Jättää mies ja lapsi keskenänsä ja elää omaa elämää

Olen viimeisen parin kuukauden ajan yrittänyt löytää tasapainoa äitinä olemiselle ja uralle. Minun elämässäni tilanne on sillätavoin onnekas, että mieheni sattoi jäädä osa-aikaisesti kotiin 10-kuisen poikamme kanssa, kun palasin töihin. Mikäli näin ei olisi ollut, en varmastikaan olisi halunnut palata töihin niin nopeasti. Kuitenkin tämä järjestely sopii minulle paremmin kuin hyvin! Saan nauttia iltaisin ja viikonloppuisin lapseni kanssa peuhaamisesta yltäkylläisesti, mutta toisaalta minulla on paljon energiaa tehdä työtä, josta pidän paljon. Tuntuu, että työkaverini vihasivat minua, kun palasin kotona vietetyn vuoden jälkeen töihin intoa täynnä ja energiaa tihkuvana.

Tottakai, minua huolettaa, että oppiiko lapseni koskaan kuivaksi tai juomaan oikeasta lasista, jos minä en ole häntä opastamassa. Mietin, jääkö minulta hänen ensimmäiset askeleensa näkemättä tai haluaako hän pian mielummin hakea lohtunsa isänsä sylistä, kun äiti on harvoin paikalla. Toisaalta koen, että elämä on rikkaanpaa, kun saa kokea erilaisia asioita, joten koen, että olen valinnut oikein. Ja vauva-lehden mielestä näin tekee myös keskimääräinen suomalaisnainen. Tosin keskimääräinen suomalaismies ei vietä edes isä-kuukautta lapsensa kanssa, mikä minusta on surullista. Täytyyhän lapsen saada muodostaa suhteita myös muihin aikuisiin kuin äitiin.

Neuvolantätini sanoi, että mikä on parasta äidille, on parasta perheelle. Jos omalta äidiltäni kysyttäisiin, tämä olisi varmastikin aika itsekästä elämää, mutta olen mielummin samaa mieltä neuvolantätin kanssa: Onnellinen äiti jaksaa lapsen kanssa paremmin ja siispä äidin pitää saada tehdä juttuja, joista tulee onnelliseksi - vaikkapa töitä.