Kuinka monta ihmistä tarvitaan siihen, että mun elämä pyörii ilman mua?
Tämä on tänään ajankohtainen kysymys. Lähdin aivan pakolliselle työmatkalle Saksaan ja voisin valitella sitä, miten Hampurin koneeni oli peruttu jo edellisiltana ja varasti tunnin nukkumisaikaani kun yritin vaihtaa Frankfurtin kautta menevää lentoani johonkin järkevämpään. Mut sen sijaan aion kirjoittaa muutaman sanan siitä, mitä tarkoittaa YH-äidin työmatka (3päivää, 2yötä) kun mies on Kiinassa. Vastasin tuohon kysymykseen, että ainakin viisi.
Poissaollessani pientä autistia hoitavat ja päiväkotiin kuskaavat tätini, veljeni (aka eno), veljen kämppis, veljen tyttöystävä ja ystävättäreni. Tai näistä työvuoroista taisi jäädä viime tingassa veljen tyttöystävä logistisista syistä ulos. Vuoroja on neljää kategoriaa: aamu, hakeminen, ilta ja yö. Lähes jokaisessa vuorossa on työparina tätini, vaikkakin nuoremmat hoitavat A:n perässä juoksemiset ja raskaat kohdat. Tädin vastuulla on nukkua A:n vieressä ja ruokkia A:ta (esim. Perunoiden keitto), mutta tärkeintä tässä systeemissä on, että kahdella päällekkäisellä hoitajalla on toisistaan turvaa. Tätini on kokenut lapsien hoitaja ja A:n kanssa paljon ollut, vaikkakin hän on jo vanha ja väsyy, joten nuoremmilla on tärkeä tehtävä.
Ei, pienen autistin jättäminen ei ole mitenkään helppoa. Hän nukahti kainalooni ja vaikka hänelle selitin että mihin olen menossa ja että tulen takaisin, tiedän, että kun hän herää, hänellä on hätä, että missä olen. Koska hän ei ymmärrä. Onneksi on eno siinä lähellä sitten ja enosta tykkää kamalasti.
Jos voisin mitenkään olla menemättä tälle matkalle, en lähtisi. Tiedän, että siellä kotona pärjätään hyvin, mutta silti sydän on syrjällään. Kiitoksia jälleen kerran mahtavat, upeat ihmiset, jotka autatte. Olette korvaamattomia.
Kuvat on suurimmaksi osaksi sunnuntain reissulta möksälle.
Hei ja jos ootte snäppäilijöitä niin mun matkaa voi seurata ruohonjuuritasolla snapchatissa katiclements-tunnuksen alla.
/Today I'm off to Germany For an absolute must trip For the project where I am working in. I asked the question: "how many people does it take to run my life without me?" The answer is five. So I have left my small autistic son to the care of my aunt, my brother, my brother's flat mate and my friend. On top of that, there was going to be one sift that my brother's gf would have done but she was left out of logistical reasons.
I know they will be alright, but it still is hard to leave. I have told my son that I'm going and who will be there for him. And that I will come back. But it is regardless very hard on him. I will try to send him some video messages at least to make sure that he'd know his parents have not abandoned him.
When I got asked to go to Singapore in October, I was unhappy to say no. It would have been a time when I would have had to have done the same: leave my small precious boy again... And today I know that it was the right decision to do. Cause leaving someone who doesn't understand why you are gone...without being able to tell him... Really is very painful experience.
Thank you so much once again my family and friends. I could not run my life without you. You guys are amazing.
These pictures are mainly from our trip to the summer cottage on Sunday.
Oh and also if you want to follow my trip on a more concrete level, I suggest snapchat on the name of: katiclements
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti