Polkupyörävarkaasta sukelluskelloon ja aivopesuhypnoosiin

Lomani aikana ehdin katsella jopa kolme elokuvaa IMDB:n top250-listalta. Tällä kertaa olimme haalineet Yle Teeman kevään ohjelmistosta seuraavat teokset:

Polkupyörävaras ***** Ladri di biciclette

Tämä on todellinen mestariteos. Tunnelma alusta alkaen on erittäin ahdistava ja nimikin jo kertoo tarinan todellisen luonteen. Kuitenkin päähenkilön moraalin pohdiskelu kehittyy alusta lähtien kuin kiristyvä hirttosilmukka. Pidin erityisesti päähenkilön pojasta, joka tuo tarinaan vieläkin surullisemman vireen, poika on todella tarpeellinen ja puhdas. Toisaalta poika näyttää myös olevan koko perheen järkevin ja aikuisin. Elokuvan miljöössä kiinnostavaa on se, että selvästi ollaan Roomassa, mutta toisin kuin yleensä, fountain di treviä, colosseumia tms turistikohteita ei näy, sillä tarkoitus on alleviivata, että tämä perhe oli niin köyhä, että he asuivat lähiössä. Hieno pätkä surullisesta vireestään huolimatta. Erittäin tiivis kertomus, jossa ei ollut aikaa katsella kelloa.

 
Perhonen lasikuvussa ***** Le scaphandre et le papillon

Italialaisesta ranskalaiseen elokuvaan. Jos ensimmäinen oli masentava, niin tämä on sitten uber masentava elokuva. Kyseessä on siis tositapahtumiin perustuva 'locked in' syndrooman vangiksi jäänyt täyshalvaantunut mies, joka kirjoittaa kirjan sanelemalla kirjaimia räpyttämällä kerran tai kaksi silmiään. Elokuva on erittäin kiinnostavasti kuvattu halvaantuneen näkökulmasta, etenkin alussa. Kukapa ei olisi tätä kauhistuttavaa kohtaloa joskus miettinyt kohdalleen? Kerrassaan uskomaton tarina - mitä ihmeellisempää oli, että mies kykeni kommunikoimaan niin paljon, että saimme tietää, millaista hänen elämänsä oli. Elokuvan katsomisen aikana tulee monta kertaa kiitollinen olo - siitä, että illalla kotiin mentyäni voin halata lastani, siitä, että voin käydä juoksemassa ympyrää rintaan pistäen tatamilla, siitä, että voin itse päättää, miten ja minne liikun. Vapaus tehdä mitä vain ei pitäisi olla kenellekään itsestäänselvyys - ja tämä erinomainen teos opetti sen minulle. Vastaavista asioista kiinnostuneille suosittelen esim. Pirjo Hassisen Kuninkaanpuistoa ja tietysti Almondovarin Meri sisälläni:ä. Toisaalta hienoa on se, että vielä 2010-luvulla voidaan tehdä elokuvia, jotka todellakin kuuluvat top250 elokuviin maailmassa. Kaikkia tarinoita ei ole vielä kerrottu.

Manchurian kandidaatti ***

Sen sijaan tämä tarina on kopioitu myöhemmin. Molemmat nähneenä, olen sitä mieltä, että alkuperäinen oli parempi. Manchurian kandidaatti on selvästi näistä kolmesta elokuvasta heikoin, mutta silti hyvä ja katsomisen arvoinen pätkä. Siinä on välillä koomisiakin kohtauksia, joissa pikarakkaus tai kosinta voi iskeä. Toisin sanoen tarinaa oli tiivistetty aika kovasti ja ihmettelen yleensäkin, että mihin tarvittiin toista naispääosaa - ilmeisesti siihen, että saatiin houkuteltua elokuvaan tähti, jonka maineella sitten haalittiin katselijoita. Ainakaan itse tarinassa hänellä ei juurikaan ollut muuta tekemistä kuin toimia kertojahenkilön dialogibackuppina - jos hänellä ei ollut muita hahmoja, joille jutella. Fair enough, ehkäpä sellaiselle henkilölle on tilaa juonessa... Toisaalta sekä polkupyörävarkaan että lasikupuperhosen juonet olivat molemmat tiiviimpiä. Pidin tosiaan tästäkin elokuvasta ja se olisi ehkä saanut neljännen tähden, mikäli ei olisi esiintynyt itseään parempien sarjassa. Ja ehkä hieman latteaksi teki se, että oli nähnyt modernisoidun version ensin, joten juoni oli hyvin muistissa. Kannattais mieluiten aina aloittaa alkuperäisestä.

Sittenpä onkin elokuussa katsottu hieman kevyempää eli uusinta Batmania ja viimeistä Harry Potteria. Molemmat näihin kolmeen verrattuna ihan kakkoja.