Pussi-ouzoa ja hiekkaa tukassa

Muistan, kun ensi kertaa huomasin olevani onnellinen. Tämä tapahtui kesäisenä päivänä Sotkamossa Hiukan hiekoilla, joskus 2002 tai niillä main. Olimme perheeni kanssa kävelyllä rannalla - mukana oli kamera. Veljeni oli vielä lapsi. Ne kuvat minulla on vain paperilla.

Otin kengät pois ja tein puolivoltin ja siitä sillan. Muistan, miten lapsuuden voimistelutaitojen verestys aiheutti minussa onnistumisen tunteen - osaan, pystyn, kykenen ja olen oma itseni. Kuvat tältä reissulta ovat edelleen äärimmäisen rakkaita minulle - koko perheeni oli koossa ja onnellinen. Heitin kärrynpyöriä aalloissa. Tiedän, että sillä hetkellä kaikki oli täydellistä.

Mikä tekee hetkistä parhaita? Niiden yllätyksellisyys? Se, ettei koskaan voi tietää etukäteen, milloin kaikki palaset ovat koossa ja milloin tuntuu, että tämä muisto kantaa koko elämän läpi? Se, ettei niitä voi suunnitella ja ne vain tapahtuvat? Tietysti elämää voi viedä tiettyyn suuntaan ja rakentaa tunnelmaa, mutta esimerkiksi todellinen syvällinen keskustelu tai tunne siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tapahtuu vain harvoin.

Olen huomannut, että käsitykseeni onnellisuudesta on vaikuttanut ehkä kautta aikain eniten elokuva "Before Sunrise" eli suomeksi taisi olla ennen aamunkoittoa. Olen rakentanut jokseensakin oman elämäni onnellisuutta sen tarjoamalle esimerkille: Teemoina elämäni hienoissa hetkissä on usein mukana monikulttuurisuus, hyvä keskustelu, kuljeskelu kesäisen Euroopan kaupungin yössä. Joskus 18-vuotiaana istuin ystäväni kanssa aution navetan katolla ja edelleen tuntui, että silloin ymmärsin, mistä elämässä on kyse. Uskon, että tämä kyseinen elokuva aivopesi minut myös löytämään aviomieheni ja rakastamaan työtäni. Jollekin toiselle se juttu voi olla rock-konsertti tai hyvä kirja, minulle onnellisuus on usein kuljeskelua Euroopan kaupunkien yössä. 

 

Toisinaan ihmiset muuttuvat, kadut, nurmikot ja puskat vaihtuvat - mutta usein on lämmintä ja pimeää ja keskustelu kantaa vuosien ja vuosikymmenten päähän. You and me and five bucks, some good conversatioon. Löysin itseni istumassa satunnaisen pyhimyksen patsaan juurelta, siemailemassa pussi-uzoa uuden ystäväni kanssa, sellaisen, jonka kanssa voi jutella aamuun ja seurata kulkukissojen vaellusta marmoripaaseilla Acropoliksen valojen häämöttäessä horisontissa. Kyllä elämä on elämisen arvoista.