Lähteminen

Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Kaksi viikkoa jo Suomessa. Joku joskus sanoi, että mihin tahansa tottuu kahdessa viikossa.. Onhan se myös niin. Uusi arki Suomessa heinäkuussa oli tavallaan sellaista peruseuforiaa niinkuin mun elämä nyt yleensäkin on. Ihan niinkuin multa ei puuttuisi mitään, voisiko niin olla? Ainakaan mää en muista milloin viimeks mulla olis ollut syytä valittaa, niinkuin yhtään mistään. Mutta se johtuu siitä, että mun elämässä on kauheasti kaikkia huipputyyppejä. Oli ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä ja kaikkia. Ehdin möksälle vissiin kahdesti, pulahtamaan pikkuhirvaseen. Ehdin festareille kahdesti. Ehdin hengailla rakkaan työkaverin vikoilla viikoilla. Ehdin tehdä töitä ja käydä uimassa melkein joka ikinen ilta. Ehdin olla kotona ja tavata niitä ihmisiä, jotka oikeasti on se syy miks mää tässä kaupungissa edelleen elän ja hengitän. Jyväskylä, mun Jyväskylä <3 täynnä pelkkää rakkautta.

Sitten pakkasin kimpsuni ja perheeni ja nyt istutaan koneessa taas. Poitsukka toistaa ekoja tavuja sanoista joita hänelle sanotaan. Niinkuin 'kone' as in 'lentokone' on lyhentynyt ja nyt ulos tulee vaan 'ko'. Pikkuisen rakkaan aivot ei prosessoi asioita niinkuin meidän muiden. Mutta jännää on että kyllä siellä niin paljon asioita liikkuu, joka hetki. Ehkä joskus hän pystyy kertomaan, mitä ne ovat. Ehkäpä.

 Lähdetty on nyt siis Englantiin, kesälomareissulle. Kymmenisen päivää mummottelemassa. Lähteminen tuntuu normaalilta. Puolentoista kuukauden Kiinan jälkeen ihan helpolta, ei melkein ees ehdi ikävöidä ketään. Lähdetään mummoloimaan, yhdessä, perheen kanssa. Ollaan tehty tää reissu varmaan ehkä kolkyt kertaa - noin kahdesti vuodessa me käydään Briteissä. Minulle se, että lapsi tapaa isovanhempiaan, on kamalan tärkeää.  Joku kysyi multa et miks te nyt lähette kun Suomen kesä on parhaimmillaan - mutta no, kun mää lähdin, oli kylmä ja sateinen päivä ja ukkosti. Ne kaks viikkoo kun me oltiin kotona, olivat aikalailla kauniit ja lämpöiset - sai käyttää kesävaatteita ja silleen.

Ajattelen, että elokuun lopussa on vielä kauniita päiviä. Vuosien varrella J:n sukulaiset ovat tulleet minun sukulaisiksini. Ystävät ystäviksekseni. Ja kyllä minä ajattelen, että se on onnellisuutta, että saa elää tällaista monikulttuurillista elämää <3.

Edit perjantai-iltapäivältä: Tällä kertaa Englannin maaseudulle siirtyminen ei mennyt ihan putkeen. Ian-ukki oli ystävällisesti luvannut noukkia meidät Gatwickin kentän hotelliltamme autolla. Thamesin Dartfordissa ylittävän sillan luona oli vuosisadan ruuhka, lähinnä ilmeisesti tietöiden vuoksi. No tämä teki meidän normaalisti 1,5h kestävästä matkasta maratoonin... Mitä tapahtuu kun nestehukka, vessahätä, nälkä jne alkavat pikkuhiljaa iskeä neljään ihmiseen pienessä autossa? No se on  mielenkiintoinen kysymys, johon emme oikeastaan haluaisi vastata. Itsehän toki nukuin edelleen parin edellisen päivän väsymyksiä pois. Poitsukka katsoi filmejä tabletiltaan. Ian kiroili matelevalle jonolle ja J viihdytti Iania lukien Kindlen hauskimpia sarjakuvien otsikkoja. Meillä oli mukana kaksi hieman kuollutta banaania, ehkä 12cl eilistä lämmintä valkoviiniä ja rasiallinen voita... Verrattuna tilanteen ahdistavaan vankilamaisuuteen, jossa ei tiedetä, että milloin tullaan perille tai saati että milloin päästään ulos motarilta, sanoisin että "We handled it well." Loppujen lopuksi reissu kesti 4,5 tuntia ja Pimms & Lemonade puutarhassa oli hyvin ansaittu.

Tällä lomalla aion:
- kävellä maaseudulla kirmaavan pojan kanssa
- nukkua pitkiä unia kauniissa antiikkisängyssä
- istuskella rauhassa puutarhassa nauttien kauniista ilmasta ja sukulaisten seurasta
- käydä hieman shoppailemassa Lontoossa
- ottaa kauniita kuvia maisemista
- syödä hyvin ja nauttia elämästä

Elikkäs pysyä visusti mukavuusalueellani koko loman ajan. Jännä miten sitä kuitenkin haluaa tehdä vuodesta toiseen niitä samoja asioita kuin ennenkin.

/We have left again. This time for England, for a short holiday of 10dats or so. We are back just in time for Henri's wedding next week. Over the years my husband's relatives have become mine, his friends also. We come here maybe twice a year, but it seems so very important to do so - for Tops to see his grandmothers and fathers. Two weeks in Finland went fast. Or was it three? Leaving for ten days instead Of like 45, seems short and insignificant.
 
 The summer in Finland was in our favor for the last few weeks in there. A friend Of mine asked me: Why go to UK now, Finland is beautiful during the summer. Five year old should see his grandparents, I said. And I want to see them too. It is for the people We go afterall, not for the weather.
 
 On the Friday afternoon though, We ran into some issues. It was called the M25. Motorway 25 from Gatwick to the otherside Of Thames. You need to go over the bridge of Dartford. Or on the tunnel on the way back. Poor Ian who was picking us up had to go both ways. He throughout his career as a driver had never experienced M25 to be this bad. A jouney that was supposed to be 1,5hours each way, turned into a whole day Of driving with one bathroom break... This i Think, could be consindered some form of a torture. We had two bananas, half a cup Of pink lemonade and one glass Of warm white wine from last night leftovers... What happens to people when the hunger, dehydration and need for a bathroombreak strikes people who have unvaluntarily been in a car, well you dont really want to know what happens in that situation. Let's just say that the drugs afterwards in the garden were well deserved.