Kihloissa

Oli kuuma heinäkuun lopun päivä vuosi sitten Dubrovnikissa. Taivaalla tapahtui jotain kummallista - kuun pimennys. Eikä mikä tahansa kuunpimennys. Se pisin, joka tapahtuu 2000-luvulla. Tämä kyseinen kuunpimennys kesti tunti 43minuuttia ja samalla Mars sattui olemaan niin lähellä maata, että sitä tapahtuu vain kerran 25000 vuodessa. Katseltiin pimennystä.

Niinpä sinä sanoit: ”kun kerran noi taivaankappaleet on tolleen linjassa vain tänään niin se varmaan tarkottaa sitä et menisiksää mun kanssa naimisiin..?

0_o

Huh.

Tää ei nyt ollut se mitä mulla oli mielessä kun varasin matkan Kroatiaan. Tohon vastauksena varmaan kaikki maailman ihmiset haluu kuulla että ”voinko mää miettiä hieman..?”.

Sattumoisin, se oli mun 11. Hääpäivä. Ethän sää sitä tietenkään tiennyt, että se oli just se päivä. Mää olin hakenut avioeroa toki 4kk aiemmin mut harkinta-aika ei vielä ollut ohi. Siinä hetkessä fiilikset avioliitosta oli vähintäänkin ristiriitaiset. Mun ajatukset teininä ja kakskymppisenä oli olleet hyvin pinkkiset. Niihin kuului isot valkoiset häät ja happily ever after. Mut nyt kolmekymppisenä - haluaisinko mää mennä uudelleen naimisiin..? Ja mitä avioliitto tarkoittaa yleensäkään? Onko kyseessä ihminen, jonka kanssa olet elämäsi loppuun asti...? Haluatko luvata sen jumalalle tai saatikka seurakunnalle, joka on täynnä rakkaita ystäviäsi ja sukulaisiasi...? Ainakin olen tullut skeptisemmäksi, realistisemmaksi sen asian suhteen, että suhteet kestävät sen minkä kestävät ja hyvä niin. Mihinkään suhteeseen ei tarvitse jäädä 'kärsimään' vaan elämässä voi valita myös muita teitä. Toisaalta tiesin, että sinun suhtautuminen avioliittoon oli sama kuin minun: Siihen asti kun meistä molemmista siltä tuntuu. Ei pakolla siihen asti kun kuollaan tai erotaan.

Ajoimme seuraavana päivänä Montenegroon. Mietin asiaa matkalla. Kun pääsimme perille ja sukelsimme airbnb:n uima-altaaseen, ei ollut enää vaikea sanoa kyllä. Kyllä, minä olen ”all in” tässä suhteessa ja kyllä minä haluan olla sinun kanssasi niin pitkään kun me molemmat haluamme tätä. Ja kyllä minä myös uskallan sanoa, että toivon kuoleman tai avioeron erottavan meidät. Niinpä se on vuoden verran ollut jo niin, että me ollaan kihloissa. Eikä se päätös oo kyl mua päivääkään kaduttanut. Nää kaks ja puol vuotta sun kanssa on ollut <3. Ja se on siks, että sun kans mää saan olla ihan tämä ihminen, joka mää oon. Ja tietysti mää kuvittelen myös et sää oot kans ihminen, joka sää haluut olla mun kanssa ja annat ees jokseenkin realistista kuvaa siitä ihmisestä joka oot.

Päätettiin, ettei meidän kihlajaispäiväks tuu mun ex-hääpäivä, vaan se kun sanoin kyllä Montenegrossa 28.7.18. Eikä niillä päivämäärillä ole kuitenkaan niin justiinsa merkitystä. Varsinkaan jos suhteessa on kaks aika suurpiirteistä tyyppiä...

Ajattelin, että nyt voin sanoa sen ääneen. Että mää aion mennä uudelleen naimisiin. Millon? Tälle ei oo mitään deadlinea - vuosien päästä joskus. Ehkä sitku on fiilistä..? Kun toinen on ollut naimisissa kahdesti aiemmin ja toinen kerran niin siihen ei oo sellaista pakottavaa hetkeä. Sitkun siltä tuntuu. Ja jos pitäis arvata, niin meidän häät on sellaiset et siellä ainakin tapellaan. Ne jotka meidät tuntee niin tietää, miks. Enkä tarkota nyt mitään morsiammen draamakohtauksia vaan enemmänkin sellaista mixed martial arts and more. Mut kattellaan...;)

Mää sua kovasti muru <3

/ And the same thing in English. Sometime i wonder if someone Google translates me rather than reads these recaps...

Anyways. The content of this post is that I have indeed said yes to a proposal asked of me one year ago in Croatia. Yes, at that time I was still married. And yes, it was a time when I didn't really know what to Think of marriage. I saw my first marriage as a success, but regardless, this relationship had come to an end. Would I still want to commit again to another person. The question is strange indeed, because I share my life with the person who was asking. I am 'all in' in this relationship and I do wish that we never have to 'split our spoons'. That was the reason why I said yes. Because life is too short to wonder what might have been. I will live my life now, regardless of the amount of marriages - I will be present to the person who I am with at the time. This is how I feel so why not. I am indeed thinking of marrying again - not with a deadline and certainly not with a cream cake wedding, but still, I am engaged now, to be married one day.