Tänään olemme olleet naimisissa 7 vuotta. Jopas aika rientää.
Nyt kun katselen näitä kuvia, niin onhan tuosta jo aikaa. Näytämme enemmän lapsilta kuin nyt sanoisin.
Kuluneet 7 vuotta ovat menneet nopeasti. Viimeiset kolme vuotta tietysti vielä enemmän pikapikaa. Naimisissaolo on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta koen, että on jonkin asteen saavutus, että olemme ainakin tähän mennessä onnistuneet sovittelemaan kaikki riitamme 11 vuoden yhdessäolon aikana. Tapasimme 2003 vuonna Turussa ja vaikka toinen silloin näyttikin niin 'too good to be true'lta kuin mahdollista, tosiasiassa ainakin minun kohdallani todellisuus on ollut parempi kuin se mies, johon silloin hullaannuin. Olen aivan varmasti löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa haluan olla nyt ja ikuisesti. Tämä oli minulle selvää silloin ja samoin se on selvää nyt.
Mutta toki avioliiton arki on muutakin kuin rakastumisen tunnetta. Se on jatkuvaa kommunikaation ylläpitämistä ja toisen huomioimista. Se on löytämistä aikaa sille 'meille kahdelle' vaikka kilpailijoina olisi lapsia, töitä, kodinhuoltoa ja sosiaalista elämää. Meidän yhteisiä harrastuksia ovat olleet pariskunnille aika perinteiset jutut niin kuin tv-sarjojen katselu iltaisin ja tietysti keskusteleminen. En varmasti voisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykenisi syvälliseen keskusteluun joka ikinen ilta. Vaikka myönnän, etten itse ole aina parasta juttuseuraa, enkä aina tuo tarpeeksi kiinnostavia näkökohtia juttelumme, silti uskallan epäillä, että olemme yhdessä juuri siksi, että olemme ystäviä ja osaamme jakaa huonoja ja hyviä päiviä. Välillä vastaantulevat asiat ovat niin vaikeita, että on hankala hahmottaa miten oikein niistä olemmekaan selvinneet. Kuitenkin tiedän, että tämä ihminen on minulle paras maailmassa. Totean asian ihan jokaikinen päivä.
Hyvää hääpävää sinulle, rakas. Kiitos että jaksat minua:)
Today we have been married for seven years. Copper/Wool wedding anniversary it is. It seems that time does go by, I find it actually quite an achievement to be with someone for 11 years. Marriages are hard work day in, day out. Specially when you have got kids, and as you know, our ride hasn't been the least bumpy. However I do know the same thing as I did 11 years ago. This man is the one for me. He is by far the best fit of all the people in the world and he makes me extremely happy every day. Marriages are about finding time for each other, in the middle of all the competing time suckkers, the children, the jobs, the household, the social life. What's best about my marriage is that we've always been good at communication. I do believe that we talk of issues which most people wouldn't and that's just one of the reasons why I have the best husband in the world.
Happy anniversary to you darling. Thank you for putting up with me:)
Pictures/Kuvat (c) Eero Pykäläinen
Onnea! Tuherran ihan itkua täällä, kuulostaa jotenkin niin... Onnelliselta. Varmalta. Mä olen juurikin paininut sen kanssa että tarviiko kokoajan olla sitä _jotain_. Onko lupa mököttää jos toinen ei juuri nyt jaksakkaan paijata ja silittää ja pitää hyvänä. Tuleeko tulevaisuudesta mitään jos on viikko jolloin molemmat istuvat omilla koneillaan niin kauan kunnes on aika rueta nukkumaan. Järki sanoo ettei arki voi aina olla ruusuista ja ihanaa, mutta ikuinen romantikkosydän toivoo kuitenkin ainaista luksusta itselleen. Ja lopulta, onko maailmalla mulle mitään parempaa kun tämä, joka jaksaa pahimmatkin oikut, naurattaa ja on vaan niin rakas että sattuu. Missä tähän rakkauteen on käsikirja? Tarviiko sitä vaan elää eteenpäin ja kirjottaa omansa itse? Varmaankin.
VastaaPoistaPs. Miks mä aina päädyn näissä kommenteissa pohtimaan omaa elämääni? Siis pointti oli kyllä onnitella tuhannesti, toivottaa paljon hyviä vuosia ja rakkautta! :) <3
PoistaParhaimmat tekstit ovat ainakin minulle sellaisia, että ne saavat minut reflektoimaan itseäni tai omaa tilannettani. Koen että sinun kanssasi taisin siis onnistua:) Kiva kun jaat ajatuksiasi, on ollut mukava oppia tuntemaan sinua lukijana.
PoistaOn meilläkin niitä päiviä, kun molemmat istuu omilla koneillaan nukkumaanmenoon asti, älä huoli! Se on nykyaikaa. Mutta olet siinä oikeassa, että me emme ole koskaan eläneet sellaista rauhallisempaa arkea, jossa ei ollut lasta ja oltaisiin vaan oltu samassa paikassa. Ennen A:ta asuimme kahdessa maassa - sellaisen parisuhteen dynamiikan ylläpitäminen on helpompaa, koska niitä arki-iltoja on vähemmän. Minä sanoisin, että kyllä elämässä pitää koko ajan olla 'sitä jotainä, mitä odottaa tai mistä saa kicksinsä. Mutta parisuhde ei ole ainoa asia, joka sitä tuottaa ja jos ajattelet, että parisuhde tekee sinut onnelliseksi, niin voi olla, ettet koskaan ole onnellinen. Minä ajattelen niin, että jokainen tekee onnellisuutensa itse - onnellisuutta voi olla kauniin maiseman ihasteleminen aamukävelyllä, kahvit yliopistolla taikka vaan ihana hymy tai sana ventovieraalta. Minun onnellisuuteni on omaa käsialaani. Innostun pienistä ja isoista asioista. Suunnittelen ja nautin. Jos aviomieheni lisää siihen jotain, otan sen boonuksena, mutta en vaadi sitä häneltä, en odota. Jotenkin olen vaan seurannut, että toisilta asioita odottavat joutuvat usein pettymään ja sitten valittamaan tilanteesta - mitä tämä hyödyttää? Jos toiselta haluaa jotain, se kannattaa sanoa suoraan ja jutella, voitaisiinko tehdä näin. Kukaan ei voi lukea ajatuksiasi. Parisuhde on sitä parempi, mitä enemmän molemmat tietävät, missä mennään. Jos pitää asioita sisällään ja pyörittelee, eikä jaa - no se johtaa juuri niihin erimielisyyksiin. Mutta no näin ajattelen vain minä ja jokaisen on rakennettava oma elämänsä ja onnellisuutensa itse.
Hyvää loppukesää sinulle!