Entä jos mä en pysty siihen?

 Varoitus: Ei yltiöromantisoitu kirjoitus, jos haluat olla hyvällä tuulella, skippaa.

Finally, some progress.

 Painon nousua, kiukkukohtauksia, epätoivoa, itsesääli-bileitä... Se, että olen lakannut blogaamasta on merkki. Että joku nyt mättää. Mikä mun elämässä mukamas on vialla, miks mä en pysty siihen, mihin muut pystyy? Miks mun elämäni iso V lähinnä tällä hetkellä vituttaa, ei etene?

Olen viimeisen pari päivää ollut työkavereille ihan kestämätön. Ihan kuin pieni, ruikuttava lapsi, joka on ärsyttävä. En voi kuvitellakaan, miten kamala olen ollut miehelle, joka on lähdössä ehkä uransa haastavinta kuukautta toteuttamaan. Kiukuttelua. Marinaa.

Onneksi ystävät ovat olleet taas ihania ja tukemassa... olen saanut mitä kannustavimpia neuvoja. Tässä parhaimmistoa:

1) Älä asetu itsesi tielle. On ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä muutenkin.
2) Muista, että riittää, että kuulostat siltä, että olet tehnyt jotain kiinnostavaa.
3) Jos kaikki muu pettää, voit aina muistaa, mitä Brown "sanoi". Sitten vaan keksit ihan tuulesta sen quoten siihen.
4) Sinulla (minulla) on paljon enemmän kokemusta, kuin keskimääräisellä väikkäriopiskelijalla tutkimuksesta. Nyt vaan otat sen haltuun...
JNE.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Why can I get my morning trainings done every day, but writing about quality and success seems insurmountable?

Silti eilen tuntui siltä, että kertakaikkiaan en ymmärrä, miten saan tuon väikkärin ikinä valmiiksi. Entä jos olen oikeasti tyhmä ja vaan teeskennellyt nämä vuodet, että osaan tehdä tutkimusta? Entä, jos minun pitäisi olla jollakin ihan toisella uralla...? Esimerkiksi kaupan kassalla.

Minulla on paljon hyviä tekosyitä sille, miksi se väikkäri ei etene. Lapsi. Nukkumattomuus. Tuleva YH-arki. Projektin hommat. Uudet hankehakemukset. Raportoinnit. Mikä hitto siinä on niin vaikeaa avata se tiedosto ja kirjoittaa sinne niitä asioita? En voi tällä hetkellä käsittää, miksi olen valinnut yleensäkin näin tylsän ja kuivan aiheen - taidan olla ollut aika mielenvikainen sillä hetkellä, kun aloitin tekemään opinnäytettä tästä aiheesta. Haluaisin NIIN kovasti aloittaa aivan alusta uudestaan. Tehdä sen oikein, tehdä sen hyvin. Koko juttu näyttää juuri nyt minun mielestäni pelkältä kasalta paskaa suoraan sanottuna. Ja mun tehtävä on nyt parfymoida se näyttämään väitöskirjalta. Mun pitäis löytää siitä se puinainen lanka ja kirjoittaa tarpeeksi vakuuttava tarina siitä, että kyllä, minä olen oikeasti ihan älyllinen ihminen ja kykenen monitasoiseen ajatteluun, konseptien abstraktisoimiseen, Konstruktien operationalisoimiseen, mittausmenetelmien kehittämiseen, kirjallisuusharavointien katsausten tekemiseen koko pskan esittämiseen sillä tasolla, että tarkastajat ja opponentit voivat lyödä minulle leiman otsaan ja sanoa että nyt oot tohtori. AGH!

Entä jos  mä en pysty siihen? Entä, jos musta ei oo?

This week, lieing on the beach with a 4-year-old has been a lot more tempting hobby than defining consepts and formulating research questions...

Ja miks musta tuntuu siltä, et jonkun pitäis vaan läpsiä mua vähän naamalle ja sanoa, että lopeta jo toi hapatus?  Kuin tilauksesta, tänä viikonloppuna on kempoleiri Hämeenlinnassa. Niinpä haluaisinkin pyytää teiltä palvelusta rakkaat kenshi-kolleegat - pistäkää parastanne! Ei mitään pysyviä vammoja kiitos, mutta muuten saa haastaa ja lyödä perille asti. Olis vähän tätä agressioo purettavaks.  


--Today I'm whining like a bitch so if you don't want to hear a rant. Please stop reading now.

So I have been wondering lately: Do I have what it takes? To become a doctor. I've been sitting on my PhD pretty much untouched for months. Why is it so f*cking hard? Why can't I just open it every day, write and be done with it...? Sometimes I fear that I've just been cheating - I really am dumb and I shouldn't be working in a University at all. Maybe I can't control my life enough to be able to produce one PhD... I must have been really quite mentally ill to pick up this topic that right now is as interesting to me as a roll of toilet paper. Suck it up and just write, people say to me and I keep on thinking of excuses why I should not be doing anything to it: Current sleepless nights with my son, the Autumn lasting sole carer period, other jobs like student guidance, project proposals, reporting periods. But are these just excuses? Maybe I am actually not cut out for this...  On the other hand I know I'm smart enough, but somehow I am still under achieving. Why? It would be easy to blame PMS for this kind of whining. It would be easy to say my shoulder hurts from sleeping badly ans stressing out. But at the end of the day, I know it's just me acting like a spoiled brat, not getting on with it. What I could do with, is someone slapping both sides of my face and waking me up from the blah-ness. Like preplanned, there is a Kempo camp in Hämeenlinna this weekend. Gosh I hope this turns into a way of releasing some anger... I sure have plenty of frustration to work through. My fellow kenshis, please give me your best punch this weekend. I think I need it. And sorry, for being a whining bitch today.