keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Terveellinen elämä 2016


    
2015  
Varoitus! Tämä postaus sisältää fitness-intoilua, diagrammeja ja puolipukeisia selfieitä. Ei heikkohermoisille.

Saan kohtuullisen usein kysymyksiä siitä, että miten sää jaksat kaikkea tuota sun elämässä. Vastaus on minusta siinä, että liikunnasta saa sen energian, jonka avulla pysyy terveenä ja väsymys ei paina. Saan myös kommenttia siitä, miten ulkomuotoni on viimeisten vuosien aikana muuttunut parempaan suuntaan. Se ei tietystikään ole sattumaa, vaan teen kovasti töitä sen eteen, että olisin paremmassa kunnossa. Terveys on minulle tärkeä asia. Fyysinen hyvinvointi johtaa henkiseen hyvinvointiin. Uskon, että suuri syy hyvinvointiini on säännöllinen liikunta ja kohtuullisen terveelliset elämäntavat. Tässä postauksessa tarkastelen viime vuoden elintapojani verraten edelliseen ja mietiskelen, että mitä tulevaisuudessa.
2014
Kuten 'Lupauksia vuodelle 2016'-postauksessa juttelinkin, viime vuosi oli toistaisen elämäni paras treenivuosi. Toteutin monia niistä suunnitelmista, joita olin tammikuussa 2015 asettanut. Tavoitteeni oli päästä viiteen treeniin viikossa parantaen liikunnan laatua.

Kuinkas sitten kävikään?

Treenejä tuli heiaheia:n (joka ei ole kaikkitietävä, koska joskus unohdan merkata treenejäni, mutta antaa kuitenkin hyvän suunan) mukaan yhteensä huikeat 329kpl (v. 2014: 251kpl, v.2013: 200, v.2012: 196) - Tästä voidaan päätellä, että liikuntakertojen määrä on ainaskin lisääntynyt vuosi vuodelta. Mitä treenejä nämä oikein olivat?

Ykkösenä HIIT-treenit, joita aloitin tekemään 2014-vuoden alkupuolella entisen kempoilijaystäväni Anun treenisivuston kautta. Laitan tuon tunnuksen alle kaikki HIIT-treenit, niissä siis ideana on tehdä 15-30minuuttia liikkeitä täysillä putkeen. Anu aukaisee 4.1. uuden sivuston videotreenit, joita voin hyvillä mielin suositella aloittelijoille ja jatkaville treenaajille. Lukekaa enemmän aiheesta täältä. HIIT on minulle sopiva liikuntamuoto, koska se on niin lyhyt, että se mahtuu aamuuni ennen töiden alkua 4krt viikossa tällä hetkellä. HIITejä tuli tehtyä 146kpl (edellisvuonna 33kpl). Keväällä korvasin yhden aamutreenin embutreenillä Timo-sedän kanssa ja syksyllä perjantaiaamun treeni muuttui perjantai-iltapäivän sählyksi IT-tiedekunnan sählyvuorolla. Sähly on superhauskaa ja siinä pääsee purkamaan työkavereita kohtaan viikolla kertyneitä patoutumia mukavasti. Olen koko vuoden oikeastaan treenannut sillä mentaliteetillä et teen viikolla mun liikunnat ja viikonloppuna saa tehdä jotain kivoja lajeja sitten päälle, jos huvittaa.

Kempoakin ehdin treenata 49kertaa, vaikka syksyllä olikin kiven alla päästä perustreeneihin ja kempoilu jäi pitkälti leirien varaan. Leireillä tuli syksyllä käytyä neljä kertaa, mikä sinänsä oli ihan hyvä määrä kyllä. Pitäisi miettiä joku tavoite kempoiluun jollekin järkevälle ajanjaksolle. San Franciscoon voisi toki alkaa reenaamaan näin 1,5v aiemmin jo, mutkun mä haluaisin tehdä embun siellä Kirsin kanssa ja hän asuu edelleen siellä Lahdessa. Yhteisen treeniajan koordinointi ei ole viikottaista tässä vaiheessa. Ehkä meidän pitäis Timon kanssa ottaa uusi tavoite.

Tehokkaaksi liikunnaksi lasken:
(2015/2014)

Shorinji Kempo (49/44) + HIIT (146/33) + Kuntosali (1/11) + Sulkapallo (5/8) + Tennis (0/2) + Juoksu (1/1) + Uinti (6/10) + Pöytätennis (0/1) + Sähly (14/0) + Hiihto (2/0) + Kuntopiiri (1/0)

 228 treeniä / 52 viikkoa = 4.38 treeniä kunnon liikuntaa per viikko (viime vuonna 2,2) eli kehitys oli aika huimaa, vaikkakaan tavoitteeseen en ihan päässyt eli viiteen kertaan viikossa. Toki sairaanakin olin, mut vain kahtena viikkona. Jos ne viikot poistaa, niin päästään jo 4,5treeniin viikossa, mikä on aika hyvä taso. Vuoden 2016 tavoite on sama kuin edellisvuoden eli 5 treeniä viikossa keskimäärin.
Vuoden 2015 lajit

Ruokavalion suhteen voisin olla tarkempi. Painohan minulla jojoilee välillä 75-81 (Pituutta minulla on 171), normaalipaino olisi 73, mutta niin kuin InBodyn tulokset viime vuonna osoittivat, itseasiassa minulla on lihasmassaa niin paljon, että 76,4kg oli ihannepainoni. Nyt kun joulukiloja on takuuvarmasti taas kertynyt, painoa voisi myös tasoitella vuoden alusta. Olen ajatellut noudattaa Anun dieettiohjelmaa, katsotaan nyt sitten, että kuinka orjallisesti ja kuinka kauan. Olishan se mukava edes kerran elämässä nähdä omat vatsalihaksensa, vai mitä? Sanotaan nyt vaikka, että tavoitteeni painon suhteen olisi lähempänä 75 kuin 81. Mut noin periaatteessa olen jo ajat sitten lakannut kuvittelemasta, että paino olisi jotenkin oleellisin osa terveyttä. Kevyt ihminen minä en missään tapauksessa ole, mutta kevyempänä voi vähän paremmin.
2013 / 2014 / 2015 - Onks näissä mitään eroa... /Any difference?
 Näiden lisäksi haluaisin oikeasti edelleen oppia vetämään leukoja. Pitäis varmaan ostaa tanko ja alkaa reenit.

Minun treeniohjelmani vuodelle 2016 näyttää tältä:
Ma: HIIT (klo 8-9)
Ti: HIIT (klo 8-9) ja uinti lapsen kanssa 18-19
Ke: HIIT (klo 8-9)
To: HIIT (klo 8-9) ja uinti lapsen kanssa 18-19
Pe: Sähly (klo 16-17)
La: -
Su: Kempo (17:30-19:00)

Syksyllä oli vaikea löytää aikaa Kempolle, nyt sen asian pitäisi korjaantua. Nyt kun katson viime vuoden tavoitteita, tänä vuonna ne on about samat. Viime vuonna niistä toteutui n. 80%, ehkä nyt sit yritetään päästä siihen sataan... Tylsää? Ehkäpä, mut jos joku toimii, niin miksi sitä muuttamaan?

Tutustuin lisäksi viime syksynä työpaikkani kautta löytyneeseen Personal Traineriin, jonka kanssa ajattelin jatkaa tulevanakin vuonna. Hänen vinkkinsä koko viikon ajankäytölleni olivat mielekkäitä ja ovat muuttaneet suhtautumistani esim. ruoka-aikoihin jne. Ei ole itsestään selvää, että PT:n kanssa löytyy hyvä yhteinen sävel, mutta Michael on minulla juuri sopivasti brittihuumorilla neuvoja antava tyyppi:) Suosittelen, jos joku etsii PT:tä Jyväskylän alueella. Näillä mennään.

Minkäslaisia terveyden edistämistavoitteita teillä on tälle vuodelle?
2013 / 2014 / 2015
So in short in English. Last year was by far the best Health year of my life. I've continued to do regular HIIT excersises 4 times per week. On top of that, I've been doing floor ball on Fridays and sometimes also Kempo on Sundays. It is my plan to continue the same routine in the spring. My health goals for 2016 are:

1. Do about 5 intensive excersises per week
2. Eat so that you weigh more like 75 rather than 81
3. Learn how to do a pull up

How am I going to do this? My plan is to use two professionals to help me. Firstly, I'm going back to Anu's workouts. (I know, her name in a genetive in English is terribly funny. But this is not just belfie related fun) And I plan to continue to get a PT to monitor my progress regularly. Last Autumn, I met Michael from Momotraining, and being british and all, I found his advice useful and he's giving them in a way that I don't want to kill him (good quality in a PT). I think it's difficult to find a PT who you get along with, so I am going to continue working with him next year as well. Let's see how this goes. This year I've got little excuses for time management. What are your health related goals this year? 

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa sun liikkumiset! Mulla tavoitteena saada liikkuminen entistä säännöllisemmäksi, ja kaikki tekosyyt pois....jätän liikuntoja väliin ihan kehnojen syiden nojalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuussa se on mullakin ollut sellaista. Tammikuu on hyvä syy ottaa elämä hallintaan!

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...