Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

Macedonia

Viime viikolla matkustimme jälleen Pohjois-Makedoniaan, Skopjeen. 

Olimme Juhan kanssa kahdestaan Skopjessa kolme vuotta sitten kesällä 2019.  

Tällä kertaa meillä oli mukana "pikkuiset" muksut eli L ja A ja heidän lisäksi myös extra-aikuisena Juhan äiti. 

Tällä kertaa loman lisäksi agendassa oli tietystikin rakkaiden Manjan ja Andrejn häät <3.

Kirjoitan makedonialaisista häistä toisen postauksen, tässä fiilistellään nyt vaan reissua... 

Mukana meidän lisäksi oli kollegani ja ystäväni perhe lapsineen ja extra-aikuisineen joten meitä oli jopa kymmenen henkeä yhteensä samasta porukasta...

 Mukaanlukien neljä lasta ja kaksi 'vauvaa'. Vaikkakin meidän 1v 2kk taitaa olla jo taapero eikä niinkään vauva... 

Päätettiinkin Juulin kans ottaa sellainen huoneistohotelli, jonka pihalla lapset voisivat leikkiä ja uiskennella altaassa. Tällainen löytyikin erinomaiselta sijainnilta 1,6km päästä Skopjen keskustan päätorilta. 

Tämä mahdollisti meille lähes joka päiväiset kävelylenkit Skopjen keskustaan syömään, ostoksille ja nähtävyyksiin. 

Lisäksi uima-altaassa tuli uitua ja leikittyä lasten kanssa monta kertaa päivässä. Kuumat n. 

30-40C asteen lämpötilat houkuttelivat aikuisetkin pulahtamaan viileään veteen.

Viikosta tulikin kaikille mieleinen loma, joka myös pitkitti kesää viikolla samaan aikaan kun Suomessa kelit viilenivät lämpimän elokuun jälkeen syksyisiksi.

Makedoniassa sää oli kuuman lisäksi ennalta arvaamaton ja ensimmäisenä iltana jäimmekin jumiin massiiviseen raemyrskyyn...

Isokokoisia rakeita satoi puolisen tuntia kovaa niin että koko Skopjen keskusta tulvi ja hotellin ovenrako muuttui 'jääpalakoneeksi'.Tällainen myrsky on ennenkuulumaton jopa Skopjessa, joka sijaitsee vuorien ympäröimänä ns. kuopassa... Paikallinen täysin uusi ja bränikkä ostarikin jouduttiin sulkemaan moneksi päiväksi kun sen kellarissa oli vettä... 

Me tietysti aluksi mietimme, että tällainen on ihan normaalia, mut kuulema ei ole!

Seuraavana päivänä onneksi päästiin tyttöjen ja vauvojen yhteiselle Brunssille, jossa nämä söpöläiset kohtasivat ekaa kertaa...

Muina päivinä otimme rennosti...

Kävimme paikallisessa vanhassa kaupungissa eli 'Bazaarissa'.

Käppäilyn lisäksi rentouduimme poolilla.

11-vuotias nautti täysin tästä lomailusta.

Viikonloppuna pääsimme Juhan kanssa kahdestaan 185-hengen makedonialaisiin häihin Sopotissa viinitarhalla. 

Komea hääpari johdatti meidät paikallisten häiden tunnelmaan...

Jota voisin kuvailla 'railakkaaksi' suomalaisiin verrattuna. Mutta tosiaan postaan näistä toisen kertomuksen.

Olipas ihanaa! Nyt sitten takas Suomeen ja arkeen, jossa alkaa syksy. Hyvästi kesä 2022, olit hyvä meille!

/Last week we were able to go for one week holiday in North Macedonia. The real reason was of course our dear Manja and Andrej's wedding. Congratulations! And thank you for inviting us into this special, special day in your lives. We had an amazing holiday on top of the great time on the vineyard wedding in Sopot. I will write a separate post on the wedding because otherwise there is too many pictures on this post... 

Laulavan mörön polku

 

Oltiin jälleen ystäväni J:n kanssa perinteisellä kesä-metsäkäppäilyllä... Ollaan aikaisempina vuosina oltu esim. UKK-puistossa, Kolilla, Pyhähäkissä, Seitsemisessä, Hiidenportissa, Rokualla, Helevetin järvellä ja ties missä... Kaikkia reissuja en oo ehtinyt blogiin raportoida mut ajattelin tällä kertaa taas yrittää. 

Meidän kohteena ei tällä kertaa ollut kansallispuisto lainkaan vaan laulavan mörön polku Sumiaisissa.  

Itse polku on 19km pitkä mutta me teimme n. 5km kävelyn Keiteleen rannalla syvälahden sivussa Laulumäen ympäri.

Olimme reissussa elokuisena lauantaina ja sää oli melkein 30C! Vau mitkä kelit!

Tämä suhteellisen lähialueen polku ei jää kansallispuistoille kyllä yhtään!

Maisema oli vaihtelevaa ja polku mukava.

Lastenkin kanssa olisi nähtävää...

Laulumäen päällä oli tehty joskus mittauksia näiden kivikasojen päältä.

Pitkän matkaa polku tosiaan meni Keiteleen pengertä.

Me tietysti pulahdimme uimaan... 

Ihana hiekkaranta, jonkin verran kivikkoinen!

Laulumäeltä näki pitkälle mutta jos puita karsisi hieman enemmän niin olisi Kolimaiset maisemat paremmin esillä...

Reissukoira Oili oli mukana menossa.

Kyllä on tänä kesänä taas säät Suomessa suosineet

Matkalla nähtiin suota...

Männikköä

Koivikkoa...

Ja tietysti mörön polun merkkejä...

Mörkökin löytyi!

Käytettiin itselaukaisinta et saatiin koko porukka kuvaan

Tuli mieleen Rokuan maasto...

Suosittelen kyllä tätä lenkkiä jos haluatte n. tunnin ajomatkan päähän Jyväskylästä retkelle. Me oltiin valittu tämä reitti oikeastaan siksi, että lähellä sijaitsee meidän toinen mökki johon päästiin illaksi rentoutumaan:)

Kuten näissä reissuissa aina niin tehtiin herkkuruoat, saunottiin ja uitiin! AH!

Menussa oli mm. grillattuja kasvisnyyttejä, halloumia ja salaattia

Kiitos jälleen kerran J ja Oili reissuseurasta! Ja osasta kuvista!

/This August we went for a girls walk in Sumiainen. The target was 'Singing boogey man's path'. This was not a national park but the views are just as great. I recommend this place if you are looking for some hiking grounds in Central Finland. The weather was excellent (30C) and we went for a swim in Keitele lake also.