tiistai 8. toukokuuta 2018

Eurovision Song Contest 2018: Semifinaali 1



Sit olis vuorossa jälleen euroviisut. TänäKIN vuonna mun tilanne on se, et en oo valmistautunut viisuihin tarpeeksi. Toki Matiaksen, Otson ja Maijan kans on puntari käyty läpi ja sen julkaisen myöhemmin viikolla. Kuten myös viisuperinteeseeni kuuluu - lähdemme tänäKIN vuonna sukulaisten ja poikasen yhteiselle kempoleirimatkalle Ruotsiin. Nämä kaksi asiaa käyvät niin usein käsikädessä, että en edes muista kuinka monet viisut on kesken kempoleirin tullut nähtyä, mut joo taas mennään tällä... 
 
Sinänsä on ihan mukavaa, että elämässä on jotain 'pysyvyyttä', sillä tänään on todellakin ilta, jolloin minulla on ikävä exääni - jaoimmehan me tämän viisurakkauden kuitenkin 14 vuoden ajan. Onneksi meillä on hyvät välit ja piipahtaessaan tänään tuossa ovella hakemassa muksulaista leikkihetkeen hoploppiin, ehdittiin vähän jutella viisuennusteesta myös. Olen aika vähän sallinut itselleni tällaisia nostalgian tunteita, jotka erossa ovat kuitenkin väistämättömät. Ajattelen kuitenkin, että on terveellistä kaivata, reflektoida ja nostalgisoida hyviä asioita, niinkuin nyt vaikka viisurakkautta - hyvä niin.


Mut sit ihan viisuihin. Mun Napkin of Death tulee nyt ihan perstuntumalla eli perustuen ei juuri mihinkään. Ekasta semistä mulla on usein ollut hyvä tulos, mut katotaan tänään nyt sit et miten käy…

 
 Running order for tonight:

01     Azerbaijan    Aisel    "X My Heart"
02     Iceland    Ari Ólafsson    "Our Choice"
03     Albania    Eugent Bushpepa    "Mall"
04     Belgium    Sennek    "A Matter of Time"
05     Czech Republic    Mikolas Josef    "Lie to Me"
06     Lithuania    Ieva Zasimauskaitė    "When We're Old"
07     Israel    Netta    "Toy"
08     Belarus    Alekseev    "Forever"
09     Estonia    Elina Nechayeva    "La Forza"
10     Bulgaria    Equinox    "Bones"
11     Macedonia    Eye Cue    "Lost and Found"
12     Croatia    Franka    "Crazy"
13     Austria    Cesár Sampson    "Nobody but You"
14     Greece    Yianna Terzi    "Oniro mou" (Όνειρό μου)
15     Finland    Saara Aalto    "Monsters"
16     Armenia    Sevak Khanagyan    "Qami" (Քամի)
17      Switzerland    ZiBBZ    "Stones"
18     Ireland    Ryan O'Shaughnessy    "Together"
19     Cyprus    Eleni Foureira    "Fuego"
 
Ja mun veikkaus jatkoon on: Estonia, Israel, Cyprus, Azerbajzan, Greece, Czech, Armenia, Bulgaria, Belgium and Austria

Kommentit: Valitettavasti Saara Aallon esityksen olis pitänyt olla huomattavasti parempi, jotta menis jatkoon… Se on mun arvelu, että vaikka laulu on vahva niin Suomelle ei riitä rajatapaus… Sorry! Heitin noi Bulgaria - Belgia - Itävalta nyt ihan vaan sillä että oon monesti missannut niistä jonkun, joten nyt uskon, et voivat hyvinkin mennä läpi… Kattoo miten käy… Viron oopperalaulu menee varmasti läpi massiivisine mekkoineen…

Jännää! Mitkä teidän mielestä menee jatkoon?



 /So, it is time for Eurovision once more! 

Today is a nostalgic night for me, because I am watching semifinal 1 on my own for the first time in years. Yes, I have been missing my ex today - we did share our love for Eurovision for 14 years! Even though it is quite nostalgic and even sad that this era has now ended, I feel grateful to have such feelings of sadness. It means that we have shared great moments and interests. I don't really see sorrow as bad - it means that I am accepting the situation as it is and praising the past. As for the rest of the week - I am taking my son and driving with my relatives to our annual Swedish Kempo camp event in Karlstad. At least there's some continuity in my life!

And as for this year's prediction of which countries will qualify from Semifinal 1: Estonia, Israel, Cyprus, Azerbajzan, Greece, Czech, Armenia, Bulgaria, Belgium and Austria

YES! I am thinking Saara Aalto from Finland with her badly staged good song - will not qualify... NOR will Ireland's ballad... Let's see if I'm wrong. My record for semi1 has been quite accurate, but who knows, maybe this year I will loose my touch. 

Stay tuned because more Eurovision posts are coming up this week. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...