Ihmisen oikeus elämän laatuun

Tänään ajatuksia hieman vakavammasta aiheesta. Minulla on 98-vuotias sukulainen, joka ei pärjää enää itsekseen kotona. Hänen mielestään hän kyllä pärjäisi, mutta on heikko kuin pieni kissanpentu ja kaatuu silloin tällöin 3m matkalla sängystään vessaan. Hän on ollut vanhainkodissa nyt kaksi vuotta. Ikäisekseen hän on hyvässä kunnossa, vaikkakin jalassa alkaa olla säärihaavaa ja muisti pätkii. Myös näkö ja kuulo ovat erittäin heikot. Hän tahtoisi kotiin, niin kovasti vaan päästä omaan kotiinsa. Päivästä toiseen hänen sisarentyttärellään on lähiomaisena vaikein paikka kertoa hänelle, että ei, sinä et voi tänäänkään lähteä kotiin. Tavallaan kertoa hänelle, että hänet on kidnapattu. Hänellä on elinkautinen tuomio, jossa hänet on sijoitettu huoneeseen, josta on kaunis metsä- ja peltonäköala. Mutta että hän ei tule lähtemään tästä huoneesta kotiin.

Sydämeni särkyy tämän ihmisen kanssa. Hän on elänyt vanhemmaksi kuin kaikki isovanhempani, mukaanlukien sisarensa, joka kuoli jo 90-luvun alussa. Kaikki hänen ystävänsä alkavat olla kuolleita. Hän ei jaksa katsoa televisiota, koska ei kuule sitä. Hän ei halua syödä aterioitaan salissa muiden vanhusten kanssa, vaan syö ne yksin, omassa sängyssään istuen. Hän on pakannut radionsa muovipussiin, jotta se olisi valmiina sitten, kun lääkäri antaa hänelle luvan lähteä kotiin. Ja minä olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että miksi tässä maailmassa eutanasia on niin vaikea asia.

Jos isotätini laitettaisiin kotiin ja jätettäisiin sinne oman onnensa nojaan, hän todennäköisesti tappaisi itsensä huomattavasti nopeammin kuin että jos olisi hoitolaitoksessa, jossa ei halua olla. Viimeksi kun hän oli kotona, hän keitteli itselleen puuroa kaksikin kertaa niin, että sai aikaan häkämyrkytyksen. Mutta tässä skenaariossa hän saisi olla kotona. Hän on jo pitkän aikaa pyytänyt taivaanisältä, että pääsisi pois. Jos hän olisi koomassa letkujen varassa, meidän tehtävämme olisi paljon helpompi. Mutta että saatella vanhus kuolemaansa, jota ennen hän todennäköisesti loukkaisi itsensä/viruisi kodissaan elämän ja kuoleman rajamailla vaikka viikkoja tai kuukausiakin - heitteellejättösyytehän siitä tulisi meille, vaikka hän kuinka sitä itse toivoisi, uskossaan että vielä pystyy itse huolehtimaan itsestään. Kuinka vaikeaa on sanoa ihmiselle, että valitettavasti sinä et enää päätä omista asioistasi, me tiedämme, mikä on sinulle parhaaksi ja sinulle 'parhaaksi' on se, että pidämme sinua kidnapattuna palvelutalossa elämäsi loppuun asti. Vaikka se tekee sinut onnettomaksi, vaikka sinä mielummin kuolisit kuin olisit siellä.

Kaikki ne rakkaani, jotka ovat suorilta jaloilta kuolleet - kuinka onnekkaita te olittekaan?

Tänään nostan hattua kaikille niille, jotka hoitavat sairaita ja kuolevia läheisiään, välittävät niitä ikäviä uutisia, että ei, sinun elämäsi laatu ei tästä ole yhtään paranemassa.

//Today I have been tacling with some of the most difficult ethical questions in one's life: What rights do a person have for quality of life? My great aunt is 98 and has lost most of her hearing and seeing and has continuous problems with her leg scar, which is infected and does not heal. She's been in a hospice for 2 years now and would very much like to get back home. We are holding her hostage. She keeps on packing her things and asking to leave. Yes, if she would be in a coma and it was just up to us to pull the plugs, we could make the decision for life and death for her. However, to let her go home and leave her there to die (which could take days, weeks or months), in the process of possibly hurting herself in the process or perhaps cooking porridge while sleeping (which was what happened when she last was at home alone) causing the house to fill with humes that would kill her... Well, this would probably be a neglectance of her humanness... I don't want to be prosecuted for killing someone. Even though it would be a shorter life with 'quality' that she wants...

But let's think about it for a second: Most of her friends are dead. Her husband died 18 years ago. There's no children. We are all she's got and she never thought she would live for retirement... She has been asking for 'her heavenly father to take her away'. How handicapped are we are humans, as the only thing we can provide is care and a prison, in which she can listen to her radio and keep on falling down on the 3metre walk to the toilet as she forgets that she is supposed to hang onto the rails... 

All my loved ones that have died from their feet, I am grateful for. Supporting someone to believe that they have quality of life in the prison where they live - that's one of the hardest jobs on Earth. I wish powers to all those who are doing this work. I know it's part of this life and I know it's luxurious that the 'prisons' in Finland are cosy, nice places. But still, quick deaths are the unexpected blessings. This weekend, I encourage you to be happy and appreciate your own quality of life. Do not take it for granted. This is just a short period you have in this world.