torstai 7. tammikuuta 2016

Keski-ikäistymässä


Keski-ikäisyys. Pakkohan se on myöntää, että tää luku käy vähemmän ja vähemmän miellyttäväksi vuosi vuodelta. Tarkoittaako tää nyt sitä, että pitäis olla joku aikuinen ja osata jo elää?
 Tänään vietän synttäripäivääni Lontoossa mitä parhaimmassa seurassa kolmen hyvin eri-ikäisen herrasmiehen kanssa. Heistä nuorin vei minut aamulla meri-akvaarioon katsomaan rauskuja, haita ja nemo-kaloja.
 Sitä ennen syötiin belgialaista vohvelia ja jätskiä kakkosaamiaiseksi kuin kunnon hobitit konsanaan, ihaillen Big Beniä ja Thamesin etelä-rantaa.
Iltapäivällä tavattiin herrasmiehistä vanhin, joka tarjosi minulle shamppanjaa kylmänä kassistaan ja lopulta myös keskimmäisin, joka vei vaimonsa synttäri-illalliselle Ermei-ravintolaan Chinatowniin.
 Vuosi vuodelta mun synttäripostaukset käyvät imelimmiksi.
 Se johtunee siitä, et mun elämässä ei ole oikeastaan mitään vialla.
 On turha kehitellä mitään ikäkriisejä - kolmekymppisyyshän on elämän parasta aikaa.
 Vielä ei ole niin vanha, ettei mitään jaksaisi, mutta toisaalta ei tarvitse etsiä olematonta itsetuntoaankaan niin kuin kakskymppisenä.
 Juuri nyt on hyvä. Juuri tässä.
 Maailma on joka päivä niin kaunis.
 Ja joka päivä teen asioita joista pidän kovasti.
 Nää kuvat on mun henkilökohtaiselta visiitiltä Lontooseen tiistaina tällä viikolla, kun mukana ei ollut muksua ja saatoin vain vaellella mulle rakkailla kulmilla - Covent Gardenista Leister Squarelle ja sieltä China towniin.
 Kuvata ihmisiä ja katuja ja rakennuksia.
 Taide on jotain sellaista, jonka tuottamisesta nautin. Sanoja, kuvia, elävää kuvaa, liikkeitä, tanssia.
Olen iloinen siitä, että saan valokuvata niin, ettei siitä riipu elantoni. Saan vaellella kaduilla ja katsoa kauniita valoja, napata hämärtyviä tammikuun iltoja.
 Tällä viikolla fb kuhisee Suomen pakkasista. Minä sanoin, että olen niistä kateellinen, koska uskon, että nämä voivat hyvinkin olla ainoat alle 20 asteen pakkaset tälle vuodelle. Ja minä haluaisin olla siellä kamerani kanssa.
Mut sen sijaan olen täällä, britannian pääkaupungissa, joka tuntuu yhdeltä kotikaupungilta maailmalla.
 Tiistaina illallistin mun lemppareimmassa kiinalaisravintolassa Chinatownissa, nimittäin schetzuanilaisravintola Bar Shussa.
Gambien ji ji dou. How I have missed you. Melkein itkin.
 En ole ollut Kiinassa nyt puoleen vuoteen ja se tuntuu jotenkin oudolta ja kaukaiselta. Toivon, että todellakin palaan alkuvuodesta katsomaan, miltä siellä näyttää.
 Mitä sitä ihminen elämässä tarvitsee? Vähän matkustelua, hyvää ruokaa, ihania ihmisiä. En tiedä, mitä muuta edes on... Kiitos kaikille synttärionnitteluista <3.
Well, I have to admit, I am officially middle aged today. This has caused little crisis in my world. I guess because I am in situation where I quite like to be right now. I am spending the day in London with thre gentle men. The youngest of these three took me to an aquarium for three hours this morning and then asked me for a dance in the embankment bridge. We also managed a second breakfast which was a belgian waffle with some ice cream while looking at Big Ben... Yes, there are worse birthdays which I remember. The oldest of the gentlemen turned up with a chilled champagne to our hotel room which we then tasted with the middle aged gentleman joining us as he's finally finished his book on Brief History of Martial Arts... The four of us then head for chinatown for yet anothe excellent meal at Er Mei, where I stuffed myself of beans and meat so much so that I never want to eat again. Good day indeed. Thank you for everyone wishing me happy birthday. I really could not have better people in my life. You make living worth it. <3  These pictures are from Tuesday when I got to walk around London alone with my camera.

2 kommenttia:

  1. On aina yhtä hämmentävää ajatella miten eri asiat tekvät ihmiset onnellisiksi. Mä en pidä matkustelusta, en ole minkään sortin ruokaihminen, ja rakastan rutiineja ja kotia. Ja silti mä olen kokoajan superonnellinen ja tyytyväinen elämääni. Hassua olis joskus vaihtaa vaikka viikoks meidän elämät päikseen. Ahdistuttais varmaan ennätysajassa molemmat. :D
    Hyvää syntymäpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo olen samaa mieltä, että on hämmentävää, että eri asiat tekevät ihmiset onnelliseksi. Ehkä se rikkaus on juuri siinä, että tajuaa, ettei oma tapa ole 'oikea' vaan et meistä on todella moneksi. Ihana kuulla, et oot superonnellinen. Elämät vaihtoon olis aika jännä juttu, lentäisit johonkin kokoukseen brysseliin mun sijaan ja ryyppäisit paikallisten kanssa pikkutunneille... Kuulostais varmaan hyvältä;)

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...