Sininen ja valkoinen kuu

Niin kävi, että loma loppui ja arkeen palailua on harjoiteltu kohta kahden viikon ajan. Blogikirjoittelun rutiini oli sellainen, minkä väikkäri tappoi multa. Haluan sen takaisin ja ihmettelen, että mihin mun aika mukamas menee, etten mä ehtisi kauniita kuvia ja epämääräisiä höpötyksiä tänne interwebsiin postailla.

Jenni Vartiainen on taas soinut. 

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, mää oon talven lapsi ja rakastan kunnon talvea. Tämä tammikuu on ollut niin ihana. Melkein koko tammikuun on ollut pakkasta rapiat -20C - -30C astetta.

Talven värit on niin kauniita, paljon sinistä ja valkoista. Jos Suomi olisi tätä 10 muutakin kuukautta niin varmaan minun pitäisi alkaa luopua rakkaasta Finbashing -harrastuksestani.

Mitä mulle kuuluu?

Päälimmäisenä lienee se, että väikkäri on siellä esitarkastuksessa ja odottelen lausuntoja ensi viikolla. Oikeastaan odottelen vieläkin enemmän sitä, että saisin vihdoin opponentin ja väitöspäivän. On täysin sietämätöntä, etten voi varata mitään salia tms lähettää kutsua ennen kuin esitarkastajani sanovat, että 'joo, on tää väikkäri'. Kyllä mää jo tiedän, että se on väikkäri. Ei se maailman paras väikkäri ole missään tapauksessa, mutta ei kyllä paskinkaan. Se on se kasa sanoja, jotka minä sain aikaiseksi. Urkund muuten kertoi, että siitä kokonaista 3% on plagioitu. Ettäs tiedätte.

No mitä muuta?

Monen vuoden intensiivisen matkustelukauden jälkeen ollaan Henkan kanssa palailtu tilanteeseen, jossa työmatkoja ulkomaille ei automaattisesti ole, koska meillä ei ole tällä hetkellä EU-projekteja enää... Tämä tuntuu haikealta, mutta toisaalta tällä hetkellä juuri nyt, minusta tuntuu siltä, että tykkään olla Jyväskylässä kovin, enkä halua poistua pitkiksi ajoiksi. Täällä on niin paljon ihania ihmisiä, sehän se syy tietystikin on.

Alkuvuodesta on luvassa taas haasteita poikasen suhteen. Ollaan menossa sairaalajaksolle helmikuun alussa. Autistien kehitystä arvioidaan siis kerran vuodessa. Tämä henkinen rääkki on meillä sijoitettu tähän samaiseen aikaan vuodesta, jolloin kaksi vuotta sitten saimme diagnoosin 'Lapsuusiän autismi'. Vaikka kuinka yritän valmistautua muokkaamalla odotukseni mahdollisimman mataliksi, tiedän, että tuo viikko tulee olemaan taas vaikeinta elämässä vähään aikaan. Kuka sitä haluaa kuulla, miten lapseni on jäljessä kaikista muista, mitä hän ei osaa ja miten hän ei kehity ja on siis kehitysvammainen. Että itkua blogiin on varmasti luvassa siinä vaiheessa. Tällä kertaa on vuorossa ekat psykologiset testit, jotka varmaan menee tosi hyvin lapsen kanssa, joka ei puhu mitään. Lisäksi ollaan laittamassa A esiopetukseen ens syksynä ja sitten 2017 kouluun... Pidennetty oppivelvollisuus... Mihin tää aika oikein menee? Mihin mun vaavi on kadonnut?

Vastoinkäymisistä huolimatta mun elämä on ihanaa ja käsittämättömän kaunista joka ainoa päivä. Olen onnellinen ja nautin tästä juuri nyt. Yritän myös opetella blogaamaan säännöllisemmin taas. Blogailua syö myös se, että mun laitekanta alkaa olla auttamattomasti kykenemätön tuottamaan sellaisia kuvia, kun tiedän olevan mahdollista saada niillä aikaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että mun Windowsläppäri on lähes 5 vuoden iässään sen verran heikko, ettei enää kykene pyörittämään Adoben Bridgeä kunnolla sen jälkeen, kun ostin uuden kamerani syksyllä. Harkitsen siis nyt, että ostaisinko lisenssin mun työ-Airiin vai mitä... Vaihtoehtoisesti voisin ostaa uuden koneen kokonaan, johan tuo on vanha pska, mut sit haluanko mä todella luopua windows-koneista täysin - jotkut asiat vaan hoituu kätevämmin sillä... Niinkin pieni juttu kuin Irfanview, joka on ollut hätäystäväni vuosikymmenen ajan tai pidempäänkin... Sitä ei mäkille saa. Ja onks mulla mitään järkeä olla kaks mäkkiä kassissa, eikö yksi riittäisi... Yks vaihtoehto olis varmaan ostaa joku tabletti, koska kahden laitteen mukana kantaminen johtuu mulla tasan kahdesta syystä:
1) Tarve kuvankäsittelylle
2) Tarve käyttää kahta laitetta yhtäaikaa (lapsen voi laittaa katsomaan videoita, kun itse tekee töitä jne.)
Jos kuvankäsittelyn siirtäisi tuohon mäkkiin niin jäisi enää tarve viihdyttää lasta. Mut sit en oo varma, että selviääkö mun Air kaikista niistä jutuista, mitä mä sillä haluan tehdä. Siinä ei esim. ole DVD-asemaa, joten sellainen pitäisi olla sit ulkoisena mukana. Lisäksi siinä loppuu tila kesken, joten sit tarvii olla ulkoisia kovalevyjä (joita toki onkin). Jos ostaisin uuden koneen, sen speksit pitäis olla seuraavat:
- Alle 2kg paino
- HDMI-liittymä
- Muistia ja kovalevyä niin et ei tuu rajat vastaan kuvankäsittelyssä eikä videoeditoinnissa
- DVD-asema

Tän läppäritarpeen lisäksi mun iPhone5 alkaa sekin olla jo kolmisen vuotta vanha ja auttamattoman pienen tilan omaava tietenkin... Sen siirtämistä pojan käyttöön olen harkinnut (mihin 4-vuotias autisti tarvitsee puhelinta?) No kuulkaapas juuri siihen kommunikoimiseen. Puheterapeutin kanssa olemme miettineet, että miten lapsi voisi ottaa kuvia puhelimella päivän ajalta ja sitten kertoa niiden kautta, mitä on tehnyt... Kuvakommunikaatiohan hänellä on päivittäin käytössä muutenkin. Lisäksi hän pelailee oppimis- ja muita pelejä sillä aikansa kuluksi muutenkin. Että ehkä hankin itselleni uuden ja poitsu alkakoon käyttää tota mun vanhaa. Tää on jo pidemmän aikaa ollut mun suunnitelma.

Mut nyt mää lopetan ja postaan tän niin et voin vaikka sit postata jotain joskus toistekin. Viikonlopun haaveisiin kuuluu se, että jos ilma vähän lämpenisi niin voitais käydä hiihtämässä... Kattoo nyt.

It's been a chilly January in Finland. We've been enjoying the -20 to -30 weathers. I am trying to get back to the routine of blogging while waiting for the externals to come up with reviews of my dissertation. Winter is so beautiful here - blues and whites all the time. I love this time of the year. What else has been going on? Topfish is going to his hospital week in the beginning of February, which makes this time of the year quite stressful for the whole family. I mean who wants to hear how one's child has not made progress, how he is retired and unable to perform in a cognitive manner...? We are terrified already like two-three weeks before it actually happens. No matter how low you set the bar, the hospital week always hits you with a hammer. 

On the other hand life is good. I am happy to be back in Jyväskylä and actually okay not to be travelling all the time. I am dreaming of going skiing if the weather would warm up a bit. There are trips to China, UK and Lisbon coming up this year, so it's not like there's no journeys at sight. However, sometimes it just feels good to be at home, surrounded by the people you love. Right now is <3.