutta ei siksi, että on paha olo.
- Toinen kompastuskivi minulla on nälkä. Se useimmiten johtuu sellaisesta ongelmallisesta käyttäytymisestä kuin aterian skippaaminen. Minulla on taipumus veren sokerin laskiessa tulla erittäin äkäiseksi, niinkuin lähipiirini tietää hyvin. Kaikista synkimmät ajatukseni käyn läpi yleensä klo 17-18, varsinkin jos olen reenannut aamulla ja sitten joku siihen mennessä syödyistä kolmesta ateriasta on jäänyt väliin/vähäiseksi. Tämä on asia, jota yritän parantaa. Edellisen päivän missattu iltapalakin näkyy seuraavan päivän ravintovajeessa ja siten johtaa herkuttelukierteeseen illalla. Siis minun päivässäni syömisethän menevät yleensä hyvin siihen asti, kunnes olen 'kotona' ja jääkaapin lähettyvillä. Nooh, näitä asioita tiedostamalla voi niihin toki vaikuttaa.
- Kotona olisi hyvä olla ns. terveellisiä välipaloja aina tarjolla. Usein painotetaan meal prepin osuutta arkeen ja olenkin alkanut tekemään niin, että illalla teen salaatin, josta puolet syön iltapalan aikaan, se on ihan toimiva tapa ollut minulle. Kun kiinnittää huomiota siihen, mitä ostaa kaupassa jo, niin ei tule ongelmia myöhemmin. Juotiin uuden vuoden kemuissa pois kaikki vanhat reissuista tuodut eksoottisetkin pullojen pohjat porukalla ja se oli myös hyvä päätös. Kun kaapissa ei ole alkoholia niin ei sitä myöskään tule juotua. Onneksi en erityisesti pidä oluesta tai saati voi sietää siideriä/lonkeroa, joten lähikaupan tarjonta ei ole se, joka minua suunnattomasti houkuttelee.
- Liikkumisesta sen verran, että olen viimeisen 2 kk aikana liikkunut ehkä kerran pari per viikko. 'Tekosyyni' on ollut se, että mukamas rasittava elämäntilanne/kiire töissä/matkustaminen/joulu, ovat syitä, miksi en liiku. Noniin 'ei' tekosyille. Olen lisäksi huomannut, että haluan etenkin vaihtelua lajeihin eli tällä viikolla kun olen aloitellut uudelleen liikkumaan, on jotenkin sen viiden liikkumiskerran sisään mahtunut hiihtoa, HIITiä, kuntosalia, sählyä ja uimahyppyjä jo... Parempi, että on monenlaista niin ei tule kyllästyminen.
- Terveyden suhteen olen ajatellut myös niin, että elämässäni täysin tavallista on se, että kerran kuussa matkustan jonnekin ja sitten ns. arkirutiinit katkeavat. Tästä pahimmillaan seuraa se, että liikunta katkeaa 1,5-2 viikoksi, jotta pääsen takaisin rutiiniin... Reissun jälkeen pitäisi olla joku standardi toipumispäivä, mutta sitten pitäisi kyetä palaamaan arkeen. Kun se lopulta vaatii vaan sen et tekee jotain yhden kerran, seuraava on sitten jo rutiinitoisto. Eli työmatkojen jälkeen terveelliseen arkeen paluu +1 vrk päästä. Tätä voisin harjoitella vuonna 2018. Lisäksi työmatkojen aikana voisin parantaa rutiinejani. Minulle on hyvin tavanomaista, että pysyn rutiineissa sinnepäin mennessä, mutta takaisinpäin on esim. krapula.
- Olen aloittanut jo tuossa maanantaina nämä terveysrutiinit ja toistaiseksi on mennyt aika hyvin. Liikunnan lisääminen on välillä yllättänyt niin, että on sitten ollut rankkakin nälkä... Ennakointia, ennakointia

Tavoitteeni 2018 lyhyesti:  
* 5 kertaa päivässä terveellistä ruokaa,
* Tunnesyömisestä eroon
* Terveellisten välipalojen ostaminen kotien ja työpaikan jääkaappiin siltä varalta, että on nälkä
* Tipaton tammikuu, sen jälkeen kohtuukäyttö esim. 1-2 kertaa viikossa 
* 5 kertaa viikossa liikkuminen

Talous & Koti

- Olen vuosikausia elänyt niin, etten seuraa pennin tarkkuudella, mihin rahani menevät. Tämä on tavallaan myös elämän laatua, ettei tarvitse miettiä ostaako kalliinpaa vai halvempaa maitoa kaupassa. Kuitenkin nyt kun tulevan vuoden aikana vastassa on itsenäistyminen ja täysin oman asunnon hankinta niin koen, että pienellä talouden seuraamisella voi olla suuria vaikutuksia siihen, mitä voin tehdä arjessa. Epämääräisiä menoeriä voi myös karsia... Ja miettimällä esim. matkustaessa että milloin ostaa lennot yms voi säästää satoja euroja.
- Edelleenkin syön monipuolista ja terveellistä ruokaa. En säästä syömällä tonnikalaa ja nuudeleita, ne ajat ovat jossakin menneisyydessä - mutta esimerkiksi isomman annoksen ruokaa tekeminen ja seuraavan päivän lounaseväs olisi sellainen ratkaisu, jolla välillä voisi säästää rahaa. Samoin miettimällä tarkemmin, mitä ruokia ostaa ja syömällä ne loppuun ennen kuin pilaantuvat.
- Olen äitini kanssa joululomalla käynyt läpi jäätävää määrää tavaraa, jota kodissani on ja sen myötä olen hänen kanssaan entistä enemmän samaa mieltä(!), että tärkeää on miettiä tavaroita hankkiessa: Mihin tätä tarvitsen? Tuottaako se minulle onnellisuutta? Itseasiassa mietiskeltyäni asiaa paljon viime aikoina, haluaisin, että kodissani ei olisi turhaa tavaraa ollenkaan. Pyrin siis vuoden aikana ronskisti vähentämään tavaran määrää.
- Asunto & talo -asioissa olen miettinyt hyvinkin paljon erilaisia ratkaisuja. Selvää on, että juuri nyt en ole hankkiutumassa ns. 'ihmisen loppusijoituspaikkaan', eli etsin tavallaan sijoitusasuntoa, jossa asumalla rahani eivät mene kankkulan kaivoon (niinkuin esim. vuokraamalla tai ASO-asunnossa). Mut asuntomietinnöistä täytyy kirjoitella uudempi postaus.

Tavoitteeni 2018 lyhyesti:
* Eurojen tarkempi seuraaminen: mihin rahat menevät? Kulutusvalintojen pohtiminen ja tehostaminen
* Konmarimainen koti, jossa on vain tavaraa, joka tuottaa onnellisuutta 
* Koti, jonka taloudellinen arvo parin vuoden aikana pysyy/kasvaa 


Noniin... Näillä mennään vuoteen 2018... Mitäs te meinaatte tehdä?


/ At beginning of a new year, it's good to look at one's New Year's goals. I've made a few... 

Last year went pretty well - I achieved most of my goals - however I was not really taking care of myself in the last half a year... My active sports had dropped to once a week level, which is really bad. There was excessive use of wine & cheese - I was telling myself that I am in *such a difficult life situation* that I cannot take care of myself... This is of course bullshit... So this year I will try to get rid of the bad patterns in my life and focus on the new better ones. Those of you who observed my previous post carefully, could read that we are indeed getting a divorce this year. I see this as an excellent opportunity to make new positive patterns into my life, so here goes:

Goals for 2018: 

With Topfish
* Teach him to swim, kempo, ski, cycle... active & participatory time together
* Using the Talking Board in everyday life
* Teaching him organisational skills 

Health
* Eat 5 Healthy Meals per day
* Getting rid of Emotional Eating
* Make sure the fridges are full of healthy choices
* No alcohol in January, after that max 1-2 times per week
* Sports 5 times a week
Work
* Plan & Accelerate
* 10 Bachelor thesis supervisions, 3 Master's
* Project Applications 3kpl
* One submission to at least JUFO3-level journal
* Improving my leadership skills

Home & Finances
* Following my money flow more with care: where do the money go? Thinking my consumer choices with more care than in the last years
* Konmari home, where there is only stuff that somehow creates happiness to me
* Home which is also an investment that can hold its value/increase it in the next couple of years

So this is it for this year! How about your year of 2018?


All photos (c) Niko Tuominen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...