lauantai 2. tammikuuta 2016

Lupauksia vuodelle 2016

Aika tehdä uuden vuoden lupauksia ja tarkastella, miten viime vuoden kanssa kävi. Minun lupaukseni ovat yleensä vähän niin kuin suunnitelmia, osa toteutuu, osa ei. Minua ei ammmuta jos kaikki jutut ei toteudu.

Uuden vuoden 'lupaukset' 2015:

1. Auttaa lapseni kehitystä kommunikaatio & arjen taidoissa (STATUS: SUCCESS/FAIL)
A ei oppinut kuivaksi:/ Tähän oli monia syitä, mutta isoin oli se, että olen ollut niin kuormittunut viime syksynä liittyen väitöskirjaani, että mitään ylimääräistä ruljanssia ei YH-arkeen olisi voinut enää tunkea. Keväällä päätettiin päiväkodin kanssa, että vaipat otetaan pois elokuussa, mutta uusi erityisavustaja ei ollut samaa mieltä, vaan halusi opetella A:n tavoille. No arvatkaapa, että vaihtuuko avustaja nyt taas vuoden vaihteessa...? Tuleeko minulle vastaan sama kommentti: En osaa tulkita lastasi, joten en osaa auttaa kuivaksi opettelussa... Ja sit ens syksynä taas sama. Kyllä pistää vihaksi tämä Jyväskylän kaupungin avustajapolitiikka.

2. Yritän rajoittaa klo 17-22 välisen ajan ns. internet-vapaaksi ajaksi, jolloin viettäisin aikaa miehen ja pojan kanssa, en tietokoneen kanssa. (STATUS: SUCCESS)
No, suurimmaksi osaksi näin kävikin, paitsi et väikkäriä tuli syksyllä väsäiltyä joskus hieman tuohon aikaan, mut harvemmin.

3. Liikunta - Esan kanssa päätimme jatkaa viime vuonna hyvin alkanuntta terveys/kuntokamppanjaamme myös tän vuoden puolella. Ideana tälle keväälle olisi kerryttää lihasta, luopua rasvasta. Tai lähinnä minä voisin luopua rasvasta... Noh, joka tapauksessa haaste on 5 HIIT/muuta reeniä per viikko. Tästä terveellisestä elämästä enemmän huomisessa postauksessa. (STATUS: SUCCESS)
 HIITejä tuli tehtyä aika monta tänä vuonna. Täytyy tehdä liikunnasta oma postaus tällä viikolla.

4. Normaalipainon tavoittelu (mun ikuisuusprojekti) (STATUS: FAIL)
 Keväällä meni jo paremmin, mut sit syksyllä on tullut syötyä aika rennosti. Oon varmaan about samassa painossa kuin viime vuonna tähän aikaan.

5. Väitöskirjan viimeistely - kevään aikana sekä johdannon että viimeisen artikkelin kirjoitus ja submittaus, toivon että väitös voisi olla kesällä/alkusyksystä realistisesti (STATUS: SUCCESS)
 Tää taitaa ollakin selvä. Vihdoin!

6. Uuden rahoituksen/työn varmistaminen vuodelle 2016... Tässäpä sitä onkin sitten tekemistä (STATUS: SUCCESS)
 Jotenkin ihmeen kaupalla tässäkin onnistuin. Kiitokset lähinnä Henrille, Eetulle ja Tapiolle tuesta.

7. Vähitään yhden Jufo3-tasoisen artikkelin submittaus (täytyy olla tavoitteet tarpeeks korkealla) (STATUS: SUCCESS)
Submitattiin Henkan kanssa Computers & Educationiin... Sieltä tuli siis hylky. Ens vuodelle pitää miettiä julkaisutaktiikkaa.

8. Määrä vs. Laatu - laadun kunnioittaminen kulutusvalinnoissa. Haluaisin luopua niin paljosta määrästä tavaraa kodissani, jotta meillä olisi väljempää ja samaan tahtiin haluaisin miettiä tarkemmin omia kulutusvalintojani, että mielummin ostaisin harvemmin ja parempilaatuista kuin halvempaa ja useammin.
(STATUS: FAIL)
Täytyy sanoa, et meidän koti pursuaa tavaraa. Tässä on parannettavaa ens vuodelle kovasti.

Kaikenkaikkiaan viime vuosi meni kyllä aikalailla nappiin. Ei tietystikään ihan kaikkien asioiden kohdalla, mutta suurimmaksi osaksi. Hyvä minä. Niinpä nyt olisi aika miettiä uudenlaisia projekteja ja pistää ajankäyttöä taas paremmin mallilleen. 

Vuoden 2016 suunnitelmat/lupaukset näyttää tältä:
1. Poika päiväkuivaksi. Siinä tavoitetta kerrakseen. Tarkoitus on aloitella tammikuussa iltaisin pitämällä hänellä alushousuja jalassa ja viemällä pöntölle, kun tarve tulee. Housuittahan hän osaa jo tehdä pissit pönttöön mallikkaasti. Nyt yritetään yhdistää kastumisen tunnetta vessaan, jotta hän tajuaisi alkaa ennakoida tilannetta. Kakkoja pönttöön ei ole tullut kyllä pitkään aikaan. Muutenkin toki aikeissa on tukea poikasen kehitystä ja kasvatusta. Täytyy jutella tästäkin aiheesta enemmän, kunhan sairaalajakso taas tässä alkuvuodesta tulee eteen.
2. Talo toimivammaksi. Meillä on niin kamalasti roinaa, josta haluaisin eroon. Kirppikselle, SPR:lle, roskiin. Nyt lähtee. Tavoitteena olisi, että pois kaikki sellainen, mitä ei käytetä. Taidetaan laittaa lasten pieneksi jääneet vaatteet+tavarat myös pois. Jos joskus hairahdutaan toisen lapsen hankintaan vielä niin niitä voi ostaa takaisin. Lisäksi sänky (tai ainakin patja) vaihtoon. Topsun huone toimivammaksi niin, ettei se ole sellainen ryönäpesä niin kuin se nyt on. Ja ne perhanan taulut suoraan. Näitähän riittää. Arjessa enemmän aikaa hygienian ylläpitämiseen klo 17-22 välillä
3. Terveyden ylläpitäminen. Jatka liikunnan harrastamista 5-6kertaa viikossa (tästä toinen postaus viimevuotiseen tapaan). Ruokavalio pitäisi myös saada enemmän kuntoon.
- Alkoholia max kahtena päivänä viikossa
- Oon myös päättänyt selvästi vähentää sokeria, vaikkei se varsinaisesti (mielestäni) mulle ongelma olekaan. Tukee ystävättäreni sokerittomuutta.
- Voisin ottaa tavoitteeksi pitää ruokapäiväkirjaa parin viikon ajan, jotta pääsisin taas ruotuun, jahka palaan täältä reissusta kotiin
- Valvottuja öitä max yhtenä päivänä viikossa
- Vatsalihakset olis sellainen asia, joiden metsästystä tykkäisin jatkaa. Siellähän ne on tuon keskivartalorasvan alla piilossa. Se pitäisi jotenkin poistaa.
4. Basket of 8 julkaisun submittaaminen. Lähden sitten tutkija- tai opetusuralle, mahdollisuuteni saada joskus pysyvä työpaikka akatemiasta riippuu julkaisujen laadusta. Joten tää nyt listalle ehdottomasti.
5. Boonusunelmat - haluaisin toteuttaa pitkäaikaisia unelmia, jotka on jostain syystä vaan jääneet ja jääneet:
- Tankotanssin ja larppauksen kokeileminen
- Studion vuokraaminen päiväksi niin, että voisi harjoitella studiokuvausta mukavassa seurassa, saman voisi tehdä myös miljöössä
- Viikonloppu niin, että sais ihan vaan olla ilman agendaa
2015 Resolutions and how did it go?

1. Systematically help my son with his developmental issues (SUCCESS/FAIL)
2. Trying to limit 5 hours each night for family time: No hanging around in the internet, but quality time with my husband and my son (SUCCESS)
3. Sports: 5 times per week (more about this in tomorrow's post)(SUCCESS)
4. Normal weight: Same goal every year(FAIL)
5. Finishing my PhD(SUCCESS)
6. Getting funding/job for 2016(SUCCESS)
7. Submitting at least one Jufo3 level article(SUCCESS)
8. Quality vs. Quantity in consumer choises.(FAIL)

Basically I think that 2015 went really well, but of course, there's still room for improvement. 
Bikinikuntoon 2016?
For 2016, my projects look like this:
1. Tops out of Nappies. We have been failing on this miserably for the last few years. So now there is no more excuses. We are going to start training with small pants in January. Taking him to the toilet when the accidents happen. So that hopefully he will see that he could go to the toilet in those occasions. He does it fine when he's pantless, so this really should not be that hard. Obviously we will continue other efforts for next year, but this on Tops is number one.
2. House out of Junk. Our house is heaving with stuff that don't really need to be there. I will make the biggest jumble sale season begin at the start of this year. It is time for that definitely. Time to see, is this really something we need or is it just lieing aroud. The goal is to make the household more hygenic and functional in the future.
3.Health maintenance. Keep on training 5-6times per week (I'll do a separate post on training). Diet is also something that needs adjustment
- Alcohol on max 2 days per week
- Less sugar & unwanted carbs
- Keep a food diary for a couple of weeks in January to get back in line. Christmas makes you bloat every year.
- Stay up less nights than in Autumn 2015
- 'Where are my abs' project, getting rid of that fat on top
4. Submit at least one good go to Basket of 8. Whether my career will be teaching or research, this is the key.
5. Bonus dreams -And finally I'd like to fullfil some bonus dreams that for one reason or another have been hanging beccause of Life (tm) has been happening:
- Try pole dancing
- Rent a studio for a day - try shooting with lights, preferably with a nice photographer colleague or two to learn more from. The same I'd like to repeat outdoors.
- Try live role playing
- Take a weekend off and just relax

And this concludes my plans for 2016. Let's see how we are doing in half a year or so.

2 kommenttia:

  1. Hienoja tavoitteita sinulle! Uuden vuoden -lupaukset on aina tuntuneet aika turhilta, mutta tavoitteiden asettamista vuodelle voisin sinun innoittamana harkita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle nää toimii. Tykkään listoista, joista voin raksia asioita yli. Väikkäri on ollut listalla vissiin 5vuotta. Joihinkin tavoitteisiin 1v on liian lyhyt aika...

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...