keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Ljubljana


Viime viikolla olen ollut varsinaisella Euroopan tourneella. Lensin tiistai-iltana Barcelonaan, ihanaan pikku Viladecansiin LEA-projektin kokoukseen.

Keskiviikkoiltana matka jatkui Venetsian Marco Polon lentokentälle lentäen ja siitä yöbussilla Ljublijanaan, Sloveniaan. Tämä oli ainoa tapa saapua pitämään Keynote-esitelmääni tekoälystä ajoissa Slovenian opetusministeriöön, jossa komission Digitalisaatio Working Group oli koolla.



Venetsiassa en ole koskaan käynyt ja tälläkin kertaa se jäi vain haaveeksi. Mieleen painui lähinnä Marco Polon kentän äkäiset hyttyset jotka iskivät kimppuun salamana kun poistui kenttärakennuksesta...

Viime viikon työt menivät siis niin sanotusti kompromissin puolelle. Paljon silti saatiin aikaan ja vaikka oman konsortion kokous jäikin Barcelonassa kesken, oli silti äärimmäisen tärkeää tulla tähän policy makerseja täynnä olevaan kokoukseen. Mikä mahdollisuus projektilleni vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu alalla - mihin panostetaan rahaa, mihin ei ja niin edelleen. Komissio on kuitenkin minun urallani suurin rahoittaja. Pelkästään tänä keväänä olen kirjoittanut yhteensä 12 Erasmus+ / Horisontti2020 -hakemusta. Todella mahtavaa tulla kutsutuksi asiantuntijaksi kertomaan, mihin suuntaan kannattaisi seuraavalla ohjelmakaudella laittaa rahaa. Opin ja jaoin tietoa. Oli mukava tehdä työtä yhteisössä jota kiinnostaa, mitä sanottavaa minulla oli. Palkitsevaa.

Sloveniassa olen vieraillut kerran aiemmin. Tämäkin oli EU-projektin kokous, mutta tuosta on niin pitkä aika etten muista oliko se 2008 vai 2009. Tuolloin myöskään en vielä pitänyt tätä Finnworld blogia, joka on ollut pystyssä kuitenkin jo vuodesta 2012...

Kamalasti en jaksanut Ljublijanaa kiertää, turnausväsymys sai vallan, mutta kävin silti kävelemässä keskustan kauniita siltoja läpi - lohikäärmeet yms pakolliset kohteet tuli katsottua. Ljublijanassa on myös mielenkiintoinen graffittitaiteen ulkoilmamuseoalue, jossa pistäydyin... mutta suoraan sanottuna extremematkustamisen päälle kun vielä laittaa helleaallon (+36-40C) niin jaxut olivat hieman koetuksella.

Slovenia on kaunis. Vuoret ovat lumihuippuisia niinkuin Bulgariassakin, jossa ehdin vierailla maaliskuussa. Ljublijana itsessään oli hipsterimpi kaupunki kuin 10v sitten. Keskusta on charmikas - ihmiset puhuvat hyvää englantia ja työskentelevät kovaa. What’s not to like?

Sellainen viikko. Sitten pikavisiitti Suomessa sisältäen oman pikkumurun kaa hengailua, pyykin pesua, siivousta, yksi baby-valokuvaus ja kahdet synttärit. Elämänihän on täynnä rapuja eli tällä kertaa vuorossa oli ison murun elikkäs Juhan lisäksi tätini Ritva. Pieni kuvaamani ystäväni tytär on hänkin äitinsä tavoin rapu ja syntyi siis juhannusaattona <3. Nii ja toinenkin baby ehdittiin käydä Tampereella katsastamassa juuri ennen hänen mahtipontisen nimensä julkistamista. Kyllä nyt sataa vauvoja vasemmalta ja oikealta.

Kiireisen viikon jälkeen ei ole aikaa jäädä lepäilemään vaan olen jälleen liikkeellä, tällä viikolla kohti Tukholmaa ja Euroopan Taikaita 2019. Tällä viikolla siis Shorinji Kempo aiheisia blogeja varmaankin pukkaa, stay tuned:)
 

/ Last week I was on a European tour from Barcelona to Venice to Ljublijana and back to Jyväskylä. These were business trips of Learning Technology Accelerator project. First the consortium general assembly meeting in Spain and then European Commission's DELTA (Digital Education: Learning, Teaching and Assessment) task group's meeting keynoting on Artificial Intelligence on Education. All went well and this week I head off to Stockholm, this time for Shorinji Kempo European Taikai - stay tuned for stories this week if you are interested in Martial arts:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...